Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Ladataan...

Myönnän heti moukkamaisuuteni: en tiennyt, että Truman Capoten klassikkokirja Aamiainen Tiffanylla onkin novellikokoelma, olkoonkin, että nimikkonovelli on kirjan ensimmäinen ja pisin novelli ja muita novelleja on vain kolme. En ole myöskään nähnyt Aamiainen Tiffanylla -elokuvaa. Oletin, että kirja olisi romanttinen, kepeä, Capoten amerikkalaisuudesta huolimatta hieman ranskalaistyyliin hienostunut ja vinksahtanut. Hyvin sopiva kesäkirja siis.

Se olikin, ja ei ollut.

Nimikkonovelli kertoo totta kai New Yorkista ja nuoresta Holly Golightysta, kauniista ja huikentelevaisesta seurapiirikaunottaresta, jonka päämääränä on päästä rikkaisiin naimisiin. Hollyn tarina kerrotaan miesten, etenkin hänen naapurissaan asuvan kirjailijaksi tahtovan miehen muistojen ja kuvitelmien kautta. Vähitellen selviää, ettei Holly ole oikeastaan ollenkaan sellainen kuin kirjailijamies aluksi ajatteli, ja tarina saa yhä oudompia ja tummempia sävyjä, muuttuu surulliseksi ja traagiseksi alun huikentelevaisuuden ja romanttisuuden jälkeen.

Lukiessani olin hieman hämmentynyt, koska odotin kevyempää kertomusta, enkä oikein saanut otetta Hollysta. Nyt lukemisesta on kulunut viikon verran ja huomaan, että Hollyn tarinan arvo on noussut mielessäni. Tyylikäs pieni elämäntarina. Ja tyylikästä kerrontaa. Jo aloituslause oli minusta hieno. Aloin pohtia, onko itselläni samoin - ei ole:

 

Minua vetää aina takaisin paikkoihin, joissa olen asunut, taloihin ja niiden ympäristöihin.

 

Kerronta oli kauttaaltaan tarkkaa, monipuolisesti havainnoivaa, sellaista joka saa voimaa pienimuotoisuudesta ja täsmällisyydestä, siis juuri sellaista josta pidän. Pieni ulkopuolisuuden tuntu lukiessa johtui ehkä siitä, ettei Aamiainen Tiffanylla -novellissa ollut kuitenkaan hahmoja, joista olisin erityisemmin pitänyt; lopuksi tunsin myötätuntoa Hollya kohtaan, mutten mitenkään ihastunut häneen. Kertomuksen myötä symboliseksi muuttuvaa kissaakin hän kohteli miten kuten.

Kokoelman muut novellit ovat Kukkien talo, Timanttikitara ja Joulumuisto. Hieman hämmentyneenä huomaan Kukkien talon ja Timanttikitaran jo jääneen pitkälti mielestäni. Sen muistan, ettei mikään novelli ollut iloinen - se siitä kepeydestä.

Joulumuisto taitaa olla se kertomus, joka jäi minulle tästä kirjasta parhaiten mieleeen.

Eriskummallinen tarina kertoo kuusikymppisen naisen ja kuusivuotiaan pojan ystävyydestä - ystävyydestä, jossa kaikki kiteytyy siihen, että eristäytynyt, aika erikoinen nainen leipoo jo hyvissä ajoin marraskuussa suuren määrän kuivakakkuja:

 

- Hyvänen aika, hän huudahtaa ja sumentaa hengityksellään ikkunaruudun. - siellä on hedelmäkakkuilma!

 

Yksinäisistä ihmisistä ja poloisesta koirastakin kertova tarina on outo ja apea, mutta silti siinä on kummaa lämpöä ja kiehtovuutta, ehkä sitä inhimillisyyttä, jota Hollyn kertomukseen olisin kaivannut enemmän. Oikeastaan tarina ei ole ollenkaan jouluinen, enkä ihmettele, kun pieni googlaus osoitti, että yksien mielestä se oli aivan yhdentekevä tai jopa vastenmielinen, toisten mielestä taas sellainen, että se pitää lukea aina jouluisin. Luulenpa, että minä syvennän joulun aikaan lukukokemustani.

Lopputulema ensikosketuksesta Truman Capoten kirjallisuuteen oli: varsin kelvollista mutta ei ihastuttavaa. Ehkä pitäisi lukea jotain muutakin. Sinisen linnan kirjaston Marialle nimittäin kävi juuri näin: Aamiainen Tiffanylla ei vielä aivan vakuuttanut, mutta Kesän taittuessa sen jo tekikin.

 

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, A Short Novel and Three Stories). Tammi, 1967. 2. painos. Suom. Inkeri Hämäläinen (s. 7-154) ja Kristiina Kivivuori (s. 155-175)

 

Truman Capote Wikipediassa; artikkelista selviää mm. se, että Aamiainen Tiffanylla -kirja ja -elokuva eroavat parin seikan suhteen toisistaan merkittävästi.

Minulla ei ole kuvaa omasta kirjastani, joten nappasin kuvan kustantamon kirjaesittelystä.

 

 

Share

Kommentit

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu)

Olen itse nähnyt elokuvan ja muistan, että minulla oli siitä samankaltaisia odotuksia kuin sinulla tästä kirjasta ja olin yllättynyt, kun elokuva ei ollutkaan ihan niin kevyt ja romanttinen.

hdcanis (Ei varmistettu)

Jep, kirja on ja ei ole kepeä, mikä minulle sopiikin. Leffa on vetänyt hieman keveämpään suuntaan vaikka siinäkin tummempia sävyjä on (ja muutokset ovat kyllä myös toimivia, eli pidin sekä kirjasta että leffasta).

Luin tämä So American -haasteen yhteydessä alkuvuodesta ja siinä tuli mieleen että vaikka leffa onkin niin arkkityyppisesti New York niin kirja on ehkä lähempänä Southern Fictionia, varsinkin ne kolme muuta novellia. Hivenen outoja, jopa hieman vastenmielisiä mutta...

Jenni S.

Katri, kiitos kommentista!  Se, mitä luin elokuvan poikkeamista kirjaan, kuulosti kummalliselta, mutta ehkä kaikki saisi selityksensä, jos katsoisin leffan.

Hdcanis, minullekin sopii hyvin kepeä ja raskaamman välillä vuorottelu noin ylipäätään, mutta aika yllätyksenä tuli, että tämä kesäkirja olikin paikoin niin raskas ja traaginen, ja parhaiten siitä jäivät vielä mieleen joulukakut! Kirja ei todellakaan ollut ihan NY-tyyliä ainakaan kokonaisuutena, ne muut kuin nimikkonovellit huomioiden. Pitää jossain vaiheessa testata jotain muutakin Capoten teosta.

 

Truman Capoten kohdalla tulee aina sellainen "pitäis tutustua" filis. Mieleen on jääyt myös elokuva, jossa Philip Seymur Hoffman näytteli Capotea mieleenpainuvasti.  Tähän Tiffany-klassikkoon kai ainakin pitäisi tarttua!

Helmi K
sivulauseita

Tiffany on musta hieno novelli, mutta muista kirjan novelleista en myöskään mitään muista, enkä ole nähnyt elokuvaa ( en oikeastaan tiedä miksi ).

mutta Capoten In Cold Blood on huikea, järkyttävä ja järisyttävä. Sen kirjoittamisestahan leffakin kertoo, joka on myös ihan mahtava.

jukka s.

Vielä ehdit Kirjojen Yöhön, Sysmään.

Jenni S.

Salla, sellainen olo minullakin oli vuosia, mutta nyt tehtävä on suoritettu. :)

Helmi K, ahaa, kiitos suosituksesta! Arvelen kyllä palaavani Capoten pariin vielä joskus.

Jukka s., sinulle kiitos vinkistä! En varmaankaan itse päädy Sysmään, mutta yritän koostaa lähiaikoina jutun syksyn kirjatapahtumista, joten hyvä kuulla Sysmästäkin. Tampereellakin on lähiaikoina Kirjojen yö.

Reeta Karoliina, http://kertomusjatkuu.com (Ei varmistettu)

Novelli ja leffa ovat aivan erilaisia! Itse pidän molemmista, mutta ekaa kertaa leffan katsoessani olin kyllä pöyristynyt sen lopusta! Mutta niihin pitää vain suhtautua kuin kahteen eri teokseen.

Novellin lukemisesta on jo kaaaauan, mutta muistaakseni se oli kaihoisa, surullinen kertomus jonkinlaisesta irrallisuudesta, vaellusvietistä tai kyvyttömyydestä pysähtyä ja silloin aikoinaan se liikutti minua kovasti. (Itse vietin parikymppisenä vuosia kierrellen maailmaa.)

Muuta en ole minäkään Capotelta lukenut, mutta tuo "Kylmäverisesti" odottaa hyllyssä.

Kommentoi

Ladataan...