Vaikutelmia Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanista

Sain luettua Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -romaanin. Monien muiden tavoin ostin kirjan heti sen ilmestyttyä viime syksynä, mutta lukeminen siirtyi ja siirtyi. Tuntui, että kirja on niin suuri, että se vaatii sille kunnolla pyhitetyn lukuajan - keskittymisrauhan ja ajattelutilaa.

Tuo aika koitti nyt juhannuksena. Olin oikeassa teoksen suuruudessa, ja juuri tuon suuruuden takia haluan kirjoittaa lukukokemuksesta heti tuoreeltaan. Kun kyyhkyset katosivat on niin monitahoinen teos, että jos antaisin sen hautua mielessä, kirjan herättämät hieman hahmottomat ajatukset voisivat haihtua ennen kuin saisin ne ylös. Jotta hahmottomasta taas tulisi täsmällisempää, teos pitäisi lukea uudelleen, mutta siihen en aio nyt heti ryhtyä. Siispä kirjaan ylös vaikutelmia yhden lukemiskerran jälkeen.

Sofi Oksasessa on monta sellaista piirrettä, joiden ajattelen olevan Oikean Kirjailijan tunnusmerkkejä. Oksanen kuvaa hienosti yhteiskuntaa yksilön kautta ja toisin päin. Hänellä on tarinoita, joilla on merkitystä. Vaikka esimerkiksi Kun kyyhkyset katosivat kytkeytyy käsittääkseni löyhästi Oksasen omaan sukuhistoriaan, sillä ei ole väliä. Kun kirjoittaa näin vahvasti, saa tarinan elämään ja tuntumaan todelta ja vaikuttavalta, oli se oikeasti totta tai ei. Tärkeiden sanomien lisäksi arvostan sitä, että tarinat on kerrottu laadukkaasti, ne ovat hyvää kieltä ja kaikkiaan hyvää kaunokirjallisuutta. Kääntäjä, taiteilijaprofessori Kersti Juva kirjoittaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogissa, että Oksasen kieli on Kun kyyhkyset katosivat -teoksessa virheellistä ja kankeaa, mutta minusta se on sujuvaa ja harkittua, täsmällistä. En ajatellut Kun kyyhkyset katosivat -romaania lukiessani kertaakaan, että jokin asia olisi sanottu oudosti tai hankalasti, vaikka teksti tuntui ajoittain hieman raskaalta.

Melkein samoin olisin voinut kirjoittaa aikoinaan myös Puhdistuksesta. Kun kyyhkyset katosivat -romaanista ja Puhdistuksesta on helppo löytää muitakin yhtymäkohtia. Molemmat kertovat rankan tarkasti Viron historiasta, sodasta, rakkaudesta - tai ainakin riivauksesta, intohimosta, vihasta ja epätoivosta: tuntuu, että joskus ne ovat yksi ja sama asia. Kirjoista on helppo havaita, että Oksanen haluaa nostaa esiin aiheita, joista ei ole helppo puhua, mutta joista ei saisi (enää) vaieta. Sota on hyvä ja tärkeä kehys sille, että ihminen pettää itsensä ja lähimmäisensä, mutta toisaalta kirjat pistävät pohtimaan rehellisyyttä ja moraalia yleisemminkin. Kun kyyhkyset katosivat seuraa Juuditin ja Edgarin onnetonta avioliittoa, tahatonta ja tahallista erilläänoloa. Se kertoo jo mainituista ikuisista teemoista, sodasta ja rakkaudesta, mutta toisaalta vain ihmisenä olemisesta, elämän vaikeudesta ja kohtalon arvaamattomuudesta.

Se, mikä erottaa mielessäni selvimmin Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat -teoksen, on rakenne. Alun perin näytelmäksi kirjoitettu Puhdistus oli todella visuaalinen, elokuvamainen lukukokemus (elokuvaa tai näytelmää en ole nähnyt). Muistan kirjasta jännittyneen tunnelman, hienon dialogin, taidokkaan yksityiskohtaisen kuvauksen. Vaikka - ja vaikka ei ole oikein mielekästä tai ainakaan tarkoituksenmukaista vertailla teoksia näin - Kun kyyhkyset katosivat oli voimakas ja vaikuttava lukukokemus sekin, jäin kaipaamaan tuota dialogia ja kohtauksittain etenemisen tuomaa helppouden ja nopeuden tuntua. Kun kyyhkyset katosivat on rakenteeltaan selkeä, vaikka näkökulmat vaihtuvat luvusta toiseen, mutta siinä on hyvin vähän vuoropuhelua. Kerronta tuntui kaikkineen raskaammalta ja jotenkin "täydemmältä" kuin Puhdistuksen kerronta. Sivuseikkana mainittakoon myös, että kaipasin Puhdistuksessa ollutta virolaisen kansanperinteen esittelyä enemmän tähänkin kirjaan. Vaikka Kun kyyhkyset katosivat -romaanissakin on havaintoja esimerkiksi ihmisten vaatteista ja kampauksista, juuri tuo kansanperinne ja tavallisten ihmisten tavat toivat Puhdistukseen sellaista "tavallisuutta", joka sai minut samastumaan kirjan hahmoihin. Tällä kertaa lukukokemus jäi vaikuttavuudessaan ja järkyttävyydessäänkin hieman etäisemmäksi, vaikka varsinaisesti en osaa laittaa näitä teoksia paremmuusjärjestykseen.

Eikä toki pidäkään. Sen sijaan tiedän, että haluan joskus lukea ajatuksen kanssa ja peräkkäin Stalinin lehmät, Puhdistuksen ja Kun kyyhkyset katosivat. Ja kun Viron lähimenneisyyttä kuvaavan kirjakvartetin neljäs osa joskus ilmestyy, luen senkin. Oksanen on kertojana niin suuri.

 

Oletko lukenut Kun kyyhkyset katosivat -romaanin tai muita Sofi Oksasen teoksia?

 

Kun kyyhkyset katosivat -teokseen voi tutustua esim. kirjan kotisivuilla osoitteessa kyyhkyset.fi sekä Parnasson kritiikin kautta (myös Parnassossa on pohdittu Oksasen kieltä jopa yksittäisten sanavalintojen kohdalla).

 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Like, 2012. Kansi: Mika Perkiökangas

Share

Kommentit

maikku67
Vihreitä unelmia

Minä luin vasta muutama kuukausi sitten Puhdistuksen ja se on mielestäni yksi parhaista kirjoista, joita olen lukenut. En ollut osannut odottaa, että olisi niin hyvä. Niinpä riemastuin saadessani työkaverilta lainaan Kun kyyhkyset katosivat -kirjan, mutta se oli minulle pettymys. Se ei temmannut samanlailla mukaansa heti ensimmäisestä sivusta alkaen enkä kiinnittänyt kieleenkään juuri huomiota, toisin kuin Puhdistuksessa, jossa kieli oli todella upeaa. Niinpä lukeminen venyi ja ehkä siitä syystä en päässyt tarinaan oikein sisään ja välillä jouduin tarkistamaan, missä vuodessa mennään ja kuka kukin olikaan. Jos odotukseni eivät olisi olleet niin suuret, niin varmaan tämä olisi ollut ihan hyvä kirja, ehkä luen sen vielä myöhemmin uudestaan. Muita Sofi Oksasen kirjoja en ole vielä lukenut.

Jenni S.

Maikku67, minä luin Puhdistuksen ensin näytelmänä ja sitten kirjana, ja vaikka näytelmä oli tehnyt kirjan tarinan jo tutuksi, kirja oli aivan tyrmäävä. Voin siis hyvin samastua tunteisiisi. Minullekaan KKK ei ollut yhtä intensiivinen lukukokemus kuin Puhdistus, mutta tiedän muutamia ihmisiä, joilla on käynyt toisin päin.

Minäkin luin KKK:n alun pariin kertaan jo syksyllä, nyt sitten vasta tuli luettua koko teos. 

Luulen, että aika monella on ollut Puhdistuksen jälkeen valtavat odotukset seuraavaa Oksasen kirjaa kohtaan. Voisin kuvitella, ettei sen kirjoittaminenkaan ole ollut aivan yksinkertaista mediahuomion ym. keskellä.

Kanelibasilika

Suosikkini Sofi Oksaselta (ja oikeastaan kaikista lukemistani kirjoista) on Stalinin lehmät. Puhdistuksesta pidin enemmän näytelmänä, mutta erinomainen kirjanakin. Kun kyyhkyset katosivat tarttui matkaan kirjakaupasta heti, kun se vain oli mahdollista ja lukeakin se piti heti-heti! Alussa vaivaannuin siitä ettei kirjassa ollutkaan (alussa) Oksaselle tuttua persoonallista kieltä. Kun Oksasen tyyli ja oma kirjoittajan ääni pääsi myöhemmin vauhtiin, olin haltioissani! Mutta kuitenkin, loppua kohden kirja alkoi taas olla vain ihan tavallinen kirja - sellainen "ihan kiva" (aika kamalista asioista). Ja Stalinin lehmät sai pitää ykköspaikkansa.

Jenni S.

Kanelibasilika, minustakin Puhdistus on erinomainen (myös) näytelmänä. (Ja kiitos kommentista, tuli sellainen olo, että voi miksi en ole lukenut aikoihin yhtään näytelmää!)

Minä olin aivan varma, että lukisin KKK:n heti, mutta toisin kävi, mitä vähän ihmettelen yhä. Oksasen kirjoja on kyllä pakko arvostaa silloinkin, kun olo ei olisi lukiessa aivan haltioitunut. Itse asiassa olen vähän väitellytkin aiheesta erään ihmisen kanssa, joka kieltäytyi lukemasta Oksasta, koska ei pitänyt kirjailijasta (siis hänen julkisuuskuvastaan) ja oli sitä mieltä, ettei kirjoistakaan voi sitten pitää. Sanoin, että kirjat voivat olla kiinnostavia ja niitä voi kunnioittaa, vaikkei niistä juuri pitäisi. Lopputulos oli, että ko. henkilö luki Puhdistuksen vastentahtoisesti, mutta osti sittemmin KKK:n heti kun mahdollista ja kuulemma piti KKK:sta Puhdistusta enemmän. Mielenkiintoista!

Kanelibasilika

Puhdistuksesta lyhyesti kirjoitinkin aiemmin http://www.lily.fi/blogit/tupa-keittio/puhdistus-x-3, ja olen useinkin törmännyt ihmisiin, jotka eivät voi sietää Sofi Oksasta eivätkä halua hänen kirjojaan lukea - kumma syy minusta :) 

Jenni S.

Kyllähän kenen tahansa kirjailijan julkisuuskuva voi vaikuttaa käsityksiin hänen tuotannostaan, mutta ei se minustakaan ole tai saisi olla syy vältellä kirjoja. Ja ainahan kirjan voi sitten jättää kesken - vaikka kirjaan tarttuessa ottaa kyllä riskin, että käy kuin väittelykaverilleni, joutuukin pyörtämään puheensa. :D

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Minunkin mielestäni Kun kyyhkyset katosivat oli sisällöltään raskaampi kuin Puhdistus. Luin sen kyllä vähän vääränlaisissa olosuhteissa: vauvavuoden valvomisten keskellä univelkaisena. Se on varmasti osasyy sille, että tapahtumissa oli välillä vaikea pysyä mukana. 

Kun kyyhkyset katosivat ei missään vaiheessa (muistaakseni) ollut sellainen kirja, jonka lukemista olisin innolla odottanut. Ei se todellakaan huono ollut, mutta olin odottanut jotain erilaista Puhdistuksen jälkeen ja olin ehkä vähän pettynyt.

Puhdistus on yksi parhaita kirjoja, joita olen lukenut ja pidin kovasti myös Stalinin lehmistä. Ja Sofi Oksasta kirjailijana ihailen tavattomasti. Näin kerran pätkän jostain dokumentista, joka kertoi Oksasesta ja kuulostan ehkä hölmöltä fanilta, mutta hän oli siinä dokumentissa jotenkin tosi cool.

Jenni S.

Kahvittelija, et kuulosta ollenkaan hölmöltä. Minustakin Oksanen on cool. :)

Voisin kuvitella, ettei vauvaväsymys ja KKK ole aivan täydellinen yhdistelmä. Onneksi kirjojen pariin voi palata aina uudelleen. Niin minäkin aion palata tämän kirjan pariin vielä joskus. Olen varma, että KKK:sta saisi toisella lukemisella vielä paljon enemmän irti.

Tunnen muuten ihmisen, joka luki Puhdistuksen kaksi kertaa peräkkäin. Oli kuulemma ensimmäisellä kerralla niin innostunut, että puolet kirjasta meni ahmiessa ohi, niin piti heti kerrata. Ymmärrän hyvin. 

FFFifi
Fitness Führer

Olen lukenut kaikki muut paitsi Puhdistuksen. Olen tosi herkkä ja olen ajatellut, että en kestä lukea sitä.

Virkeämpänä voisin analysoida enemmänkin, nyt sanon vain, että Kyyhkysissä vaikutuin kovasti siitä, että koko kuva selkisi vasta viimeisellä sivulla.

Jenni S.

Minusta Puhdistus ei ollut sen rankempi kuin muutkaan Oksasen kirjat - nehän ovat kaikki rankkoja, mutta kieltämättä Puhdistus on hyvin visuaalinen, mikä tekee siitä paitsi vaikuttavan myös kauhistuttavan. Itse olen ajatellut, etten välttämättä haluakaan nähdä Puhdistus-elokuvaa koskaan, vaikka luulin, että menisin katsomaan sen heti tilaisuuden tullen.

Minäkin olen vaikuttunut KKK:n lopusta. Ja luulen, että kirja kuuluu niihin lukukokemuksiin, jotka vain paranevat vanhetessaan, eli vaikka muistikuvat saattavat haalistua, sellainen yleinen mielikuva lukukokemuksen tärkeydestä kasvaa.

Niina S. (Ei varmistettu)

Ymmärrän hyvin! Melkein toivon, että olisin minäkin jättänyt sen samasta syystä lukematta, sillä teoksen raakuus ja tietyt iljettävät yksityiskohdat jäivät kummittelemaan viikoiksi mieleen, ja vieläkin puistattaa kun muistelee niitä.

FFFifi
Fitness Führer

Taidan jättää lukematta siis... 

(Voisikohan siitä saada jonkun lasten version :D)

maikku67
Vihreitä unelmia

Sainkin heti tänään töistä lainaan Stalinin lehmät. Meillä on siellä hylly, johon voi tuoda omia kirjoja lainattavaksi. Se toimii aivan loistavasti, uudet kirjat saa tosi pian lainaan, toisin kuin kirjastosta. Sieltä lainasin nuo aiemmatkin kirjat ja nyt siis löytyi tämä Stalinin lehmät. Minä en lukenut Sofi Oksasen kirjoja aiemmin siitä syystä, että niistä ja kirjailijasta kohuttiin niin paljon, että halusin jotenkin pysyä sen ulkopuolella, itse kirjailijaa vastaan minulla ei ole mitään. Ilman tuota töihin perustettua 'kirjastoa' minulta olisi ehkä nämä kirjat jääneet lukematta. Sieltä oli niin helppo ottaa kirjat mukaan ja kahvipöydässä käytiin vilkkaita keskusteluja kirjoista ja kaikki kehuivat näitä. Olen muutenkin lukenut viime aikoina tosi paljon enemmän kuin normaalisti ja paljon sellaisia kirjoja, joita itse en olisi kaupasta tai kirjastosta valinnut ja vain yhden kirjan olen jättänyt kesken.

Jenni S.

Erinomainen idea tuollainen työkirjasto! Mäkin haluan sellaisen. Haluan myös kirjoihin liittyviä kahvipöytäkeskusteluja! (Tosin nyt haluan vain olla lomalla päätyöstäni, ja olenkin, kokonaista neljä viikkoa, jee!)

J

Mulle Kyyhkyset oli pettymys. Pidin todella paljon Puhdistuksesta ja Stalinin lehmistä. Jotenkin ehkä odotinkin että Kyykyset olisi Puhdistuksen kaltainen näyttävä trilleri, mutta jotenkin...en tiedä. Mulle jäi tästä sellanen olo että luen tietokirjaa. Se oli jotenkin turboahdettu täyteen nippelitietoa ja tarkkaa kuvausta jolla yritettiin tehdä tarinaa uskottavaksi. Olen nykyisin kyllä myös todella laiska lukija, mutta siis joka tapauksessa kirjan juoni oli mulle todella hankala seurattava. 

Jenni S.

J, ymmärrän kyllä tietokirjafiiliksen: kirjassa on selvästi taustalla valtavasti tietoa ja tutkimusta, ja kun kirjassa ei ole paljon dialogia eikä se muutenkaan ole "juonivetoinen", lukeminen tuntui minustakin hieman raskaalta.

Kyyhkysten jälkeen on kyllä koko ajan tuntunut siltä, että haluan lukea Puhdistuksen uudelleen jo selvittääkseni, kuinka eri- tai samanlaisia nämä teokset ovatkaan.

Minusta Oksasen parhaimmat ovat olleet Stalinin lehmät ja Baby Jane. Puhdistuksesta en tykännyt. Puhdistuksesta olen nähnyt myös sekä teatteri, että elokuvaversiot ja välillä on tullut kyllä sellainen olo, että miksi kiusaan itseäni. Se raakuus on jotenkin ihan liikaa. Ystäväni jotka ovat lukeneet Kyyhkyset ovat sanoneet, että se noudattaa puhdistuksen kanssa pitkälti samaa linjaa, joten siksi se on toistaiseksi vielä jäänyt lukematta. En tiedä pitäisikö joskus yrittää? 

E tiedä uskaltaako tätä ääneen sanoa?? Mutta välillä ihmettelen sitä, miksi juuri Sofie Oksasesta on tullut niin suuri nimi ja brändi. Tiedän monia muita kirjailijoita joita pidän parempina ja jotka eivät ole nousseet niin suureen suosioon. Toisaalta, makuasioitahan nämä monesti ovat.

Jenni S.

NinaMaria, kyllä uskaltaa sanoa ääneen! Onhan jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen. :) Luulen, että Oksanen sekä kiinnostaa että ärsyttää siksi, että hän ei "vain" kirjoita taitavia kirjoja, vaan osallistuu julkiseeen keskusteluun monista asioista sekä kirjojensa että muiden kannanottojensa kautta. Monista kirjailijoista tiedämme vain teokset ja/tai yksityiselämän asioita, mutta emme mielipiteitä, joita Oksanen taas tuo esiin.

Kommentoi