Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

 

 

Tiedättehän sen raskaan möhkälemäisen tunteen, joka seuraa rankkaa kirjaa tai elokuvaa - tai painajaista? Minulla on ollut epämääräisen ahdistunut olo eilisillasta lähtien. Tarkoituksenani oli vain kurkistaa hieman, miltä Ville Tietäväisen sarjakuva-albumi Näkymättömät kädet vaikuttaa. Kirjaa ei kuitenkaan voinut vain silmäillä, oli pakko heti lukea. Ja siitä lähtien minusta on tuntunut, että epämääräinen näkymätön käsi kuristaa minua.

En enää ihmettele, miksi olen kuullut tästä teoksesta aika ristiriitaisia lausuntoja: moni on sanonut lukukokemusta sekä upeaksi että ahdistavaksi. Sitä se oli minullekin. Heti kirjan ensisivuilta alkaa tunteiden ja tapahtumien vyöry, jota lukija vain seuraa voimattomana. Olen sarjakuva-amatööri, tai oikeastaan täysi -noviisi, joten en osaa verrata tätä mihinkään muuhun sarjakuvaan, mutta en kyllä kaunokirjalliseen teokseensa. Harvalla kirjalla on näin voimakas vaikutus.

Kuvateksti: Täällä teillä ei ole nimiä eikä kasvoja... Vain kädet.

Näkymättömät kädet on ollut niin paljon esillä, että sen päätarina lienee tuttu. Kirja kertoo pohjoisafrikkalaisista siirtolaisista Etelä-Euroopassa, luvatussa onnenmaassa. Se kertoo haaveista, jotka eivät toteudu. Hädästä, joka vain kasvaa. Puuttuvista henkilöllisyyspapereista, olemattomista ihmisistä. Riistotyövoimalla ja myrkyillä tuotetusta ruoasta, jota me hyväosaiset syömme. Kerjäläisistä, joita näkyy Helsingin katukuvassakin. Tässä on kirja, josta tulee paha olo monen asian suhteen. Minusta teos sopisi yhteiskuntaopin oppikirjaksi!

Kirjassa on siis paljon asiaa. Suosittelen kuitenkin tutustumaan kirjaan jo ihan sen itsensäkin takia. Minusta teos on huikean dokumentaarinen: taidokkaat kuvat ja harkitut repliikit tekevät siitä harvinaisen todentuntuisen, paremmin kuin moni uutisfilmi. Mietin, etten välttämättä tarttuisi näin synkeästä aiheesta kirjoitettuun romaaniin, mutta sarjakuvaa on helpompi lähestyä: tekstiä ei ole paljon, teoksen kanssa ei pidä viettää tunti- tai päiväkausia ahdistuneena, epämääräistä syyllisyyttä potien (joskin luulen, että kirja jättää pitkäaikaisen jäljen).

Toisaalta pohdin kirjaa ihan kuvataideteoksenakin. Miten joku osaa piirtää noin hyvin? Miten hän saa synkeitä olosuhteita kuvaaviin hurjiin olosuhteisiin noin houkuttelevan kirkkaan etelän auringon. Jo kuvien värimaailmassa on jokin sellainen ristiriita, joka leimaa koko teoksen tarinaa.

En voi kuin ihailla kirjan kerrontaakin. Tiedän, että sarjakuva-albumeja pitäisi lukea tutkimalla kuvia ja tekstiä kokonaisuutena, mutta luin välillä ensin vain puhekuplien teksit, katsoin sitten vasta kuvat. On hämmästyttävää, miten muutamalla repliikillä saadaan kerrottua niin paljon. Esimerkki sivulta 56:

 

- Jos tietää, kuka on... ei kai muutu Euroopassakaan.

- Hhh... Rashid..hh...Kerron sinulle jotain.

- ...Euroopan jumala on erilainen.

- Isä, älä sano noin. Ei ole muuta jum...!

-Ei..hh... Mutta jumalalla on kahdet kasvot... hh... Siellä hän rakastaa ahneita menestyjiä.

-Mutta... Jumalalle kaikilla on sama arvo.

-Niinkö?

- ...itsekkäät gaurit elostelevat maanpäällisessä paratiisissa hh... Taivaan peilikuvassa.

- Ja sekö on oikein?

- Hän on kaikkivaltias. Me emme ole mitään hh... Ei häntä sido meidän käsityksemme oikeudenmukaisuudesta.

 
Tällaisista keskusteluista ja koko tarinasta huolimatta kirja ei mielestäni saarnaa. Se näyttää. Aina ei tarvitse ottaa kantaa, mutta on tärkeää tietää.
 
 

 
 
Kaiken muun ohella olin hämmentynyt ja vaikuttunut jo teoksen etuliepeen tiedoista: Ville Tietäväinen on saanut tätä teosta varten 5-vuotisen apurahan. Hän on tehnyt teostaan varten "henkisiä opintomatkoja laittoman siirtolaisuuden historiaan" sekä "tutkivan journalismin uteliaisuudella retkiä albumin autenttisille tapahtumapaikoille Luoteis-Marokkoon, Andalusiaan ja Kataloniaan".
 
 
Kuka vielä väittää, että sarjakuva on vain hauskoja strippejä sanomalehden lopussa? On se sitäkin, mutta niin paljon muutakin. Alan itsekin oppia sen vähitellen - ja luulen, että Näkymättömät kädet jää mieleeni käänteentekevänä lukukokemuksena myös siksi, että sarjakuva-albumi voi tuntua näin viisaalta ja tunteita herättävältä.
 
 
Näkymättömille käsille on jo povattu Finlandia-ehdokkuuttakin. Kannatetaan! Ensisijaisesti haluaisin teoksen pääsevän ehdokkaaksi ihan itsensä takia ja toiseksi siksi, että olisi supermielenkiintoista seurata, millaista sarjakuvakeskustelua ehdokkuudesta seuraisi.
 
 
Lue myös kustantamon kirjaesittely ja katso kirjan traileri. Kirjasta on juttua myös mm. uusimassa Parnassossa (printtiversiossa, netistä en löytänyt arviota) sekä Sallan lukupäiväkirjassa. Lisäksi kirjalla on Facebook-sivut.
 
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. Wsoy, 2011
 

Share

Kommentit

Jenni S.

P.S. Kommentoin heti juttua itse. En tiedä, miksei kirjoituksen lopun kappalejako näy oikein ainakaan minun koneellani, vaikka editorissa se näkyy niin kuin suunnittelin. Koettakaa saada selvää.:)

Kirsin kirjanurkka

Minä en ole tätä vielä lukenut, mutta aavistelisin, että tämä on ensi viikolla julkistettavien Finlandia-ehdokkaiden listalla. Jollei ole, se on pelkuruutta.

Sarjakuvia haluaisin oppia lukemaan enemmän ja paremmin. Olisikohan siihen joku kurssi? :)

Jenni S.

Toivotaan, että aavistus menee oikein! Teos olisi ansainnut sen.

Hih, sarjakuvanlukukurssi olisikin mielenkiintoinen. Ehkä voit ehdottaa Sarjakuvakeskukselle. Minun sarjakuvakurssini on varmaan ollut netissä roikkuminen ja toisten blogien lukeminen. Myönnän, että etenkin Sallan lukupäiväkirja ja Kirjainten virrassa ovat syypäitä sarjakuvakiinnostukseeni!

 

 

Booksy

Tänään sanottiin Hesarissa, että sarjakuvaromaani ei kelpaa ehdokkaaksi :-(

Sääli, tämä olisi ansainnut paikkansa kilvassa. Minusta vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia, ja sellainen kirja jonka haluaa ehdottomasti pitää omassa hyllyssä.

 

Salla

Hienoa että luit tämän! Ja bloggasit.

Maksamaton mainos: myös Booksylla on arvio tästä.

Sarjakuvan lukutaidosta herää aika ajoin kysymyksiä. Tavallaan jännä, koska nykyajan mediakulttuuria syytellään liiasta visuaalisuudesta. En muista koskaan kenenkään murehtineen, ettei osaisi katsoa tv-sarjaa tai elokuvaa. :) Mielestäni sarjakuvien lukemisen aloittaminen ei vaadi sen kummempia taitoja kuin kirjankaan lukeminen tai telkkarin katsominen.

Mutta toki joku Peter von Bagh saa enemmän irti elokuvan kuvakielestä kuin meikäläinen, samoin "taitavat" sarjakuvalukijat huomaavat sarjakuvan kielestä eri asioita. Kvaakissa on sarjakuvan kielelle kokonaan oma keskustelualue. Esimerkiksi tästä esimerkistä voi verrata eri ilmaisutapojen tuomia sävyeroja.

 

 

Hanna / Kirjainten virrassa (Ei varmistettu)

Ei, onpa tosi harmi, että tätä ei voitu ottaa mukaan Finlandia-joukkoon. Täytyypä ehdottaa VarjoFinlandiaan. ;)

Jenni S.

Ehdottomasti Varjo-Finlandia-ehdokkaaksi, jos oikeaksi ei pääse! 

Sallan pohdinta sarjakuvan lukutaidosta ja ylipäätään median visuaalisuudesta on kiinnostava. Ehkei tosiaan pitäisi ajatella niin "teoreettisesti", vaan lukea vain, sittenpä tottuu ja oppii. Sama esim. runojen kanssa, runouttakin pidetään hankalana genrenä. 

Olen kyllä itse sarjiksienkin lukijana todella kielipainoitteinen. Pitäisikin antaa joku sarjakuva koelukuun jollekin visuaaliselle tutulle, esim. valokuvaajalle, ja kysyä vaikutelmia.

Kiitos vinkistä, menen tutustumaan Kvaakin kielikeskustelualueeseen, en ollut sitä huomannutkaan!

Annika/Lukemisen ilo (Ei varmistettu)

Tärkeä ja ajankohtainen aihe. Osuva nimi sarjakuva-albumille. Tähän täytyy tutustua.

Salla

Minäkin luen sarjakuvaa ensisijaisesti "kirjoina", siis lähestyn niitä tekstin kautta. Mutta pidän itseäni myös kuvanlukutaitoisena, pidänhän esimerkiksi taidemuseoissa käymisestä.

Kuvakielen "tarkkailusta" tulee mieleen pari esimerkkiä. Jonkun verran näkee sellaista tyyliä, että esimerkiksi ihmiset on piirretty luonnosmaisesti tai tyylitellysti, mutta vaikka arkkitehtuuri on realistista.

Olen Corto Maltesen kestofanittaja, ja Hugo Prattin kynänjälki on paikoin niin kaunista, että jotain hienovaraista ohutta viivaa vaikka henkilöiden kasvonpiirteissä saattaa oikein unohtua tutkimaan pitkäksi aikaa.

Hiljattain lukemassani Blanketsissa päähenkilö Craigin rakastumista kuvataan hienoilla kuvallisilla keinoilla: ruutujen reunoihin tulee kukkaornamentteja, ihastuksen kohde Raina näyttäytyy enkelin hahmossa. Eron huomaa erityisesti tiukan arkisiin kohtauksiin verrattuna.

Jenni S.

Annika, kannattaa tutustua! Tästä teoksesta puhutaan vielä. :) Kirjalla on tosiaan hieno nimi. Se kuvaa koko tarinaa ja saa selityksen etenkin aivan lopussa. 

Salla, kiitos kommentista! Minua alkoi kiinnostaa erityisesti tuo rakastamisen näkyminen kukkaornamentteina. Sama ilmiö siis kuin kaunokirjallisuudessa, maisema kuvastaa usein tunteita. Tästä ilmiöstä olisi kiva kuulla enemmänkin! 

Hankin hiljattain pari klassikkokertomusta (mm. Liisa ihmemaassa) sarjiksina. Yritän tutkia niissä tuota kuvamaailmaa tarkemmin. Ajattelin myös ottaa yhteyttä Sarjakuvakeskukseen ja kysyä, josko siitä voisi tehdä esittelyjutun blogiin. 

 

 

Salla

Meitsikään ei ole Sarjakuvakeskuksella edes käynyt, vaikka olen meinannut mennä sinne siitä asti kun se on perustettu... Vierailu kiinnostaisi minuakin!

Jenni S.

Salla, minä huomasin vasta muutama viikko sitten, että sarjakuvakeskus on ylipäätään olemassa. Menin ihan muissa asioissa siitä ohi, mutta kiihdyin kyllä havainnosta sen verran, että pistin paikan heti muistivihkoon ylös, ettei heti unohdu. :) Siellähän on kauppa ja kahvilakin, ehkä sinne voisi tehdä bloggari-/sarjiksenlukijaretken?

Harmistus, tämä sinun tekstisi olikin mennyt minulta aikaisemmin phi. Nyt luin. 

Paljon samoja mielipiteitä minullakin tästä, kuten tiedät. Tietäväisellä on upea ja omannäköisensä tyyli. Jollain tavalla rumankaunis, minä pidän. 

Tässä on jotain ahdistavaa ja samalla tosiaan kaunista. Harmi ettei päässyt ehdokkaaksi, mutta on tästä onneksi puhuttu paljon muutenkin. :)

Jenni S.

Linnea, tämä oli tosiaan ahdistava teos. Kun ajattelen sitä, pystyn palauttamaan heti mieleeni teoksen aiheuttaman ahdistuksen - ja samalla oudon lumouksen. Mestarillinen teos! Onneksi se on tosiaan saanut ansaitsemansa huomion (paitsi F-ehdokkuuden).

Kommentoi