Will Wiles: Puulattian kunnossapito

Ladataan...

Oletko lukenut Torgrim Eggen Sisustajan? Englantilaisen arkkitehtuuri- ja designtoimittaja Will Wilesin esikoisromaanissa Puulattian kunnossapito on samaa ihanankamalaa outoutta kuin Sisustajassa. Kirja on heti nokkela ja moderni mutta vähän tylsä. On hieno asunto ja sen neuroottinen, laatutietoinen omistaja, täydellinen designin täyttämä elämä. Sitten kertomus alkaa muuttua jopa makaaberilla tavalla vinksahtaneeksi, eikä sitä tee enää mieli lukea - mutta on pakko.

Kiinnostuin kirjasta sen kannen takia, tai oikeastaan ystävä vinkkasi, että katso miten kiva kansi ja melkein samanlainen kissa kuin teillä. Kansi on paitsi miellyttävän näköinen myös hyvin kuvaava, samoin kirjan omituinen nimi.

Puulattian kunnossapidon minäkertoja on tavallinen, kirjailijan urasta haaveileva englantilaismies. Hän saa opiskelukaveriltaan Oskarilta, nykyisin säveltäjältä, pyynnön tulla hoitamaan Oskarin kissoja Berliiniin pariksi viikoksi, kun Oskar lentää Amerikkaan hoitamaan avioerosotkujaan. Minäkertoja ajattelee, että kiireetön loma uudessa ympäristössä motivoi häntä kirjoittamaan. Kissojen kanssa hän ei ole oikein tuttu, mutta uskoo selviävänsä.

Perillä käy ilmi, että Oskarin asunnossa mikään ei ole sattumanvaraista. Kaikki tavarat ovat harkitusti paikoillaan. Olohuonetta hallitsee kulmikkaasta kromista ja mustasta nahasta tehty sohvaryhmä, kuolleen sveitsiläisarkkitehdin suunnittelema. Työhuoneessa on flyygeli, ja sen luona ohje: ETHÄN soita flyygelillä. Minäkertoja löytää Oskarin ohjeita tuon tuosta. On kuin Oskar seuraisi salaa, miten hänen ystävänsä hermoilee ja säheltää kontrolloidussa ja moitteettomassa ympäristössä. Kirjelappusia on kaikkialla. Tärkeintä on, että upea puulattia pysyy siistinä.

Ja toki Oskarin kaksi kissaakin vaativat palveluksensa. Wiles kuvaa kissojen kauneutta, viehkeyttä ja salaperäisyyttä asiantuntevasti, mutta varoitus kissojen (ja siivoojien!) ystäville: et tule pitämään kaikesta tässä kirjassa. Tulet miettimään, voitko ikinä jättää kissojasi kenenkään hoitoon. Minä voin kirjan luettuanikin, mutta toisin kuin suunnittelin, en anna tätä kirjaa lahjaksi kenellekään kissavahdeistamme. Ja kiellän vahteja juomasta pisaraakaan punaviiniä vahtitehtävissä toimiessaan.

Vaikka tarina muuttui matkan varrella melkoisen absurdiksi ja sai epämiellyttäviäkin piirteitä, Puulattian kunnossapito oli myös hauska ja osuva. Nautin sen sujuvuudesta ja siitä, miten tarkkanäköisesti Wiles oli rakentanut romaanin miljöön ja henkilöhahmot. Vaikka teos oli lähes yhtä harkittu kuin Oskarin asunto täydellisine lattioineen, kirja ei ärsyttänyt liiallisella itsetietoisuudellaan, kuten joskus käy.

Puulattian kunnossapito on saanut esikoiseksi vauhdikkaan lähdön, sillä se on saanut useita palkintoehdokkuuksia (selviää kustantamon Facebook-sivulta) ja kirjasta on ehditty tehdä jo kuunnelmakin Briteissä.

 

Tekstinäyte s. 20:

Helvetti. Vilkaisin sohvalle. Kissat retkottivat siellä tyytyväisinä ja kielletystä puuhastaan nauttien. Tämä ei ollut hyvä alku. No, niidenhän piti ”viihtyä puuhissaan”. Kävin häätämässä ne kielletyltä alueelta, katselin kun ne maleksivat nyreän näköisinä makuuhuoneeseen ja palasin sitten lukemaan viestiä.

 

Will Wiles: Puulattian kunnossapito (Care of Wooden Floors, 2012). Moreeni, 2012. Suom. Seppo Raudaskoski. Kansi: Satu Kontinen
Kustantamon kirjaesittely

 

P.S. Jos Sisustaja ei ole tuttu, kurkkaa Sallan kirjoitus.

Share

Kommentit

Karoliina

Minä luin tämän englanniksi, mutta en ollut myöskään ihan ihastunut. :)

Jenni S.

Kiitos kommentista ja linkistä, Karoliina! Nyt kun kurkkasin tuon linkin, muistinkin kirjoituksesi + että olen itsekin osallistunut keskusteluun.:) Mä muuten ajattelin jossain vaiheessa, että kirja tapahtui Berliinissä, mutta sinusta kaupunkia ei siis kerrottu? No, samapa tuo, pääasia oli että paikka ja kaikki oli päähenkilölle vierasta.

Arvostin kirjassa sitä että se oli samaan aikaan täysin looginen ja tarkka mutta kuitenkin aivan absurdi, ja jotenkin puolet täydensivät toisiaan, hyvä kokonaisuus siis. Oisko suomennoksessa onnistuttu paremmin kissojen kuvailun kanssa, kun minusta kissat olivat kissamaisia? (Yhtä seinälläjuoksemiskohtaa ihmettelin.) Kuitenkin juuri kissojen takia en voinut ihastua kirjaan täysillä: ihmisten omituisuus ja maailman hallitsemattomuus olisi käynyt ilmi ilman kaikkia "kissatapahtumiakin".

 

Kommentoi

Ladataan...