Ladataan...

Hyvää ja onnellista uutta vuotta! 

Ja terveisiä mökiltä! Ajattelin kirjoittavani täältä käsin yhteenvedon viime vuoden lukemisista sekä ensi vuoden lukusuunnitelmista, mutta kyllä se saaristomaisema ja verkkainen saunan lämmittäminen (sekä hidas nettiyhteys) tekevät tehtävänsä: tuijottelen raukeana vuoroin tulvan alle jäänyttä kaislikkoa ja takkatulta. Palaan yhteenvetoihin ensi vuonna. ;)

Tämän vuoden muistoksi ja uuden kunniaksi ote Aulikki Oksasen runosta Talven kohtu. Runo löytyy teoksesta Kolmas sisar, jonka sain vihdoin omakseni ja jonka havaitsin juuri niin loistavaksi kuin toivoinkin. Tulen siteeraamaan tätä teosta vastakin!

 

Ja kun silmut heräilevät, 

se näkee oman itsensä,

ja se avaa säteilevät

läpikuultavat siipensä,

ja äkkiä on kevät.

Kevättä odotellessa toivottelen vielä kerran oman itsen oloista, säteilevää uutta vuotta! 

Share

Ladataan...

 

 

Eiliseen lukemistyytyväisyyskeskusteluun viitaten: tässä on teos, jonka ei pitäisi paljon lukutilastoja hetkauttaa. Se ei ole puhuttu uutuus vaikka uusi onkin, ei tunnettu klassikko eikä edes paksu tiiliskivi, jonka lukemisesta voisi antaa itselleen olen syventyvä ja ahkera lukija -tunnustuksen. Tämä reilu 70-sivuinen pehmeäkantinen lärpäke on niin huomaamaton, että sen löytyminen kirjakaupasta oli aivan sattumaa ja kotona olen ehtinyt sen kadottaakin pari kertaa.

Kuitenkin juuri tämä minikirja oli miellyttävä ja merkittävä lukukokemus.

Jyrki Pellisen Satuja huonokuuloisille sisältää kolmisenkymmentä lyhyttä novellia. Niiden kertojia ovat elottomat esineet, kuten tuuli, meri, kuva, avokado tai kenttä. Suurin osa novelleista on nimettykin simppelisti kertojiensa ja päähahmojensa mukaan: Saari, Sumu ja Kaiku, Viikunanlehti.

Näin alkaa novelli Meri. Kurkkasin tämän alun jo kaupassa, ja mielestäni se kuvaa teosta hyvin:

Meri oli suuri ja hajamielinen eikä ehtinyt koskaan tehdä yhtä asiaa kerralla. Oli tukkeja, lahopalasia, laivoja. Sumua tuli taivaan rantaan ja joskus siellä näkyi punainen pipo tai joku tytön muotoinen olio. Meren oli helppo kuvitella se itselleen ja kuljettaa minne tahtoi. Se heitti tyttöä kohti rantakahvilaa ja näytti sille meren tauluja. Mutta se ei saanyt tyttöä enää puhumaan mitään. Kerran meri oli kuulevinaan, etä erään näyn kohdalla sen taulu olisi tehnyt tyttöön vaikutuksen.

Kirjan takakannessa pohditaan: "Jos elottomat esineet, kuten tuuli ja siilin karvat ja piikit merkitsisivät niin paljon, että niille voitaisiin antaa subjektin ominaisuus." Tämä kuulosti minusta kiinnostavalta, kun aloin lukea Pellisen kirjaa, mutta väärältä, kun olin lukenut sen: juuri tuuli, meri ja siilin piikithän ovat mitä elollisimpia ja tärkeimpiä. Unohdetaan nyt ilmastomuutos ja muut ihmisen tyhmyydet ja tuhot, niin luontohan on lopulta se, joka on ja jatkaa oloaan, ihan sama mitä me ihmiset siitä ajattelemme tai kirjoittelemme.

Olen kuitenkin kovin iloinen, että Pellinen on "kirjoitellut" pienet suuret tarinansa. Pienimuotoinen, tarkka ja rauhallinen kerronta on aina viehättänyt minua, ja useimmissa Pellisen pienoisnovelleissa siihen yhdistyy vielä ripaus sadunomaisuutta, jopa surrealistisuutta. Aivan kaikista kertomuksista en erityisemmin pitänyt, mutta kertomukset kiinnostivat minua suuresti sekä yksittäin että kokoelmana. Minullakin on tapana inhimillistää tai sanoisinko tarinallistaa luonnonilmiöitä, joten sain helposti kiinni tarinoiden perusideasta. Lukeminen oli jopa opettavaista ja lukufiilis samanlainen kuin hyvien runojen ääressä: Noinkin maailman voi nähdä. Kaikesta voi kirjoittaa.

Palatakseni taas lukemistyytyväisyysanalyysiin: tämän teoksen jälkeen toivon, että näkisin itse kirjamaailman laajemmin. Kirjan luettuani kirjoitin Googleen tuon minulle aiemmin tuntemattoman kirjailijan nimen ja sain tietää Wikipediasta, että Jyrki Pellinen on julkaissut jo yli kolmekymmentä kaunokirjallista teosta! No, hyvä että on, sillä haluan lukea häntä lisääkin. Jotenkin hyvin uskottavalta tuntui myös Wikipedian tieto, että Pellinen on paitsi kirjailija myös kuvataiteilija. Satuja huonokuuloisille onkin hyvin kuvallinen teos. Ainakin minulle se avautui pitkälti (mieli)kuvina, ei niinkään sanoina.

Löysin kirjan Helsingin Lasipalatsin Kirja kerrallaan -kaupasta, jota voin suositella ihan kaikille kirja-aarteiden metsästäjille. Kauppa on täynnä pieniä erikoisuuksia ja myy toisaalta näköispainoksia vanhoista klassikkoromaaneista, -runoteoksista ja -näytelmistä. Vaarallinen mutta suositeltava piipahduskohde, jolla on onneksi nettikauppakin.

Jyrki Pellinen: Satuja huonokuuloisille. Ntamo, 2011.

Kustantajan/nettikaupan kirjaesittely

Share

Ladataan...

 

Otsikon kysymys on hieman provosoiva, myönnän. Minustakin, himolukijasta, tavallisen harrastuslukemisen pitäisi olla ensi sijassa iloa tuottava asia, jota ei tarvitse sen koommin analysoida. Toisaalta voihan harrastuksessa kuin harrastuksessa kehittyä, ja usein se, että pysähtyy hetkeksi pohtimaan tekemisiään, on avartavaa ja hyödyllistä.

Minä olen viime päivinä pohtinut lukemisiani kahdelta kantilta: yritän saada vuodenvaihteeksi aikaiseksi yhteenvedon tämän vuoden lukemisistani sekä koosteen siitä, miten aion lukea ensi vuonna. (Totta puhuen, eivät ne lukulupaukset pidä sen paremmin kuin muutkaan uudenvuodenlupaukset, mutta toisin kuin muita lupauksia, niitä on minusta hauska tehdä.)

Minä olen ja en ole tyytyväinen itseeni lukijana.

Syy tähän on se, että luen niin paljon. Yhtäältä olen sitä iloisempi, mitä enemmän ehdin vuodessa luettua. Olen listannut lukemisiani vuodesta 2004 ja onnekseni pääsin jossain vaiheessa sentään irti tarpeesta ylittää edellisen vuoden kirjamäärät... Toisaalta ajattelen usein, että voisin lukea vähemmänkin ja sen vähän sitten ajatuksella.Voisiko keskittyä hetkeksi vain pariin kirjailijaan?  Tai onko "kaikki" uutuudet pakko lukea? Yleensä pidän enemmän vanhoista kirjoista tai olen ainakin jotenkin ilahtuneempi ajatuksesta, että olen lukenut jonkun vanhan, kenties jo aika unohtuneen kirjan. "Julkilukijana" olen ilahtunut myös siitä, että ne vanhatkin kirjat, ja usein juuri ne, herättävät keskustelua. Vuodesta toiseen harkitsenkin vetäytyväni uutuuksien, kirjakauppojen ja kirjastojen ääreltä ja lukevani vain oman hyllyni kirjoja, mutta ei minusta ole siihen tässäkään vuodenvaihteessa.

En ole tyytyväinen siihenkään, että huomaan tarkoituksellisesti valitsevani ohuita kirjoja, jotta saan kirjan sujuvasti pois "työn alta" ja seuraavan opuksen hyppysiini. Ohuet kirjat ovat usein nopealukuisia ja niillä on helppo kasvattaa kirjatilastoja. Ei sentään - mutta tässä tullaan taas tuohon julkilukijuuteen. On hieman hankala pitää kirjapalstaa, jos tahkoaa viikkoja saman kirjan ääressä, joten usein tulee valittua ikään kuin automaattisesti jotain, jonka lukemisaika lasketaan päivissä tai jopa tunneissa. Luulen, että ainakin osa kirjabloggareista tunnistaa ilmiön.

Onneksi tähän ongelmaan on ainakin yksi ratkaisu: luen usein samanaikaisesti useita kirjoja. Se paksu keikkuu taustalla, kunnes tulee luetuksi. Opin monen kirjan taktiikan vasta muutamia vuosia sitten ja se lisäsi lukemismääriäni huomattavasti. Toisin kuin voisi luulla, monikirjataktiikka on myös vaikuttanut niin, että aiempaa harvemmat kirjat jäävät kesken. Voi olla, että jokin kirja pölyttyy välillä viikkojakin yöpöydällä, mutta luen sitä silti aika ajoin. Aikaisemmin luin vain yhtä kirjaa kerrallaan ja se johti tilanteeseen, jossa jäin junnaamaan pitkiksi ajoiksi hankalan kirjan kanssa tai jopa saatoin jättää lukemisen kokonaan joksikin aikaa huonon lukukokemuksen jälkeen. Siihen, että osaan lukea montaa ja monenlaisia kirjoja samaan aikaan, olen tyytyväinen. Tällä hetkellä minulla on tosin melkein valmiina monta kirjaa, mutta ei yhtään niin valmiina, että kirjoittaisin niistä.

Epätyytyväisyyttä aiheuttaa se, että luen vähän tietokirjoja, vaikka esim. kieli- ja kirjallisuustieteellisiä teoksia minulla on jo niin paljon, että pitää raivata niille lisää tilaa hyllyssä. En tiedä, miksi minulla on tarve ostaa niitä, kun en kerran lue. Kenties kerään kielitieteellistä varastoa eläkkeen varalta tms. (Viime kuukaudet olen ollut vuorotteluvapaalla ja olen vielä joitakin viikkoja, mutta en ole silti hakeutunut tietokirjojen ääreen, vaikka niin ylevästi kuvittelin.)

Tässäpä näitä. Olin tosiaan harrastanut omakohtaista lukija-analyysia jo päiviä, mutta lopullisen sysäyksen tälle kirjoitukselle sain, kun luin Sallan lukupäiväkirjan mainion, monipuolisen kirjavuosikatsauksen. Miten uteliaita me lukutoukat olemmekaan - miten hauska on tutkia toisen lukemisia ihan tilastomuodossakin!

Toivoisitko lukevasi enemmän tai vähemmän? Tai erityyppisiä kirjoja kuin nyt luet? Mihin olet erityisen tyytyväinen lukemisessasi? Vai kannattaako lukemista edes analysoida?

Share

Pages