Ladataan...

 

Sattuipa eteen kirja, joka oli sisällöltään selkeä, mutta josta en osaa sanoa selkeästi mielipidettäni. Jos kirja on ensin mainio ja sitten suututtaa, mutta herättää kuitenkin ajatuksia, onko se hyvä vain huono? Vai voiko kirja olla sekä hyvä että huono?

Alan Bennett on brittiläinen, tunnettu kirjailija, ja Epätavallinen lukija kertoo siitä, miten kuningashuone ja koko Englannin hovi saavat tuta, mitä tapahtuu, kun kuningatar löytää sisäisen lukutoukkansa. Korrektista ja edustavasta, aina etikettitietoisesta hallitsijasta tulee hieman hajamielinen. Hän suorittaa tehtävänsä mekaanisesti, ei kiinnitä ulkonäköönsä yhtä lailla huomiota kuin ennen, haluaa puhua kaikkien kanssa kirjoista ja piilotteleekin kirjoja.

Aluksi ohut, nopealukuinen ja satiirinen romaani oli juuri niin naseva kuin toivoinkin. Hymyilin mm. tälle:

 

Vapaa-ajallaan Piers, Tristram, Giles ja Elspeth, kaikki kuningattaren uskollisia palvelijoita, vaihtavat ajatuksia: "Mitä te luette? Siis mikä kysymys se sellainen on? Useimmat eivät lue yhtään mitään, ressukat. Mutta jos he sanovat sen, Hänen majesteettinsa penkoo laukkuaan, nostaa esiin jonkin opuksen jonka on juuri lukenut ja antaa sen jollekin alamaiselle lahjaksi."

 

Ja nyökyttelin tälle:

 

"Lukeminen on nautinto", kuningatar sanoi. "Se ei ole julkinen velvollisuus."

 

Sille, että kuningatar tapasi Kanadan-matkallaan Alice Munron ja ihastui tämän tuotantoon, aivan hekottelin.

Monta muutakin mainiota, tarkkanäköistä ja hyvinkin lukutoukkamaista kohtaa kirjasta löytyi. 

Mutta. Parantumattomana kirjafriikkinä en oikein pitänyt siitä, mihin lukemisharrastus kuningattaren vei. LIEVÄ SPOILAUSVAROITUS. Niin kauan kuin kuningatar vain ahmi kirjoja ja muuttui jopa lempeämmäksi - tai ainakin välinpitämättömämmäksi eli helpommaksi ympäristölleen - kuin ennen, oli helppo naureskella että niin juuri, noin hyvä harrastus lukeminen on. Sittemmin kuningatar alkoi kuitenkin miettiä, että eikö lukeminen ole kovin passiivista ja kirjoittaminen aktiivista, parempaa kuin lukeminen. Lopulta hovissa tapahtui kaikenlaista ikävääkin, joka johtui ainakin epäsuorasti kuningattaren kirjahulluudesta. Kirjan loppukohtaus oli mielestäni tulkittavissa joko niin, että kirjat vapauttivat kuningattaren tai että hän sekosi niistä lopullisesti.

Hmph. Naureskelen kyllä itse mieluusti kirjahulluudelle ja pohdin tämän hulluuden lajin olemusta, mutta lukutoukkana lukisin mieluusti lukemista vain korkeintaan lempeästi irvailevan enkä monitulkintaisen tarinan. Aion silti antaa kirjan lahjaksi eräälle niin ikään kirjakuumeseen sairastuneelle ystävälle.

Moitteista huolimatta olen iloinen, että luin kirjan. Ensinnäkin se oli kuitenkin hauska ja piristävä välipalakirja ja toisekseen, se on ollut lukulistallani vuosia, heti ilmestymisestään 2007. Myönnän lapsellisuuteni, että kun olin kirjabloggarikollegan seurassa kirjamessuilla ja huomasin tämän kirjan, minun oli pakko huomauttaa: "Tiedän, että monet kirjabloggarit ovat lukeneet tuon teoksen, mutta minä olen kuullut kirjasta ennen kuin siitä tuli blogeissa suosittu." Niin. Mutta mitäs viivyttelin vuosikausia.

Herra Googlelta voi kysellä niistä muiden arvioista. 

 

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (The Uncommon Reader, 2007). Basam Books, 2008. Kansi Ina Kallis

 

Share

Ladataan...

No niin. Olen keksinyt, mitä silloin tehdään kun ei jaksa lukea eikä telkkari huvita: katsotaan kirjatrailereita. Kirjatraileri-sana on alkanut vilahdella tuttavieni puheessa yhä useammin, joten päätin tutkia, mitä sillä oikein tarkoitetaan.

Aloitin tutkimukseni YouTubesta ja ulkomailta. Book trailer -haku antaa tulokseksi mm. 

Emma Donoghuen Room-teoksesta (suom. Huone) tehdyn, käsittääkseni kirjaa hyvin kuvaavan piirroselokuvamaisen mutta uhkaavaksi  muuttuvan esittelyn,

http://www.youtube.com/watch?v=T8rj2otXNfM

Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvasta kertovan kiinnostavan videon

http://www.youtube.com/watch?v=ql4oZtLruFE

sekä mainosmaisen mutta houkuttelevan esittelyn Haruki Murakamin IQ84:stä. (Äh, nyt haluan lukea senkin. Voiko ihminen vain lukea, ja lukea vain Murakamia?)

http://www.youtube.com/watch?v=ICjVqeKw10g&feature=relmfu

Muutenkin kiinnostava, kirjoittajille ja lukijoille monenlaisille vinkkejä tarjoava,  Brain Pickings on listannut kirjatrailereita. Suosikkini heidän trailerivinkeistään on Lane Smithin It's a Bookista vastaanpanemattomasti kertova video:

 

Suomalaisia kirjatrailereita löysin niukasti ja lähinnä nuortenkirjoista. Hyviä kirjatrailerivinkkejä otetaan vastaan sekä Suomesta että maailmalta. Luuletko, että kirjatrailerit yleistyvät lähiaikoina? Mitä mieltä olet kirjatrailereista: hassua hömppää vai kirjalle lisänäkyvyyttä tuovia hyödyllisiä palveluja - tai jotain muuta?

 

P.S Täältä löytyi vinkkejä niille, joita trailerien tekeminen innostaa.

Share

Ladataan...

Hyvin asiallinen ja informatiivinen postausotsikko, tiedän. Muuhun en kuitenkaan pysty, koska Eeva Kilpi on niin - no, ihana, ihana huutomerkillä.

 

Olen kasvanut tähän ajatukseen vähitellen vuosien myötä. Olen lukenut joitakin Kilven teoksia ja aistinut niiden viisauden: esimerkiksi kirjan Unta vain haluaisin joskus lukea uudelleen. Varsinaisesti intoni ja ihailuni kuitenkin syttyi, kun luin helposti lähestyttävän mutta silti paljon ajatuksia herättävän ja tärkeän runokokoelman Perhonen ylittää tie. Mieleeni ovat jääneet siitä mm. luontorunot, niin esteettiset kuin ekologisesta kantaaottavat.

 

Tänä syksynä koin ensin iloa ja liikutusta Kuolinsiivouksen äärellä. Sitten luin lokakuun Eeva-lehdestä Kilven haastattelun. Siinä Kilpi kertoo avoimesti hänelle oleellisista asioista, niistä jotka ovat pitkälti hänen tuotantonsakin keskeisiä teemoja: naiseudesta ihmissuhteista, eläimistä, luonnonsuojelusta - ja etenkin nyt 84-vuotiaana vanhuudesta ja kuolemastakin. 

Luin Kilven elämänläheisistä ja valoisista ajatuksistani mielelläni, mutta myönnän, että kaikkein kiinnostavimpia minusta olivat artikkelin kuvat. Kirjailija esittelee runsasta kirjahyllyään ja sanoo artikkelissa: "Lukekaa, kun olette yksinäisiä ja käyttäkää mielikuvitusta. Kirjoista löytyy kaikki!"

 

Samaa teemaa hän jatkoi eilen Helsingin kirjamessuilla. Ihmisiä istui lattiallakin, kun Tuula-Liina Varis haastatteli Kilpeä Kuolinsiivouksesta.

Heti alkuun Kilpi puuskahti suunnilleen niin, ettei kuolemisessa ole muuta ikävää kuin että haluaisi saada kaikki kirjat mukaan! Miten voi olla ilman kirjoja, ja mitä jälkeenjääneet tekevät toisen kirjoilla? Vaikka yleisöä, minuakin, nauratti, luulen että moni tunnusti mielessään joskus miettineensä tätä ongelmaa, minä ainakin olen. Todellisen lukutoukan ongelmaa, sanoisin.

Koko haastattelu sujui yleisön ihastuneen huokailun ja naurunpyrskähdysten kannustamana. En tiennyt, että Eeva Kilpi on niin hauska ja eloisa esiintyjä! Oli mainiota, kuinka hän vastaili Variksen kysymyksiin humoristisesti, selvästi suosiostaan nauttien mutta ylpeilemättä. 

Oli kuitenkin hienoa, että haastattelussa käsiteltiin iloisesta tunnelmasta huolimatta vakaviakin asioita. Tänä kohukirjasyksynä ilmeisesti kaikille kirjailijoille kuuluu esittää kysymys teosten omakohtaisuudesta ja saako kirjailija - Variksen sanoja lainatakseni - suorastaan varastaa toisten ihmisten kokemuksia teoksiinsa.

Kilven vastaus oli koskettava. Hän sanoi, ettei tiedä, lukevatko hänen poikansa hänen kirjojaan, mutta toivovat heidän tekevän niin - ja loukkaantumatta. Kilpi tunnusti, ettei osaa puhua kaikista asioista, vaan kertoo ne kirjoittaen. Tuula-Liina Varis kiteytti kirjoittamisen henkilökohtaisuuden vielä hienosti: "Jotta voi kirjoittaa jostakin, pitää ensin kokea ja tuntea se." (Tai jotenkin niin, seisoin koko esityksen ajan enkä voinut tehdä tungoksessa muistiinpanoja.)

 

Haastattelusta jäi kaikkineen hyvä ja jopa kiitollinen olo: onneksi tuollaisia viisaita, sinut itsensä kanssa olevia viisaita ihmisiä on. Eeva Kilpi luki haastattelunsa lopuksi otteen Kuolinsiivouksesta, mutta minusta haastattelua ja koko sitä kuvaa, joka minulla tuosta monipuolisesta kirjailijasta ja ajattelijasta nyt on, kuvaa hyvin esim. tämä Perhonen ylittää tien -kokoelmasta löytyvä runo:

 

Ei jätä luontokaan valinnanvaraa.

 

Kun on nähnyt lammen sylissä pilven

ja lumpeitten keskellä kuun 

on lopullisesti sielunsa armoilla.

 

Eeva Kilven haastatteluja löytyy netistäkin. Tässä Ylen Aamun kirja -ohjelman haastattelussa hän puhuu Unta vain -kirjasta ja kertoo mm. sen, että kirja on jatko-osa Häätanhut-teokselle.

Kiitos Eeva Kilpi! 

Share

Pages