Ladataan...

 

"She is too fond of books, and it has turned her brain." L. M. Alcottin kuuluisa sitaatti taitaisi sopia tällekin kirjapöllölle. Väkertäessäni yhteenvetoa* tämän vuoden kirjakokemuksista olin itsekin hieman hämmästynyt, mitä kaikkea olenkaan lukenut.

Mutta miten hauskaa, rentouttavaa, inspiroivaa, ilahduttavaa, ajatuksia ja rohkeuttakin herättävää, toisinaan lohduttavaakin se on ollut! Lihavoin vuoden 2012 suosikkini tai muuten merkittävät lukukokemukset, ja olen myös kommentoinut joitakin teoksia. Kaikkia kirjoja ja muitakin puheenaiheita voi muuten etsiä linkkiä lisäksi tuolla oikeassa ylänurkassa olevan Lilyn hakutoiminnon kautta. Ja kaikista teoksista kerron mielelläni lisää: kysy tässä tai ko. kirjan arviossa!

 

Kotimainen kaunokirjallisuus

 

Karo Hämäläinen : Erottaja

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla Vuosi 2012 jää mieleeni kirjavuotena, jolloin muutuin Fagerholm-pelkurista hänen ihailijakseen. Haluaisin omistaa ja lukea kakki Fagerholmin kirjat!

Katja Kettu: Kätilö

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Katja Kettu, Krista Petäjäjärvi (toim.): Pimppini on valloillaan

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Venla Hiidensalo: Mediahuora

Tuomas Kyrö: Miniä

Leena Krohn: Kertomuksia

Markus Nummi: Karkkipäivä Vuoden pysäyttävin ja pelottavin lukukokemus. 

Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja Vuoden löytö, johon palaan ajatuksissani yhä uudestaan!

Märta Tikkanen: Suurpyytäjä, Vuosisadan rakkaustarina ja Arnaia Mereenheitetty sekä Kaksi Märta Tikkanen on ikisuosikkini ja -idolini, ja teemaviikonloppu muistutti, miten ihanaa on lukea putkeen monta saman kirjailijan kirjaa. Lukufiilis oli kuin lapsena. Haluan pitää teemaviikonloppuja ensi vuonnakin.

Tove Jansson, yksittäisiä novelleja mm. Viesti-kokoelmasta sekä Kesäkirjasta

Seija Vilèn: Pohjan akka

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Helmi Kekkonen: Kotiin Pieni, kaunis kirja, joka ansaitsee erityishuomion jo siksi, että hyvin poikkeuksellisesti minua itketti lukiessani - ja vielä aamujunassa!

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa (lue kirjailijan ja kustannustoimittajan haastattelu: Kässäristä kirjaksi)

Pentti Saarikoski: Ovat muistojemme lehdet kuolleet

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Riikka Pulkkinen: Vieras

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (ihana mutta kesken)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta  Sympaattinen kirja, jossa oli kiehtovasti kaikuja muista teoksista.

Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa

Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin

Laura Paloheimo: Klaukkala

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

Ulla-Lena Lundberg: Jää Suurien kertomusten voimaa - muita perusteluja ei kai tarvita?

Paulus Maasalo: Elinehto

Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen

Kaari Utrio: Sunneva

 

Ulkomainen kaunokirjallisuus

 

George Orwell: Eläinten vallankumous 

Marguarite Duras: Kirjoitan

A. S. Byatt: Lasten kirja (kesken)

Claire Castillon: Kuplissa

M. J. McGrath: Jään muisti

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

Rosamund Lupton: Sisar

Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Carol Shields: Ruohonvihreää

Jeffrey Eugenides: NaimapuuhiKirja, jota odotin todella paljon ja joka oli todella miellyttävä, muttei kuitenkaan mullistanut minua. Nyt muistan sen "vain" erinomaisena romaanina.

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta 

Kathryn Stockett: Piiat

Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna

Magne Hovden: Saamelandia

Catherine Pancoll: Kilpikonnien hidas valssi (keskeytetty)

Claudie Gallay: Tyrskyt Jos lukee kirjan kolmena perättäisenä keväänä, se on kai aika merkittävä teos.

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni Vuosi 2012 jää mieleeni myös Murakami-faniuden varsinaisena syntyvuotena, vaikka olin lukenut Kafka rannalla -romaanin jo aiemmin.

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot

Annica Wennström: Lapinkylä

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander Ihastuin tähän kirjaan heti! Kahden kirjan perusteella Bergman on suosikkikirjailijoitani.

Doris Lessing: The Fifth Child ja Ben, in the World

Jane Green: Kirjaflirttiä

E. L. James: Fifty Shades of Grey, Sidottu Hihii, tämä ei ollut kirjavuoteni huippuja kaunokirjallisesti, mutta Fifty Shades keikkuu jatkuvasti blogin luetuimpana juttuna ja siitä seurasi todella hyvä ja kiinnostava kirjakeskustelu. Kannatti siis tarttua kohukirjaan.

Lisa Genova: Puolinainen

Rebecca Wells: Jumalaiset Jajasiskot

Haruki Murakami: The Wind-Up Bird Chronicle

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Helene Gremillon: Uskottuni

Paul Torday: Ventovieras

Marie Hermanson: Laakso

 

Runous

 

Caj Westerberg: Yönmusta, sileä

Pablo Neruda: Andien mainingit

Pentti Saarikoski: Tiarnia-sarja

Silja Järventausta: Hyvän yön puisto

Risto Rasa: Tuhat purjetta (osin)

Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen

Eeva Heilala: Ikkunasta avautuu maailma

I Could Pee On This and Other Cats Poems

Ritva-Elina Pylväs, Eeva Huotari: Kissanunia

 

Sarjakuvat

Minna ja miehet - Minna Canthia sarjakuvina

 

Lasten- ja nuortenkirjat

 

Michael Morpurgo: Sotahevonen

Zacharis Topelius, Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi

Lewis Carrol: Liisan seikkailut ihmemaassa

Helena Sinervo: Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus

Mauri Kunnas: Aarresaari

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Louisa M. Alcott: Pikku naisia

L. M. Montgomery: Sininen linna Koti- ja ulkomaisia klassikkoja on ihastuttavaa lukea siksikin, että pääsee ensin kurkistamaan omiin lapsuuden lukumuistoihin ja sitten vielä keskusteluissa muidenkin. Toisaalta kirjat avautuvat usein aivan uudella tavalla aikuiselle lukijalle.

Erin Hunter: Soturikissat 1

Seita Vuorela: Karikko

James Herriot: Jouluaamun kissanpentu

 

Tietokirjat

 

John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle

Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love

Stephen King: Kirjoittamisesta, muistelma leipätyöstä

Minna Saarelma: Kissojen nimipäiväkirja Yllättävä blogisuosikki: tätä kissaihmisen toivekirjaa on haettu blogista paljon!

Maria Peura: Antaumuksella keskeneräin Vaikuttava omakohtainen teos kirjoittamisesta ja ylipäätään luovuudesta.

Simon Sebag Montefiore: Jerusalem - kaupungin elämäkerta (kesken)

Pihla Meskanen: Pieni majakirja

Elina Noppari, Mikko Hautakangas: Kovaa työtä olla minä - muotibloggarit mediamarkkinoilla Ilmestyessään tämä suomalaisista muotibloggaaajista kertova juttu aiheutti blogissani siihen asti suurimman kävijäpiikin. Nopparin ja Hautakankaan katsauksessa on kiinnostavaa asiaa muillekin kuin muotibloggaajille.

Lina Ben Mhenn: Tunisialainen tyttö

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit

Leena ja Heikki Luoto: Lomailijan puutarha

Torsten Wallin: Vildos och kaprifol. Trädgården på ön

George Little, David Lewis: A garden gallery

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri - neljä lyyristä esseetä

Jouni J. Kemppainen: Juha-karhun kaksi kesää

The Book Lover's Companion - What To Read Next

Miten kirjani ovat syntyneet 5

Susan Cain: Hiljaiset - introverttiuden manifesti Ihmisten erilaisista luonteenpiirteistä kertova ja kirjanörttiydenkin puolesta puhuva kirja oli tärkeä lukukokemus minulle, ja kommenteista päätellen sen aihepiiri tuntui osuvan moneen muuhunkin lukutoukkaan.

Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

Minna Keinänen, Harri Nyman: Kissojen Suomi (lue kirjailijoiden haastattelu)

Maarit Hjelt, Christer Nuutinen: Veden valtiaat

Sirke Happonen: Muumiopas

Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri (toim.): Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta, Café Voltaire -sarja (kesken)

Noble Smith: Konnun kootut viisaudet

Ilkka Malmberg: Hehtaari

 

Taidekirjat

Heikki Willamo: Vuosi Metsässä

Marjukka Vainio: Maan valoa

 

 

Oikein hyvä ja monipuolinen kirjavuosi siis. Seuraavakin vuosi taitaa alkaa hyvin, sillä kesken on muutamakin kiinnostava kirja... Vuodesta 2012 teki hyvän kirjavuoden myös blogiyhteisö! Kiitos kaikille lukijoille ja keskustelijoille. Vaikka bloggaamisesta jäävät usein mieleen "suuremmat tapahtumat", kuten se, että kirjoittaa blogiinsa lukijaa puolustaneen vastineen Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajalle, oikeasti bloggarinsydäntäni lämmittävät eniten ne kommentit, joissa joku kertoo saaneensa lukuvinkin tai -intoa, tai juttutoiveviestit. (Pari luvattua juttua on vielä kirjoittamatta, tiedän ja pahoittelen.)

Jutuista puheen ollen, sekin on hauskaa, että myös blogiin tekemiäni haastatteluja ja muita "katsauksia" on luettu paljon. Alkuvuodesta puhutti mm. kirjastonhoitajan ammattia ja kirjastojen tulevaisuutta käsittelevä haastattelu, ja sittemmin kirjastoaiheista on kiinnostanut mm. Helsingin yliopiston uuden opiskelijakirjaston esittely. Kaikki haastattelut löytyvät tuosta sivupalkista haastattelut-hakusanaa klikkaamalla (ja juu, ainoita uudenvuodenlupauksiani taitaa olla, että siivoan tuon sivupalkin vielä alkuvuodesta). Viime aikoina en ole juuri ehtinyt haastattelemaan, mutta ehkäpä uusi vuosi tuo uutta intoa.

Ai niin, minua kyllä kuhaastateltiin tänä vuonna blogini tiimoilta pari kertaa. KirjaIn-lehdessä minä ja Kirjainten virrassa -blogin Hanna kerromme ajatuksiamme bloggaamisesta.

 

Kiitos vielä kaikille lukijoille antoisasta kirjablogivuodesta 2012, ensi vuonna jatketaan!

Jätä juttutoive tai kerro, mikä oli sinun kirjavuotesi kohokohta!

 

*Kirjat ovat aikajärjestyksessä, koska se oli nopein tapa koostaa lista. Toivon, etten ole unohtanut kovin monia teoksia... Aivan kaikista lukemistani en siis ole blogannut ja jotkut teokset ovat kesken täysin tai toistaiseksi.

Share

Ladataan...

Nyt siitä Sunnevasta, joulun ja loppuvuoden suuresta lukuelämyksestä!

Tänä syksynä ilmestynyt vajaa 800-sivuinen teos Sunneva yhdistää Kaari Utrion aivan uransa alkuvaiheissa kirjoittamat teokset Sunneva Jaarlintytär (1969) ja Sunneva keisarin kaupungissa (1970).  Tapahtumat sijoittuvat ritariajalle 1000-luvulle. Sunneva on – arvatenkin – kuvankaunis sinisilmäinen ja vaaleatukkainen ylhäisneito Ruotsista. Kauniin ulkonäkönsä lisäksi Sunnevalle on annettu temperamenttinen ja itsepäinen luonne, lisäksi neito on jo nuorena tietoinen viehätysvoimastaan. Jo kirjan alussa hänet passitetaan luostariin, koska hän on aiheuttanut skandaalin joutumalla vanhemman miehen ryöstämäksi, eikä tietenkään ole suostunut tämän puolisoksi.

Ja sitten Sunneva karkaa luostarista ja joutuu seikkailusta toiseen ympäri Eurooppaa. Kun olin lukenut vasta kirjan alun, piti tekstata Utrio-faniksi tietämälleni ystävälle: ”Vasta 50 sivua ja vaikka kuinka monta romanssia, murhaa ja muuta juonenkäännettä!” Sunnevalla on (myös) lempeä mieli, hyvä sydän ja oikeudentuntokin, mutta myös taipumus joutua merkillisiin vaaratilanteisiin, olipa hän köyhässä suomalaisessa pirtissä tai eurooppalaisessa hovissa lumoavien tuoksujen ja kauniiden kankaiden keskellä. Ja tietenkin Sunnevalla on taito myös herättää miesten mielenkiinto niin hyvässä kuin pahassa, missä hän onkaan.

Nautin tästä herkullisesta juonittelevaisuudesta, Sunnevan kaikkivoipuudesta ja siitä, että kirjaa seurasi kuin vauhdikasta, runsasta elokuvaa (vaadin muuten Kaari Utrio -vaatemallistoa, se oli erinomainen idea!). Mutta nautin myös siitä, että kirjoittajana oli asiansa kaikin tavoin osaava Kaari Utrio. Olen aina ihaillut suuresti, oikeastaan avoimesti kadehtinutkin, hänen taitoaan luoda huolellista ajankuvaa ja tarjoilla se sitten hyvin monenlaisille lukijoille sopivassa muodossa. Vaikka Utrio kertoo Sunnevan loppupuheessa värittäneensä hieman tapahtumia ja aikakauden käytäntöjä, hänen kirjoissaan ei ole mitään halpahintaista, vaan ne ovat fiksuja ja tavallaan opettavaisiakin lukuromaaneja parhaimmillaan. Hahmot ovat osuvia, kaikki yksityiskohtia myöten mietittyä ja uskottavaa, kieli hyvää ja sujuvaa.

Niin siis Sunnevassakin. Luulen, että kun myöhemmin muistelen tätä vuotta, tulen ajattelemaan lämmöllä Tapaninpäivää, jolloin lojuin peiton alla ja luin melkein koko Sunnevan putkeen. Kokemus oli sekä virkistävä että rentouttava, eikä vain siksi, että tiiliskiviongelmakin poistui. Kirjan lopussa odotti vielä hieno yllätys: Utrio oli siis kirjoittanut oman kommenttinsa teokseen. Hän kertoi muokanneensa Sunnevan kieltä hieman, mm. ylimääräisiä -kin-päätteitä oli karsittu, mutta vaikutti muuten tyytyväiseltä alkuvuosiensa suururakkaan. Kirjailijan sanat vahvistivat sen, mitä olin itsekin Sunnevan ”supersankaruudesta” uumoillut: Utrio halusi luoda vahvan ja feministisenkin naishahmon elämään aikaa, jolloin ihmisen eikä varsinkaan naisen persoona tai edes henki ei ollut suuressa arvossa. Utrio kirjoittaa:

 

Ihmeellistä, kuinka voimakkaina esiintyivät jo tuolloin minulle niin tärkeät teemat: miesten hallitsema väkivaltainen yhteiskunta, sodankäynti ja naisten asema sodassa, alistetun selviytymiskeinot, vallanhimo ja vallankäyttö, aikakauden moraalin ja tapojen, jopa silkan sattuman asettamat vaatimukset, joiden kanssa ihmisen oli tultava toimeen. Nuori kirjailija piti tiukasti kiinni asioista, joiden uskoi tekevän elämän siedettäväksi: ystävyydestä, uskollisuudesta ja rakkaudesta mahdottomissakin oloissa.

 

Kaiken kaikkiaan Sunneva oli erittäin onnistunut lukukokemus, ja nostatti kyllä suuren halun lukea lisää historiallisia romaaneja – mielellään ripauksella romantiikkaa tai rikoksiakin. Nyt syksyllähän ilmestyi Kristiina Vuoren Näkijän tytär; esikoiskirjailijaa on verrattu Utrioon. En ole lukenut ko. teosta, mutta hieman uudempaan aikaan sijoittuvista hyvistä ”ajankuvakirjoista” voisin vinkata Jyrki Heinon Kellarin, josta kirjoitin hiljattain. Asiantuntevassa ja rauhallisen määrätietoisesti etenevässä esikoisdekkarissa luodaan aidon oloinen kuva 1700-luvun lopun Turusta. Neljän naisen lukupiirissämme kaikki pitivät kirjasta, ja juuri eilen sain siitä kehuja myös isältäni. Me kaikki viisi lukijaa olemme myös sitä mieltä, että Heinon olisi syytä jatkaa luutnantti Carl Wennehielmin tarinaa.

Utriolta taas voisin lukea seuraavaksi vaikka Pirita, Karjalantyttären, joka löytyy omasta hyllystäni, mutta on toistaiseksi lukematta.

 

Ote Sunnevan alusta, s. 10:

Aluksi Sunneva piti herra Erlandin ärsyttämistä jännittävänä leikkinä, mutta miehen kosinnan jälkeen hän tuli toisiin ajatuksiin. Erland Vahva oli rikas ja kunnioitettu, mutta ei Sunnevan mielestä tarpeeksi mainittava ansaitakseen puolisokseen Ruotsin mahtavimman miehen tyttären. Ei riittänyt, että Sunneva oli jaarli Birger Brosan tytär; hän oli lisäksi valtakunnan kaunein neito, jonka ihanuutta laulajat ylistivät Ruotsin kartanoissa. Sunneva Kultahiuksinen, jonka silmät olivat suo-orvokkien sineä ja suu houkutteli miehiä hulluihin tekoihin, oli kuninkaanpojan arvoinen. Sopivaa kuninkaanpoikaa ei Sunnevalla ollut tiedossa, mutta vielä ei kannattanut kiirehtiä. Ruhtinaita ja kuninkaanpoikia maailmassa riitti, kun katseli ympärilleen. 

 

Kaari Utriolla on muuten Facebook-sivu, jota hän päivittää aktiivisesti. Sunnevasta löytää lisätietoa ja mm. nuo kirjailijan loppusanat (lyhennelmänä) Utrion kotisivuilta.

Kaari Utrio: Sunneva. Tammi, 2012.
 

Share

Ladataan...

- Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on. On ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia ja sitten niitä ei olekaan. Sitten on taas ihmisiä, joilla on keijukaisia, ja minä uskon, että niitä sitten onkin, ja luulenpa, että sellaisten ihmisten elämä on jollakin tavalla kauniimpaa ja rikkaampaa...

Pitkästä aikaa viikon sitaatti. Olen lukemassa (muiden kirjojen muassa) Yrjö Kokon viisasta ja viehättävää Pessiä ja Illusiaa. Tuo kohta sopii mielestäni paitsi elämään yleensä myös lukemiseen. Kaunokirjallisuuden lukijoilla on aina keijukaisten maailma - tai, lukipa mitä tahansa oikein vaikuttavaa, ääretön sanojen maailma, joka tuntuu joskus jopa todellisemmalta kuin oikea maailma.

Mutta ei sitä oikeakaan voi vältellä, sillä joskus se antaa kovin konkreettisia muistutuksia itsestään. Eilen olin matkalla Hobitti-elokuvaan, kun mätkähdin käsi ja koko vasen kylki edellä jäiseen maahaan. Rannetta aristaa, niskaa vihloo ja olo tuntuu kirjaimellisesti tärähtäneeltä. Olisin halunnut tänään kirjoittaa Kaari Utrion Sunnevasta, mutta se tuntuu yksikätiselle liian vaativalta. Ehkä huomenna. Sitä ennen vietän aikaa siellä sanojen maailmassa, tällä kertaa jo olosuhteiden pakosta.

Leffassa muuten huomasin, että päähenkilöt Bilbo ja kääpiölauma olivat huimista peikkojen hyökkäyksistä, suurukkosesta ja örkkitaistelusta huolimatta paremmassa turvassa kuin minä: Gandalf pelastaa aina,  tai lähettää ainakin sanan pelastajille. Harmi, ettei esimerkiksi jättikokoinen lintu siepannut minua kynsiinsä eilen ennen kuin pötkähdin.

Leffa oli muuten ihan katsottava, vaikka hieman pienemmälläkin örkkimäärällä olisi varmasti tullut selville, miten inhoja örkit (edelleen) ovat. Hieman häiritsi myös se, että elokuva oli selvästi aloitusosa Hobitti-tarinalle. Se, mitä kertomuksen aluksi lähdettiin ratkomaan, alkoi selvitä vasta aivan lopussa - eikä ihan asiaan päästy ollenkaan. Seuraavassa osassa sitten. Joka tapauksessa oli hauskaa palata taas tuttujen hahmojen pariin, tuttuihin maisemiin.

Nyt siirryn takaisin kotisohvalle odottamaan kädenparantajahaltiaa.

Share
Ladataan...

Pages