Ladataan...

 

Hesarilla on kilpailu: Kirjoita lehtiruno, voita iPad. Säännöt ja ohjeet täällä.

Yksinkertaisesti kyse on siis siitä, että valitaan enemmän tai vähemmän satunnaisesti lehtiartikkeli ja sutataan siitä muut paitsi runon arvoiset sanat pois. Missä tahansa tekstissä voi olla yllättävän lyyrisiä aineksia!

Löysin Hesarin kilpailun eilen illalla ja tänään aamulla piti heti kokeilla Kuukausiliitteen kera. Laadun sijasta panostin määrään ja suttasin heti kaksi lehtitekstiä. 

Pekka Haaviston haastattelussa (kuva yllä) puhuttiin susien salametsästyksestä. Runon Sudenharmaa tunnelma on ristiriitainen. Kenties tämä kertoo laumasieluisuudesta ja uuden pelosta?

 

EKSOTIIKKAA
susien salametsästäjästä
stadilainen mummun kammarissa

pakoon
sisäänrakennettu sudenpelko
susi
!

Saimaannorpat
yhteydessä
hyvä asia

 

Paria sivua myöhemmin haastateltiin Maria Veitolaa. Hän kertoi, että hänellä on ollut ulkonäköpaineita, ulkopuolisuuden tunteita ja kummallisia sairauksia. Taas saatiin ristiriitainen, kuulumattomuuden tunteista ja ulkopuolisuudesta kertova runo:

ALUSSA
ulkoavaruudesta
eikä totu
aina ihmettelee

kaunotar
ihan ok,
ettei täällä ole sulle mitään.

pois suurin haaveeni,
jollain lailla väärät ajatukset

kummallisia asioita
herkkyydestä,
vahvasti viboja

 

Hesarin kisa on saanut vaikutteita Newspaper Blackout -blogista. Suomeksi löytyy Sanomalehtiruno-blogi, jota voi seurata myös Facebookin kautta.

Lehti eteen, kynä käteen ja runoilemaan siis! Lisää tietoa asiasta löytyy muuten myös päivän paperi-Hesarista. (Kyllä mua harmitti, kun luulin eilen, että saan tänään kertoa miltei tuntemattomasta asiasta ja sitten siitä olikin tänään Hesarissa pitkä juttu!)

Share

Ladataan...

 

Oi että. Löysin eilen ensin Apartment Therapyn artikkelin Literary Style: 15 Writer's' Bedrooms eli katsauksen kirjailijoiden makuuhuoneisiin. Pääsin kurkkaamaan mm. Virginia Woolfin ja Sylvia Plathin makuukammareihin. Yläkuva on Victor Hugon huoneesta Pariisista,  Place de Vosgesilta.

Ja sitten. Samaisen artikkelin kautta päädyin Writers' Houses -sivustolle.

 

 

Kuten kuvasta näkyy, siellä voi etsiä kirjailijoiden asuinpaikkoja sekä kirjailijan että paikkakunnan perusteella. Kirjailijaluettelo on pitkä. Nykykirjailijoita ei ole ymmärrettävistä mutta harmittavista syistä mukana, olisin mielläni kurkkinut heidänkin koteihinsa.

Vaan hyvä näinkin. Sain parilla klikkauksella selville esim. että Pieni talo preerialla -kirjailija Laura Ingalls Wilder asui näin: 

 

 

Henry David Thoreun kuulu Walden oli näin vaatimaton, 

 

mutta Thoreun nimellä löytyi tällainenkin residenssi.

 

Kiinnostavaa! Ja kun vakoilemaan päästiin, niin tässä vielä vinkki Writers and Kitties -sivustolle, johon olen törmännyt aiemmin parissa blogissakin. Sivu on kuitenkin ainakin kissaihmislukutoukasta niin kiva, ettei sitä voi mainostaa liikaa!

Pääsivulla poseeraa tällä hetkellä Edith Södergran lemmikkinsä kanssa.

 

Sivuilla on lisäksi kuvat myös mm. kuulusta kissanystävästä Bukowskista

 

 

sekä Joyce Carol Oatesista. Kuva-arkistosta löytyy lisäksi monia monia muita kirjojen ja kissojen ystäviä, esim. Stephen King.

 

 

Esitän em. sivustoille pahoitteluni kuva-anastuksista ja kiitokseni hauskoista hetkistä. Toivottavasti muillekin on näistä kurkistuksista iloa!

Share

Ladataan...

 

Facebook-status: 
Jenni S. tutustui Mediahuoraan!
 

Venla Hiidensalon esikoisteos Mediahuora on ajan hermolla. Jokainen luku alkaa kirjan päähenkilön, toimittaja Maria Vartiaisen Facebook-päivityksellä. Romaanin teemat ovat kiinnostavia: toimittajan työ, median ja maailman muuttuminen, mielenterveys, pätkätyö, yksinhuoltajuus.

Näistä kaikista koostuu Maria Vartiaisen, vaikutusvaltaiseen Lehteen kirjoittavan free-toimittajan, elämä, joka muuttuu sivu sivulta yhä kummallisemmaksi. Maria on ajautunut kierteeseen, jossa Lehdelle ei sanota ei, vaikka oma lapsi katoaisi, joutuisi myymään ystävänsä tarinan medialle ja silloinkin kun ei niin tekisi, tietäisi, että totuudenmukaisesti kerrottua tarinaa muokataan lehdessä, koska vain kohu-uutiset myyvät. Kohusta seuraa kohellusta, kirjan loppua kohti yhä kiihtyvässä määrin.

Tällainen on päällimmäinen muistikuvani Mediahuorasta. Valitettavasti se ei ole sen syvällisempi tai erikoisempi, sillä odotin kirjalta paljon.

Venla Hiidensalo kertoi alkuvuodesta Otavan lehdistötilaisuudessa, että hän oli alun perin kirjoittamassa toista kirjaa, kun Mediahuora alkoi syntyä vähän kuin itsestään. Hiidensalo on itsekin vapaa toimittaja, ja hänestä oli hauskaa ja kiinnostavaa kirjoittaa tästä ajasta ja toimittajan työstä. Kirjailija sanoi ensin mielestään liioitelleensa, kun hän mm. lähetti päähenkilönsä vanhainkotiin, jossa vanhuksia hoitivat ihmisten sijasta robotit. 

Mutta jokin muuttui kirjan kirjoittamisen aikana. Maailma tuli yhä oudommaksi ja esimerkiksi juuri tuo robottiasia uutisoitiin totena. Hiidensalo kuitenkin vakuutti pressitilaisuudessa, että kirja on hurjista teemoistaan huolimatta hauska.

No. Teemat olivat kyllä kieltämättä hurjia ja lisäksi kiinnostavia ja tärkeitä. Mutta ehkä niitä oli liikaa? Ja kirjan tyyli olisi ollut saanut olla asteen purevampi, niin sanoma olisi tullut pisteliäämmin ja purevammin esille. Nyt Hiidensalo kirjoitti hauskasti ja sujuvasti, oikein luettavasti, mutta ei niin hätkähdyttävästi ja vakuuttavasti kuin olisin toivonut.

Minusta jo median toiminnassa ja toimittajan työssä olisi ollut ainesta kirjaksi. Kaikki toimittajat eivät onneksi elä kohu-uutisista, mutta omat kommervenkkinsa niiden nk. neutraalien ja asiallistenkin artikkelien kirjoittamisessa.  Toisaalta jo pätkä- tai muuten epätyypillisistä työsuhteista voisi saada kantaa ottavan ja merkittävän tarinan.

Vaan ei. Lisäksi kirjaan oli pitänyt ympätä lastenkasvatusta, yksinhuoltajuutta ja mielenterveysongelmia. Ymmärrän, että kun kierre alkaa, niin kaikki liittyy kaikkeen, mutta nyt monet teemat mielestäni kilpailivat keskenään. Vaikka loppu sitoikin eri aiheet lopulta hyvin yhteen, ehdin jo puolivälissä kirjaa valittaa ystävälle, miksi kirjan pitää kertoa äitiydestäkin, kun jo Maria Vartiaisen ammattialassa riittäisi spekuloitavaa.

Hesarin arviossa Antti Majander lähestyy teosta arvatenkin minua enemmän toimittajan työtä tarkastellen. Majander päätyy luonnehtimaan Mediahuoraa "tosipohjaiseksi kauhusaduksi, joka uhkaa tuupertua toisteisen aineistonsa runsauteen".

Aika samoilla linjoilla siis ollaan. Purnauksesta huolimatta löysin kirjasta jotain piristävää ja lupaavaakin. Siis, ainakin jos Hiidensalo tarttuu edelleen ajankohtaisiin aiheisiin:

Facebook-status:
Jenni S. lupaa lukea Venla Hiidensalon seuraavankin romaanin!

 

Tekstinäyte s.  364-365:

Toimituksessa oli askarreltu leikkaamalla ja liimaamalla Marian elämäntarinoita. Jokaisella lehdellä oli oma versionsa. Sankariyksinhuoltajan tie. Kadonneen pojan äiti uutiskatastrofin keskellä. Lukijat tukevat Maria Vartiaista. Lue kadonneen pojan äidin kootut huumereportaasit.
Joku oli jopa keksinyt haastatella Jonnaa.
Ystävätär Jonna: Maria Vartiainen on itsekäs uraäiti.
Otsikko oli Jonnan kosto, mutta Maria oli siihen tyytyväinen. Se toi hänen julkisuuskuvaansa asianmukaisen särön.

 

Venla Hiidensalo: Mediahuora. Otava, 2012. Kansi: Kirsti Maula

Kustantamon kirjaesittely

Share

Pages