Ladataan...

 

Kappas, unohdin kuukausi sitten listata alkukesän lukukokemukset. Vaan eipä haittaa. Pidin tänä kesänä pienen blogiloman, eikä matkalla tullut juuri luettuakaan, joten kesän kirjasaldo ei liene huimaava edes kahden kuun osalta. Katsotaanpa...

 

Kesä- ja heinäkuun aikana olen lukenut:

 

Kotimaista kaunoa

Markus Nummi: Karkkipäivä

Helvi Hämäläinen: Kaunis sielu

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

4 Märta Tikkasen kirjaa: tässä kimppalukuviikonlopun yhteenveto ja täällä Kaksi-teoksen arvio

 

Ulkomaista kaunoa

Claudie Gallay: Tyrskyt

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni

L. M. Montgomery: Sininen linna

Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Jayne Anne Phillips: Mustat kuviot

Annica Wennström: Lapinkylä

Lewis Carrol: Liisan seikkailut ihmemaassa

 

Tietoa

Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri - neljä lyyristä esseetä (vai onko tämä kaunoa, en tiedä?)

Luontokirjoja

 

Lisäksi olen lukenut loman aikana Tove Janssonia, Truman Capotea ja Seija Viléniä. Kirjoittelen näistä lukukokemuksista lähiaikoina.

 

Tänä kesänä K-blogissa on paitsi luettu kirjoja myös mm. tutustuttu Suomen varhaisimpaan kirjalliseen kulttuuriin Kirjava keskiaika -näyttelyssä ja ihmetelty Seurasaaressa olevaa Kalevalakehtoa. On myös pohdittu yhdessä, mitkä ovat 2000-luvun parhaimmat romaanit ja voiko novelleja lukea.

 

Koska vanhat lapsuuden ja nuoruuden suosikit kuuluvat niin monen kesälukemistoon, haastattelin blogiin Saran Tyttökirjaklassikot -verkkokaupan pitäjää Sara Kokkosta, jolle tyttökirjat ovat työ, tutkimuskohde ja elämäntapa. Sain jutun kommenteihin hyvän vinkin haastatella myös chick lit -tutkijaa. Voin kertoa, etten ole tehnyt mitään haastattelun eteen, mutta vinkki on pistetty korvan taakse!

 

Kesäkuussa hämmästyin ja pöyristyin Tuula-Liina Variksen kolumnista, jossa hän tuntui vähättelevän lukijan roolia kirjallisuuden kentässä. Kolumni sai minut(kin) kysymään Kenelle kirjoja ja kirjakritiikkejä kirjoitetaan. Seurasi erittäin vilkas ja mielenkiintoinen keskustelu, johon osallistui sekä meitä mutuhuttubloggareita että kirjailijoita. Sittemmin Kirjakko kirjoitti mutuhutun puolustuspuheen, ja vähän aikaa sitten huomasin, että Kansan Uutiset on haastatellut Tuula-Liina Varista ja pyytänyt kommentteja mm. näihin bloggarien puheenvuoroihin. Haastattelu löytyy täältä. Ei sitä joka päivä onnistu bloggaamaan niin, että saa lukea toisaalta Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajan vastineen kirjoitukseensa!

Vinkkaan vielä, että keskustelu jatkuu Penjami Lehdon Jäljen ääni -blogissa, jossa on alkamassa peräti 30-osainen kritiikkisarja.

 

Hienoista kirjoista ja kiinnostavista keskusteluista huolimatta kesän kohokohtani taitaa kuitenkin olla moottoripyörämatka Lappiin. Tämän jutun kuva on kirjallisesta matkakertomuksesta.

Share

Ladataan...

Tiedättehän sen oudon tunteen, kun muut lukijat rakastavat jotain teosta tai tarinaa - ja itse ei edes pidä? Minä en saanut luettua takakannen mukaan yhtä maailman rakastetuimmista satukirjoista lapsena, enkä nyt aikuisenakaan ihastunut Lewis Carrolin Liisan seikkailut ihmemaassa -tarinaan, vaikka luin siitä peräti kaksi versiota.

Ensimmäisessä on Carrolin oma teksti Anni Swannin suomentamana ja Tove Janssonin kuvitus vuodelta 1966. Kiinnostuin kirjasta kuvittajan takia.

Jotkut kuvat eivät minusta olleet leimallisen tove- tai muumimaisia...

Toiset sitten sitäkin enemmän:

j

Sarjakuva-Liisan hankin joskun viime syksynä suuressa sarjiskeräilyinnostuksessa: haluan kerätä klassikkokertomuksia sarjakuvaversioina. Tämä ohut sarjakuva-albumi on Campfire-sarjaa ja Lewis Helfandin muokkaama, Rajesh Nagulondan piirtämä. 

Hassua kyllä, pidin sarjakuvaversiosta enemmän kuin rakastamani Tove Janssonin kuvittamasta! Kenties se johtui siitä, että Liisan tarina on varsin vauhdikas ja jopa psykedeelinen, jolloin tällainen vauhdikkaampi, piirroselokuvamainen tyyli sopii siihen erinomaisesti.

Irtokissanpäät muistuttavat kyllä toisiaan molemmissa versioissa!

Vielä tarinasta pitämisestä... En muista, miksen päässyt lapsena Liisan seikkailut ihmemaassa -sadussa alkua pidemmälle. Muistan vain epämääräisen vastenmieliseen tunteen. Nytkään en siis satuun erityisemmin ihastunut, mutta lukukokemus oli silti kiinnostava, enimmäkseen hauskakin. Luulen kuitenkin, että tällä kertaa taustatiedon määrä haittasi hieman lukemista. Lukiessani tarinaa,  jossa kaula pitenee monimetriseksi ja voi muutenkin tapahtua mitä tahansa, minäkin mietin monien muiden aikuislukijoiden tavoin, onko Lewis Carrol halunnut kokeilla rajojaan kirjoittajana - vai jonkun päihteen käyttäjänä? Ja kun sille huimalle linjalle oli lähdetty, olisin toivonut, että tarinan loppu olisi ollut muunlainen. Nyt se oli mielestäni pliisu; enempää en viitsi spoilata, mikäli maailmasta löytyy vielä minunkin jälkeeni ihmisiä, jotka eivät ole Liisaa lukeneet.

Kannatti kuitenkin lukea: onhan Liisan seikkailut ihmemaassa jo yleissivistystä. Tarina on luettu  tänä kesänä myös Le Masque Rouge -blogissa. Sieltä löytyy tarkempaa tietoa ja myös huomattavasti syvempää ihastusta.

Share

Ladataan...

 

 

Kahdesta saman katon alla kirjoittavasta on sanottavaa suunnattoman paljon. Se vain ei ole erityisen hauskaa.

 

Kirja on hieno, hyvä ja tärkeä, yksi rakkaimmista ja pohdituttavimmista. Olen lukenut sen nyt kahdesti, mutten ole kirjoittanut sitä kertaakaan. En osaa, lukukokemus on liian suuri. Kuitenkin juuri sellaisista lukukokemuksista pitää kirjoittaa. Siksi päätin listata, miksi kaikkien kannattaisi lukea Märta Tikkasen omaelämäkerrallinen Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta.

 

Muun muassa tämän takia:

 

Se kertoo kirjoittamisesta ja  kirjoittamisen pakosta: 

JOLLEN olisi alkanut kirjoittaa, hän ja minä ja rakkaus olisimme eläneet onnellisina kuolemaan asti.

 

***

Se kertoo äitiydestä:

Osa minusta kuunteli yhä eikä tajunnut juonta, elämä jossa minun ainoa nimeni oli Mamma ja ainoa tehtäväni oli tyydyttää muiden tarpeita oli kovertanut identiteettiäni tavalla jota en voinut uskoa mahdolliseksi jollen olisi itse kokenut sitä.

 

Ja suurperheen ja uusperheen elämästä:

Meidän arkemme oli kovin työlästä, lisäriesoina taloudelliset ongelmat kasvan lapsikatraan kanssa ja kaski huollettavaa perhettä.

 

Siitä, kun perheessä on erityislapsi:

Vaikeimpia asioita Henrikin ja minun välillä oli kautta aikojen ollut Henrikin vastahakoisuus myöntää, että hänen tyttärellään on jokin heikkous ja että tämä heikkous vaikuttaa tytön mahdollisuuksiin ja vaatii toimenpiteitä. 

 

Mutta miten tärkeä hänkin on:

Henrikin ilo ja ylpeys lapsistaan, halu tuottaa heille onnea antamalla heille lahjoja joista je eivät osanneet uneksiakaan oli hänelle vastustamaton. Sofian hevosinto oli aitoa ja yhtäkkiä hän oli 11-vuotiaana puolikkaan hevosen omistaja - - 

 

***

Se luo ajankuvaa:

Nykyajan nuorilla feministeillä ei ole aavistustakaan, millaiselta näytti arkipäivä tuon ajan älyllisesti kunnianhimoisista pikkulasten äideistä, jotka olivat valinneet ammattiin ja uraan tähtäävän kumppanin.

 

***

Se kertoo siitä, millaista on, kun puoliso juo:

Pitkään uskoin myös että ylen monet merkilliset vaikeudet ilmaantuivat tielleni sattumalta. Että ryyppyputki alkoi juuri kun minun piti saada jokin tutkielma valmiiksi ja puhtaaksikirjoitetuksi.

 

Miltä lapsista tuntuu, kun isä juo:

Yhden ainoan viikon aikana talvella 1979 tuli jokainen lapsi vuorollaan ilmoittamaan kukin tavallaan saman asian: He eivät aio katsella miten Henrik juo itsensä hengiltä. He eivät kestä. Jotain on tehtävä.

 

***

Ja kun puoliso sairastuu vakavasti:

- Aha te olette kotona, toivottavasti teillä on ollut hyvä päivä. Minä sain juuri tietää että minulla on leukemia ja kymmenen päivää elinaikaa.

 

***

Suhteesta, jossa on vaikeaa mutta intohimo säilyy:

Ja siinä hän seisoi ovella ja nauroi ja täytti kaiken. Vedimme henkeä, lähestyimme toisiamme varoen, äkkiä ujoina. Meille oli liian suurta, liian ylenpalttista saada hipaista toisiamme sormenpäillä, seurata kasvojen viivoja, ihon kosketus ihoon oli melkein enemmän kuin jaksoimme sietää.

 

***

 

Se kertoo siitä, kun puoliso on samalla alalla. Se on yhtäältä tällaista:

- Kai sinä tajuat mitä teet, sanoi yksi läheisimmistä ystävistäni, kun kerroin että olin kirjoittanut kirjan joka oli hyväksytty julkaistavaksi. - Henrik ei taatusti tule sietämään sitä että sinä putkahdat esiin reviirillä joita hän pitää ominaan. Jos haluat jatkaa suhdettasi häneen et saa ryhtyä kilpailemaan hänen kanssaan.

 

Ja toisaalta tällaista:

Ajatus että olisimme kaksi kirjoittavaa ihmistä saman katon alla oli vienyt meidät yhteen, se oli tärkeintä siinä mitä me toisillemme olimme, niin minä asian näin. Juuri siksihän hän ja minä olimme yhtä, huomauttelijat eivät vain ymmärtäneet sitä.

 

Ja lopulta:

Hän lopettaa kirjoittamisen. Hänellä ei ole enää mitään sanottavaa. Kaikki on sanottu.

 

Vaikka on ollut vaikeaa, on ollut myös ainutlaatuista. Kirja kertoo myös määrätietoisuudesta ja siitä, miksi kannattaa olla itselleen uskollinen. Se on myös valoisa, kaunis, humoristinen, elämää ymmärtävä. Ja erittäin hyvin kirjoitettu. Lisäksi teos toimii hakuteoksena Tikkasten tuotantoon: aion tästä lähin aina Tikkasia lukiessani katsoa, miten kirja on syntynyt ja millainen sen vastaanotto oli.

 

Luin Kaksi-teosta osana Märta Tikkanen -viikonloppua, mutten saanut silloin sitä valmiiksi. Toisaalta luulen, että tämä kirja on selkeydessäänkin niin monimuotoinen, ettei se tule ehkä millään lukemisella valmiiksi.

Hyvä kirja.

 

Lisää tietoa kirjasta mm. Liisan monipuolisessa blogiarviossa.

 

Märta Tikkanen: Kaksi - kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta. (Två - Scener ur ett konstnärsäktenskap, julk. Söderström). Tammi, 2004. Suom. Liisa Ryömä

Share

Pages