Ladataan...

 

Sinne meni syyskuu! Blogin kannalta tämä kuunvaihde on historiallinen, sillä minulla on peräti neljä kirjaa luettuina muttei blogattuna. Lisäksi lähetin tänään kaksi haastattelua tarkastukseen, eli muutakin kuin kirja-arvioita tai omia höpinöitäni on tulossa lähiaikoina. Historiallista tässä kaikessa on siis se, että lukeminen on ottanut hieman etumatkaa kirjoittamisesta. Yleensä olen todellinen kädestä suuhun -bloggari.

Mutta ne syyskuun lukemiset.

Kotimaista kaunoa edustaa Pentti Saarikosken Ovat muistojemme lehdet kuolleet, kollaasiromaani, jonka hienouden ja kiinnostavuuden aistin, mutta josta en saanut täysin otetta. Enemmän nautin Eeva Kilven koskettavasta Kuolinsiivouksesta sekä Riikka Pulkkisen Vieraasta, joka oli minusta edeltäjiään kunnianhimoisempi ja jäntevämpi.

Kotimaisen lastenkirjaelämyksen tarjosivat Mauri Kunnas ja Aarresaari. Merirosvoista kertova kirja oli kovasti myös nelivuotiaan lukukaverini mieleen.

Ulkomaisia kaunokirjallisia teoksia luin viisi, mutta kaksi on toistaiseksi päässyt blogiin saakka. Lisa Genovan Edelleen Alice oli minusta todella vaikuttava, mutta kirjailijan uutuus Puolinainen ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Kelpo kirja kuitenkin, ja ainakin erikoinen aihe: miltä tuntuu halvaantua niin, että kadottaa kehonsa vasemman puolen tietoisuudestaan?

Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot oli aikoinaan bestselleri. Vaikka pidin kirjasta, jäi siitä myös ristiriitainen olo.

Parasta lukemista tässä kuussa taisivat olla tietokirjat! Ehdin jo julistaa huippukiinnostavan Miten kirjani ovat syntyneet 5 -kirjan syksyn parhaaksi tietokirjaksi, kun satuin aloittamaan Susan Cainin Hiljaiset - introverttiuden manifesti -teoksen. No, se ilmestyikin jo alkuvuodesta - ja luulenpa, että se tulee olemaan yksi koko tämän vuoden parhaista lukuelämyksistäni. Cain käsittelee niin omakohtaisesti kuin fysiologian ja yhteiskunnan kannalta, millaista on, kun osa ihmisistä lukee mieluummin kirjaa yksinään kuin sosialiseeraa suurissa laumoissa. Löysin kirjasta paljon itseäni, ja kommenteista päätellen niin teki moni muukin.

Ai niin, luin myös yhden runokirjan, joka osoittautui pikemminkin vitsikirjaksi. I Could Pee on This sisältää kuvitteellisia kissojen kirjoittamia runoja ja hihityttää kissanomistajaa.

Lukemisen ohella kävin tutustumassa Helsingin yliopiston upeaan uuteen kirjastoon sekä näin lavalla ihanan Kristina från Duvemålan ja vähemmän ihanan Fingerporin

Blogissani keskusteltiin myös mm.  kotimaisen kirjallisuuden kansainvälistymisestä. Tätä teemaa enemmän minua ja muita askarruttivat kuitenkin tärkeät kysymykset siitä, miten kirjavalinta vaikuttaa deittailtavuuteen ja mikä on omituisin lukemispaikka.:)

Kuva ei liity ollenkaan lukemiseen, mutta kertoo siitä, että vietin pitkästä aikaa viikonloppuna aikaa muuallakin kuin koneen tai kirjan ääressä. Kyllä se on syksy, kun viettää päivän kasvimaata raivaten ja kukkasipuleja maahan piilottaen. Pyrin haalimaan pihallemme puolisuunnitelmallisesti kirjallisia kasveja: jos talven aikana ei tapahdu tuhoja, meillä kasvaa ensi keväänä runoilijanarsisseja. Niiden lähellä on ruusu 'Astrid Lindgren' sekä patjarikko 'Peter Pan'.

Share

Ladataan...

Tältä näyttää, kun kirjanystävä todella sisäistää kirjan

ja kun hän on melkein uppoutunut kirjaan.

Saisinko nauttia kirjastani rauhassa?

 

Todellisia kissakirjoja löytyy Perobasta. Kissojen lisäksi ajattelin säilyttää kirjalaatikoissa vaikkapa kirjanmerkkejä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

"Merirosvot ryöstää aina vaan!" Näin kuului nelivuotiaan, purjelaivoista ja merirosvoistakin innostuneen siskonpoikani kiteytys Mauri Kunnaksen Aarresaaresta. Keräsin tätipisteitä, kun menin eilen siskolle yökyläilemään ja vein mukanani seikkailukirjan. Sitä luettiin eilen illalla, siitä juteltiin eilen illalla, ja tuo Aina vaan -käyttökokemus kuului heti aamulla, kun poika oli herännyt merirosvot mielessään.

En ihmettele, että kirja oli niin mieluinen. Olen itsekin Mauri Kunnaksen fani. Ihailen kaikkia, jotka pystyvät luomaan kaikenikäisille sopivia kirjoja, ja Kunnas jos kuka pystyy. 

Oli kuitenkin hauska huomata, miten eri lailla kirjat aukeavat lapselle ja aikuiselle. Minusta tarina oli paikoin aika hurja, mutta pieni lukija ei kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, että eräs hahmoista joi monta pulloa rommia, kiljahti ja kaatui kuolleena maahan. Hänestä oli vain hauskaa sekin, että merirosvosaarelta löytyi pääkallo. Huhhahhei ja rommia pullo, mahtavan hauska seikkailu!

Minusta mahtavinta oli kuvitus: Kunnaksen piirroksia voisi tarkastella vaikka kuinka. Nyt tarkastelimme parin lukukerran aikana lähinnä yleisnäkymiä ja teknisiä seikkoja ("Miten matalaa pitää olla, että purjelaiva jää kiinni merenpohjaan?") sekä etsimme Herra Hakkaraista. Joka aukeamalla oli ainakin yksi Hakkarainen milloin maassa, puussa tai tynnyrissä haahuilemassa. En ole lukenut niin monia Kunnaksen kirjoja, että olisin osannut odottaa saati etsiä Hakkaraista, mutta onneksi nelivuotiaat tietävät paremmin.

Oma Kunnas-suosikkini on arvatenkin Koirien Kalevala.

Entä sinun - luetko tai keräiletkö Mauri Kunnaksen kirjoja?

 

Mauri Kunnas: Aarresaari. Otava, 2012

Kustantajan kirjaesittely

Kunnaksen nettisivut

Share

Pages