Ladataan...

Kuten aamulla lupasin, tässäpä pitkästä aikaa kirja-arvio. Viivi Luikin romaani Seitsemäs rauhan kevät valikoitui mukaani Viron-matkan teemamatkakirjaksi, ja se osoittautui monin tavoin hyväksi valinnaksi.

Viivi Luik tunnetaan - tai ainakin minä tunnen - Suomessa lähinnä romaanistaan Varjoteatteri. Moni on kehunut minulle tuota Luikin omaelämäkerrallista teosta, mutta käsittääkseni kirja liikkuu pitkälti muualla kuin Virossa. Seitsemäs rauhan kevät sen sijaan on todella aitovirolainen, jos niin voi sanoa.

Dokumentinomaisen tarkassa ja rauhallisen määrätietoisesti etenevässä romaanissa eletään 1950-luvun alkua, Viro on muuttumassa neuvostomaaksi. Seitsemännen rauhan kevään tapahtumat kerrotaan viisivuotiaan tytön silmin. Paikoin ajattelin, että tuo tyttö on todella pikkuvanha ja tarkkamuistinen, mutta toisaalta teoksen idea onkin muistella, millaista kaikki oli, kun tyttö oli viisi, eikä väittää, että pieni lapsi kiinnittäisi jatkuvasti huomiota ihmisten sanomisiin, kasveihin, ruokiin, aivan kaikkeen. Esimerkiksi näin tarkasti, ote aivan kirjan alusta:

 

"Suurissa ja harmaissa tienvieren taloissa oli asunut kulakkeja. He olivat kätkeneet rautasängyn jalkoihin kultaa. Yhden talon emäntä oli jopa hirttäytynyt sängynjalkaan. Nokkosissa näkyi vieläkin joitakin sängynrotiskoja.

Äidin kädessä kolksotti ämpäri; olimme menossa poimimaan pihlajanmarjoja. Äiti halusi kerätä ämpärillisen pihlajanmarjoja ja keittää niistä hilloa talveksi. Jopa Orrin Antsin Mann oli keittänyt! Kaikki keittivät! Jokainen nainen maalla varaa tulevaksi talveksi vitamiinipitoista pihlajahilloa ja ompelee vanhasta alushameesta viidestä kahdeksaan vuotiaalle tytölle uuden paidan!

Ajourat olivat vettä piripintaan kuin ojat ja kirkkaan veden läpi näkyi ruoho, jokaisen helpeen ja lehden päässä ilmarakkula. Pellolla kauran seassa kasvoi hernettä, keräsimme palkoja ämpärin pohjalle ja söimme niitä ahnaasti koko matkan ja koko matkan minä kinusin: "Äiti, anna vielä yksi palko!"

Paikat kävivät vieraiksi, minusta tuntui että olemme jo kaukana kotoa, eikä lainkaan tiedä milloin pääsee takaisin kotiin. Alituiseen piti ryömiä piikkilanka-aidan alitse. - - "

 

Lapsen näkökulma toi kuitenkin teokseen monipuolisuutta ja inhimillisyyttä. Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli opettavainen ja koskettava, ja kirjan maailma tuntui hyvin aidolta. En suosittele sitä aivan varauksetta juonivetoisten tarinoiden ystäville, mutta historiallisista ajankuvauksista kiinnostuneille lukijoille kyllä - erittäin lämpimästi ja painokkaasti. Voisin melkeinpä sanoa, että jos Sofi Oksasen kirjat tuntuvat liian hurjilta, mutta Viron historia ja kansanperinne sekä ylipäätään elämänmuoto kiinnostavat, lue tämä teos. Seitsemäs rauhan kevät -romaanissakin on vaikeita ja hurjia teemoja, kuten vaikkapa Oksasen Puhdistuksessa, mutta lapsen näkökulma ja tasaisen selostava kerrontatapa tekevät kirjasta hurjan sijasta rauhallisen. 

Tuosta rauhallisuudesta annan teokselle ainoan moitteenkin. Luin muun lomaohjelman takia kirjaa pienissä pätkissä ja huomasin, että kun kirjassa ei ollut erityisen vauhdikkaita juonenkäänteitä eikä juurikaan dialogiakaan, päädyin pariinkin kertaan lukemaan samoja kohtia vahingossa uudestaan. Oikeastaan tämäkin moite kuuluisi kuitenkin lukijalle eikä kirjalle: eihän se kirjan vika ole, jos minä menen sekaisin, missä kohdin kirjaa olen. Tästä hahmottamisvaikeudesta jäi kuitenkin sellainen olo, että Seitsemäs rauhan kevät olisi parhaimmillaan, jos siihen keskittyisi kunnolla ja lukisi pitkiä pätkiä kerralla - niin kuin moni muukin kirja.

Lukukokemus oli kuitenkin hyvin myönteinen, ja dokumentinomaisen uskottava ja huolellinen teos sai kiinnostumaan muistakin Luikin kirjoista. Varjoteatteri onkin ollut jo pari vuotta lukulistoillani, mutta onko kukaan lukenut Historian kauneus -teosta? Se on suomennettu jo 1991, mutten ollut edes kuullut kirjasta, ennen kuin huomasin siitä maininnan Seitsemännen rauhan kevään kannessa. Kirjan nimessä on ainakin jotakin kiehtovaa.

Siitä kannesta vielä: minua ainakin kutkutti kovasti se, että pokkarin takakannessa mainittiin Seitsemännen rauhan kevään olevan Viron 1980-luvun parhaaksi romaaniksi kehuttu teos. Lisäksi lainattiin Kalevan arviota, jonka mukaan "Viivi Luik on kuin Alice Miller ja Tove Jansson samassa persoonassa." Käsitän tämän niin, että Luikilla on psykologista silmää ja inhimillinen ote hahmoihinsa, ja olen aivan samaa mieltä.

 

Virolaisesta kirjallisuudesta on keskusteltu aiemmin täällä. Huomenna julkaisen kuvia virolaisista kirjakaupoista!

 

Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät (Seitsmes rahukevad, 1985). Tammi, 2011. 4. painos (ensimmäinen suomenkielinen painos 1986). Suom. Eva Lille, kansi ja kannen kuvat: Helena Kajander

Share

Ladataan...

Kirjojen ystävät ja kirjoista(kin) bloggaavat, olettehan huomanneet, että huomenna järjestetään Blogistanian kesälukumaraton nro 2? Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset blogissa Hys, äiti lukee nyt! Ideana on siis lukea vuorokauden aikana niin paljon kuin jaksaa, ehtii ja haluaa ja raportoida lukemisistaan blogiin ja kenties muihinkin some-kanaviin. Ensimmäinen kirjabloggareiden yhteinen lukumaratontempaus oli alkukuusta. Olin silloin itse nettiyhteyksien ulottumattomissa Virossa, mutta bloggailujen perusteella yhteinen tempaus onnistui hyvin, samoin monien kirjabloggarien itsenäisesti kesän mittaan pitämät lukumaratonit ovat olleet antoisia.

Minuakin ajatus 24 tunnin lukemiskokeilusta tavallaan kiehtoisi, mutten aio maratoonata huomennakaan. Olen ollut koko kesän aikeissa "puolimaratoonata" eli viettää yhden yön ulkona lukien ja pihamaamme tapahtumia tarkkaillen. Tein niin pari kesää sitten ja kokemus oli innostava, etenkin tuon luonnontarkkailun osalta. Paras ajankohta ulkoiluyölle olisi tietenkin valoisa alkukesä, mutta vaikka aioin kesäkuussa joka perjantai-ilta parkkeerata itseni viltin kanssa terassillemme yöksi, en koskaan jaksanut tai pystynyt muulta ohjelmalta. Heinäkuussakin on ollut liikaa loma-aktiviteetteja - paitsi nyt, kun säät eivät ole erityisen suosiolliset ainakaan meillä Espoossa.

Enkä totta puhuen ole oikein lukemistuulellakaan. On tapahtunut tyypillinen lomailmiö: luen lomalla vähemmän kuin arkena. Näin on käynyt ennenkin: haaveilen lomasta, jolloin voin vain lukea, mutta kun loma koittaa, teen kaikkea muuta. Olen lukenut heinäkuun aikana kokonaan Eeva Kilven Perhonen ylittää tien -runokokoelman ja kolme romaania, lisäksi muutama aiemmin aloitettu kirja on kesken. Joskus luen melkeinpä noin paljon viikossakin... No, minusta on luonnollinen ja hyväkin juttu, että lukemisessa on erilaisia kausia. Lupaan nyt kuitenkin ryhdistäytyä sen verran, että kirjoittelen edes yhdestä romaanista tarkemmin tänne blogiin vielä tänään, ja loppuviikon teemakseni otan noiden keskeneräisten lukemisen loppuun, niin pääsen sitten taas lukemaan ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Vaikuttaako loma lukemisiisi? Oletko kiinnostunut lukemistempauksista?

Share

Ladataan...

Kirjahyllyyn kurkisteleminen jatkuu! Runojen sekä kieli- ja kirjallisuustieteen jälkeen esittelin ulkomaiset kaunokirjallisuussuosikkini, ja nyt ovat vuorossa kotimaiset oman kirjahyllyni romaanisuosikit.

Heti aakkosten alkupäästä löytyy tärkeitä teoksia: Aapelin Pikku Pietarin piha, monta Juhani Ahon teosta (joista kaikkia en ole lukenut) sekä etenkin Minna Canthia. Mainittakoon myös kuvassa näkyvistä Bo Carpelanin teoksista, että tunnistan niiden hienouden, kauneuden ja viisauden, mutten olen saanut yhdestäkään teoksesta kunnolla otetta. Ehkä joskus.

Heti näiden teosten jälkeen tulee suosikkisuma. Kristina Carlson ja Monika Fagerholm ovat kirjailijoita, joiden teoksiin olen ihastunut syvästi viime vuosina. Elina Hirvonenkin kirjoittaa huikean tarkasti, ja seuraan hyvin kiinnostuneena hänen kirjailijanuraansa. Laura Honkasalon tuotannosta suosittelen etenkin 70-lukulaisen ajankuvan vuoksi Sinun lapsesi eivät ole sinun -teosta.

Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä ja Kadotettu puutarha odottavat vielä lukuvuoroaan, mutta olen iloinen, että löysin ne antikvariaatista omakseni. Anna-Leena Härkösen kirjoista olen pitkälti luopunut: tässä näkyy koko Härkös-kokoelmani mainioita kolumnikokoelmia lukuun ottamatta.

Jarmo Ihalaisen esikoisteos Perheestä ja alastomana juoksemisesta kuului viime vuoden yllättäjiin: koska kirjassa on niin paljon kaikuja esim. Tove Janssonin maailmasta, tekisi mieli lukea se uudestaan, kun ole ajatellut ihastuttavan Klovharun-vierailun jälkeen kaikkea Janssoniin liittyvää runsaasti. Emmi Itärannan huikea Teemestarin kirja pyörii myös mielessäni tuon tuosta, ja Olli Jalosen Poikakirjaa on kehunut todella moni luottolukija. Maria Jotuni taas on ollut suosikkejani aina. 

Leena Krohn -kokoelmani. Keräilen Krohnia laiskahkosti antikvariaateista. Olen ajatellut, että pitäisi perustaa erityinen antikvariaattivihko: siihen merkkaisin yhtäältä, mitä kirjaa etsin, mutta toisaalta myös joidenkin kirjailijoiden kohdalla, mitkä kirjat jo omistan. Esimerkiksi Krohnilla on niin paljon teoksia, etten muista ulkoa, mitä olen lukenut, saati, mitkä teoksista omistan.

Kyllä, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on tehnyt minuunkin suuren vaikutuksen ja toivon joskus lukevani kirjan uudelleen. Samoin haluan tutustua muuhunkin Ulla-Lena Lundbergin tuotantoon kuin Jäähän. Gunnar Mattsonin Prinsessan ja Kuninkaan olen lukenut joskus nuorena moneen kertaan, myös Aila Meriluodon Peter-Peterin. Timo K. Mukka kiehtoo minua sekä kirjoittajana että persoonana, ja Markus Nummen Karkkipäivä on yksi pysäyttävimmistä lukemistani kirjoista.

P-nurkkauksesta löytyy kirja, jolle soisin paljon enemmän huomiota: Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on merkillinen ja ihastuttava lukuromaani. En ymmärrä, miten Parkkinen on keksinyt kirjoittaa siamilaiskaksosista ja sirkuselämästä, mutta hän on onnistunut erinomaisesti. Ystävyyttä, ajankuvaa, rakkautta, rujoa ja kaunista elämää - kirja on vähän kuin aikuisten satu, aivan omanlaisensa.

Tässä kuvassa näkyy tunnesyistä tärkeitä teoksia, mummilta perityt Eila Pennasen kirjat, sekä lukuvuoroa odottamassa olevia kiinnostuksenkohteita, kuten Hannu Raittilan Kirjailijaelämää ja Markku Rönkön ekokriittinen romaani Metsänpoika.

Tommy Tabermannin Suudelma kuuluu myös sarjaan teoksia, jotka olen lukenut joskus monta monituista kertaa... Joskus kauan sitten; kun yritin jokunen vuosi sitten lukea kirjan uudestaan, en päässyt enää alkua pidemmälle. Petri Tammista sen sijaan luen edelleen mielelläni, ja tarkoitukseni onkin palata näihin oman hyllyn tammisiin jossain vaiheessa.

Tikkas-kohdassa on kirjahyllyruuhka! Henrik Tikkaselta omistan tosin vain osoitekirjat, Ihminen ääni -teoksen sekä viehättävät piirrosteokset Minun Helsinkini ja Minun saaristoni...

...mutta Märta Tikkasen tuotantoa löytyy sitten enemmänkin, kaikki tietämäni Tikkasen teokset!

Aikoinani kirjakerhon jäsenhankintapalkkiona saamani Waltari-sarjan päällä on muutama kiinnostava uutuuskirja lukuvuoroa odottelemassa. 

Ja lisää Waltaria. En ole lukenut näitä kaikkia enkä kerää Waltaria aktiivisesti, mutta teen silti mielelläni välillä Waltari-hankintoja. Vaarillani oli kaikki Mika Waltarin teokset ja leikittelen ajatuksella, että ehkä minullakin on jonakin päivänä...

 Löytyikö tuttuja kirjoja? Entä mitä sinun hyllystäsi löytyy kotimaisen kaunokirjallisuuden kohdalta?

Share

Pages