Ladataan...

 

Hempeilyvaroitus! Tänään Eino Leinon, runon ja suven päivänä olen...

 

- herännyt aaltojen loiskeeseen, merituulen kohinaan ja kaislojen suhinaan (tai ainakin mökissä meren rannalla),

- ollut metsässä aamukävelyllä kissan kanssa (se juoksi innoissaan menomatkan ja kulki hemmotellun metsänvaltiaan tavoin paluumatkan sylissä),

- käynyt pikkukaupungin torilla ja ostanut herneitä (ja ihastunut torilla myynnissä olleissiin taidokkaasti kudottuihin räsymattoihin ja ihmetellyt, mikä minuun on tullut, kun haluan räsymaton),

- vilkaissut pientä tunnelmallista puutalossa olevaa kirjastoa (jossa en ole käynyt vuosiin: pitäisi taas käydä!),

- lukenut ihanaa, viisasta Leena Krohnia (aion kertoa lukemastani kirjasta viimeistään alkuviikosta),

- seurannut kännykän pätkivän datayhteyden kautta Liisan 24 tunnin lukumaratonia (en osaa päättää, onko rasittavaa vai terveellistä, ettei nettiyhteyteen voi edelleenkään luottaa kaikkialla Suomessa, eikä kaikilla välineillä - lukumaratonia haluaisin kyllä minäkin kokeilla, siitä olen varma),

- etsinyt mökkikirjahyllystä runokirjoja (ja miettinyt, miksen ottanut Eeva Kilven Perhonen ylittää tien -kokoelmaa mukaan lomareissuun: se on kirja, joka olisi aina hyvä olla lähellä),

- löytänyt mökiltä Saima Harmajan teoksen Kaukainen maa (julkaistu postuumisti v. 1937),

- lukenut Harmajaa ja todennut, että runot ovat hienoudestaan huolimatta liian kuolemankaipuisia, jotta haluaisin todella lukea niitä juuri nyt (joskus haluan lukea Harmajaa ja Harmajasta: Oulun taidemuseossa näin hänen serkkunsa Lea Ignatiuksen taideteoksia ja nekin puhuttelivat),

 

 

 

- todennut, että suven ja runon päivään Harmajan kirjasta sopii parhaiten runon Kallioon itänyt alku:

 

Sun sydämesi kallioon

ma tungen juurin hienoin.

Sen kiveen kahlehdittu oon,

ma, niittykukka vienoin.

Kiveä juurin janoisin

nyt juon, ja kasvun estää

se seinin järkkymättömin.

 

- ja että luonnon äärellä ihmiselle tulee kuin itsestään runollisin olo ja suvisinta, mitä tiedän, on oman rantasaunan lämmittäminen, saunasta mereen pulahtaminen ja etenkin saunalla pyyhe päällä istuskelu ja tyynen iltameren katselu,

- joten hankkiudun nyt saunalle, hei hei!

 

Ja tässä vielä pakollinen suvi-runo-Eino Leino-kiteytys. Hyvää suven ja runon päivän iltaa kaikille!

 

http://www.youtube.com/watch?v=YNlBrJkvzg0

 

 

 

 

 

 

 

 

-

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen miettinyt viikon päivät seuraavaa: Viihtyisinkö kirjojen parissa aina loistavasti, jos lukisin keski-ikäistyvän keskiluokkaisen keskituloisen ja kaikin tavoin keskimääräisen naisen kirjoittamaa keskinkertaista kirjaa? Ja jos itse kirjoittaisin, tulisiko minun ajatella keski-ikäistyvää keskiluokkaista keskituloista keskimääräistä keskinkertaista lukijaa?

En tietenkään ja ei tietenkään.

Kysymykset tulivat kuitenkin väistämättä mieleeni, kun luin Parnassoa 3/2013 ja huomasin siinä Niina Hakalahden artikkelin Parempi myöhään. Artikkelin aihe on kiinnostava: Hakalahti kertoo, että esikoiskirjailija on yhä useammin yli 60-vuotias nainen. Inhoan naisenergiaa-sanaa, mutta uutinen on hyvä: selvästi eläkeläisnaisilla on sekä tarinoita että innoitusta ja taitoa pukea tarinat sanoiksi.

Esimerkkinä "eläkeläiskirjailijasta" Hakalahti on haastatellut Ella Laurikkalaa (s. 1949), entistä pankkimaailman viestintäammattilaista ja nyttemmin kahden romaanin kirjoittajaa.

Kun Hakalahti kysyy, onko iällä merkitystä lukemiseen, kirjailija vastaa: "Minulle sillä on. En lue kaksvitosten tekemiä kirjoja, maailmat eivät kohtaa enää."

Hmph. Lukiessani tuon vastauksen olin juuri aloittanut Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -romaanin ja ihastunut siihen päätä pahkaa. En tiedä, minkä ikäinen Hemingway oli romaanin kirjoittaessaan, mutta mietin, että kirjallisuudessa nimenomaan maailmat voivat kohdata lukijasta ja kirjasta huolimatta. Keski-ikäistyvä keskiluokkainen jne. suomalaisnainen voi rakastua kirjaan, joka kertoo kuubalaisesta kalastajavanhuksesta.

Vielä enemmän kohauttelin kulmiani Laurikkalan käsityksille kirjojensa kohderyhmästä. Kohderyhmää ovat kuulemma kirjailijan ikäpolven naiset ja myös se suuri osa ikäluokasta, jolla ei ole paljoa koulutusta. Kirjailija havainnollistaa: "En käytä vaikeita ilmaisuja ja sanoja, kirjoitan heille, jotka eivät ole paljoa lukeneet mutta joilla on aikaa lukea."

Hmph uudelleen. Ja grrrr. En ole ehkä kouluttautunut ja lukenut tarpeeksi, kun en keksi hienompaa tapaa kuvata reagointiani tuollaiseen lausuntoon: ensireaktioni olivat ällistys ja kiukku, jonkin sortin loukkaantuminen tuon sivistyssanoja ymmärtämättömän ja kouluja käymättömän kansanosan puolesta.

On totta, että (lukijalle) hyvä kirja tarjoaa tarttumapintaa esimerkiksi aiheen, henkilöhahmojen, tunnelman tai kielenkäytön osalta. On varmasti totta, että tietynlaiset kirjat vetoavat tietynlaisiin lukijoihin, ja kustantamotkin osaavat tehdä näitä päätelmiä kirjavalinnoista päättäessään.

Mutta lienenkö liian idealistinen, kun ajattelen, että kirjailijan tehtävä on kertoa tarina sellaisena kuin hänestä syntyy, eikä ajatella esimerkiksi lukijansa sivistystasoa ja ymmärrystä? Ja eikö lukemisessa idea ole juuri se, että kuka tahansa voi lukea mitä tahansa: suurimmat lukunautinnot syntyvät usein siitä, että juuri yllättävät maailmat kohtaavat, tai että kirja tuo ainakin jotain uutta tähän minun maailmaani.

En nimittäin jaksaisi lukea juuri itselleni suunnattuja teoksia enkä etenkään itsestäni kertovia. Jaksan lukea kiinnostuksenkohteistani kertovia teoksia, joissa minua kunnioitetaan lukijana, luotetaan siihen, että ymmärrän kyllä. Jos en ymmärrä, vika ei ole kirjan. Ja jos en ymmärrä, voin aina oppia.

En tiedä, miksi ärsyynnyin parista sitaatista noin. Ehkä siksi, että hetken aikaa lukumakuni tuntui hyvin keski-ikäiskeskiluokkaiskeskitasoiselta. Toisaalta olen lukenut näin jo teini-iästä lähtien, ja nyt vasta ajattelin, että voisin olla muidenkin kuin itseni mielestä väärän ikäinen tai vääränlainen jollekin kirjalle.

Hmph.

 

Pitäisikö kirjailijan ajatella kohderyhmää kirjoittaessaan?

 

Parnasso oli kyllä hyvä, kiinnostavin Parnasso pitkään aikaan!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Kirjoitin jokin aika sitten ristiriitaisesta suhteestani äänikirjoihin. Minulta tuppaa kuunnellessa katoamaan kirjan suurempi juoni, eli kertomuksen kaari, ja huomio keskittyy pikkuseikkoihin. Se on kiinnostavaa ja viehättävääkin, mutta vain silloin, kun kirja on jo ennalta tuttu.

Kesäloma-autoiluun varasin mukaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan äänikirjana. En ole lukenut tuota suosikkiteosta, mutta koska siltä ei ole voinut välttyä viime vuosina, se tuntuu aivan tutulta (Miniän olen lukenut). Juuri tuon tuttuuden takia en ole halunnutkaan lukea Mielensäpahoittajaa. Toisaalta olen ajatellut, että alun perin radiokuunnelmiksi tarkoitetut tekstit toimivat varmasti parhaiten juuri radiokuunnelmina - tai sitten äänikirjana.

Olin oikeassa. Veikkaan, että paperinen Mielensäpahoittaja olisi tuntunut minusta juurikin paperiselta, mutta Antti Litjan lukemana ja Suomen maaseudun ympäröimänä vanhan ukon jurputukset olivat erinomaisen hauskaa ja samastuttavaa kuunneltavaa. Vaikka talvi on onneksi kaukana, kyllä hihitti jo kirjan alku lumityövalituksineen. Siitä edettiin kohti nykymarkettien pakkauskokoja, jonottamisen problematiikkaa ja monen muuta arkisen elämän asiaa. Kyllä mieli oli usein pahoitettu.

Paitsi etten oikeastaan pidä mielensäpahoittajahahmoa kovinkaan synkeänä, vaan pikemminkin sympaattisena, toki melko änkyröivällä tavalla. Tuolla valittajalla on pitkä elämä takanaan, ja hän myöntää itsekin, ettei ole aina ollut negatiivinen. Mielensäpahoittaja oli hyväntuulinen 73 vuotta, mutta sitten alkoi terveys prakailla, vaimo joutui hoitokotiin ja paras ja ainoa ystävä kuoli. Keneenpä sellainen ei vaikuttaisi. Ei, minusta mielensäpahoitttaja ei ole mikään vanha känkkäränkkä.

Ymmärrän siis, miksi niin monet ovat ihastuneet tähän kirjaan ja hieman hämmentyneetkin siitä, miten vanhan ukkelin yksinpuhelu voi tuntua niin mukavalta ja suorastaan hyvältä. Voi se. Mielensäpahoittaja on inhimillinen ja perinteinen, oikein turvallinen hahmo, jonka jankkaamisen taustalta löytyy lämpöä ja huumoriakin. Kyrö piirtää hänen kauttana hienon kuvan niin menneestä kuin tämän päivän Suomesta. Miniä-mielikuvieni mukaan Mielensäpahoittaja on tarkempi, syvempi ja astetta huolellisempi teos kuin jatko-osansa Miniä.

Odotan siis uusia reissuja Mielensäpahoittajan kanssa. Mainittaakoon kuitenkin, ettei automatkan aikana tullut kuuloonkaan tehdä muistiinpanoja tai muutenkaan täysin syventyä äänikirjaan, sillä matkassa oli myös kaksi naukuvaa mielensäpahoittajaa, jotka kommentoivat äänikirjaa aika ajoin äänekkäästi.

Mutta: äänikirja ei vanhene. Uskon sen kestävän aikaa jopa paremmin kuin moni painettu kirja. Kun kuunnellessa ei saa (ainakaan minun kokemuksellani) kirjasta kaikkea irti, sen voi kuunnella moneen kertaan.

Ainakin se lumityöjuttu pitää kuunnella uudelleen talven tullen, mutta ei puhuta vielä talvesta. Tulee pahoittunut mieli.

 

Oletko kuunnellut tai lukenut Mielensäpahoittajaa?

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Wsoy, 2010. Lukija: Antti Litja

Kustantamon teosesittely

Share
Ladataan...

Ladataan...

Huomasin eilen Hesarin artikkelin (jota en nyt valitettavasti löydä linkitettäväksi) #1poiskirjannimestä-Twitter-villityksestä. Tässä Twitter-tempauksessa ideana on poistaa yksi merkityksellinen kirjain kirjan nimestä, keksiä uuudelle nimelle selitys ja julkaista nimi ja selitys Twitterissä. Muiden kehittelemiä kirjan nimiä ja niiden selityksiä voi seurata täällä. Hihittelyvaroitus! Tällä hetkellä uusimpia nimiväännöksiä ovat mm. Anni Polva - Kun olin Peni. Elämäni koirana. sekä Alastalon Alissa. Volter Kilven kertomus omapäisestä naisesta etenee yhtä hitaasti kuin sisarteoksensakin. Kirjannimi-ideoita voi siis seurata tuon linkin kautta tai käyttämällä #1poiskirjannimestä-hashtagia Twitter-haussa.

 

Koska olen alati kiinnostunut kirjojen nimistä, niiden "soinnista", merkityksistä ja tarinoista nimien takana, tämä nimitempaus kiinnosti ja huvitti minua välittömästi. Luin kirjanpois-uutisen juuri ennen nukahtamistani eilen, ja puoliunessa keksin pari lukemiseen liittyvää nimenmuunnosehdotusta. Ensimmäisen olen jo unohtanut, eikä toinenkaan ole erityisen onnistunut. Kuitenkin: Kjell Westö - Älä käy öhön yksin. Yhteisöllinen opas aakkosiin. (Tässä kirjoitellessani huomaan, että lähikirjahyllyssä on paljon tietosanakirjoja, jotka tuovat mieleeni Kans... siis Ansojen historian. Viivi Luik on kirjoittanut näemmä Seitsemäs ra(u)han kevät -romaanin ja Outi Pakkasen dekkari on Ta(v)imies.

Tämä tempaus tuntuu olevan jotain sukua viimevuotiselle sanomalehtirunoilulle. Kannatan kaikenlaista kielellä ja kirjoituksilla leikkimistä!

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Tässä blogissa on heinäkuussa kirjahyllyteemakuukausi. Päätin niin, koska peräti kaksi ihmistä oli klikannut sydämen eräälle kommentilleni kirjahyllynjärjestelykeskustelussa (ja koska olen jälleen kerran monen kirjan loukussa, enkä ole saanut luettua yhtään teosta loppuun saakka.)

Olen kyläilemässä appivanhempieni luona. Ja heidän kirjahyllyjensä luona. Erityisesti kaunokirjallisuushylly on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi, ja nytkin minun piti heti säällisen perilläoloajan kuluttua käydä vaivihkaa katsomassa, onko esimerkiksi Jean Rhysin Siintää Sargassomeri yhä paikoillaan. On, onneksi - en tunne anoppini lisäksi kuin yhden ihmisen, joka omistaa tuon merkillisen kirjan. Hyllytoverina tuona kirjalla on mm. Punainen mylly, eli taiteilija Henri de Toulouse-Lautrecin elämäkerta. Se löytyy myös vanhempieni hyllystä ja on kirja, jonka luin lapsena salaa - ja jonka jälkeen paluuta lastenkirjoihin ei enää ollut. Liekö syy vanhempieni ukaasien, mutten ole koskaan uskaltanut lainata tuota kirjaa heiltä. Täällä anoppilassa olen välillä lueskellut sitä ja todennut, ettei vieläkään ole uudelleen lukemisen aika. Esiteini-iän lukukokemus on painunut niin syvästi mieleen, ettei kirja tunnu vieläkään tarjoavan mitään uutta.

Muita tuttuja, tai sanoisinko peräti läheisiä kirjahyllyjä, minulle ovat lapsuudenkotini hyllyt. Niissä vetoaa tuttuus ja yllättävyys. Vanhemmillani on oiva klassikkovarasto, jota olen tosin harventanut Palautan sitten joskus -lainauksilla tehokkaasti. Viime vuosina vanhempani ovat alkaneet lukea myös uutuuksia ja vieläpä yllättävän laajasti. Ajat ovat muuttuneet, kun isä lainaa minulle Sofi Oksasta ja Katja Kettua sen sijaan, että minä jankuttaisin hänelle, että kaikenlaista kirjallisuutta voi ainakin kokeilla... Siskojeni hyllyt nuohoan läpi aina heillä kyläilessäni, totta kai. Toisella siskollani on jättimäinen String-hyllykkö tupaten täynnä romaaneja, joista moni on vielä omaa lukumakuani "vaikeampaa" lajia. Design-kirjahyllyssä voi siis olla kirjoja!

Ystävieni kirjahyllyihin en ole muodostanut näin läheistä suhdetta, mutta olen toki kolunnut nekin. Olen osallistunut kerran juhlista parhaimpiin eli kirjastohuoneen tupaantuliaisiin, ja muutenkin muistan hyvin, millaisia ystävieni hyllyt ovat. Tuttavapiirissäni dominoivat lasioviset vitriinit, mutta toki perus-Lundiaakin löytyy. Kummitätini runsas Lundia on vierashuoneessa, mikä tekee yökyläilystä erityisen mukavaa.

Eli kyllä, minä ainakin kurkistelen kirjahyllyihin aina tilaisuuden tullen. Ei haittaa, oliko kyse ensitutustumisesta vai jo pidemmästä suhteesta, jolloin tutun kirjahyllyn näkeminen tuntuu kuin palaisi vanhan ystävän seuraan. Minusta kirjahyllytutkimus on mukavaa ja aivan ymmärrettävää, jopa suotavaa toimintaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pelkästä kirjahyllystä voi harvoin tehdä suoria tai edes epäsuoria tulkintoja omistajansa kirjamausta tai persoonasta, ellei hylly ole selvästi kallellaan johonkin suuntaan. Usein hylly on kuitenkin vahvistanut ennakkokäsityksiä, ja vielä useammin tuottanut iloisia yllätyksiä tuomalla esiin yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Ai, sullakin on tää!

Ei liene yllättävä tieto, että ilahdun, jos joku haluaa tehdä kirjahyllytutkimusta minun kotonani. Meillä on yksi hylly alakerran työhuoneessa, jossa kukaan ei käy, ellen varta vasten esittele hyllyä. Yläkerrassa on lisäksi kaksi kirjahyllyä - eikä niitäkään näy, ellei vieras mene yläkertaan. En ole osannut ajatella, että joku voisi tämän takia ajatella, ettei meillä ole kirjoja ollenkaan... Jokin aika sitten eräs vieras kuitenkin ihmetteli, eikö meillä ole televisiota (on, mutta sekin on yläkerrassa). Havahduin vasta seuraavana päivänä siihen, että kukaan ei kummastellut kirjojen puutetta!

Onneksi on myös vieraita, joille kirjahyllykatselmus on vierailun kohokohta. Kirjanystävien illanistujaisissa tulee väistämättä vastaan se hetki, jolloin joku ehdottaa toiveikkaasti: "Katseltaisiinko kirjoja?" Vaikka juuri olisi syöty, juotu ja juoruttu olo raukeaksi, kaikki kirjahullut pomppaavat tuon ehdotuksen kuultuaan pontevasti ylös ja säntäävät kirjahyllyjen luokse. Ai, sullakin on tää!

 

Kurkisteletko toisten kirjahyllyihin? Millaisia kirjahyllyjä olet kohdannut? Pahastutko vai ilahdutko, jos joku haluaa kurkistaa sinun hyllyysi?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Esittelin huhtikuun alussa (!) vasta järjestetyn kotimaisen kirjallisuuden kirjahyllymme. Nyt vasta voin kertoa, että toinenkin kolmesta kotikirjahyllystämme on kuosissa (vuoroaan odottavat vielä tietokirjahylly sekä lastenkirja-sisustuskirjahylly, jota ei ole edes vielä olemassa). Tämän hyllyn järjestely ei mennyt kädenkäänteessä - vai pitäisikö sanoa tomuhuiskan heilautuksessa - mutta siitä huolimatta tai juuri siksi haluan nyt antaa ohjeet kirjahyllyn järjestämiseen. Kenties linjoilla on muitakin, joiden projektit saattavat jäädä aikomuksiksi tai jo alettuaankin veeeeenyyyyä.

Siispä:

 

Näin järjestät kirjahyllyn

 

 

1. Lajittele ja pinoa. Pura kirjahyllyn kirjat lattialle aakkosten mukaisiin pinoihin (mikäli haluat järjestää kirjasi aakkosten mukaan; aakkosjärjestyksestä on sekä iloa että riesaa, ks. kohta nro 7.)

 

 

2. Palaa lähtöruutuun. Jos et hoida järjestelyurakkaa kerralla loppuun, varaudu siihen, että lattiallasi saattaa olla aakkostettuja kirjapinoja usean päivän ajan. Jos saat yllätysvieraita, varaudu siihen, että voit joutua tunkemaan aakkostetut pinot takaisin hyllyyn seuraavaa siivouskohtausta odottamaan. Jos olet laiska kiireinen, varaudu siihen, että kirjapinot voivat joutua odottamaan siivouskohtausta hyllyssä jopa viikkoja, elleivät peräti kuukausia.

 

 

3. Älä hermostu. Seuraavan kohtauksen aikana jatka järjestelyä edellä annettujen ohjeiden mukaan. Säilytä malttisi, vaikka huomaisit, että hyllyssäsi on enemmän kirjojen irtokansia kuin kirjoja,

 

 

tai että sekalaiset kirjapinosi houkuttelevat kotonasi vierailevia pikkuisia ryhtymään kirjastonhoitajiksi. (Jos sinulla on kissoja, älä piittaa siitäkään, että ne kaatavat kirjapinoja ja tiputtelevat kirjoja öisin: ne haluavat vain köllötellä puolityhjässä kirjahyllyssäsi.)

 

 

4. Määritä kirjahyllysääntösi. Kirjapinoja kootessasi voit samalla tehdä kirjahyllypoliittisia linjauksia. Avainkysymys on, sallitaanko kirjahyllyssä muita esineitä kuin kirjoja. Milloin matkamuiston paikka on perustellusti kirjahyllyssä? (Vastaus: Esimerkiksi silloin, kun et vain voi vastustaa Meksikosta asti tuomiasi puisia kilpikonnia, koska ne ovat söpöjä ja muistuttavat ajasta, jolloin vietit lomallasi aikaa jossain muualla kuin omien kirjahyllyjesi luona.)

 

5. Ole rehellinen itsellesi: tarvitsetko todella kaikkia kirjojasi? Vaikka mielesi tekisi säästää kaikki omistamasi kirjat ja alkaa lukea niitä kaikkia sekaisin juuri tällä hetkellä, jatka järjestelyä tyynen rauhallisesti. Ole kylmäpäinen ja laita poistopinoon kaikki opukset, joiden omistamista harkitset edes hetken. (Jos et vie kirjoja kierrätykseen heti seuraavana päivänä, voit vielä tarkistaa poistopolitiikkaasi myöhemmin; jos sinulla on puoliso, voit poistaa myös hänen kirjojaan, mutta jätä edes muodon vuoksi muutama hänen omistamansa kirja hyllyyn ja kysy häneltä vielä ennen kirjojen kierrätykseen viemistä, haluaako hän käydä poistokirjapinon läpi.)

 

6. Siivoa. Tulipa kirjahyllyysi vain kirjoja tai sekä kirjoja että koriste-esineitä, imuroi kirjahyllyn hyllyt ja pyyhi ne sen jälkeen vielä kertaalleen mikrokuituliinalla. Imuroi kirjat päällisin puolin. Jotkut ahkerat tomuttavat kirjat sivu kerrallaan, mutta jos olet laiska ajattelevainen, muistat, että turha sivujen plärääminen rasittaa kirjoja ja voi päästää pölyä niiden väliin sen sijaan että vähentäisi kirjojen pölymäärää.

 

 

7. Älä soimaa itseäsi, vaikka epäilet, ettet osaa aakkosia. Kun kirjat ovat suurin piirtein paikoillaan, saatat huomata, etteivät aakkospinosi ole täydellisiä. Älä hermostu. Pyri hyllyttämään löyhästi juuri tällaisten tapausten - sekä tulevien kirjahankintojesi - takia, mutta jos jonkun kirjaimen kohdalle ei vain mahdu uusia kirjoja, voit laittaa aakkospinosta unohtuneet ja ensin hyllyttämättä jääneet kirjat ko. kirjaimen kohdalle lappelleen. Niin antikvariaateissakin tehdään. Ja tuovathan lappeellaan olevat kirjat tietynlaista visuaalista vaihtelua muuten (poikkeuksellisesti ja hetkellisesti) siistiin kirjahyllyyn, ehkä.

 

8. Iloitse. Kun kaikki kirjat ovat rivissä, omalla paikallaan ja pölyttömiä, ihaile näkyä ja nauti siitä.

 

 

Miten sinä siivoat ja järjestelet kirjahyllysi?

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Sitä vain, että löysin juuri uuden lempitaiteilijan ja uuden lempitaidesivuston, kiitos bloggarikollega Suvin. Suvi sur le vif -blogi on kaunis, rauhallinen ja inspiroiva. Eilen Suvi oli vinkannut The Print Atelierista, jonne minäkin päädyin klikkailemaan ja ihastelemaan. 

Erityisesti ihastuin kanadalaisen Julie Artachon taiteeseen. En osaa päättää, pidänkö enemmän kirjakaaoskuvasta vai haikeankauniista maisemakuvista. Kirjakuvan nimi on muuten sopivan moniselitteisesti When you find me.

 

 

Varsinaista kirjajuttua on tulossa blogiin, kunhan saan purettua kirjahyllykuvia kamerastani. Meillä näytti jokin aika sitten melkein samalta kuin When you find me -kuvassa, mutta nyt on kirjat (suurin piirtein) ojennuksessa.

Pikaisiin palaamisiin! Sitä ennen otan kuitenkin mukaani Lumikon ja yhdeksän muuta ja lähden iltapäiväaurinkoon lueskelemaan ja torkkumaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Olen lukenut kirjan, jossa ei tapahdu mitään, mutta jonka tunnelma oli niin intensiivinen, että venytin työmatkaani saadakseni nauttia kirjasta mahdollisimman monta sivua kerralla.

Ensimmäinen (aikuisiän) tutustuminen nobelisti Ernest Hemingwayn tuotantoon oli siis hyvin onnistunut. Halusin lukea juuri kuulun Vanhus ja meri -romaanin, koska siitä(kin) oli paljon keskustelua keväisen Hemingway-arvonnan yhteydessä. Sitten Tupa - Keittiö -blogin Kanelibasilika muistutti kesäkirjoillaan tämän teoksen olemassolosta ja päätin lukea kirjasta vihdoin muutakin kuin etusivun, jonka olin ihastuneena lukenut jo moneen otteeseen viime viikkoina. Lukeminen etenikin sitten vauhdilla, eikä vain siksi, että teos on vain noin 130-sivuinen.

Vanhus ja meri -romaanin perustarina on helposti kerrottu. Kuubalainen vanha kalastaja lähtee yksin merelle. Hän on jo pitkään kärsinyt siitä, ettei ole saanut lainkaan saalista, mutta nyt vastaan tulee kaikkien aikojen kala, yli viisimetrinen jätti. Kala tarttuu siimaan ja lähtee vetämään venettä. Kun kala on luovuttanut, tulevat hait. Lopulta kalastaja on yksin merellä monta päivää. Hän ajattelee pesäpalloa sekä ainoaa ystäväänsä, nuorta kalastajapoikaa. Hän pohtii elämää ja kuolemaa.

Nuo pohdinnot olivat kirjassa ehdottomasti parasta. Silloinkin, kun Hemingway ei suoraan kuvaa kalastajan ajatuksia tai laita häntä puhelemaan yksinään saaliskalalleen, kirjassa on filosofinen perussävy. 

 

Ajatuksissaan hän käytti aina merestä sanaa l a  m a r, kuten ihmiset nimittävät sitä espanjaksi, jos rakastavat sitä. Joskus nekin, jotka sitä rakastavat, puhuvat siitä pahaa, mutta aina ikään kuin se olisi nainen. Jotkut nuoret kalastajat, sellaiset, jotka pitivät poijuja siimojensa kohoina ja olivat ostaneet moottoriveneen saatuaan paljon rahaa hainmaksoista, käyttivät siitä nimitystä e l  m a r, joka on maskuliini. He puhuivat siitä kilpailijana tai paikkana, jopa vihollisenakin. Mutta vahuksen ajatuksissa se oli aina nainen, joka antoi suuria suosionosoituksia tai kielsi, ja jos se hurjaksi ja ilkeäksi äityikin, se ei mahtanut sille mitään. Kuu vaikuttaa siihen samala tavoin kuin naiseenkin, hän tuumi.(s. 27)

 

Niukka ja eleetön, mutta paljon puhutteleva teos. Oli hyvin koskettavaa lukea kirjaa, joka ei julista mitään eikä osoittele lainkaan, mutta on taidokkaasti perustunteiden ja -asioiden äärellä. Pienoisromaanissa ovat läsnä elämä ja kuolema, ystävyys, luonto ja sen kunnioitus, ihmisen moraali ja itsekunnioitus, jotenkin hyvin kokonaisvaltaisesti elämän tarkoitus ja tarkoituksettomuus. Löysin tästä teoksesta sellaista pienimuotoisesti ilmituotua mutta syvällistä ihmisen ymmärrystä, jota arvostan ja rakastan esimerkiksi joissakin Tove Janssonin teoksissa (jotka ovat kyllä vauhdikkaampia ja kepeämpiä kuin tämä teos, Kesäkirjakin esimerkiksi). Tällaiset kirjat kiinnostavat ja puhuttelevat - ja lohduttavat vain sellaisella tavalla, jonka hyvä kirja osaa; jotkut teoksethan tarjoavat lukijalle lohtua silloinkin, kun tämä ei tuntuisi edes lohtua etsivän tai kaipaavan.

 

Et sinä tappanut kalaa pelkästään pysyäksesi hengissä ja myydäksesi ruokaa, hän mietti. Sinä tapoit sen ylpeydestä ja koska olet kalastaja. Rakastit sitä, kun se oli elossa, ja rakastit sitä sen jälkeen. Jos rakastaa sitä, sen tappaminen ei ole synti. Vai onko se pahempi teko? (s. 111)

 

Ernest Hemingway sai siis uuden ihailijan. Kirjahyllystäni löytyy vielä Jäähyväiset aseille, mutta tiedän jo, etten hyvästele Hemingwayta senkään jälkeen. Joen yli puiden siimekseen, Saaret ja virta, Totta aamunkoitteessa, Ja aurinko nousee. Jo teosten nimet kiinnostavat minua.

 

 

Oletko lukenut Vanhuksen ja meren tai muuta Hemingwayn tuotantoa? Mikä kirja puhutteli sinua viimeksi tai teki muuten vaikutuksen?

 

Vanhus ja meri Wikipediassa.

 

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (The Old Man and The Sea, 1952). Tammi, 2009. 24. painos. Suom. Tauno Tainio. Kansi: Martti Mykkänen

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Niin, olisi kiva kuulla vastauksia otsikon kysymykseen ja samalla saada kenties itsellekin uusia seuraamiskohteita. Kerro siis - ja mieluusti linkin kera!

 

Minä seuraan esimerkiksi:

 

- Margaret Atwoodin nettisivuja ja Facebook-sivua. Atwood on kiinnostava jo siksi, että hän on hyvin aktiivinen someilija ja jakaa usein myös kirjoitusvinkkejä. Atwood löytyy myös Twitteristä.

- Haruki Murakamia Facebookissa. Tuntuu pieneltä lahjalta saada vaikkapa kesken työpäivän (jolloin tietenkin pidän Facebookia auki vain työtarkoituksissa) hieno kirjasitaatti tai kurkistus ulkomailla ilmestyneeseen Murakamin teokseen. Joko Murakami jakaa vain parhaat palat tai sitten hänen kirjojensa ulkoasu vain on aina hieno kieli- ja kulttuurialueesta riippumatta.

- Kaari Utriota Facebookissa. Olen kehunut monille Utrion Facebook-toimintaa. Hän on aktiivinen, muttei tunnu mainostavan itseään vaan on aidon vuorovaikutteinen. Olen pienestä pitäen ihaillut Utriota, ja on hyvin kiehtovaa kuulla hänen työtavoistaan ja joskus jopa päästä keskustelemaan tulevan kirjan asioista. Utrio nimittäin kyselee välillä mielipiteitä ja neuvoja Facebook-tykkääjiltään, ja minä ainakin tykkään sellaisesta tyylistä.

 

Näitä seurattavia yhdistää aktiivisuuden lisäksi sekin, että pidän kaikkien kolmen kirjoistakin. Voisin kuitenkin seurata myös tuntematonta tai en niin fanittamaani kirjailijaa, jos tämän nettisivulla, blogissa tai muussa some-kanavassa olisi yleisesti kiinnostavaa sisältöä. 

Eli: ketä sinä seuraat ja miksi?

Share
Ladataan...

Pages