Ladataan...

Viron-matka alkaa on käsillä. Matkalukemiseksi on valikoitunut Viivi Luikia, matkakirjanvalitsemisperiaatteella c.

 

Virolaista kirjallisuutta kartoittaessani olen nimittäin muistellut, miten eri tavoin olen vuosien varrella valikoinut matkalukemista. Matkakirjoiksi ovat päätyneet ainakin:

 

a) se kirja, joka on matkanaloitushetkellä ollut kesken,

b) se kirja, joka on odottanut kauan lukuvuoroaan ja ollut sopivan kokoinen (kevyt) ja oloinen matkakirjaksi,

c) kohdemaan kirjallisuutta edustava kirja,

d) kirja, jonka olen ostanut lentokentältä,

e) kirja, jonka olen ostanut paikan päältä sekä

f) kirja, jota ei ole.

 

Yleisimmin olen varmaankin turvautunut vaihtoehtoon b, mutta mieluisin vaihtoehto minulle on c. Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan tutustumaan matkakohteen kirjakauppoihin ja ostamaan kohdemaan kirjallisuutta matkamuistoksi. Vaihtoehdot d ja e ovat tuottaneet sekä onnistumisia että epäonnistumisia. F-kohtaa olen joskus kokeillut ihan vain testatakseni, voinko olla lukematta jonkun päivän tai viikon ajan. Kokeilu on useimmiten johtanut kohtaan e ja pahimmillaan olen päätynyt lukemaan mitä tahansa kirjaa moneen otteeseen matkan aikana, kun olen löytänyt vain yhden englanninkielisen kirjan ja siihen on ollut tyytyminen.

 

Miten valitset matkakirjan? Ostatko matkoilta kirjoja?

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Tässäpä kirja, jolla ei ole kohderyhmää iän tai juuri muunkaan suhteen. Leena Krohnin Älä lue tätä kirjaa -teoksen takakannessa lukee "kirjoituksia kaikenikäisille keskenkasvuisille". Tuo määritelmä vetosi minuun kovasti, samoin kuin tietenkin kirjan nimi, joka toimii erittäin käänteispsykologisesti.

Kirjan nimitarina hymyilytti. Löysin itse tämän teoksen antikvariaatista, ja nimikkokertomuksessa Mirjami-niminen tyttö löytää antikvariaatista kirjan, jonka nimi on "Älä lue tätä kirjaa". Toki Mirjamin on luettava tuo kirja, ja hänen eteensä avautuu kummallinen kertomus, jossa tarina Älä lue tätä kirjaa -kirjan löytämisestä kertautuu uudelleen ja uudelleen. Tarina jatkuu samanlaisena, kunnes Mirjami päätää itse jatkaa sitä omaan suuntaansa. Kertomusta voi lukea kuin satua, jossa on helppo ilmitaso ja taustalla opetus. Luulen, että Älä lue tätä kirjaa -tarina kertoo ikuisuudesta tai äärettömyydestä, sillä että kaikki on yhtä suurta jatkumoa.

Niin, luulen. Krohnin teoksista ei ole aina helppo sanoa, mitä ne tarkoittavat. Onneksi ne sopivat luettaviksi ja nautittaviksi myös analysoimatta. Esimerkiksi juuri tässä teoksessa minua viehätti kuitenkin se, että kertomukset ovat sujuvia ja helposti lähestyttäviä, vaikka niissä selvästi onkin myös suurempi ja vakavampi pointtinsa. Tuon pointin takia pari kirjan kertomusta jäi ihan vaivaamaankin mieltäni.

Tarinassa "Ääni" koko kaupunki kärsii samasta ongelmasta, ilmeisesti tinnitystä muistuttavasta äänestä, joka sekä vaivaa että yhdistää ihmisiä. Ostamani teoksen välissä oli Helsingin Sanomien kirja-arvio vuodelta 1994, ja ilokseni se myös netissä luettavissa. Tuon arvion mukaan äänen tarinan opetus on se, että ihminen havaitsee, minkä haluaa. En tiedä - minua jäi ainakin vaivaamaan, mitä äänen vaivaamille ihmisille myöhemmin tapahtui.

Kaikkein kiinnostavin ja hurjin pienen kirjasen tarinoista oli "Setä Ajanvoittaja". Se tuntui hämmästyttävän ajanmukaiselta, vaikka on ilmestynyt jo melkein kaksikymmentävuotta sitten. Tarina alkaa näin:

 

Talossa oli satakaksikymmentäyksi kerrosta ja ylimpänä kattoterassi kasvihuoneineen. Koko talon väki sai sieltä ravintonsa ja energiansa. Samanlaisia taloja oli koko Oohuin kaupunki täynnä, kortteli korttelin vieressä, kaupunginosa kaupunginosan jälkeen. Sellaisia taloja oli myös naapurikaupungeissa, jotka alkoivat heti Oohuin rajalta. Koko maa oli sellaisten talojen peittämä, sillä ihmisiä oli paljon ja täytyihän heidän asua.

 

Oletteko kuulleet kaupungistumisest ja kaupunkiviljelystä? Tarina jatkuu:

 

Mutta ihmiset, jotka asuivat allekkain ja vierekkäin samanlaisissa taloissa ja tekivät samanlaisia asioita samaan aikaa, olivat kaikki keskenään erilaisia.

 

Erityisen erilaiseksi osoittautuu eräs erakoitunut mies, joka ei tunne kuuluvansa minnekään eikä olevansa kukaan. Hän on tehnyt aikoinaan sopimuksen ruumiinsa jäädyttämisestä ja uudelleen herättämisestä ja herännyt aikaan, jossa hän on ypöyksin ja "vanhasta maailmasta". Kertomus pistää miettimään paitsi oikeita spekulaatioita ruumiiden pakastamisesta ja herättämisestä myös elämän rajallisuutta ja tuon rajallisuuden huonoa ja etenkin hyviä, turvallisia puolia.

 

Minun elämäni hyviin ja turvallisiin puoliin kuuluvat ainakin luottokirjailijat, ja Leena Krohn on ehdottomasti yksi heistä. Tässä blogissa olen aiemmin kirjoittanut ainakin Kertomuksia-kirjasta.

 

Leena Krohn: Älä lue tätä kirjaa. WSOY, 1994. Kuvitus: Inari Krohn

Share
Ladataan...

Ladataan...

Nyt kun kotimaisen sekä ulkomaisen kirjallisuuden hyllyt on järjestelty, kirjahyllynjärjestelyohjeet annettu ja muidenkin kirjahyllyihin kurkittu, ajattelin suositella kuvien avulla runo- sekä kieli- ja kirjallisuustiedeopuksia omasta hyllystäni. Olkaa hyvä! Toivottavasti kuvista saa selvän. Lisäkysymyksiä kuvissa näkyvistä ja muistakin aihepiirin teoksista saa kernaasti esittää. Ja suosituksiakin tietysti!

 

 

Runohyllyssäni on Risto Rasaa monena versiona jo siksi, että vanhat runokirjat, tai pikemminkin -vihkoset, ihastuttavat minua esineinä.

 

Suosittelen (kaltaiselleni) hapuilevalle runonlukijalle kokoomateoksia, niistä pääsee hyvin alkuun. Imagistien runoutta / Älä puhu nyt enää -teos sai minut ymmärtämään, että taidan olla imagisti. Hieman oikoen voidaan sanoa, että imagisteille riittää, kunhan runo esittää kuvan, eikä runoa tarvitse analysoida puhki. Kannatetaan!

 

 

Runojen vierellä viihtyy myös Kalevala-aiheisten teosten kokoelmani.

 

Kieli- ja kirjallisuustiedepuolelta suosittelen erityisesti Café Voltaire- sekä Miten kirjani ovat syntyneet -sarjoja. Molemmista saa huimasti tietoa kirjoista ja kirjailijoista. Café Voltairen esseissä kiehtoo kirjoittajien omakohtainen - mutta kuitenkin esseestä toiseen hyvin vaihteleva - näkökulma, Miten kirjani ovat syntyneet? -teoksissa tietenkin se, että kirjailijat pääsevät niissä itse ääneen. (Mutta mistä saisi sarjan nelososan, se puuttuu minulta yhä!)

 

 

Johanna Vehkoon Painokoneet seis ei ole varsinaisesti kielitiedettä, mutta journalismin murroksesta kertova teos on erittäin mielenkiintoinen - suosittelen sitä aivan kaikille! Viime vuosina on ilmestynyt monia kätevän oloisia kotimaisia kirjoittamisen oppaita, kuten Sata sivua sekä Kirjoittajakalenteri.

Fiilistelyyn sopivat erilaiset "kirjakirjat", kuten kirja, jossa neuvotaan kirjataiteen tekoon.

 

Mitä sinun hyllystäsi löytyy näiden kirjaluokkien kohdalta?

Share
Ladataan...

Pages