Ladataan...

Millaista on kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyö?

Kun julkaisukynnyksen ylittävä käsikirjoitus saapuu kustannustoimittajan työpöydälle, se ei ole vain oikolukua vaille valmis. Syksyn esikoiskirjailija Karoliina Timonen ja kustannustoimittaja, Tammen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Hannu Harju kertovat, miten Timosen Aika mennyt palaa -romaani syntyi.

 

Keskustelua ja muutosehdotuksia

 

Hannu Harju sanoo, että käsikirjoitus kiinnostaa häntä, jos se tuntuu omaääniseltä tai siinä on jokin piirre, joka saa kääntämään sivua. "Tykkään siitä, että lukiessa saa selkeän käsityksen, miten tarina kerrotaan."

Kustannustoimittaja antaa kirjailijalle palautetta tekstikokonaisuudesta ja yksittäisistä seikoista, vahvoista ja petrattavista piirteistä. "Saatan todeta, että tietty ratkaisu on hyvä ja kiinnostava, mutta kysyn, miksi se on tehty."

Timosen teoksessa on kaksi eri ajassa liikkuvaa ja muutenkin aluksi hyvin erilaiselta tuntuvaa tarinaa, jotka kirjan loppua kohden lähestyvät toisiaan. 

"Alun perin kummankin naisen, Corinnen ja Klarissan, kertomukset olivat minä-muodossa, mutta kustantamon kommenttien perusteella muutin Corinnen tarinan hän-muotoon", Timonen kertoo. "Mietimme myös välimuotoa, olisivatko kirjan alussa olevat, Corinneen liittyvät uniosuudet voineet olla minä-muodossa, mutta lopulta päädyttiin selkeästi kahteen kerrontatapaan. Kirjoitusprosessin edetessä tekstistä putosi myös henkilöitä, kuten Corinnen vanhemmat."

Timonen sanoo lähettäneensä kustantajalle "raakileen, jonka takana oli tosin huolellinen suunnittelutyö". Hän muokkasi käsikirjoitusta kerran ennen kustannussopimuksen solmimista ja vielä viitisen kertaa ennen käsikirjoituksen lähettämistä painoon.

"Parilla ensimmäisellä muokkauskerralla tehtiin suurempia muutoksia. Viimeisillä kerroilla keskityin kielioppiseikkoihin - ja adverbien poistoon", Timonen naurahtaa.

Kirjailija ja kustannustoimittaja tapasivat muokkausprosessin aikana kolmesti ja pitivät muutenkin yhteyttä. Harju sanoo, ettei kirjailijan pidä kuitenkaan noudattaa orjallisesti kustantamon toiveita.

"Jos kustantamon ehdottama ratkaisu ei tunnu luontevalta tai kirjoittaja ei saa sitä toimimaan, muutoksia ei saa tehdä väkisiä. Kirja kuuluu kuitenkin kirjoittajalleen."

Esikoiskirjailija kehuu, että Harjun ja toisen kustannustoimittajan kommenteista oli korvaamatonta apua. "Keskusteluyhteys oli hyvä ja suhtautuminen kirjailijaan lempeää."

 

Milloin käsikirjoitus on valmis?

 

Karoliina Timosen teksti koko siis kustannustoimitusprosessin aikana monia muutoksia. Sen perusidea pysyi kuitenkin samana. "Kirjalle on ominaista todellisuuden venyttäminen", Hannu Harju luonnehtii. "Pohdimme, mikä on tehokkain tapa kuvata kahta erilaista mutta yhtä todellista maailmaa."

Sekä Timonen että Harju sanovat, ettei kirjaa tehdessä ajatella suoraan tiettyä genreä tai lukijaa. Tärkeää oli kuitenkin huolehtia käsikirjoituksen omaispiirteistä: kaksitarinaisen rakenteen lisäksi historiallisen ja lukuromaanin tyyleistä, tunteikkuudesta, traagisuudesta ja ripauksesta melodraamaa.

Kustannustoimittajasta käsikirjoitus on valmis, kun se tuntuu rullaavan eikä marginaaleihin enää tule merkintöjä. Liikaakaan ei kannata hioa. "Se voi kääntyä niin, että tulee tarpeettomia muutoksia."

Kirjailija taas sanoo, ettei hänelle tullut käsikirjoituksen viimeistelyn kanssa kiirettä, mutta välillä oli paniikinomainen tunne. "Olisi ollut vielä korjattavaa, mutta ei jaksanut, halusi jo päästää tekstin käsistään."

 

Kehuja vai kitinää?

 

Kirjan tyyli ja kohderyhmä tulevat kuvioihin kuitenkin siinä vaiheessa, kun kirja on julkaistu. Niin kirjailija kuin kustantamo seuraavat luonnollisesti valmiin teoksen vastaanottoa. 

"Minkä tahansa teoksen kohdalla toiveena on tietysti se, että vastaanotto on siinä äänilajissa kuin kirja soi", Hannu Harju kiteyttää. "Ja vastaavasti ikävintä mille tahansa kirjalle on, ettei lukija kuulu kohderyhmään eikä vaivaudu pohtimaan, mikä tuo ryhmä olisi."

Karoliina Timosen Aika mennyt palaa -romaaniin ja sen vastaanottoon voi tutustua kirjailijan Kirjava kammari -blogissa. Timonen on myös mukana Helsingin Kirjamessujen esikoiskirjailijakeskustelussa.

 

Kustantajan kirjaesittely: Karoliina Timonen, Aika mennyt palaa

 

Muita kustannusalan töistä kertovia haastatteluja tällä palstalla:

(Timosen kirjan kannenkin suunnitellut) Kirjagraafikko Emmi Kyytsönen: Kirjan kansikuva on tulkinta ja myyntipakkaus 

Kääntäjä Titia Schuurman: Millaista on kääntäjän työ?

Lisäksi haastattelut-tägin (ks. sivupalkki) alta löytyy mm. kirjailija- ja kirjatapahtumajuttuja

Ladataan...

 

Eilen alkoi 30. kansainvälinen kiellettyjen kirjojen viikko. Banned Books Weekin sivuilta ilmenee, että kiellettyjä kirjoja yritetään saattaa päivänvaloon mm. YouTuben kautta ja että kirjaviikolle osallistuu moninaisia tahoja, mm. organisaatio, jonka nimi tuntuu äkkiseltään hurjalta, Freedom to Read Foundation. Mutta jos ja kun sellaista tarvitaan, hyvä, että sellainen on. Sanan- ja lukemisenvapaus ovat perustavalaatuisen tärkeitä kysymyksiä.

En ole kuullut, että Suomessa vietettäisiin kiellettyjen kirjojen viikkoa. Etenkin sodanjälkeisiä kirjasensuureja lukuun ottamatta täällä ei kai niin paljon varsinaisesti kiellettyjä teoksia olekaan, vaikka kohukirjoja on ilmestynyt kautta aikojen. Aikanaan sensuroiduista tai ainakin paheksutuista kirjoista saa tietoa esim. täältä. Kiljusen Plättää on pidetty arveluttavan anarkistisena hahmona!

Luulen, että osa kirjoista, joista olisi voinut tulla kiellettyjä, jäi julkaisemattomaksi. Kirjoitin kesällä Helvi Hämäläisen esikoisteoksesta Kaunis sielu. Sitä ei aikanaan julkaistu, koska se kertoi kahden ystävättären rakkaudesta. Nykylukijasta oli hämmentävää huomata, että teos  julkaistiin vasta 2001 ja että naisrakkaus oli siinä vain yksi teema, minusta kirjassa oli monta "omituisempaa" asiaa kuin tuo oletettu suhde.

Vaan osataan sitä vieläkin, ja ihan länsimaissa! Viime viikolla kuulimme, kuinka Ruotsi otti varaslähdön kiellettyjen kirjojen viikkoon, mutta perui sen samoin tein. Tintti-sarjakuvat kiellettiin tukholmalaisesta kirjastosta rasistisina, mutta palautettiin sittemmin sen valikoimiin. Floridalaisilta kirjastoilta taas kiellettiin keväällä oikeus lainata Fifty Shades of Grey -kirjaa, mutta asiasta nousi artikkelitiedon mukaan äläkkä. En tiedä, saako Fiftyä nyt Floridan kirjastoista.

Vaikka taannoin peräänkuulutin hyvää makua lastenkirjoihin, en todellakaan ole kirjojen kieltämisen kannalla. Ainoat omakohtaiset kiellettyjen kirjojen kokemukseni ovat lapsuudesta, kun joskus ala-asteen lopulla kiinnostuin vanhempieni kirjahyllystä. Ne muutamat kirjat, joiden kanssa minua kehotettiin vielä odottamaan, luin sitten salaa. En muista järkyttyneeni, mutta muistan, etten oikein ymmärtänyt lukemaani.

 

Onko sinulta kielletty lukemista? Jos on, miksi?

Pages