Ladataan...

Mistä on lempikirjailijat tehty?

Tällä kirjapinokokemuksella on vaikea nimetä yhtä lempikirjaa. Yhden lempikirjailijankin ilmoittaminen tuottaa hankaluuksia, mutta lempikirjailijan ominaisuudet osaan määritellä. Kirjoittajasuosikkini ovat ironisenkin huumorin taitavia realisteja, jotka näkevät ihmisen ja maailman samaan aikaan tarkasti ja lempeästi. He kirjoittavat usein omaelämäkerrallisesti tai ainakin aiheista, jotka tuntevat hyvin. He ovat viisaita mutteivät paasaa. Heidän kielensä on harkittua, samalla kaunista ja hauskaakin. Siksi pidän mm. Tove Janssonista, Märta Tikkasesta ja Minna Canthista. Ihailen suuresti myös niitä kirjoittajia, joiden tarinat ovat ikuisia ja kaikenikäisille sopivia - Janssonin ohella esimerkiksi Astrid Lindgrenin ovat. Ylipäätään arvostan kirjailijoita, jotka käyttävät kieltä taidokkaasti ja luovat todentuntuisia maailmoja, mistä kirjoittavatkin. 

Yllä mainitut kirjailijat ovat siitä helppoja valintoja, että olen lukenut heitä kauan ja jokaista melkein koko tuotannon verran. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, voiko lempikirjailijan tittelin saada lyhyenkin tuttavuuden jälkeen, vai pitääkö kirjasuhteen olla pidempi ja syvempi. Ainakin tällä hetkellä olen valmis julistamaan lempikirjailijoikseni myös Ingmar Bergmanin kahden kirjan perusteella, Yasunari Kawabatan samoin kahdella teoksella, Haruki Murakamin kolmella. Doris Lessingin laajasta tuotannosta olen lukenut vain osan, se osa on ollut vaikuttava. Entä voiko vain yksi hyvä kirja oikeuttaa lempikirjailijan titteliin, vaikkei muu tuotanto olisi niin sykähdyttänyt? Jos voi, myös Jeffrey "Middlex" Eugenides pääsee listalleni.

Paras tai ainakin kätevin lempikirjailija on kuollut kirjailija. Silloin ei nimittäin tarvitse miettiä, pitääkö lempikirjailijalle olla uskollinen, vaikkei innostu uudesta tuotannosta. Tuotannon määräkään ei paisu yli äyräiden. Luin joskus mm. jokaisen Anna-Leena Härkösen teoksen, samoin Juha Itkosen. Oikeasti ajattelin, että jos omistan jonkun kirjailijan kaikki teokset, minun on ostettava ja luettava kaikki uutuudetkin, vaikken enää itse niin välittäisi niistä kirjoista, syystä tai toisesta. Sitten jätin Härkösen kirjan ostamatta, tyydyin lainaamaan Itkosen uutuudenkin vain kirjastosta, eikä mitään tapahtunut. Tällä kirjapinokokemuksella osaan sanoa senkin, että hyvänkään kirjailijan kaikkia teoksia ole pakko omistaa eikä edes lukea, ei ainakaan heti kun ne ilmestyvät. On hienoa, että jotkut julkaisevat vuosittain, mutta se voi myös aiheuttaa lukijalle kirjaähkyä ja lukupaniikkia.

Tiedän, että heti kun julkaisen tämän kirjoituksen, mieleeni tulee ainakin kaksikymmentä kirjailijaa, jotka olisi ollut pakko mainita lempikirjailijakirjoituksessa. Mutta ei se mitään. Vaikka suosikkeja on monia, monia, kaikilla rakastamillani ja/tai arvostamillani kirjailijoilla on yksi tai useampia lempikirjailijan ominaisuuksista.

Kuka on lempikirjailijasi ja miksi? Onko suosikkikirjailijoillasi yhdistäviä piirteitä? Miten kirjarakkaus syttyy ja pitääkö lempikirjailijalle olla uskollinen?

Ladataan...

 

Hyvää satupäivää! Tänään jos koska on hyvä muistella lapsuuden ihania, pelottavia ja huimia tarinoita eli tärkeitä satuja.

 

Haluaisin kuulla, mitkä satuhahmot ja sadut ovat jääneet erityisesti mieleenne ja miksi.

Minulle tärkeitä hahmoja ovat olleet mm.

 

- Peukaloiset. Ajatus minikokoisista ihmisistä oli minusta lapsena hyvin kiehtova, etenkin luettuani Onnelin ja Annelin.

Risto Reipas. Minulla oli tapana leikkiä Risto Reipasta...

- Muumit ja kaikki muumihahmot, mutta löysin heidät todella vasta aikuisena. Nuuskamuikkusta muistan fanittaneeni  ja oikein kaivanneeni seuraani jo lapsena (olin kuin Muumipeikko): nyt aikuisena olen sitä mieltä, että hän kaikessa vaeltelevuudessaan ja vapaudessaan voisikin olla aika rasittava ystävä.

- Veljeni Leijonamielen lohikäärme Katla. Onko mitään pelottavampaa?

- Iki-ihana Auli Somersalon Mestaritonttu. En voi ajatella aarnivalkeita tai katsoa isoa kiveä ajattelematta Mestaritonttua.

 

Lisäksi olen lukenut välillä ihastellen, välillä peläten klassikkosatuja. Rakastin Tiheikön väki -kuvakirjoja lapsena - rakastaisin varmaan vieläkin, jos näkisin sellaisen. Tontut, peikot ja kaikenlainen metsänväki ovat lähellä sydäntäni. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, hankin meille saunatontun. (En luota, että tontut osaavat enää nykyaikaan avata monimutkaisia ovia, joten piti vähän edesauttaa tonttuasiassa.)

En ole koskaan lukenut loppuun asti Kaislikossa suhisee -teosta enkä Katto-Kassista. Peter Pan ja Maija Poppanen eivät iskeneet minuun lapsena, saati Liisa ihmemaassa tarinana tai erillisinä hahmoina. 

Entä muut: mikä satuhahmo ihastuttaa, mikä ei? Onko sinulla lempisatua?

Mestaritontun kansikuva täältä

Ladataan...

Kurkku on karhea, nenä tukossa, olo kuuma: kertaalleen häädetty flunssa palasi. Vaan on siitä jotain iloakin, keksin kysymyksen, johon kernaasti haluaisin vastauksia:

Mikä on ihanin kirja?

Eli mitä mitä luet sairaana, väsyneenä tai kun elämä potkii päähän? Mikä on kirja, jonka kanssa kurjakin olo paranee? Tai onko niin ihanaa kirjaa, että se on hyvää lukemista aina, olosuhteista huolimatta?

Minun luottokirjani on Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytär. Olen lukenut sen monta kertaa ja ollut lukiessani aina yhtä ihastunut. Voisin tarttua siihen milloin tahansa uudelleen ihan lukemisen ilosta tai myös siksi, että Matiaksenmetsässä mielikuvitusseikkaillessani en juuri huomioi ulkomaailmaa: kirja sopii lohduttajaksi ja rentouttajaksi. Hienoudestaan ja viisaudestaan huolimatta Ronja on myös hyvin helppoa luettavaa, sopisi vaikka sairaspetiinkin.

Monta, monta muutakin kirjaa lapsuudenaarteista uutuusteoksiin tuli mieleen, mutta valitsin Ronjan. Entä sinä? Kerro ihana luottokirjasi, valintaa ei ole pakko perustella!

Myönnän, että kurjan olon lisäksi kysymys syntyi eilisen kirjalistakirjan innostamana. Toivottavasti moni vastaa tähän kyselyyn, niin saadaan kokoon ihanien kirjojen lista.:)

Pages