Ladataan...

 

Kirjoitin juuri  Lucy Maud Montgomeryn Sinisestä linnasta_ja totesin, että vanhat tyttökirjat ovat hyvää haaveilulukemista kesäyöhön. Sara Kokkoselle ne ovat paljon muutakin. Hän on lukenut ja keräillyt  tyttökirjoja aina, ja sittemmin lapsuuden ja nuoruuden nostalgisista lukuelämyksistä on tullut myös väitöskirjan aihe sekä työ. Saran Tyttökirjaklassikot on ainoa tyttökirjagenreen erikoistunut  suomalainen verkkokirjakauppa. Kokkosen kaupassa myydään pääasiassa käytettyjä tyttökirjoja, ja siellä on pyörinyt muutamassa vuodessa jo lähes 1300 eri kirjaa.

 

Tyttökirjaperinteen puolesta

 

Sara Kokkonen kertoo lukeneensa aina paljon, kuten moni muukin lukutoukka ja kirjabloggari. Lapsuudessa hänen suosikkikirjojaan olivat naapurimaan Gulla-sarja sekä Merri Vikin Lotta-kirjat.

"Nykyään luen väitöskirjatutkimustani varten paljon vanhoja suomalaisia tyttökirjoja", Sara kertoo. Hän tekee tyttökirjoista kasvatustieteen alan väitöskirjaa ja on kiinnostunut erityisesti kirjojen kasvatuksellisista piirteistä. Tutkimuskohteina ovat mm. arvot sekä koulumaailman kuvaukset.

"Vapaalla taas tykkään lukea erityisesti Lucy Maud Montgomeryä ja  hänen vasta 2000-luvulla suomennettuja teoksiaan. Niitä on myös myynnissä kaupassani. Kaikki asiakkaat eivät ole noista suomennoksista kuulletkaan, joten ne ovat hauska yllätys."

Mikä tyttökirjoissa sitten kiehtoo aikuisia?  "Niihin liittyy monesti vahva tunnesidos, joka on syntynyt lapsuudessa ja nuoruudessa, ihmisen merkittävässä kehitysvaiheessa. Kirjojen kautta pääsee lapsuuden tunnelmiin ja muistoihin kiinni. Kiehtovia ovat myös tyttökirjallisuuden lukukokemukset, joista järjestän välillä kyselyjä kirjablogissani. Lukijoiden vastauksissa on tullut esiin esimerkiksi tyttökirjallisuuden terapeuttinen vaikutus", Kokkonen pohtii.

 

Perinteisiä ja uusia klassikkoja

 

Sara kertoo aina haaveilleensa omasta kirjakaupasta. Unelma toteutui kolme vuotta sitten.

"Innostuin keräämään tyttökirjoja järjestelmällisesti, ja samalla syntyi idea, että tätä keräämisen riemua voisi jakaa muillekin. Kirjakaupan perustaminen verkkoon ja sivutoiminen yrittäjyys mahdollistivat haaveen toteuttamisen ilman suurempia riskejä,  ja kaupasta on tullut tärkeä ja rakas harrastus."

Kirjakauppias etsii kirjoja sieltä mistä me muutkin: antikvariaateista, kirpputoreilta, kaikkialta mistä voi löytää vanhoja kirjoja. Sara sanoo, että on ihana tehdä löytöjä, vaikka löydöt päätyisivätkin edelleen uusille omistajille.

 "Asiakkailta tulee myös jonkin verran kyselyjä tietyistä kirjoista", Sara kertoo. "Yleensä ihmiset etsivät lapsuuden ja  nuoruuden suosikkejaan. Lisäksi vanhemmat tilaavat lapsilleen ja nuorilleen kirjoja. Kauppani suosituimpia kirjoja ovat Neiti Etsivät sekä Anna-kirjat."

Saran Tyttökirjaklassikot myy kuitenkin myös uudempaa kotimaista kirjallisuutta.

"Kategoriaan valikoituu 1980-2000-luvun kotimaisia nuortenkirjoja. Olen luokitellut teokset aikarajauksella. Mukana on nuortenkirjaklassikoita, uutuuksia sekä uudempaa kotimaista tyttökirjallisuutta."

 

Tyttökirjojen tulevaisuus?

 

Tyttökirja-asiantuntija luottaa genren voimaan jatkossakin.

"Tyttökirjojen lukeminen on siirtynyt monesti sukupolvelta toiselle.  Äidit ovat siirtäneet tyttärilleen tyttökirjojen lukemisen traditiota esim. Montgomeryn Anna- tai Anni Polvan Tiina-kirjoilla.  Tyttökirjallisuuden yhden uranuurtajan Rauha S. Virtasen kirjoja luetaan jo monessa polvessa. On vaikea ennustaa, mutta toivon tradition jatkuvan ja syntyvän yhä uusia tyttökirjasukupolvia."

Kysyin Sara Kokkoselta myös, ovatko tyttökirjat muuttuneet hänestä ajan myötä. Eivät – ja ovat.

"Tyttökirjoissa on vuosikymmenestä toiseen sankaritar, joka erilaisista vastoinkäymisistä huolimatta selviää ja pärjää! Uusien kirjojen kuvaus tulee lähemmäksi nykypäivää, mutta kasvamiseen liittyvät kysymykset, kuten suhteet vanhempiin tai ihastuminen, pysyvät samoina. Uudemmissa tyttökirjoissa tyttöjen seksuaalisuus on tullut voimkkaammin mukaan."

Sara suosittelee kesälukemiseksi kotimaisia tyttökirjoja, kuten Anni Swanin Kaarinan kesälomaa tai Anni Polvan Tiinan ampiaiskesää. Modernimpana kirjavinkkinä hän mainitsee Vilja-Tuulia Huotarisen Siljan laulun.

 

Kirjablogi Saran kirjat

Verkkokirjakauppa Saran Tyttökirjaklassikot

Share

Ladataan...

Ne on sekavia.
Ne loppuu liian pian.
Ne on hankalia.
Niistä ei saa otetta.
En tiedä, mitä ne ovat.
Luen niitä periaatteessa, mutta...
Kuka kirjoittaa hyviä novelleja?

 

Tällaisia vastauksia sain, kun tein pienimuotoisen gallupin novellien lukemisesta. Idean siihen sain paitsi tänä keväänä lukemistani hyvistä novellikokoelmista - viimeisimpänä Hunajaa ja tomua, josta kirjoitin eilen - myös Nuoren Voiman Liiton tulevasta novellihankkeesta. Kuulin hankkeesta viime viikolla NVL:n järjestämässä bloggari-illassa. Illasta ja myös novelleista on juttua Nooran Tea With Anna Karenina -blogissa.

Mutta takaisin novelleihin. "Tavallisiin lukijoihin" kohdistunut gallup ei siis imarrellut niitä. Olen usein myös kuullut, etteivät novellit myy ja usein kustantamotkin ovat kiinnostuneita vain sellaisista novellisteista, joiden ajatellaan haluavan kirjoittajan myöhemmin myös romaaneja. (En ole kustannusalalla, joten en osaa arvioida väitteen totuudenmukaisuutta.)

Harmi.

Ymmärrän novellimoitteet ja -epäluulot, mutta haluan tuomita ne. Olen itsekin löytänyt novellit vasta viime vuosina: itse asiassa ei ole kuin pari vuotta, kun kirjoitin hämmästyneenä vanhaan blogiini Hämmästyttävä havainto: novellejakin voi lukea.

Luulen lukeneeni aina jonkin verran novelleja, mutta varsinainen käännekohta tapahtui Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä -kirjan äärellä muutama kesä sitten. Pidin kovasti Shieldsin kertomuksista, mutta en olisi halunnut niiden olevan yhtään pidempiä. Päinvastoin, oli kätevää, kun yhden tarinan sai luettua kohtuuajassa, ja sitten vain jatkoin toisen tarinan parissa. Innostuin niin, että kirjoitin itsekin pari novellia.

Sittemmin olen hakeutunut novellien ääreen tietoisemmin, toisinaan suorastaan haluan lukea juuri novelleja. Olen havainnut erinomaisiksi ainakin seuraavat novellistit: Helmi Kekkonen (Kotiin), Tove Jansson (esim. useita kokoelmia), Raymond Carver (Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta),  Yasunari Kawabata (Kämmenenkokoisia tarinoita), Peter Bichsel (Lastentarinoita). Melkein kaikista löytyy juttua tältäkin palstalta: katso sivupalkista tai kirjoita kirjailijan nimi Lilyn hakuun.

Voisin listata myös Maria Jotunin, Dan Rhodesin, Miina Supisen, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Johanna Sinisalon ja Petri Tammisen - ja tiedän jo nyt unohtaneeni listalta monia. Joka tapauksessa: maailmassa on monenlaisia novellisteja ja monet novellistit ovat erinomaisia.

Myös novellien muoto on erinomainen. Minulla on edelleen kesken tammikuussa aloittamani tiiliskiviromaani, mutta novellin lukee hetkessä. Sopii minulle: arvostan ylipäätään tiivistä kaunokirjallista ilmaisua ja viime aikoina olen alkanut arvostaa myös tiiviitä sivumääriä. Kumottakoon kuitenkin heti harhaluulo: se, että kirja on ohut tai kertomus lyhyt, ei tarkoita, että kyseessä olisi helppo, nopeasti luettava ja unohdettava teksti. Päinvastoin! Lyhyt novelli voi olla tehokkaampikin kuin pitkä romaani, jossa kirjoittajalla on enemmän mahdollisuuksia selittää asiat auki. Hyvä novelli on mielestäni selkeä mutta sellainen, että se jää silti mieleen kutkuttelemaan. Mitä sitten tapahtui? Mitä kaikkea ei kerrottukaan? Niin, ainoa huono puoli novelleissa on se, että ne tuntuvat joskus loppuvan kesken, mutta niinhän romaanikin voi tehdä. 

Noora ehdotti omassa novellibloggauksessaan, että me kirjoista kirjoittavat voisimme kertoa joskus yksittäisistä novelleista kokoelmien sijaan. Erinomainen idea, johon lupaan palata, kun sopiva novelli tupsahtaa vastaan!

 

Luetko novelleja. Miksi? Mikset? Jos luet, kenen novelleja suosittelet?

 

Share

Ladataan...

 

Onneksi en ole oikea kirjakriitikko. Silloin ei kai saisi arvioida kirjaa, jota ei ole lukenut vielä kokonaan. Eikä kai saisi kutsua arvioksi kirjoitusta, joka on vain ah ja oh innostunutta ihastelua. Mutta en nyt vain malta odottaa loppuun asti tämän kirjan kanssa!

Luin alkuvuodesta kirjailija Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, voitin Fagerholm-pelkoni ja aloitin odottaa Fagerholmin sekä ruotsalaisen radiotuottaja-äänitaiteilija Martin Johnsonin yhteisteosta Meri - neljä lyyristä esseetä. Nyt se on vihdoin täällä suomeksikin, ruotsiksi teos ilmestyi jo hieman aikaisemmin.

Kirjan aihe on helppo ymmärtää - periaatteessa. Meri on meri. Mutta meri on muutakin kuin vettä. Se on elämän alku ja loppu, mahdollisuus ja uhka, meri maailmassa ja meri olotilana ihmisessä. Ehkäpä juuri haastatteluista, kaunokirjallisuudesta, ajatuksista ja tunnelmista koostuva lyyrinen essee on oikea tapa lähestyä jotain niin monimuotoista kuin meri? En tosin muista ennen tätä kirjaa edes törmänneeni termiin lyyrinen essee.

Olen lukenut kirjan jo melkein loppuun ja se kiehtoo minua paitsi aiheensa myös tyylinsä vuoksi. En saa täysin tolkkua, kuka on kirjoittanut mitäkin, mikä on faktaa ja mikä fiktiota, mutta kumma kyllä se ei haittaa. 

Kirjan alussa on hurjiakin tarinoita merihulluudesta, pahimmillaan tällaisesta:

 

Kapteeni huusi toiselle laivalle, että hän auttaisi heitä, yrittäisi poimia heidät kyytiin ja että he Herran nimessä ainakin reivaisivat purjeensa. Mutta Shelley ei kuunnellut eikä totellut - hänen nähtiin estävän purjeita epätoivoisesti laskemaan pyrkuvää miehistönsä jäsentä.

Laiva upposi sadan kilometrin päässä rannikosta yhä täysissä purjeissa. (s. 39)

 

Toisaalta kirjassa on myös tutumpi meri, sellainen ainakin minulle paremmin sopiva. Olen nimittäin alkanut Meri-kirjaa lukiessani ajatella, etten ehkä olekaan meri-ihminen, vaan merenrantaihminen. Tarvitsen merta, mutta en kaipaa merelle. Ylipäätään tarvitsen jotain vettä sekä merihaaveita:

 

Olen uima-altaan reunalla. Minulla on loma. Makaan tässä lukemassa aurinkotuolissa.

Kaikki kirjat, jotka aion ehtiä lukea. Uudet kirjat, vanhat kirjat, suosikit. Leviteltyinä ympärilleni tähän tuoliin. Esimerkiksi Shakespearen näytelmä Myrsky. Eräs kauneimmista merestä ja tuulesta ja surusta tehdyistä teksteistä, jonka tiedän, ja eräs toiveikkaimmista. (s. 49)

 

Kirjassa puhutaan myös mm. pienistä perheveneistä, uimisesta, merellisestä kirjastosta, vähän järvestäkin (järveltä näkee puita ja on siksi turvassa) - ylipäätään pienistä ja suurista teemoista. Kirja perustuu Fagerholmin ja Johnsonin yhdessä tekemään radio-ohjelmasarjaan, mutta on itsenäinen teoksensa. Sitä varten on haastateltu mm. Tomas Tranströmeriä

En ihmettele ollenkaan Dagens Nyheterin (oikeaa) kriitikkoa, jota on siteerattu takakannessa: "Siitä on kauan kun olen lukenut kirjan josta olisin iloinnut yhtä paljon." Minäkin iloitsen - ehkä ihmettele ollenkaan, jos kirjoitan tästä kirjasta vielä toistamiseenkin.

Lopuksi: kannattaa kurkata Teoksen syksyn kuvastoon. Monika Faegerholmilta on ilmestymässä dekkari Lola ylösalaisin ja muutenkin kuvasto on suorastaan kiihdyttävä. A.S. Byattia ja Johanna Sinisaloa, muun muassa!

 

Monika Fagerholm, Martin Johson: Meri - neljä lyyristä esseetä. Teos, 2012. Suom. Asko Sahlberg, kansi: Maria Appelberg

Kustantamon kirjaesittely

Share