Ladataan...

 

Eilen alkoi 30. kansainvälinen kiellettyjen kirjojen viikko. Banned Books Weekin sivuilta ilmenee, että kiellettyjä kirjoja yritetään saattaa päivänvaloon mm. YouTuben kautta ja että kirjaviikolle osallistuu moninaisia tahoja, mm. organisaatio, jonka nimi tuntuu äkkiseltään hurjalta, Freedom to Read Foundation. Mutta jos ja kun sellaista tarvitaan, hyvä, että sellainen on. Sanan- ja lukemisenvapaus ovat perustavalaatuisen tärkeitä kysymyksiä.

En ole kuullut, että Suomessa vietettäisiin kiellettyjen kirjojen viikkoa. Etenkin sodanjälkeisiä kirjasensuureja lukuun ottamatta täällä ei kai niin paljon varsinaisesti kiellettyjä teoksia olekaan, vaikka kohukirjoja on ilmestynyt kautta aikojen. Aikanaan sensuroiduista tai ainakin paheksutuista kirjoista saa tietoa esim. täältä. Kiljusen Plättää on pidetty arveluttavan anarkistisena hahmona!

Luulen, että osa kirjoista, joista olisi voinut tulla kiellettyjä, jäi julkaisemattomaksi. Kirjoitin kesällä Helvi Hämäläisen esikoisteoksesta Kaunis sielu. Sitä ei aikanaan julkaistu, koska se kertoi kahden ystävättären rakkaudesta. Nykylukijasta oli hämmentävää huomata, että teos  julkaistiin vasta 2001 ja että naisrakkaus oli siinä vain yksi teema, minusta kirjassa oli monta "omituisempaa" asiaa kuin tuo oletettu suhde.

Vaan osataan sitä vieläkin, ja ihan länsimaissa! Viime viikolla kuulimme, kuinka Ruotsi otti varaslähdön kiellettyjen kirjojen viikkoon, mutta perui sen samoin tein. Tintti-sarjakuvat kiellettiin tukholmalaisesta kirjastosta rasistisina, mutta palautettiin sittemmin sen valikoimiin. Floridalaisilta kirjastoilta taas kiellettiin keväällä oikeus lainata Fifty Shades of Grey -kirjaa, mutta asiasta nousi artikkelitiedon mukaan äläkkä. En tiedä, saako Fiftyä nyt Floridan kirjastoista.

Vaikka taannoin peräänkuulutin hyvää makua lastenkirjoihin, en todellakaan ole kirjojen kieltämisen kannalla. Ainoat omakohtaiset kiellettyjen kirjojen kokemukseni ovat lapsuudesta, kun joskus ala-asteen lopulla kiinnostuin vanhempieni kirjahyllystä. Ne muutamat kirjat, joiden kanssa minua kehotettiin vielä odottamaan, luin sitten salaa. En muista järkyttyneeni, mutta muistan, etten oikein ymmärtänyt lukemaani.

 

Onko sinulta kielletty lukemista? Jos on, miksi?

Share