Ladataan...

 

Hyvää Earth Hour -päivää! Päivän tärkeän teeman, luonnonsuojelun ja turhan energiankulutuksen välttämisen, takia päätin kirjoittaa erityisesti kaunokirjallisista teoksista, jotka ovat jääneet mieleeni myös ekologisen kantaaottavuutensa takia. Pahoittelen kankeaa otsikkoa, mutta kaikki joustavammat muotoilut antoivat mielikuvan kirjoista, joissa on luontokuvauksia, muttei niinkään ekologista sanomaa. Tiedättehän: Juhani Aho kuvaa Papin rouvassa maisemaa niin että se kuvaa henkilöiden tunteita... 

 

Ekologinen kantaaottavuuskin on sikäli huono termi, että hermostun yleensä avoimesti paasaaviin kirjoihin. Ekotrillerit ovat kuitenkin tärkeä genre, vaikka paasattaisiinkin, sillä niissä tieto on usein helposti omaksuttavassa muodossa  (ja kenties vauhdikkuuden vuoksi hieman väritettyä?) ja kirjat tavoittavat niitäkin lukijoita, otaksun, jotka eivät hakeudu kauno- tai tietokirjallisuudenkaan pariin. Ehkä odotuksenmukaista, mutta vaikuttavin ekotrillerikokemukseni on Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa, joka jäi mieleen juuri ekologisen näkökulman, ei niinkään itse tarinan tai kirjallisen tasonsa takia.

Trillerien ohella selkeä luontonäkökulma löytyy dystopioista, joissa voi tosin olla muitakin teemoja kuin maailmanloppu ja luonnonvarojen vähyys.  Viime vuosina olen lukenut mm. Doris Lessingin Eloonjääneen muistelmat ja Margaret Atwoodilta esimerkiksi Oryx ja Craken. Ja kuten olen varmasti jo kyllästymiseen saakka jankuttanut, Emmi Itärannan Teemestarin kirja on vaikuttava myös veden merkityksen kuvaajana. 

 

Monesti sanoma tuntuu kuitenkin vaikuttavimmalta, kun se ei ole niin ilmeisesti esillä, vaan sen saa löytää itse. Timo K. Mukkaa, esim. Kyyhkyä ja unikkoa, voi lukea myös ekokriittisesti. Luonto on läsnä ja tärkeässä osassa myös Eeva Kilven teoksissa ja runoissa, joista osa on suoraan kantaaottavia, toiset taas vain muistuttavat luonnon merkityksestä. Risto Rasaa ei voine pitää  kantaaottavana, mutta mielestäni hänen jopa naiiveissa luontorunoissaan voi nähdä suurempiakin teemoja: oleellista on osata pysähtyä tähän hetkeen, nähdä isoja asioita pienessä. Veikko Huovisen Puukansan tarina on minulta lukematta, mutta Havukka-ahon ajattelijan olen lukenut moneen kertaan sen jälkeen, kun ensin kuuntelin kaksikymmentä vuotta isäni vakuuttelua, että "ei se ole tylsä, tulet pitämään siitä". 

Hieman yllättäen mieleeni tulivat myös pari suursuosikkiani: Tove Janssonin Kesäkirja ja etenkin Claudie Gallayn Tyrskyt. Meri on tärkeä  minulle, meri on tärkeäetenkin maailmalle - ja vaikka näissä kirjoissa ei ollenkaan puhuta meren suojelusta, meri ja koko ympäristö on niissä niin vahvasti mukana, että lukiessa tulee (ainakin toivottavasti muillekin!) olo, että juuri noin pitäisi elää, luonnon kanssa sopusoinnussa, pienimuotoisesti ja pikemminkin luonnon tarkkailijana kuin muuttajana, se on oleellista.

 

Pidin jo lapsena satumaisista ja jännittävistä eläintarinoista. Heti kun opin lukemaan, aloitin Colin Dannin Kaukametsän pakolaisten lukemisen, ja kyllä niitä lukukertoja on kertynytkin. Richard Adamsin Ruohometsän kansan olen löytänyt vasta aikuisena, samoin Yrjö Kokon Pessin ja Illusian. Joidenkin lastenkirjojen luontoteema taas on auennut vasta, kun olen lukenut niitä uudelleen aikuisena. Vaikka viihdyin lapsena parhaiten juuri pihapuumme oksalla L. M. Montgomeryn seurassa, olen nyt nähnyt suurempia merkityksiä siinä, miten tärkeitä mm. puut Annallekin ovat. Pari kevättä sitten luin F. H. Burnettin Salaisen puutarhan. Se ei kiinnostanut minua erityisemmin päähenkilöidensä tarinana vaan valloittavana kevät- ja puutarhakuvauksena. Salaisia puutarhoja on vaalittava!

 

Vaikka nyt hypätään pois kaunokirjallisuudesta, mielestäni myös luontokirjojen perinnettä olisi vaalittava. Kirjoitin viime kesänä muutamasta kiinnostavasta luontokirjasta; esimerkiksi Jouni K. Kemppaisen Juha-karhun kaksi kesää on sellainen, että se palaa ajatuksiini tuon tuosta.

Juha Laaksosen teosta Utö - syksy ja kevät ulkosaaristossa suosittelen kaikille, joita hyvin luonnonläheinen elämänmuoto kiinnostaa. Heikki Willamon Vuosi metsässä tarjoaa kauniita mustavalkoisia luontokuvia ja kiinnostavia kokemuksia. Viime vuoden lopulla ilmestyi  Hesarin juttusarjaan perustuva mutta sitä kiinnostavasti laajentava Hehtaari. Toimittaja-kirjailija Ilkka Malmberg kertoo hehtaarin palstastaan ja siinä samalla maailman muuttumisesta viime vuosina. Teoksessa on myös pohdintaa siitä, onko kitukasvuiseen posiolaissplänttiin hurahtaminen hölmöä - vai sittenkin todella viisasta. 

En nyt siis lähde tietokirjalinjalle (jos lähtisin, vinkkaisin helpoista mutta vaikuttavista teoksista Maailma ilman meitä ja Ekovuosi Manhattanilla sekä alkuvuodesta lukemastani Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -teoksesta, vaikkei siinä olekaan niin yleistä ekologista teemaa kuin muissa mainitsemissani kirjoissa). Haluan kuitenkin muistuttaa kahdesta varsin luettavasta ja edelleen hämmästyttävän - pitäisikö sanoa pelottavan - ajankohtaisesta ympäristöfilosofian teoksesta. Henry Thoreaun Walden  - elämää metsässä oli minusta puuduttava ja kaikin puolin kauhea, kun yritin lukea sitä ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten. Pari vuotta sitten ilmestynyt uusi suomennos taas muutti kaiken: luin kirjaa aivan haltioituneena, katso vaikka. Thoreaun Euroopassa vähemmän tunnetulta kollegalta John Muirilta taas suomennettin viime vuonna Pitkä kävely Meksikonlahdelle. Suosittelen kirjaa jo "kävelyfilosofian" takia. Ainakin minä olisin paljon luovempi, jos voisin kävellä luonnossa päivät pitkät: silloin syntyvät parhaat ideat.

 

***

Luulen, että tämän lörpöttelyn jälkeen paras idea on lopettaa naputtelu ja siirtää pallo sille puolelle. Kerro, mikä teos on tehnyt sinuun vaikutukseen ekologisilla ajatuksillaan! Kaikki genret ovat sallittuja. Olisi myös kiinnostavaa kuulla ajatuksia siitä, voiko kirjalla muuttaa maailmaa.

 

Hyvää Earth Hour -päivää!

 

 

Share

Ladataan...

 

 

Melkein helmikuu! On siis aika jatkaa kevään 2013 uutuuskirjoihin tutustumista puutarhakirjojen osalta.

Salla Kuuluvainen, Rosemarie Särkkä: Kaupunkiviljelijän opas - löydä syötävä kaupunki (Wsoy)

Tämä opas antanee hyödyllistä tietoa sissiviljelijöiden lisäksi myös pienen kaupunkipihan tai -parvekkeen, miksei palstankin viljelijöille. 

Gummerukselta ilmestyy Varpu Tavin teos Villiinny kaupunkiviljelijäksi, jossa tuntuu katalogin mukaan olevan mukana paljon asiaa puhtaan ruoan terveysvaikutuksista.

 

 

Saila Routio: Puutarha laatikoissa (Minerva)

Tässä kirjassa on ainakin varmasti vinkkejä pienellekin pihalle, ja toisaalta suuremmallekin kasvihuoneiden ja kohopenkkien osalta. Saila on ystäväni, mutta uskallan silti kehua kirjaa - tai juuri siksi: Sailan puutarhaopit ovat minulle hyvin tuttuja lukuisista puutarhakeskusteluista ja olenpa kerran ollut kuunteluoppilaanakin, kun hän teki puutarhasuunnitelmaa toiselle ystävälleni.

 

Tanja Nieminen: Uusi puutarha (Karisto)

Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla moni puutarha aloitetaan aivan alusta, kun uusia taloja putkahtelee sinne tänne. Tanja Niemisen Uusi puutarha on tarkoitettu "uudispuutarhureille".

 

Debora Robertson: Lahjoja puutarhasta (Tammi)

Kirjassa on 100 lahjaideaa puutarhan antimista. Kuulostaa ehkä enemmän askartelu- kuin puutarhakirjalta, mutta toisaalta ainakin minä olisin ilahtunut puutarhatuliaisesta. Houkuttelevan kuuloinen teos siis! 

Puutarhamaailma 2013 (Karisto)

Ja täytyyhän puutarhakirjojen äärellä myös vain haaveilla. Tämä suomalaisiin puutarhoihin ja mm. Chelsean 2012 puutarhanäyttelyyn vievä teos kuulostaa hyvältä haaveiluvälineeltä.

 

Valitettavasti en ole ainakaan vielä löytänyt kiinnostavaa puutarharakentamisen uutuuskirjaa, mutta vinkkaan myöhemmin, jos tulee vastaan. Nyt vinkkaan tästä kirjakoostetta tehdessäni löytämästäni kirjakaupasta: Puutarhakirjat myy nimensä mukaisesti vain puutarhanhoitoon liittyviä kirjoja. Jee ja hui!

 

Millaisista puutarhakirjoista pidät? Mikä on suosikkikirjasi?

 

Minun kotimainen suosikkihaaveilukirjani on Suomalaisia unelmapuutarhoja ja faktakirjoista taas Suomalainen luontopiha. Unelmien puutarhani taas on esitelty teoksessa Vildros och Kaprifol: trädgården på ön.

Share

Ladataan...


 

Olin jo pitkään tähyillyt pohjoisten osavaltioiden korpimailta ja puutarhoista kohti lämmintä etelää, kun onnistuin lopulta voittamaan kaikki esteet ja lähtemään iloisena ja vapaana Indianapolisista tuhannen mailin kävelylleni kohti Meksikonlahtea syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1867. (s. 23)

 

Yhdysvaltalainen, Skotlannissa syntynyt John Muir (1838-1941) oli luonnonsuojelun uranuurtajia ja ympäristöfilosofian vaikuttajia, vaikkei häntä tunneta kotimaansa ulkopuolella yhtä hyvin kuin aikalaisiaan, kollegojaan Henry David Thoreuta ja Ralph Waldo Emersonia. Muirin teoksista ei ole tietääkseni suomennettu kuin tämä Pitkä kävely Meksikonlahdelle, ja sekin vasta viime vuonna. Kiitos päänavauksesta Basam Booksille, vuosi alkoi kiinnostavasti Muirin seurassa!

Kirjan idea käy ilmi jo nimestä: Muir oli kyllä keksijä ja tutkijakin, mutta pitkälti myös "kuljeskelija", joka kirjasi ylös luontohavaintonsa ja pohti niiden merkitystä. Tässä nyt suomennetussa teoksessa kuvatun matkan - Yhdysvalloista Indianasta aina Meksikonlahdelle ja Kuubaan - on sanottu olleen Muirille käänteentekevä kokemus. Matkan jälkeen hän muutti Kaliforniaan, alkoi työskennellä puunkäsittelyalalla ja eräoppaana sekä kehitti itseään erityisesti luonnonajattelijana. Tätä ajattelua voi pitää jonkin sortin uskontona. Muir kehotti suojelemaan ja palvomaan luontoa - tai Luontoa, kuten hän kirjoittaa. Muirin kirjoituksissa esiintyvät usein myös Jumala ja Luoja, joille Luonnosta pitää olla kiitollinen. Luonto ja Jumala ovat kaikkialla, ja Muir pohtii mm. palmu- ja muiden puiden luonnetta. Hengellisten ja filosofisten teemojen lisäksi hänen teoksestaan löytää mm. yhteiskunnallisia ja aatteellisia pohdintoja.

Odotin tältä kirjalta paljon, ja pitkälti se täyttikin odotukseni.

Olen varovaisen kiinnostunut (luonnon)filosofiasta  ja etenkin ekologisista kannanotoista. On yhtä lailla kiinnostavaa ja pelottavaa, että asiat, jotka on sanottu jo 1800-luvulla, ovat yhä ajankohtaisia. Eikö ihminen koskaan opi?

Meille sanotaan, että maailma luotiin varta vasten ihmiselle - oletus, jota kaikki tosiasiat eivät puolusta. Moni ihminen järkyttyy tuskallisesti aina, kun löytää luomakunnasta jotain, elävää tai kuollutta, mitä ei voi syödä tai valjastaa jollakin "hyödylliseksi" kutsumallaan tavalla käyttöönsä. (s. 122-123)

Muirin ajatusten lisäksi kirjassa kiehtoivat hänen kokemuksensa. Harmittelin lukiessani, ettei minulla ole sen syvällisempää historian tai luonnontieteen tuntemusta, sillä vaikka kasvitieteilijä olisi saanut kirjasta varmasti hurjasti enemmän irti. Muir nimittäin selostaa tarkasti luonnonhavaintojaan. Ja myös ihmishavaintojaan, joita suomentaja ei ole alkupuheen mukaan tarkoituksellisesti ryhtynyt muokkaamaan. Jokin sentään on muuttunut parissadassa vuodessa:

Neekerit ovat täällä hyvin koulutettuja ja erittäin kohteliaita. Kun he näkevät tiellä valkoisen miehen, he ottavat lakit päästään jo neljänkymmenen tai viidenkymmenen jaardin päässä ja kävelevät paljain päin, kunnes tämä on kadonnut näkyvistä. (s. 61)

Kaiken kaikkiaan sujuvaa ja miellyttävää, vakuuttavaakin tekstiä - ja paikoin tahattoman huvittavaa. Jäin kuitenkin kaipaamaan sekä tarkempia pohdintoja että omakohtaisempaa otetta, sellaista, jota on kollega Thoreuan kuulussa Walden - Elämää metsässä -teoksessa. Muirin esitystapa tuntui heppoiselta Thoreauhin verrattuna. Toisaalta se voi olla Muirin vahvuuskin: tämä kirja aukeni minulle ensilukemalta, kun taas Elämää metsässä on kirja, jota ensin vihasin ja johon vasta toisella lukemiskerralla rakastuin

Joka tapauksessa, kirjoissa oli sekä teemallisesti että kirjallisuus- ja aatehistoriallisesti niin paljon yhteneväisyyksiä, etten voinut olla vertailematta niitä toisiinsa. Pohdin kyllä sitäkin, että ehkä tykästyminen Muiriin mutta rakastuminen Thoreuahun kertoo enemmän minusta kuin kirjoista: olen enemmän metsäerakko kuin kulkuri. 

Seuraavaksi pitää kai tutustua Emersoniin ja katsoa, onko hänestä hengenheimolaiseksi.

 

John Muir: Pitkä kävely Meksikonlahdelle (The Thousand-Mile Walk to the Gulf). Basam Books, 2011. Suom. Jussi Korhonen. Kansi: Satu Kontinen.

Kustantajan kirjaesittely

John Muir Wikipediassa

Share