Ladataan...

 

Monessa kirjablogissa on viime viikkoina listattu blogiajan parhaita kirjakokemuksia. Minäkin tartuin haasteeseen, vaikka listaaminen nimenomaan haasteelliselta tuntuikin. Päätin olla kylmäpäinen - hmmm, no, ainakin lukutoukkamaisen kylmäpäinen - ja tehdä listan äkkiä omien mielikuvieni perusteella, vilkuilematta blogitekstejä.

Listasta tuli tällainen. Huomasin listaavani tunteella. Vaikka kirjat ovat minusta kirjallisestikin onnistuneita, ovat nämä kirjat myös niin ihania, että ansaitsevat listapaikan.

 

1. Claudie Gallay: Tyrskyt

Alun perin lohtukirjaksi hankitusta teoksesta on tullut yksi kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Olen lukenut kirjan kolmena peräkkäisenä keväänä, tänä vuonna vielä en, mutta melkein taas tekisi mieli ainakin selailla kirjaa... Vaikka olen viettänyt Ranskassa vain joitakin päiviä, rakastan Ranskaa, merta, myrskyjä, salaisuuksia, haikeankirpeää rakkautta, kaihoa, merilintuja, luontoa, originelleja ihmistyyppejä... Siispä rakastan kaikkea tässä kirjassakin. Gallayn runollinen lause on tiivis, tarkka ja hienovireinen. Käyn aika ajoin ulkomaisilla sivustoilla tutkailemassa, onko Gallaylta ilmestynyt jo uusi teos. Kun niin käy, vaadin, että se suomennetaan välittömästi! Viimeisin Tyrskyt-juttuni löytyy täältä. Jutussa on linkit aiempiin bloggauksiini sekä juttuun Gallayn Suomen-vierailusta.

 

2. Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien

Iloitsen suuresti, että tämä runokokoelma on keikkunut pian jo kaksi vuotta vanhan kirjablogini luetuimpana tekstinä. Minusta tuli tämän kirjan ansiosta Eeva Kilpi -fani kertaheitolla, sekä kirjailija- että ihmis-Eeva Kilven ihailija. Innostuin ja kiinnostuin myös runoudesta aivan uudella tavalla Perhonen ylittää tien -teoksen ansiosta. Pokkarini on täynnä post it -lappuja ja aivan kärsinyt, mutta en välitä, se on rakkaudesta ruttuinen. Ks. bloggaukseni täältä.

 

3. Märta Tikkas -viikonloppu

Hahaa, saanpa listalle monta kirjaa, kun nostan blogikokemusten parhaimmistoon Märta Tikkaselle omistetun lukemisteemaviikonlopun viime kesältä. Tuo viikonloppu on tärkeä lukumuisto paitsi Märtan takia - omistan hänen koko tuotantonsa ja myös Märta Tikkanen kuuluu kaikin tavoin ihailemiini kirjailijoihin - myös siksi, että oli ihastuttavaa lukea pitkästä aikaa monta saman kirjailijan teosta putkeen ja vielä yhdessä. Suureksi ilokseni Märta Tikkanen sai tuon teemaviikonlopun ansiosta uusia lukijoitakin! Teemaviikonloppupostaus on täällä, lisäksi olen kirjoittanut jutun Ainakin 13 syytä lukea Märta Tikkasen Kaksi.

 

4. Kerstin Ekman: Herran armo, Sudentalja-trilogian nro 1

Olen lukemassa parhaillani romaania, joka on suuri tarina ja kertakaikkisen viehättävä, ihana kirja, mutta josta puuttuu joku sellainen roso, joka todella hätkähdyttäisi tai ravisuttaisi minua. Kerstin Ekmanin raju, kaunis, hurja ja myös hurjan inhimillinen Herran armo on jäänyt mieleeni tällaisena teoksena. Lyhyesti sanottuna: minua puhutteli tässä teoksessa kaikki. En ymmärrä, miksen ole vieläkään lukenut trilogian toista ja kolmatta osaa. Ensimmäiseen osaan voit tutustua täällä

 

5. Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu

Luen harmillisen vähän elämäkertoja, vaikka pidän niistä. Helena Ruuskan noin vuosi sitten ilmestynyt Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu on jäänyt mieleeni niin kirjailija- ja kulttuurielämän kuvauksena kuin kiinnostavana katsauksena mm. kaupunkikulttuuriin. Aina kun kuulen puhuttavan Herttoniemestä, ajattelen tätä kirjaa ja kuvausta ensimmäisistä rivitaloista: rivitalot edustivat aivan uudenlaista asumista, perhekulttuuria, roolijakoa - uutta maailmaa. Äärettömän mielenkiintoine kirja! Kurkkaa bloggaukseni täältä.

 

6. Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen

Viime kevät, tai oikeastaan koko viime vuosi, jäi mieleeni erityisesti vaikuttavien tietokirjojen aikana. Maria Peuran Antaumuksella keskeneräistä en tapojeni mukaisesti hotkaissut nopeasti, vaan nautin ja makustelin pala palalta - antaumuksella. Omakohtainen kuvaus kirjoittajaksi kasvamisesta on myös kertomus luovuudesta ylipäätään. Teos on myös todella rehellinen ja intiimi, vähän kuin lukisi toisen päiväkirjaa. Tutustu.

 

7. Haruki Murakami: kaikki lukemani teokset

"Kaikkien" suosikki Murakami on pakko ottaa listoille, sillä olen löytänyt hänet blogiaikoinani ja kiinnostukseni yhtäaikaa selkeästi mutta kuitenkin niin unenomaisesti kirjoittavaa kirjailijaneroa kohtaan vain kasvaa. Ensimmäinen lukemani Murakamin teos oli Kafka rannalla. Se taisi olla myös ensimmäinen teos, jossa en ollenkaan hermostunut, että mitä tahansa saattoi tapahtua. Murakamin ohella ihailen mm. Leena Krohnia, Pasi Ilmari Jääskeläistä (erit. Lumikko ja yhdeksän muuta) sekä Johanna Sinisaloa (erit. Ennen päivänlaskua ei voi) siitä, että he osaavat yhdistää tasapainoisesti loogisen ja epäloogisen, tavalla joka sopii myös tällaiselle kirjoista uskottavaa maailmaa hakevalle realismin ystävällekin. Viimeisin ja tavanomaisin Murakami-kokemukseni on Norwegian Wood.

Jos ja kun Murakami on länsimaalaisjapanilainen, niin viime vuosina olen ihastunut myös aitojapanilaiseen kirjallisuuteen. Kahden teoksen perusteella olen vakuuttunut myös Yasunari Kawabatan neroudesta ja siitä, että hän ei ole voinut kirjoittaa mitään huonoa. Katso bloggaus teoksesta Lumen maa.

 

8. Astrid Lindgren - elämän kuvat

Toissakesänä sain ystävältä lahjaksi aarteen: rakastetusta lastenkirjailijasta kertovan elämäkerran Astrid Lindgren - elämän kuvat. Se avasi uusia näkymiä Lindgreniin kirjoihin, joita minäkin olen lapsena lukenut kerta toisensa jälkeen ja Ronja, Ryövärintyttären tapauksessa vielä aikuisenakin.

Kirjablogimaailmakin on antanut minulle aarteen, nimittäin yhteisön, jossa on luontevaa muistella lapsuuden lukukokemuksia, lukea lapsuuden suosikkeja vielä aikuisenakin ja ylipäätään keskustella mistä tahansa lukemiseen liittyvästä, ja aina on tarjolla sekä ymmärrystä että uusia näkökulmia. Kun kerroin aikoinani siskolleni, että harkitsen kirjablogin perustamista, koska minusta ei olisi päiväkirjamaisen blogin pitäjäksi, hän kommentoi: "Mutta lukukokemushan voi olla hyvin yksityinen." Kuinka oikeassa hän olikaan! Mutta se kirjanystävien kommunikoinnissa onkin parasta: yksityisestä tulee yleistä ja toisin päin.

 

9. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen

Olen joskus kirjoittanut siitä, miten Lionel Shriver on ihanan ilkeä. Olin lukenut ainakin kuulun Poikani Kevinin jo ennen blogiaikojani, ja kun mm. Kevinistä ja muista Lionel Shriverin teoksista alkoi tulla enemmän blogijuttuja, mieleni on tehnyt välillä huutaa väliin: "Mutta minä luin häntä jo aiemmin, löysin hänet itse!" Olen siis ihaillut viiltäväntarkkaa Shriveriä jo monta vuotta. Ja toki olen oikeasti myös iloinnut siitä, että hänestä on tullut myös kirjablogeissa tiuhaan näkyvä kirjailija. En saanut luettua Shriverin uusinta teosta englanniksi, mutta tiedän, että luen sen suomeksi heti kun mahdollista.

Minulle tärkein Shriverin teos on se, joka on monista liian pitkä ja tylsä. Minusta taas elämän sattumanvaraistenkin valintojen suuruudesta kertova Syntymäpäivän jälkeen oli lähes hyytävän osuva. Viimeksi ajattelin tätä teosta, kun luin kotimaista uutuutta, Annamari Marttisen pettämisdraamaa Mitä ilman ei voi olla.

 

10. Helmi Kekkonen: Kotiin

Pieni, suuri, ihana novellikokoelma! Kotiin oli koskettava jo ensimmäisellä lukukerralla, ja toisella se ihan yllätti minut: tässä on toistaiseksi ainoa kirja, joka on saanut minut vuodattamaan kyyneliä ihan pelkästä ihanan kirjallisuuden aiheuttamasta liikutuksesta ja vieläpä aamuruuhkaisessa junassa.  Kirja ansaitsee siis todellakin listapaikkansa! Tässä linkki liikutusbloggaukseeni.

 

Olen aloittanut tuon Kotiin-kokoelman bloggauksen näin: "Joidenkin kirjojen kanssa tietää tulleensa kotiin. Olo on samaan aikaan pakahtunut ja rauhoittunut, lohduton ja lohdutettu, onnellinen - hyvä." Samaa voisin sanoa kaikista tämän Top 10 -listan teoksista. Vaikka ne ovat keskenään erilaisia, niistä kaikista on tullut sellainen hyvä olo, jonka vain kirjallisuus voi (minulle) tarjota.

 

***

Niin ja listalle olisi toki kuulunut Tove Janssonkin, mutta olen kirjoittanut hänestä niin paljon, että asia lienee sanomattakin selvä. Pieni suuri aarre -osastoon kuuluu myös Peter Bichselin Lastentarinoita, jonka tiedän pitäväni ikuisesti omassa kirjahyllyssäni ja jonka innoittamana tarinoin joskus itsekin. Kirjasta syntynyt muistelukeskustelu on myös yksi kirjablogiaikani hauskimpia!

 

Mikä kirja kosketti? Kerro suosikkikirjoistasi (vaikket olisi niistä blogannutkaan)! Oletko lukenut minun Top 10 -listani kirjoja?

 

 

Kuva: Freedigitalphotos

Share

Ladataan...

Mitä sanoa kirjasta, jonka kaikki ovat lukeneet joskus ja johon kaikki ovat ihastuneet? Sellaisen kirjan uudelleen lukeminenkin tuntuu arveluttavalta, koska taika on voinut kadota. Ja kirjan luonnehdinta - no, yritetään.

 

Perustunteiden ja -kysymysten äärellä

 

Luulen lukeneeni Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin joskus 1990-luvun puolivälissä, lähes heti silloin kun se on suomennettu. Muistan ennen kaikkea hämmästyneeni: kirja, jonka päätapahtuma kerrotaan jo alussa, voi olla näin jännittävä. Tarina, jossa tapahtuu pahoja, inhottavia ja vieraita, kummastuttavia asioita, voi olla näin kaunis. Miten näin elokuvamainen tarina voi tuntua näin todelta?

Nyt toisella lukukerralla en suhtautunut kirjaan yhtä ällistyneen ihailevasti enkä pääosin myöskään lukenut sitä yhtä hypnoottisen kirjahimon vallassa. Mutta kyllä nuo aiemman lukukokemuksen fiilikset löytyivät taas. Ihastelin sitä, miten Tartt yhdistää klassiset kielen ja antiikin mytologian tähän päivään - melkein tähän päivään - ja yliopisto-opiskelijoihin nuoruuden levottomuuksineen. Vaikka romaanin hahmot ovat melko tyypillisiä tietyntyyppiselle tarinalle - älykköpoika, hyväntahtoinen mutta tyhmähkö nuorimies, toisiinsa kiinni kasvaneet kaksoset, perhetaustaansa välttelevä opiskelijapoika jne. - Tartt saa kuvattua heidän kauttaan ystävyyttä ja identiteetin etsimistä ja elämän perustunteita kiinnostavalla ja koskettavalla tavalla. Ennen kaikkea hän saa pohdittua moraalia. Saako tappaa, pitääkö synnit tunnustaa, saako yhteisön normeista poiketa? Ja kiinnosti minua ihan sekin, miten joku on saanut kehiteltyä näin kokonaisen, eheän ja hienon tarinan.

(Minun moraalini ei anna periksi puhua tarkasti kirjan juonesta, vaikka epäilenkin sen olevan monille tuttu. Jos ei ole, ja jos haluat tietää lisää, kehotan tutustumaan Wikipedian kirja-artikkeliin, jossa on juonikuvaus.)

 

Lukuromaani vai kaunokirjallisuutta?

 

Jumalat juhlivat öisin valikoitui siis lukemistooni siksi, että Tartt julkaisee syksyllä kolmannen romaaninsa, ja se on harvoin julkaisevan bestselleristin kohdalla aina kiinnostavaa. Tarttin toinen romaani Pieni ystävä jäi minulta kesken, mutta tämä kolmas teos kiinnostaa jo siksi, että siitä ei ole tietääkseni kerrottu juurikaan etukäteistietoja julkisuuteen. Sittemmin pohdiskelin myös lukuromaanin olemusta ja päätin, että Jumalat pääsee lukulistalleni.

Lukuromaanipostauksessa olin sitä mieltä, että Jumalat juhlivat öisin on "vain" lukuromaani: sujuva, miellyttävä, upottavalla tavalla koukuttava, elämyksellinen. 

Olin nyt lukiessani pitkään samaa mieltä. Tartt kuljettaa tarinaansa johdonmukaisesti tilanteesta seuraavaan. Sitä lukuun ottamatta, että tarinan keskeinen tapahtuma paljastetaan jo alussa, en löydä tarinan rakenteesta mitään erityistä (eikä tuo paljastaminenkaan erityistä ole: muistan ihmetelleeni juuri sitä nuorena Jumalat juhlivat öisin -fanina vanhemmalle ja lukeneemmalle ihmiselle, joka sanoi, että sehän on tunnettu tehokeino. Hän kuului kai niihin, jotka pitivät kirjasta vastentahtoisesti, eihän lukuromaanimaisesta myyntimenestyksestä voi pitää). Myöskään sanavalinnoissa tai muussa kerronnan tyylissä ei ollut mitään, joka olisi kiinnittänyt erityisesti huomiotani. (Amerikkalaisille) lukuromaaneille on mielestäni tyypillistä se, että kieli on selkeää mutta yksityiskohtia on runsaasti, asiat selitetään auki pieniä havaintoja myöten.

Mutta sitten. Kirjan loppu. Luin tuon lopun niin kuin lukuromaanin kohdalla pitäisikin: kertaheitolla ja ahmien. Vasta aivan lopussa kirja muuttui minulle todella jännittäväksi, koukuttavaksi ja ikään kuin tarinaansa suuremmaksi. Tartt sitoo hyvin kertomuksen langat yhteen ja jättää pohtimaan noita moraaliseikkoja ja ystävyyden ja tunteiden olemuksia. Vaikka loppu on raju ja rujo, se on juuri tälle kirjalle täydellinen. Kun kirja on samaan aikaan kaunis ja ruma ja sen jälkimaku enemmän kuin pelkkä tarina, puhutaan sellaisesta jäljestä, jonka taide, tässä tapauksessa siis kaunokirjallisuus, jättää.

Minulle jäi myös ikävä kirjan hahmoja. Tiedän, että jotkut heistä kuolivat ja toisten tiet erkanivat, mutta silti - eikö Tarttin seuraava kirja voisi olla Jumalat juhlivat taas -jatko-osa?

Ainakin toivon, että muut kirjailijat eivät juhli Tarttin teoksella. Loppua kohden tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että alkuviikosta hieman lyttäämäni Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi oli saanut todella paljon vaikutteita Jumalilta. Opiskelijoita, samoja ihmistyyppejä ja -kohtaloita, yhtä fiksuja hahmoja. Mutta mikä siinä onkin, että kun yksi tarina on vain moitteeton kertomus, toisessa samankaltaisessa kirjassa on oma, ainutlaatuinen maailmansa?

Onneksi tuohon kysymykseen on mahdoton vastata. Se tekee lukemisesta juuri niin ihanaa ja kiinnostavaa. Aina voi löytää helmiä - jopa monta lukemiskertaa kestäviä kirjahelmiä.

 

Oletko lukenut Jumalat juhlivat öisin? Minkä kirjan olet lukenut moneen kertaan ja miksi?

 

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992). Wsoy, 1995. Suom. Eva Siikarla

 

P.S. Näissä vanhemmissa kirjoissa on se huono puoli, että useimmat ovat lukeneet ne aikaan ennen internetiä tai ainakin ennen kirjablogeja. Jumalat juhlivat öisin -haulla löytyy kuitenkin joitakin arvioita Googlesta. Uusin kirjablogiarvio taitaa olla Linnean Kujerruksia-blogissa: Linneasta kirja on täydellinen. Luetut, lukemattomat -blogin Liisa on taas havainnut myös Anja Snellmanin kenties juhlineen intertekstuaalisuudella. Liisa on tutkinut blogikommentin innoittamana yhtäläisyyksiä Snellmanin Ivana B:n ja Tarttin Jumalat juhlivat öisin -romaanin välillä.

 

Ja P.S. nro 2. Jumalat juhlivat öisin oli siis ensin kateissa, ja epäilin sen olevan siskollani. Lopulta ilmeni, että kirja oli meidän kummankin kirjahyllyssä. Sen sijaan en ole saanut haettua Aikamatkustajan vaimoa siskon hyllystä, joten lukuromaanien lukusuunnitelmasta poiketen lueskelen sitä hieman myöhemmin keväällä ja pyrin lukemaan lähiviikkoina Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin.

 

Share

Ladataan...

Miten hauskaa ja houkuttelevaa olikaan lukea lukuromaanikommentteja! Ilmoitan tehneeni suuren lukuromaanisuunnitelman ja olen iloinen jokaisesta kanssalukijasta, joka lukee saman kirjan ja osallistuu kirjakeskusteluun.

Koska Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin sai niin myönteisiä kommentteja osakseen, päätin ottaa senkin "yhteislukuromaanilistalle". Ilmoitan siis, että luen tämän kuun aikana Jumalat juhlivat öisin sekä Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon ja kirjoitan niistä heti vapun jälkeen.

Toukokuun aikana luen uudelleen Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin ja postailen siitä sitten toukokuun lopussa.

Ja joskus kesällä voisin lukea Sarah Watersin Vieras kartanossa sekä Zadie Smithin Kauneudesta. Mutta palataan niiden aikatauluun vielä myöhemmin.

Palaan huomenna myös lukuromaanipostauksen kommentteihin - nyt lähden Juhlimaan jumalien kanssa ja pian Höyhensaarillekin. Hyvää yötä! :)

Share
Ladataan...

Pages