Ladataan...

 

Nyt kun Viron-matka on esitelty ja matkakirja eli Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät arvioitu, on vielä yhden Virosta kertovan bloggauksen aika. Tässä Tarton kaupungista yhden iltakävelyn aikana napsittuja kirjakauppakuvia.

Yllä oleva kuva on ensimmäisenä havaitusta tarttolaiskirjakaupasta. Se sijaitsi vanhassa kaupungissa kävelykatu Rüütlin tuntumassa eli aivan turistialueella, mutta hieman syrjäisessä nurkassa, kuten kuvasta näkyy. En käynyt tutustumassa paikkaan sen tarkemmin, mutta se oli ainoa kirjakauppa, jonka huomasin mainostavan englanninkielisiä kirjoja.

Kun jatkoimme tallustelua, löytyi näin aarreaittamainen Raamat-kauppa.

 

 

Sen sisarliike - tai ainakin naapurikauppa - oli Gildi Antiik, joka houkutteli sisään 10 sentin kirjoilla ja näytti muutenkin oikein unelmien antikalta, sellaiselta, jossa on ensin pää pyörällä mutta sitten alkaa tehdä löytöjä kirjapinojen keskellä.

 

 

Tartu Kaubamaja -ostoskeskuksen Apollossa oli jo hieman modernimpi meininki: tummasävyinen yleisilme toi mieleeni Suomalaisen kirjakaupan uudistetut myymälät. Pikakäynnillä myymälä vaikutti hyvin siistiltä ja loogiselta, eri aihepiirien kirjat löytyivät helposti.

 

 

Olin kiinnostunut erityisesti Viron kirjallisuudesta. Sitä oli koottu omaan hyllyynsä,

 

 

ja lisäksi löysin virolaiseen kirjallisuuteen keskittyvän kirjasarjan, jonka arvelen kiinnostavan monia Viro-fani-kirjanystäviä. 

 

 

Myös Tasku-kauppakeskuksessa oli suuri kirjakauppa, Rahva Raamat. Kiinnitin huomiota siihen, että vaikka heti sisäänkäynnin yhteydessä oli baaritiskimäinen kahvilan palvelupiste ja sen vieressä mukavalta vaikuttava oleilunurkkaus ja vaikka kirjakaupan yleisilme oli aika "svengaava" ja olohuonemainen, pääpaino oli kuitenkin kirjoissa, toisin kuin joissakin kotimaan kirjakaupoissa. Huomasin kyllä opasteesta, että esimerkiksi pelejä olisi ollut jossakin nurkassa, mutta ensivilkaisulla kaupassa näkyi vain kirjoja.

 

 

Olisin viettänyt tässä ja muissakin kaupoissa mieluusti enemmänkin aikaa, mutta pikatutustumiseksi jäi tämäkin kauppakurkistus. Ehdin kuitenkin huomata, että suomalaista kirjallisuutta olisi ollut saatavilla alkukielellä. Toivottavasti saatte selvää kiiltävästä kuvasta... Joka tapauksessa tarjolla oli esim. Sofi Oksasen, Riikka Pulkkisen, Marko Lahden, Jari Tervon ja Jarkko Sipilän teoksia. Lisäksi esim. Jaan Krossia löytyi suomeksi käännettynä. En ymmärtänyt valitettavasti katsoa, paljonko kirjat maksoivat.

 

 

Samasta hyllystä löytyi Viron nykykirjallisuutta englanniksi käännettynä. Toomas Vintin An Unending Landscape jäi hieman kutkuttamaan mieltäni, mutta päättelin, että jos niin on tarkoitettu, saan sen myöhemmin - ja esimerkiksi Amazonista se löytyisikin.

 

<img src="http://www.lily.fi/sites/lily/files/user/2892/2013/07/vironkirjakaupat13.jpg" alt="vironkirjakaupat13" .jpg'="">

 

Rahva Raamatulla oli myös kiinnostava mainoshylly kauppakeskuksen alakerrassa. Heinäkuussa 2013 kirjakauppa suositteli näitä teoksia:

 

Tässä vielä lähikuva ylärivistä. Kansainvälisiä valintoja.

 

 

Pikakierroksen perusteella vaikutti siltä, että Tartto olisi monipuolinen kirjanhaalintakaupunki. Olisi ollut kiinnostavaa tutustua myös Tarton yliopiston suureen kirjastoon, jonka yhteydessä näytti olevan kirjakauppakin. Kaupungissa on myös Eesti Kirjandusmuuseum, eli Viron kansallinen kirjallisuusmuseo, mutta sinne vierailu ei ollut edes teoriassa mahdollista, sillä paikka oli suljettu keskikesän ajaksi. 

 

Millaisia kirjakauppamuistoja muilla on? Käytkö matkoilla kurkkimassa kirjakauppoihin, teetkö kirjaostoksia?

 

Minulla on ollut tapana ostaa kohdemaan kirjallisuutta, mutta tällä kertaa jäi ostamatta. En osannut tehdä pikapäätöksiä, eikä moottoripyörän laukkuihin oikeastaan mahdu mitään ylimääräistä - minun kirjakiintiöni oli täyttynyt jo Viivi Luikilla ja muistiinpanoviholla. Onneksi sain sentään kuvia matkamuistoksi.

Share

Ladataan...

 

Muualla asuva ystävä, joka on myös kirjanystävä, on tulossa parin päivän visiitille. Ajattelin valmistautua visiittiin listaamalla omia kirjallisia suosikkipaikkojani Helsingissä ja kyselemällä lisävinkkejä. Kuten aina, joku muu oli ehtinyt ensin, ja on olemassa oikea kirjallinen, maanlaajuinen matkailusaitti.

Netistä löytyy nimittäin laaja Kirjamatka Suomessa -sivusto, josta voi kartoittaa Helsingin ohella esim. Savonlinnan, Nivalan ja Rovaniemen kirjallisia nähtävyyksiä. Hakuja voi tehdä ajan, paikan ja henkilön mukaan, joten varsin monipuoliselta vaikuttaa. En äkkiseltään keksi Kirjamatkasta puuttuvia kirjallisia nähtävyyksiä, joskin toivoisin, että sivustolla olisi tietoa myös siitä, miten eri paikkoja on kuvattu kaunokirjallisuudessa. En pitäisi pahitteeksi myöskään kirjakauppa- ja -kahvilavinkkejä.

Omat kirjallisuusmatkailuvinkkini ovat tällaisia:

 

Minun kirjallinen suosikkipaikkani Helsingissä on sellainen, ettei sinne pääse noin vain. Minua on kuitenkin onnistanut. Liityin Tove Janssonin kirjailijanimikkoseuraan aikoinani ensi sijassa siksi, että on hauskaa kuulua kirjailijanimikkoseuraan ja toiseksi siksi, että halusin päästä Tove Janssonin ateljeekotiin. Olen päässyt, se oli ikimuistoista! Ateljeesta löytyy kuvia täältä. Tuolla nimikkoseuran sivuilla on myös listattuna Toveen liittyviä osoitteita Suomessa ja muualla. Harmittaa, etten ole ohjeista huolimatta onnistunut löytämään hänen hautaansa Hietaniemen hautausmaalta.

 

 

Löysin kuitenkin Hietaniemestä monta muuta kirjailijahautaa, kun kävin kesällä siellä Kirjainten virrassa -Hannan kanssa kirjallisella pyhiinvaelluksella. Kuvassa Topeliuksen hauta, sijainti taiteilijakukkulalla.

Yksi suosikkipyhiinvaelluskohteeni Helsingissä on Seurasaari. Siellä on Aleksis Kiven tupa sekä Antin talo, joka on ollut Mauri Kunnaksen Koiramäen talon esikuvana.

Ja sitten on ihan kaupallisia suosikkikohteita. Melkein aina keskustassa käydessäni piipahdan myös Akateemisessa kirjakaupassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pieni kirjamyymälä on houkutteleva ja hiljattain löysin Kruununhaasta myös kiinnostavan oloisen Tiedekirjakaupan. Antikvariaattisuosikkia minulla ei ole, joten vinkkejä otetaan vastaan!

Haluaisin myös - kuten kai kaikki lukutoukat - löytää täydellisen kirjakahvilan. Kahvila saisi olla niin rauhallinen, että siellä voi lukea rauhassa, ja samaan aikaan niin rento, että sinne voisi tosiaan unohtua lukemaan. Paljon kirjoja, rauhallista musiikkia ja hyvää kahvia, kiitos. Onkohan tällaista paikkaa?

Harrastatko kirjallista matkailua tai kirjallisia pyhiinvaelluksia? Minne veisit kirjanystävän Helsingissä tai lähiseuduilla? Ja jottei menisi ihan Helsinki-keskeiseksi: mikä on oman kotipaikkakuntasi paras kirjallinen kohde?

Share