Ladataan...

 

Sitä vain, että löysin juuri uuden lempitaiteilijan ja uuden lempitaidesivuston, kiitos bloggarikollega Suvin. Suvi sur le vif -blogi on kaunis, rauhallinen ja inspiroiva. Eilen Suvi oli vinkannut The Print Atelierista, jonne minäkin päädyin klikkailemaan ja ihastelemaan. 

Erityisesti ihastuin kanadalaisen Julie Artachon taiteeseen. En osaa päättää, pidänkö enemmän kirjakaaoskuvasta vai haikeankauniista maisemakuvista. Kirjakuvan nimi on muuten sopivan moniselitteisesti When you find me.

 

 

Varsinaista kirjajuttua on tulossa blogiin, kunhan saan purettua kirjahyllykuvia kamerastani. Meillä näytti jokin aika sitten melkein samalta kuin When you find me -kuvassa, mutta nyt on kirjat (suurin piirtein) ojennuksessa.

Pikaisiin palaamisiin! Sitä ennen otan kuitenkin mukaani Lumikon ja yhdeksän muuta ja lähden iltapäiväaurinkoon lueskelemaan ja torkkumaan.

Ladataan...

Perhe, suku, ystävät: lopettakaa lukeminen tähän. Muut: jatkakaa ja kertokaa, mitkä ovat suosikkilehtiänne!

Ajatukseni karkasivat tänään jouluun ja mietin, josko lehtitilaus olisi hyvä lahja yhdelle sun toiselle lähipiirin lahjottavalle (aion yllättää: ei tulekaan kirjapakettia, mutta sentään luettavaa!). Tunnen mielestäni hyvin kotimaista aikakauslehtikenttää, mutta varmaan Suomessakin ilmestyy lehtiä, joista en ole kuullutkaan... saati ulkomailla. Jaa siis lehtivinkkisi ja kerro, mitä lehteä luet (ja miksi). Olen kiinnostunut erityisesti seuraavista aihepiireistä, mutta lehtivinkit saavat olla miltä tahansa aihealueelta:

 

- Koti & puutarha

- Ruoanlaitto

- Historia

- Luonnontieteet

- Kirjallisuus & kirjoittaminen

- Kädentaidot

- Arkkitehtuuri

- Juokseminen ja muu urheilu

 

Pyydän usein ulkomaantuliaisiksi matkakohdemaan sisustuslehtiä ja ostan irtonumeroina esim. ruotsalaisia puutarhajulkaisuja. Kirjallisuuslehtiä en ole hankkinut pitkään aikaan, mutta ajatuksissa on tehdä hyökkäys Akateemisen lehtihyllylle... Minusta lehtihyllyjen välissä on kiehtovaa haahuilla ja ihmetellä, miten monennäköisiä lehtiä on olemassa ja miten monesta aiheesta lehtiä julkaistaan. Usein tekisi mieli hankkia jokin julkaisu vain visuaalisin perustein. 

Ladataan...

Tämän viikon lukemiset ovat jääneet poikkeuksellisen vähiin, mutta syy on osin kulturelli: kaksi iltaa on kulunut teatterissa ja vielä kirjallisuustaustaisissa elämyksissä. Olen nähnyt kaksi hyvin erilaista esitystä. Ensimmäiseen rakastuin ja toinen - no, olihan sekin kiinnostava nähdä, enkä ole koskaan kuullut niin paljon naurua teatterissa.

Ensin vuorossa oli Vilhelm Mobergin moniosaiseen Maahanmuuttajat-teokseen perustuva Kristina från Duvemåla. Olen lukenut Maahanmuuttajat joskus teini-iässä ja muistan vaikuttuneeni, mutta tarina oli jo pitkälti unohtunut. Nyt Svenska Teaternin näytöksen jälkeen haluan ehdottomasti lukea Maahanmuuttajat joskus uudelleen.

En lähde arvioimaan teatteriesitystä tarkasti - enkä osaisikaan - mutta sanon, etten olisi uskonut, että lähes nelituntinen ruotsinkielinen musikaali voi olla niin kiinnostava, vaikuttava ja liikuttava. En ymmärtänyt ruotsin kielestä läheskään kaikkea, mutta se ei haitannut: nautin tunnelmasta ja kieltämättä myös siitä, ettei esitystapa ollut kokeellinen, vaan tarina eteni loogisesti ja helposti seurattavasti. Maria Ylipää oli ihana, kaunisääninen Kristina, joka sai paljon, mutta myös menetti paljon - ja lopulta kaiken. Moni muukin näyttelijä teki vaikutuksen, ja yksinkertainen mutta erittäin harkittu lavastus oli superhieno joka kohtauksessa. En varmasti ikinä unohda esityksen alun kivi-usva-maisemaa tai myöhemmin "lattiasta kasvanutta" peltoa. Hienoa!

Kristina från Duvemålasta saa tietoa Svenska teaternin sivuilta (kannattaa katsoa myös videot ja kuvat!) sekä Hesarin arviosta. Olen iloinen, etten ole yhtä tiedostava kuin Hesarin kriitikko: en osannut kiinnittää huomiota niihin asioihin, joita hän artikkelinsa alussa pohtii, vaan omat fiilikseni vastaavat sanomalehtikritiikin loppua: upeaa, liikuttavan upeaa. Menisin uudelleenkin.

 

 

 

Ja eilen sitten Fingerpori Espoon teatterissa.

"Upea" ja "liikuttava" olisivat aivan vääriä sanoja luennehtimaan Fingerporia, mutta teatterielämys oli tietyllä tavoin hyvin ainutlaatuinen sekin. En tosiaan ole kuullut koskaan niin paljon naurua teatterissa, enkä myöskään seurannut esitystä, jossa tehdään julman ironisesti ja osuvasti pilkkaa melkein mistä tahansa. Lavalla nähtiin (kuulemma) monta Fingerpori-sarjakuvasta tuttua hahmoa ja joitakin sarjakuvan kohtauksiakin. En ole seurannut aktiivisesti sarjakuvaa, niin minusta kaikki kohtaukset eivät olleet niin välittömästi hauskoja kuin monista muista, ja kaikki kohtaukset eivät ollenkaan hauskoja. Vaikka osa oli oikeasti huvittavaa ja moni juttu hyvin pureva, en ihmettele, että näytöksen tiedoissa mainitaan ikäraja K-15 ja se, ettei näytös sovi välttämättä kaikkein herkimmille katsojille.

Minun suosikkikohtaukseni oli tietenkin suoraan minulle tutumpaan kirjallisuuteen liittyvä: lavalle asteli musta-liilaan rastaperuukkiin ja liituraitajakkupukuun sonnustautunut siivojaa, joka puhui viroksi tai ainakin viron kaltaisella kielellä lattiaa luututessaan. Puhastus oli kuulemma työn alla. Yleisöä nauratti.

 

***

Tänään sain Puhastuksen kirjoittajan uusimman teoksen. Olen positiivisen ongelman edessä: monta kirjaa on kesken ja moni aloittamaton houkuttelisi. Yritän saada edes jonkun kirjan valmiiksi ja palstalle saakka viikonlopun aikana.

Palaan siis pian kirja-asioihin. Ja pst, Linnean Kujerruksia-blogista löytyy kirjajuttujen ohella myös paljon teatteriasiaa siitä kiinnostuneille.

 

Ladataan...

Pages