Ladataan...

"Kirja on ihan erilainen tuote kuin mikään muu. Kirjat ovat ainoita esineitä, joita ostan, vaikka tiedän, että käytän niitä yleensä vain kerran."

Niin ympäristöasioiden kuin rahankäyttönsäkin suhteen tarkka tuttava virkkoi kommentin, johon ensin vastasin vain mumisemalla jotain myöntyvää kirjan erityisestä esinearvosta. Sittemmin kommentti alkoi häiritä. Voiko kirjaa luonnehtia esineeksi tai tavaraksi - tai tuotteeksi - ja onko se kertakäyttöinen?

Voi ja ei voi. On ja ei ole. Näin selkeään lopputulemaan pääsin.

Ostan kirjoja niiden sisällön takia, mutta en voi kieltää, etteikö ostopäätökseen vaikuttaisi myös esinearvo. Haluan omistaa kirjoja, ja jos samasta kirjasta on suunnilleen samanhintaisia eri painoksia, valitsen kauniskantisimman. Kirjan mukana ostan kuitenkin muutakin kuin esineen ja tarinan: keräilen tiettyjen kirjailijoiden ja aihepiirien teoksia, vaikka tiedän ostaessani, etten lue kirjaa ainakaan heti, kenties en ollenkaan. Kirjoja lukuun ottamatta olen harkitsevainen ja jopa huono shoppailija, enkä kannata omistamista omistamisen vuoksi, joten ainoan kertakäyttöisen esineen ostoteoria tuntuisi pätevän. Toisaalta kirjojen ostaminen ei useimmiten tunnu ostamiselta tai ainakaan tuhlaamiselta, vaan se tuntuu keräilyiltä ja harrastamiselta - joskus jopa elämiseltä. Ja tiedän, että kirjaostokseni pääsevät pääosin aktiivisempaan käyttöön kuin esimerkiksi ne kotikuntoiluvälineet, jotka olen haalinut ajoittaisissa uudenelämäntavoittelemisvimmoissa. Läheskään kaikki kirjani eivät ole kertakäyttöisiä.

Luen monia kirjoja uudelleen ja suunnittelen lukevani vielä useampia. Annan kertaalleen luettuja ja joskus lukemattomiakin kirjoja lahjaksi, vien (ainakin joskus) kierrätyspisteisiin. Koska kertakäyttöisyys ei ole minustakaan hyvä juttu äkkiseltään minkään tuotteen kohdalla, olen tyytyväinen, jos mieleiseni teos löytää lukijoita lähipiiristäni ja kirja pääsee lainauskierrokselle. Emmi Itärannan Teemestarin kirja, jonka "lähipiirimenestyksestä" olen maininnut jo usein ennenkin, on taas saanut perhepiiristä pari uutta tyytyväistä lukijaa. Se on hyvä. Kertaalleen luettu kirja on ajatuksena surullinen. 

Toisaalta tunnen, että lainausharrastuskin on surullinen juttu, ainakin kirjailijan ja kustantamon kannalta. Eikö olisi parempi, että kaikki perheenjäseneni olisivat ostaneet kirjan eivätkä lukeneet yhtä ja samaa teosta vuorotellen? Mutta sitten siitä olisi tullut kertakäyttöinen...

Äh. Jos lainaa kirjastosta, ei tue juurikaan kirjailijaa. Jos ostaa kirjan ja lukee sen vain kerran, tekee kertakäyttöostoksen. Jos ei osta kirjoja, ei tue kirja-alaa. Jos lainaa kaverilta, ei tue edes kirjastoa. 

Mitä pitäisi tehdä: ostaa kirja itselle ja lahjaksi ja vielä muodon vuoksi lainata kirjastostakin? Ja lukea monta kertaa?

Tiedän, että olen spekuloinut kaikenlaista kirjojen ostamiseen ja omistamiseen liittyvää ennenkin tässä blogissa, mutta juuri kirjojen kertakäyttöisyyttä en. Vaikken saa ajatuksiani oikein järjestykseen, olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat kirjojen kertakäyttöisyydestä.

 

Kysyn siis:

Miten teet ostopäätöksen kirjasta? Eroaako kirjojen ostaminen sinusta muiden tavaroiden ja tuotteiden ostamisesta?

 

Ladataan...

 

Viime kuukausien aikana olen kierrellyt antikvariaatteja ja kirpputoreja useaan otteeseen, ja kirjaonneni on ollut parempi kuin koskaan. Ohessa muutamia löytöjäni. Näistä vain Margaret Atwoodin Sokea surmaaja ja Monica Fagerholmin Ihanat naiset rannalla päätyivät hyllyyni edullisuutensa takia (2 €/kpl), muut siksi, että ne ovat minusta kirjoja, jotka kannattaa omistaa eikä niitä löydä enää kirjakaupasta.

Sylvia Plathin Salaperäinen puku on lastenkirja. Se löytyi Helsingistä Hagelstamilta, samoin kuin Eila Kivikk'ahon runokokoelma. Kaari Utrion Eevan tyttäret tarttui mukaani neljällä eurolla Helsingin kierrätyskeskuksesta, josta muuten Atwoodkin on. Myös Pablo Nerudan Andien mainingit ja Fagerholm ovat kirppislöytöjä, ensimmäinen Forssan Fidasta, toinen Forssan Kellarikirppikseltä. Pentti Saarikosken lyhyitä, omakohtaisia pohdintoja eri aiheista sisältävä tekstikokoelma, Ihmisen ääni -kirjasarjan osa löytyi Hämeenlinnasta Mika Arohongan antikvariaatista.

Arohongalta hankin myös jotain kutkuttavaa: kaksi Leena Krohnin satukirjaa - tai kertomuksia keskenkasvuisille, kuten kirjoissa sanotaan - joista toisella on hyvin hauska nimi, Älä lue tätä kirjaa. Varmasti luen!

 

Toisin kuin moni muu lukutoukka, olen aiemmin suosinut lähinnä nettiantikoita. Olen kokenut monet "oikeat" antikvariaatit liian sekaviksi, kiertelyn niissä turhauttavan päämäärättömäksi ja nettiostamisen houkuttelevan helpoksi vaihtoehdoksi. Nämä kaikki kirjat ovat kuitenkin sellaisia, etten etsinyt niitä varsinaisesti, mutta heti ne nähdessäni tiesin kyllä, että kukkaronnyörini aukeavat. Etenkään tässä seuraavassa kuvassa näkyvää Joel Lehtosen Kerran kesällä -kirjaa en olisi osannut kaivata, mutta pitihän sekin saada omaksi, jo ihan esinearvon vuoksi.

 

En aio silti nettiostamistakaan hylätä, sillä - iik iik iik! - Antikvaari.fi:stä löytyi Peter Bichselin Lastentarinoita!  Taannoisen kirjakeskustelun perusteella en olisi uskonut, että saan sen omaksi ja vielä sopuhintaan, noin kympillä. 

Aiemmin olen kehottanut kadonneen kirjan metsästäjää etsimään Antikasta, Antivaarista (linkit palstan sivupalkissa)  ja nettihuutokaupoista. Nyt neuvon myös koluamaan liikkeitä ja kirpputoreja. Etsivä löytää - ellei juuri haluamaansa kirjaa, niin jonkin muun kirjan ainakin. Olisikin hauska kuulla, mistä kaikkialta te muut olette löytäneet kirja-aarteita. Entä mitä kirjaa etsit? Minulta puuttuu vielä Tove Janssonin Haru - eräs saari, Venny Soldan-Brofeldtin Merimajamme ja me sekä Henrik Tikkasen teos Minun saaristoni.  (Ilmeisesti haluan keräillä saaristoaiheisia kuvitettuja teoksia.)

Vaikka pystyn kai elämään ilmankin niitä. Toivottavasti ainakin... Nerudan Andien mainingit oli etsintälistallani, koska olin kuullut sen sisältävän kissakaunokirjallisuuden keräilijää kiinnostavan runon Oodi kissalle. Kun saavuin uusimman kirja-aarrepinoni kanssa kotiin ja avasin Nerudan, huomioni kiinnittyi kuitenkin jostain syystä Oodiin esineille. Tässä ote:

Oi esineiden
pitelemätön virta,
ei pidä paikkaansa
että minä olisin rakastanut
vain kaloja
tai metsän ja niityn kasveja,
en minä rakastanut
vain sitä
mikä hyppää, kohoaa, pysyy elossa, hengittää.
Se ei ole totta:
monet esineet
kertoivat minulle kaiken.