Ladataan...

 

 

 

Ensin meinaa tulla K niin kuin kateus, mutta sen voittavat pian I niin kuin ilo ja ihastus sekä O niin kuin onni. Onneksi tehdään 1oo-prosenttisesti unelmointiin sopivia sisustuskirjoja ja onneksi ihmiset päästävät kirjantekijät omiin lempipaikkoihinsa, kesämökeilleen ja muille huviloilleen. Heli Lahdenrannan ja Ulla-Maija Lähteenmäen H niin kuin huvila on keväänkaipuisen sisustuksenystävän ja kesähuvilahaaveilijan täsmäluettavaa.

Tai oikeastaan pitäisi puhua täsmäkatseltavasta. H niin kuin huvila esittelee alaotsikkonsa mukaisesti 10 + 1 huvilaa, tyyliä ja näkökulmaa, ja kirjan pääpaino on selvästi kuvissa. Teksteistä käy päällisin puolin ilmi, kuka huvilan omistaa ja missä ja millainen huvila on, mutta kuvat veivät ainakin minun huomioni. 

Ihmekös tuo, kun kirjasta löytyi mm. unelmieni mökkimakuuhuone. Olen suunnitellut sen kaiken varalta jo ajat sitten. Minun Kiurujen yö -huoneeni olisi vanhan saaristohuvilan yläkerrassa, siinä olisi viisto katto ja se olisi maailman paras vinttikammari.

 

 

 

Vaan kelpaisi sitä tällaisella verannallakin aikaa viettää.

 

 

Luulen, että aika monelle täydellinen kesäparatiisi syntyisi jo tällaisesta kesäkeittiöstä.

 

 

Huvilakirjassa esitellään saaristotaloja niin Helsingistä kuin Turun suunnaltakin, vanha asemarakennus, monta puuhuvilaa. Jotkut taloista ovat isoja ja aika komeitakin, jotkut taas pieniä, kuten tämä helsinkiläinen pihavajakesämökki. Kaikkia esiteltäviä kohteita yhdistää se, että ne ovat ainakin jonkin verran elämää jo nähneitä - suurin osa huviloista on selvästi vanhoja - ja että ne ovat tärkeitä ja rakkaita paikkoja, hartaudella kunnostettuja ja hyvin pidettyjä.

 

 

Ah ja voi. Huokailin myös osuville sitaateille. Voisin niin hyvin kuvitella kertovani näin: - On huikea tunne, kun istuu terassilla pimeässä elokuisena iltana, ja meren äänet kantautuvat patiolle. Joka kerta, kun tulemme veneellä tänne saarelle, muistamme olla kiitollisia siitä kuinka onnekkaita olemme. On upeaa viettää kesää tällaisessa paikassa.

 

 

Jos ei omista ikiomaa huvilaa, ainakin siitä haaveilu on mahdollista. Jollakin on muuten melko miellyttävä haaveilupaikka!

 

 

 

Talo- ja sisustuskuvien lisäksi kirjassa on pieniä vinkkejä ja mm. ruokaohjeita. Tiedän, että ne ovat suorastaan pakollinen osa tämäntyyppistä kirjaa, mutta minusta ruokaohjeet olisi voinut jättää poiskin.

 

 

Heli Lahdenranta ja Ulla-Maija Lähteenmäki: H niin kuin huvila. Moreeni, 2013

Kustantamon kirjaesittely

 

Tänä keväänä on ilmestynyt myös kirjallisiin kulttuurikoteihin kurkistava Haltiakuusen alla - suomalaisia kirjailijakoteja.

 

Share

Ladataan...

 

No nyt ei tarvitse kiukutella kadonneiden kirjojen perään ainakaan yhden kirjahyllymme luona. Hyllyistämme suurin (ja kaunein, varta vasten tuohon teetetty!) on pitkästä aikaa järjestyksessä. Urakka oli suuri mutta palkitseva. Lukutoukasta tuli väsynyt mutta onnellinen.

Arvatenkin minusta tuli myös niin innostunut, että haluan jakaa suuren kirjahyllykokemuksen blogissakin. Itse asiassa päätin järjestää kevään mittaan kaikki muutkin hyllymme ja piinata sitten teitä blogin lukijoita kirjaintoilulla. Bongasin kirjoja imuroidessani niin monta vanhaa aarretta, että pitää esitellä niitä tarkemmin kirjakategorioittain.

 

 

Nyt kuitenkin hyllyn yleisesittely. (Hylly on kyllä esiintynyt ainakin vanhan blogini puolella joskus ja genretkin ovat samat, mutta en malta olla julkaisematta kuvia.)

Hyllystä löytyvät luokat: kirjallisuus & kielitiede, runot & näytelmät (kaikki 4 kpl), Kalevala-teokset, kissakirjat, Tove Jansson -kokoelma, elämäkerrat ja kotimainen kaunokirjallisuus. En laskenut tai muutenkaan luetteloinut kirjoja tällä kertaa.

Sen sijaan karsin niitä kovalla kädellä (vaikkei kuvassa ehkä silti näytä). Olin jo aiemmin raakannut pois sellaisia kirjoja, joita en varmasti tule lukemaan uudelleen, vaikka ne olisivat mieleisiäkin. Annan kirjat eteenpäin lahjoiksi tai kierrätän ne muutoin.

Kun olin laittamassa kirjoja takaisin hyllyyn, huomasin, ettei pieni esikarsinta riitä. Hyllyssä oli ennen järjestelyä kaamea sekamelska: kirjoja lojui lappeellaan toisten kirjojen päällä, muutama oli pudonnut kirjarivin taaksekin. Jos olisin laittanut kaikki kirjat kauniisti riviin, hyllytila olisi loppunut kesken.

Siispä karsimaan. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että jos omistan jonkun kirjailijan melkein kaikki teokset, minun pitää säilyttää kokoelma yhtenäisenä ja jopa hankkia lisää kyseisen kirjailijan teoksia, halusinpa lukea tai omistaa niitä tai en. Mutta miksi? Eilen en yllättäen keksinytkään mitään pakottavaa syytä, miksi ihmisellä olisi oltava kaikki Juha Itkosen, Virpi Hämeen-Anttilan tai edes Anna-Leena Härkösen kirjat, vaikka olisi joskus pitänyt joistakin heidän kirjoistaan valtavasti ja päättänyt omistaa kaikki muutkin. Siirsin kuin kokeeksi syrjään myös pari Anja Snellmanin kirjaa (en kuitenkaan yhtään Anja Kaurasen teosta: ilmeisesti kirjailijan vanhempi tuotanto kiinnostaa minua enemmän kuin uusi) sekä joitakin suomalaisia klassikkojakin. Vaikka ostinkin juuri SKS:n myymälän alesta Joel Lehtosen Putkinotkon, en varmaan tule lukemaan Putkinotkon herraa, jonka ostin vuosia sitten vahingossa, kun luulin tilanneeni pelkän Putkinotkon nettiantikasta... Hieman ihmettelin myös Runebergin Hirvenhiihtäjien kanssa. Pieni teos oli sujahtanut muiden taakse eikä enää mahtunut paikoilleen hyllyyn. Mietin, onko se merkki, etten lue sitäkään kirjaa, mutta pistin sen nyt lappeelleen r-kirjaimen päälle. Hylly oli siitä kohdin jo niin täynnä, ettei yhtään kirjaa mahtunut muiden mukaan.

Tätä yritin kyllä välttää tällä kertaa. Vaikka sotilaallisen suora ja tiivisti järjestetty kirjarivi miellyttää silmääni - silloin hyvin harvoin, kun onnistun sellaisen kotonani näkemään - tuossa rivissä on haittansa: sinne ei mahdu uusia kirjoja. Jätin nyt tahallisesti väljyyttä riveihin, koska epäilin, että löydän ja saan taas kirjahyllyn täytettä. Tuon r-s-hyllyn kanssa niin siis kävikin jo, ja pelkäänpä, että kun raivausoperaatio ulottuu kahteen muuhun hyllyymme, kohtaan lisää kirjakarkulaisia.

 

 

Siististä hyllystä tuli kyllä hyvä mieli. Huomasin kuitenkin, että niillä joka puolella lojuvilla kirjapinoilla, joista olen sotkuisten kirjahyllyjen ohella kiukutellut, on paikkansa. Kirjat ovat niissä koeajalla. Verrattuna siihen, kuinka paljon uutuuskirjoja olen viime vuosina lukenut, aika harva niistä, etenkään kaunokirjallisuudesta, on päätynyt hyllyyn asti. Nyt tuo välivaiheen kirjapino kasvoi entisestään. Katsotaan, mikä kirja kohottuu sieltä hyllykelpoiseksi ja mikä saa jatkaa matkaansa seuraavalle lukijalle.

Myönnettäköön, etteivät kaikki kirjahyllyyn jääneet kirjat kuulu nekään kyllä aivan ydinlukemistooni. Esimerkiksi elämäkerroissa on monta teosta, jotka olen kuvitellut ylevästi lukaisevani heti kohta. En ole kuitenkaan lukenut esim. Kiven, Lönnrotin, Shakespearen tai Da Vincin elämäkertoja, vaikka olen omistanut ne jo vuosia. Jotkut kirjat taas ovat hyllyssä tunnearvonsa takia. Olen saanut jo edesmenneeltä vaihto-oppilasajan äidiltäni Michael J. Foxin omaelämäkerran; hyllyssä on niin ikään isovanhempieni jäämistöstä monenlaisia teoksia.

 

 

Ja kyllä, on siellä koriste-esineitäkin, noita parjattuja kotialttarin rakennuspalikoita. Itse asiassa koristeita oli vielä paljon enemmän, ennen kuin kova karsiva käsi iski niihinkin. Kelpuutin jäljelle vain itse tekemäni kirjatiiliskivet, totta kai, isoisäni mehiläisten kasvatuksessa käyttämän lasipullon sekä pari matkamuistoa. Tove Janssonille varmaankin sopisi, että hänen kirjojensa ja hänestä kertovien teosten luona on pari merenrannalta kerättyä kiveä.

 

 

Viime kesänä hankkimani Tuulikki Pietilän taideteos pääsi seinälle kesken kuvaamisen. Oli jo aikakin!

Millainen kirjahylly sinulla on ja kelpuutatko sinne kaikki omistamasi kirjat? 

Share

Ladataan...

Kuva siistiltä kirjahyllyhetkeltä, mukana myös apulaissotkijat.

Olen tunnustanut jo niin monta lukemisesta johtuvaa kummallisuutta elämässäni, ettei tämä uusin tunnu missään: olen tosi vihainen, kun en tiedä, missä on kotonamme on kirja, jota en tosin ehkä edes omista.

Jokin aikaa sitten oli puhetta siitä, että kärsin kirjanraahaussyndroomasta. Kirjani eivät vain pysy paikoillaan, vaan ne vaihtavat huonetta, pinoutuvat ja mm. piiloutuvat laukkuihin aivan kuin itsestään. Vaikka haaveilen genre- ja aakkosjärjestetyistä kirjahyllyistä, minulla on ollut sellaiset vain pienen hetken. Tai oikeastaan, kaikki kolmesta hyllystämme ovat joskus olleet kaukaa katsottuina siistin näköisiä, mutta vain yksi on ollut jopa aakkosjärjestyksessä. Hetken.

Nyt mikään hylly ei ole ojennuksessa ja kirjapinoja on ainakin yhdellä penkillä, kahdella lipastolla, kolmella pöydällä, olohuoneen lattialla ja yläkertaan vievillä portailla - lattialla ja portailla ne ovat siksi, että ovat juuri jatkamassa matkaa. Yhdessäkään laukussa ei (kai) ole kirjoja, sillä laukut on juuri tarkastettu pariin otteeseen, samoin kaikki hyllyt ja pinot. Vallitsee raivo ja murhe. Donna Tartt on kateissa!

Kuten tämän vuoden ulkomaisia uutuuksia listatessani akateemisesti totesin, minusta tieto siitä, että Tartt julkaisee pitkän tauon jälkeen, on iik. Päätin fiilistellä ja lukea tänä viikonloppuna Tarttin kuulun esikoisen, Jumalat juhlivat öisin. Se oli ainakin ilmestyessään minusta valtavan kiehtova.

Mutta kun sitä ei löydy! Olen etsinyt kirjaa koko viikonlopun, eikä se ole missään. En ymmärrä. Hyllystä löytyy kyllä Tarttin toinen romaani Pieni ystävä, mutta olen varma, että sen vieressä - siis jopa järkevästi järjestettynä - oli vielä viikko sitten Jumalat. Ja nyt kun minulla on pakottava tarve lukea sitä, kirja on haihtunut.

Tässä pari päivää kadonneen kirjan takia hermoiltuani - niin, kyllä nämä ovat ihan oikeita ärsyyntymisen ja epätoivon tunteita - aloin epäillä, että ehkä olen vain kuvitellut Tarttin esikoisen kirjahyllyyn. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun jokin kirja tuntuu niin läheiseltä, että luulen omistavani sen. Ja vastaavasti niinkin on käynyt, että jokin kirja on päässyt unohtumaan ja olen ostanut siitä kaksoiskappaleen.

Voihan kirjasekoilusyndrooma. Joskus listasin kirjoja Library Thingiin ja Exceliinkin, mutta nekin listat ovat nyt retuperällä, liekö Library Thingin käyttöoikeuskaan voimassa... Ehkä olen antanut Tarttin siskolle tai itse lukenut hänen kirjaansa; ainakin muistan meidän molempien pitäneen Jumalat juhlivat öisin -romaanista. Pitää soittaa ja kysyä, löytyykö kirjaa siskolta ja tietääkö hän, kuka sen omistaa.

Ideaalimaailmassa näin ei kävisi. En omistaisi liikaa kirjoja, vaan vain tärkeitä teoksia ja ne olisivat siististi hyllyssä, lisäksi luetteloituina. Kun lainaisin kirjaa jollekin tai joltakulta, merkitsisin lainaustapahtuman ylös. Lukisin niin keskittyneesti ja harkitusti, laadukkaasti, että muistaisin, milloin ja missä olen viimeksi jonkun kirjan lukenut. En raahaisi kirjoja ympäriinsä, vaan antaisin niiden olla niissä siisteissä hyllyissä ja lukisin suunnitelmallisesti vain yhtä kirjaa kerrallaan.

Nauttisin kirjoista. En raivostuisi niiden katoamisesta - koska ne eivät enää katoaisi - ja suhtautuisin hillitysti siihen, ettei juuri sitä kirjaa jonka lukeminen tuntuu juuri nyt pakolliselta, olisi käsillä. Lukisin jotain muuta, enkä valittaisi kirjojen vallattomasta kulkurielämästä netissä. Lukisin vain.

 

***

Menen nyt vielä kerran tarkkailemaan kirjahyllyjäni. Sillä välin te muut voitte myös avautua ja kertoa, millaisia ongelmia lukutoukkaisuus aiheuttaa. Kiinnostaisi myös tietää, miten muut pitävät kirjat järjestyksessä. Ja jos jollakulla on tietoa, mistä Tarttin esikoisen voisi saada käsiinsä nyt heti, siitäkin sopii vihjata.

 

 

Share

Pages