Ladataan...

 

Oli vissiin vähän liiankin rauhoittava mökkiviikonloppu, kun unohdin mökille tietokoneenikin... No, ei hätää, lainakone löytyi. Se saa ensimmäiseksi hoitaa suuren julkistustehtävän: K-blogin Blogistanian Finlandia -ehdokkaat.

Kirjoitin aiheesta jo aiemmin, mutta kertauksen vuoksi: koska lukutoukkien loppuvuosi menee Finlandia-ehdokkaista mussuttaessa, kirjablogipiireissä heräsi idea järjestää äänestys, kenelle se Finlandia-palkinto "oikeasti" kuuluisi. Lisätietoa ja tarkemmat ohjeet löytyvät Sallan lukupäiväkirjasta. Tarkoituksena on siis listata 3-6 teosta, linkittää ne johonkin blogiarvioon, julkaista listansa tänään klo 10.00 (toivottavasti ajastin toimii) ja  illalla sitten selviää, mikä teos sai eniten puoltoääniä.

 

Minun listallani on kolme teosta:

 

1. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (romaani, linkki arviooni)

2. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet (sarjakuvaromaani, linkki omaan arviooni)

3. Miika Nousiainen: Metsäjätti (linkki Kirjainten virrassa -blogin arvioon)

 

Perustelut:

Kaksi ensimmäistä teosta löytyi listalle helposti. Upeasta, monin tavoin vaikuttavasta sarjakuvaromaanista Näkymättömät kädet sanoin heti lukiessani, että tämän pitäisi päästä Finlandia-ehdokkaaksi. Teos on kerta kaikkiaan hieno ja sen tarina on ravisuttava: jos tällainen sarjakuvaromaani saisi ehdokkuuden myötä "virallisen aseman", se voisi uudistaa sekä kirjallisuutta että ihmisten ajatuksia teemoistaan, kuten paperittomasta siirtolaisuudesta. Kuvittelisin, että tähän tarttuisivat esim. ne (ylä)koululaiset ja nuoret, joita eivät romaanit kiinnosta. Tärkeistä teemoista huolimatta painotan, että teos on listallani pelkästään kirjallisista ansioista, ei siksi, että kuvittelisin sitä hyväksi koulupoikien aivopesuvälineeksi. Upea teos ja mullistava lukukokemus.

Vielä marraskuun lopussa olin varma, että Näkymättömät kädet on hienoin tutustumani kotimainen teos tänä vuonna. Sitten luin Finlandia-voittajan ja kyllä, Hytti nr0 6 on minusta palkintonsa ansainnut. Sanoin arviissani, että se on ruma ja kaunis, raadollinen ja runollinen ja mitä kauemmin aikaa kuluu lukemisesta, sen voimakkaimmiksi nuo mielikuvat tulevat. Käsittääkseni Finlandiassa on tarkoitus palkita ansiokasta kirjallisuutta, vaikka aina ulkokirjallisista asioista jupistaankin, ja Hytti nro 6 on minusta taidokkain, ajattomin ja aikaa kestävin ja kiinnostavin kotimainen romaani, jonka olen lukenut tänä vuonna. Se kestää lukemiskertoja ja on kaikessa eleettömyydessään virkistävä: näin hienoa tekstiä syntyy junamatkasta, jolla ei tapahtu mitään, ei ainakaan mitään mukavaa. Ankeuden estetiikkaa. Teoksen arvoa nostaa mielessäni myös se, ettei se muistuta mitään muuta hiljattain lukemaani kotimaista romaania, arvostan sen persoonallisuutta.

Kolmas teos olikin sitten aika kinkkinen valittava. Ylipäätään listan teko osoittautui yllättävän hankalaksi. Luen paljon kotimaisia uutuuksiakin, mutta rehellisesti sanottuna en silti olisi myöntänyt useimmille lukemilleni kirjoille Finlandia-ehdokkuutta, jos olisin ollut oikeasti asiasta päättämässä. Hyviä, oivaltavia, ansiokkaita teoksia tuli kyllä vuoden mittaan vastaan  (esim. Marisha Rasi-Koskisen Katariina ja Johanna Sinisalon Enkelten verta), mutta ei mielestäni Finlandia-tasoa.

Kolmatta teosta pohtiessani mielessäni risteili useita tänä syksynä paljon puhuttuja teoksia - näitä Finlandia- ja esikoisehdokkaita sekä mm. Katja Ketun Kätilö, joka kiinnostaa minua, mutta jota en ole lukenut riviäkään. Melkein valitsin tuon Kätilön, mutta päädyin kuitenkin Nousiaisen Metsäjättiin.

Kiitos tästä kuuluu osin Otavan pressitilaisuudelle, jossa näin Nousiaisen esittelevän teostaan jo alkusyksystä. Hän sai vakuutetuksi, että nyt olla enää Vadelmavene-tyyppisten venytettyjen vitsien äärellä, vaan kirjailija on vakavoitunut, kirjoittanut omasta mielestään vasta nyt esikoisensa ja kirjan aihe on sellainen, että se koskee tavalla tai toisella oikeastaan kaikkia suomalaisia. Sittemmin olen parin luottolukijani, kuten yllä olevan linkin takaa löytyvän Hannan, arvioista päätellyt, että kirja on onnistunut ja ansiokas, ehdokastasoa. Uskon, että tässäkin teoksessa on yhdistelmä hyvää kieltä ja kirjallisuutta sekä fiksu, tärkeä aihe. Olen kuullut kirjasta kaikin tavoin hyvää myös ihmisiltä, joille teollisuus ja sen saneeraukset ovat omakohtaisesti tuttuja asioita. Siispä kolmas ääi Nousiaiselle, ja em. syihin vedoten kieltäydyn listaamasta enempää kirjoja.

Nyt siis jännäämään! Virallinen Blogistanian Finlandia -top 6 lista julkaistaan Sallan lukupäiväkirjassa tänään klo 20. Nostan listan kyllä tällekin palstalle.

Sitä odotellessa vielä hieman tuskailua tuosta listaamisesta. Miksi tällaista ei ollut viime vuonna? Silloin olin ehdokkaita lukemattakin täysin vakuuttunut, että ehdokkuus ja voitto olisivat kuuluneet Markus Nummen Karkkipäivälle, kun kerran ihailemani Märta Tikkasen Emma ja Uno - rakkautta tottakai ei ollut mukana kisassa. Olen edelleen samaa mieltä, edelleen Karkkipäivää lukematta. 

Ja tulipa mieleeni sekin, että jos Laila Hirvisaari pääsi tänä vuonna virallisesti Finlandia-ehdokkaaksi, niin onko Kaari Utrio päässyt koskaan? Mielestäni hän jos kuka on taidokas tieteen popularisoija. Koska en ole lukenut Utrion uusimpia teoksia, en kuitenkaan itsekään nostanut häntä listoille. Mutta ehkä tänä vuonna... Pitääpä lukea vuosi 2012 Finlandia-tietoisesti, niin vuoden päästä ei ole yhtä vaikea osallistua varjo-Finlandiaan. 

Share

Ladataan...

 

 

Ja niin jää taakse talvinen Moskova, teräksensininen kaupunki jota ilta-aurinko lämmittää.

Vuotuinen traditio on suoritettu: luin Finlandia-voittajan. Lukeminen oli tänä vuonna miellyttävämpää kuin parina viime vuotena.

Ensivaikutelmani Rosa Liksomin Hytti nro 6:sta pitivät paikkansa. Tämä kirja on samaan aikaan ruma ja kaunis, runollinen ja raadollinen, rauhallinen ja villi. Tämä kirja on taidetta. Olen tyytyväinen, että juuri Hytti nro 6 voitti Finlandian, sillä muuten en olisi lukenut sitä ja olisin jäänyt paitsi voimakkaasta lukukokemuksesta. (Edelleenkin minulla on muut Finlandia-ehdokkaat lukematta, samoin moni muu kehuttu kotimainen uutuus, joten en tiedä, mitä voimakkuuksia niissä piilee.)

Viikko Finlandian jälkeen kaikki jo varmasti tietävätkin, että kirjassa matkustetaan Siperian-junalla halki Neuvostoliiton, Moskovasta Mongoliaan. Päähenkilöitä ovat suomalainen tyttö ja venäläinen mies, jotka joutuvat jakamaan hytin, tytön kiusaksi ja miehen iloksi tai ainakin ajanvietteeksi. Kun Neuvostoliitossa ollaan, juna-aikataulujen kanssa on niin ja näin, ja toisinaan juna pysähtyy matkan varrelle pariksi päiväksikin.

Tapahtumien tasolla kirjassa ei tapahdu hirmuisesti, mutta vähitellen miehen sekä etenkin tytön menneisyydestä saadaan tietää enemmän. Ei kuitenkaan kauheasti, sillä tämä on ylipäätään tapahtumaton, jotenkin hiljainen kirja. Pidin kuitenkin siitä, että pitkän ja vellovan junamatkan päätteeksi kirjassa oli selkeä loppu. Oletin koko ajan, ettei sellaista olisi.

Vellovaa matkaamista, epämääräisiä ihmisiä, ankeita neuvostokaupunkeja, likaa, kurjuutta ja pahaa hajua ja oloa. Ne jäivät kirjasta päällimmäisenä mieleeni (sekä se, että kirjassa oli usein luettelomaista kerrontaa, joka on näemmä tarttunut minuunkin). Silti kirja oli kaunis, paikoin jopa kuulas ja jotenkin balladimainen, sellainen väkevä rujonkiehtova kertomus. Olin jo alkanut lukea kirjaa, kun kuulin Rosa Liksomin haastattelun, jossa hän sanoi haluavansa jatkaa muiden pohjoisten taiteilijoiden, kuten Kalervo Palsan ja Timo K. Mukan, perinteitä. Tämä ei hämmästyttänyt minua, koska erilaisesta aihepiiristä huolimatta olin jo ehtinyt ajatella Timo K. Mukan teoksia. Joillakin on taito tehdä inhottavasta ja luotaantyötävästä merkillisen hienoa.

Tuo hienous, kauneus ja kiinnostavuus syntyivät minusta erityisesti kirjan kielestä; joku enemmän Neuvostoliittoa tunteva syttyisi varmaan enemmän tarinallekin. Kerronta oli samanaikaisesti pienieleisen tarkkaa ja elokuvamaisen konkreettista: ainakin minusta jotenkin hyvin aisteihin vetoavaa. Paikoin teksti oli kuin runoa, mutta sitten ruma sana tai kohtaus teki siihen särön. Kiinnostavaa! Minusta tämä on kirja, jota kannattaisi lukea rauhassa sen kieltä tutkiskellen - ja melkein veikkaan, että sitä tullaan tutkiskelemaan vielä monissa kirjallisuus- ja kirjoittajapiireissä. Minua kiinnostaisi lukea pohdintaa jo ihan siitäkin ratkaisusta, että päähenkilöt ovat vain tyttö ja mies, vaikka muiden henkilöhahmojen nimet mainitaan.

Blogipiireissä tämän teoksen ovat lukeneet jo ainakin Ina, Nora ja Marissa.

Tekstinäytteen valitseminen oli tällä kertaa kovin hankalaa, koska koko kirja oli niin hieno, mutta valitsen sen sivulta 93, kohtauksesta, jossa mies ja tyttö ovat aterioineet junahytissään. Viereisellä sivulla olisi ollut kohtaus, jossa nappisilmäinen kulkukoira johdattaa tytön pontikanmyyjän luokse, sekin jäi mieleen.

Kun he olivat nauttineet pitkän ja laiskan aterian, mies avasi hytin oven.

- Päästetään maailma sisään.

Mies hieroi ohimoitaan ja nipisteli korvanlehtiään. Tyttöä väsytti, mutta hän piirsi siperialaisen uudiskaupungin.

Mies halusi nähdä piirustuksen. Hän katsoi sitä pitkään.

- Tämä ei ole mitään, mies sanoi ja viskasi piirustuksen takaisin tytölle. Sulla ei ole lainkaan mielikuvitusta, tyttöseni. Piirtäisit ensiksi pienen joen ja sen yli kulkevan nätin sillan. Sillan taakse, joen toiselle rannalle, piirtäisit polun joka katoaa pitkän heinikon sekaan, heinikosta kasvavan niityn ja niityn taakse metsän. Metsän reunaan piirrät sammuneen nuotion hehkuvan hiilloksen. Ja lopuksi sivallat taivaanrantaan auringonlaskun viimeiset säteet. Sellaisen kuvan mäkin voisin laittaa parakin seinälle roikkumaan.

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Wsoy, 2011. 

Takakannen kuva Pekka Mustonen, päällys Martti Ruokonen.

Kirjan esittely + tekstinäyte kirjailijan kotisivuilla

Share

Ladataan...

 

No niin, Finlandia-voittaja on tiedossa ja luulenpa, että se on hyvä tai ainakin kiinnostava voittaja. Olin voittajauutisen tullessa juuri Helsingin keskustassa ja kävin nappaamassa Hytti nro 6:n itselleni Akateemisesta. En ihan nähnyt Rosa Liksomin haastattelua myymälässä, se alkaa vasta reilun puolen tunnin päästä. 

Minulla ei ollut tänä vuonna ennakkosuosikkia enkä osannut veikata, kuka voittaisi. Nyt Liksom tuntuu hyvältä valinnalta. Persoonallinen taiteilija ja pitkä ura, se on aina hienoa. 

Lisäksi - melko ulkokirjallinen syy, mutta silti - Hytti nro 6 on kovin sympaattinen ja kutkuttava esineenä. Pelkistetty pokkari, helposti lähestetyttävän näköinen ja kannessa kiehtova lause: Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua.

Kurkkasin jo vähän kirjan ensisivullekin. Odotin puolittain jotain ylitaiteellista ja epäymmärrettävää, siis jotain kummallista. Ihan kunnon tekstiltähän tämä vaikuttaa:

MOSKOVA PAINAUTUI maaliskuun kuivassa pakkasilmassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta. Tyttö nousi junan häntäpään viimeiseen matkavaunuun, etsi hyttiään, hytti numero kuusi, ja hengitti syvään.

Venäjä on minulle vierasta aluetta kaikin tavoin, mutta kyyryyn painuva Moskova houkuttelee. Laitan kirjan kuitenkin vielä sivuun, sillä muutama muu kirja on kesken. Tulen joka tapauksessa lukemaan Hytti nro 6:n, sillä lukupiiritraditioihini kuuluu lukea Finlandia-voittaja aina joulu- tai tammikuussa.

Onko joku muu lukenut Findanlia-voittajan tai ylipäätään Liksomia? Kirja tai kirjailija eivät ole mielestäni olleet kovin paljon (lue: ollenkaan) esillä ainakaan kirjablogipiireissä.

Share