05092017

Ladataan...

Minun piti kirjoittaa tänään jo viime viikolla suunnitellusta aiheesta. Mutta kun otin tyhjän tekstitiedoston esille, näppäimistä tuli vaan karmeita latteuksia ja tökkiviä lauseita. Niinpä päätin, että kirjoittelen tänään ihan tasan tarkkaan vaan siitä, mitä meille ja minulle juuri nyt, syyskuun ensimmäisenä tiistaina, kuuluu. Eli siitä, mistä huvittaa kirjoitella ilman sen suurempia suunnitelmia tai punaista lankaa.

Ensinnäkin olen hirveän iloinen siitä, että käsillä on jo syyskuu. Arki on oikeasti alkanut jo päästä rutiininomaisiin uomiinsa. Muistamme F:n lukujärjestyksen ulkoa ja sen, minä päivänä pitää varautua liikuntavarusteilla. Unirytmi on kääntynyt kaikilla meillä ja niitä monen päivän ruokiakin on alettu taas valmistaa jo aikamoisella automaatiolla.

Tykkään ihan hirveästi mennä iltaruuan jälkeen F:n kanssa meidän talon viereiseen leikkipuistoon, josta olen alkanut tuntea jo ihmisiä. Lapsia ja lasten aikuisia. Siitä on tullut kotoisa olo. Eilen käytiin vaan meidän sakilla pyörälenkillä ja "pelaamassa" korista. Tuoksui syksy. 

Minunkin työni on alkanut sujua omalla painollaan. Olen jakanut bloggaamiset, copyn hommat ja kirjan kirjoittamisen arkipäivien kesken. Kaikkiin löysiin väleihin yritän tunkea kaikki ne tapaamiset ja palaverit, joihin on pakko ehtiä. Taas kerran pohdin, miksi helkkarissa olen kahminut itselleni näin paljon töitä, mutta samalla olen intona jokaisesta asiasta, jonka saan tehdä. Olen varmasti vain ihminen, joka ei osaa ottaa iisisti. Pieni paine ja kiire puskee ja innostaa. Sen olen kuitenkin päättänyt, että kun kirjan pitää olla valmis marraskuun lopussa (osaltani), rauhoitan joulukuun. Oikein jo etukäteisfiilisten sitä, kun saa alkaa koristella kotia, ripustella jouluvaloja ja leipoa ihania herkkuja.

Ennen joulua on kuitenkin kuukausi jos toinenkin. Esimerkiksi nyt syyskuussa meillä on edessä hirmuisen monet kemut. On luvassa useammatkin nelikymppiset, yhdet rapujuhlat ja jopa kesän viimeiset häät. Jotenkin rakastan hirveästi tätä arkisen arjen ja viikonlopun juhlahumun välistä liittoa. Molempia – niin arkea kuin juhlaakin – osaa arvostaa, kun niitä on sopivassa suhteessa.

Mitäpä muuta? Jotenkin kepeitä oloja. Suurimpana huolena se, että aivan kattoon asti täynnä olevasta varastosta pitäisi alkaa kaivella esiin taas lämpimämpiä pipoja ja hanskoja. Ja sandaaleita tuskin enää tarvitsee, ne voisi vastavuoroisesti pakata pois. Niin ja F:n vaatekaappiakin pitäisi taas inventoida, varata kirppispöytä ja sitä rataa. Ehkä mummo kutoo parit villasukat jemmaan, että kun se kirpsakan kylmä syysaamu iskee, ollaan varauduttu kerrankin ajoissa.

-Karoliina-

Share

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.