10+ asiaa, jota et tiennyt bloggaamisesta. Osa 1.

Ladataan...
Kolmistaan

 

Olen kuullut kymmeniä kertoja läheisiltäni siitä, kuinka blogimaailma ja sen lainalaisuudet edelleen yllättävät heidät. Kun itse on elellyt monta vuotta blogiskenen sisällä, alkaa pitää tiettyjä asioita aivan itsestäänselvinä, enkä aina muista, että ne minun arkiset blogireunaehtoni ovat monelle aivan uusia. Siksipä päätin koota alle sellaisia minun omia bloggaamisfaktojani, jotka ajattelin kiinnostavan myös teitä. Jemmassa on jo seuraavat 5 faktaa myös, mutta jos mieleenne tulee mitä tahansa bloggaamiseen liittyvää kysyttävää, nyt olisi hyvä hetki. 

Mutta tässä siis ensimmäiset viisi: 

  1. Itse blogitekstin kirjoittaminen vie minun koko bloggaamispäivistäni ehkä vain 1/3. Muu säätö : Kuvien otto ja laittaminen, blogialusta asetusten vääntäminen, sekä kampanjapostaukseen liittyvien mahdollisten ohjeistusten lukeminen ja noudattaminen vievät oman aikansa. Samoin postauksen jako someen ja  postauksen kommentteihin vastaaminen somessa ja blogissa vievät yllättävästi minuutteja, joskus jopa tunteja.
  2. Bloggaajat eivät saa ilmaisia lahjoja, kuten jotkut edelleen kuvittelevat. Jokaisesta vastaanotetusta tuotteesta maksetaan vero. Itselleni oli tulossa esimerkiksi tänä vuonna useita tonneja veronpalautuksia. Ilmoitettuani blogin kautta saadut tuotteet, palautukset jäivät alle 10 euroon. Lisää rahasta ja bloggaamisesta täällä
  3. Vaikka voisi kuvitella, että kun ”leikkiin on lähtenyt, leikki pitää kestää”, kyllä moni asia nettimaailmassa surettaa. Ensinnäkin. Kun perustin blogin 2011, en todellakaan voinut kuvitella, että sitä lukee joku päivä näin iso sakki porukkaa, eikä näin ollen mieleeni edes tullut miettiä, kuinka näkyvyyteen tulisi valmistautua. Vaikka se onkin tietysti ihanaa ja edellytys sille, että saan pitää tätä mahtavaa työtä ammattinani, tuli moni asia puskista. Olipa lukijoita kuukaudessa kolme sataa tai kolmesataa tuhatta, ja vaikka työ opettaa myös kasvattamaan paksun nahan, kyllä jokainen epäreilun ilkeä kommentti kuitenkin vähän raapaisee. Toisekseen nettimaailma ei tunne yksityisyyssääntöjä: Vaikka itse tekisit rajat oman henkilökohtaisen elämäsi ja blogisi välille, muut eivät välttämättä tätä kunnioita. On surullista, että omasta elämästä tulee ajoittain tahtomattaan viihdettä, jonka käsikirjoitusta ei itse voi itse päättää. Tiedän, että moni perustelee tätä sillä, että itsensä julkiseksi asettamalla tästä aiheesta ei pitäisi olla varaa valittaa. Itse olen toista mieltä : Kärjistettynä tilanteesta tulee mieleen raiskaus, jonka perusteluna rikoksen tekijä kertoo sen, että rikoksen kohteella oli seksikäs asu. Se, että kertoo blogissa yhden seikan elämästään usein johtaa siihen, että netissä aiheen tiimoilta kerrotaan yhdeksän muuta "totuutta". Välillä tuleekin tunne, kannattaako sitä yhtäkään kirjoittaa. 
  4. Vastaan  arkipäivässä 10-30 bloggaamista koskevaan sähköpostiin. Ne koskevat sisältöyhteistyökampanjoita, mahdollisia sellaisia, lukijaviestejä ja teknisiä asioita. Monilla maailmanluokan isoilla bloggaajilla on assari näitä(kin) käytännön asioita varten. Vaikka se omassa mittakaavassani olisi tietysti aivan naurettavaa, haaveilen välillä siitä, että joku muu hoitaisi kaikki tällaiset pakolliset hommat ja itse saisin keskittyä vain ja ainoastaan olennaiseen - bloggaamiseen. Viestitulvan takia olen maailman huonoin ja hitain vastaamaan sähköposteihini. 
  5. Bloggaamisessa yksi haastavimpia hommia – ainakin mielestäni – on olla tuomatta niitä ihmisiä postausten kuviin ja juttuihin, jotka eivät sitä halua/joilta ei ole kysytty lupaa esillä oloon. Voisi kuvitella, että on helppoa rajata vain tietyt ihmiset pois kuvista, mutta minusta se ei ainoastaan riitä. Vaikka tiedän, että esimerkiksi lähes jokainen kaverini on ok sen asian suhteen, että he tai heidän lapsensa näkyvät blogin kuvissa ja ovat mukana teksteissä, kysyn joka ikinen kerta erikseen, kun teen uuden postauksen, saanko julkaista jutun ja kuvat. Ja se on muuten aikamoinen homma, jos kyseessä on isokin tapahtuma! En myöskään halua edes sivulauseessa mainita sellaisia tapahtumia tai henkilöitä, joista joku voisi ajatella, että nyt heidän asioitaan esitellään kaikelle kansalle ilman lupaa. Siksi en esimerkiksi ole vuosiin puhunut kevätjuhlasta (koska silloinhan moni blogin ulkopuolinen tuntisi, että puhun heidän tai heidän lapsensa tärkeästä päivästä), vaan ennemminkin tyydyn sanomaan, että aloitin töistäni kesäloman. Mielestäni ei ole minun oikeuteni kertoa muiden ihmisten elämästä, mutta tietysti tämä linjanveto vaatii välillä kekseliäisyyttä, kun eihän tässä kuitenkaan omassa kuplassa yksin tule eleltyä. 

-Karoliina-

Kuvat: Janita Autio

paita, Second Hand // farkut, Lindex -70% // laukku, Ivana Helsinki 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta vertaus bloggarin ja raiskatun välillä on huono. Bloggareista juoruilu ei ole sama asia kuin väkivaltarikos. Tämä juoruilu rinnastuu tavalliseen juoruiluun mitä ihmiset harrastavat enemmän tai vähemmän oikeassa elämässä, mutta bloggareista juoruilu on kuitenkin vähän vakavampi asia, kun kukaan ei varsinaisesti tunne juoruilun kohdetta ja somessa juorut ja ehkä valheet jäävät koko maailman luettavaksi.

Jokainen varmaan tietää miltä tuntuu, kun joku puhuu selän takana ja varsinkin jos se puhuminen on oman elämän ehkä kipeidenkin asioiden vatvomista ja arvostelua. Toki tämä juoruilu on myös osa ihmisyyttä, nyt se on vain siirtynyt toreilta ja keittiöstä myös someen. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Tietysti raiskaus on kamalampaa kuin haukkuminen, mutta kyllä silti henkinen väkivalta, mitä minusta kaikki ilkeily on, voi olla myös  vahingollista. 

Some"juoruilun" ero on se, että kaikista karmeimmat kommenti ovat sellaisia, että harva varmasti edes kehtaisi kertoa niitä ystävilleen. Sellainen juoruaminen, jonka kehtaa tehdä omalla naamalla kahvikupin ääressä, on erilaista kuin anonyyminä kirjoittelu. 

Viimeinen lause :) Niin totta!

rai (Ei varmistettu)

Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, tästä tulee mieleen South Parkin safe space-jakso (tsekatkaa In My Safe Space Song jos ette tiedä mistä on kyse). Ei voi olettaa, että blogeissa ja muualla somessa voi ottaa kantaa ja esitellä elämäänsä, sekä mielipiteitään ja odottaa, että ihmiset vaan kiltisti kaiken nielevät. Some on vuorovaikutteista ja kyllä kun siihen leikkiin lähtee niin täytyy myös kritiikki kestää ja se, ettei kaikki pelaa reilusti. Jokainen päättää mitä itse elämästään julkisuuteen jakaa ja samalla asettaa sen kaiken kritiikin kohteeksi. Raiskausesimerkissä siis kun päättää lähteä julkisiin tiloihin niin saa myös kestää sen asunsa kommentointia ja sitä, että ihmiset muodostavat mielipiteensä sen perusteella.

Kuitenkin. Ei pidä unohtaa sitä, että lain suoja koskee myös julkisuuden henkilöitä ja meitä bloggaajiakin. Kunnianloukkaus, kotirauhan rikkominen, yksityisen tiedon levitttäminen jne. ovat rikoksia myös bloggaajia kohtaan. Asioista saa keskustella ja mielipiteitään esittää, mutta siinä vaiheessa kun aletaan esittää valheita totuuksina syyllistytään rikokseen. Itseasiassa pelkkä vihjailukin riittää. Se ei kuitenkaan riitä, että saa negatiivista kommenttia ja tulee paha mieli kun kaikki ei olekaan samaa mieltä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Täysin samaa mieltä siitä, että some on vuorovaikutusta, jossa eriävät mielipiteet ovat vain rikkaus. Ja itse asiassa monenkin jutun ydin ja idea. Kritiikki on myös suotavaa, mutta mielestäni kritiikiksi ei voi verhota ilkeilyä ja valheita. Olipa kommentti kirjoitettu anonyymisti tai sanottu päin naamaa. 

Minusta on surullista, jos tosiaan ajattelet, että jokin tietty asu oikeuttaa muiden haukut. Minusta missään asussa tepastellessa se ei ole oikeutettua. 

Kirjoitin ehkä epäselvästi, mutta itse en ainakaan tarkoittanut, että paha mieli tulee negatiivista kommenteista. Paha mieli tulee valheista. 

 

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.