14 lupausta vuodelle 2014

Kolmistaan

Dodiin!

En ole varmaan koskaan tehnyt uuden vuoden lupausta (äikänmaikkana tekisi mieli kirjoittaa muuten uudenvuodenlupausta), mutta tänä vuonna teen niitä peräti neljätoista.

Olen oikea to do -ihminen jo muutenkin, ja niinpä puhelimeni, kalenteri (niitä on neljä!) ja erilaiset vihkoni ovatkin olleet aina täynnä toinen toistaan tärkeämpiä suunnitelmia, aikatauluja, haaveita ja listoja. Joten miksipä en tekisi myös jonkinlaista kirjattua toimintasuunnitelmaa myös niinkin pitkälle jaksolle kuin kokonaiseksi vuodeksi.

Sain idean lupauksiin koulutuksesta, jonka kävin töideni puolesta syksyllä. Paripäiväisen koulutuksen lopuksi meidän tuli nimittäin piirtää paperille jana, joka kuvasi elämämme tulevaa viittä vuotta. Janan matkalle piti kirjata myös kolme haavetta, jotka haluaisi toteuttaa näiden vuosien aikana. Vaikka olenkin omasta mielestäni - ainakin viime vuosina - tiennyt hyvinkin tarkasti, minne haluan tähdätä, oli kirjaamisesta todellista hyötyä : Tuntui sille, kun tavoitteeni olisivat saaneet paljon konkreettisemman muodon ylöskirjaamisen kautta.

En oikein osaa eritellä tavoitteita, haaveita ja lupauksia toisistaan. Ajattelen, että koska moninkaan asioihin ei voi todellisuudessa elämässä vaikutta, ne eivät lupaamalla toteudu, voin vaan toivoa, haaveilla ja tehdä töitä niiden asioiden eteen, johon pystyy edes hitusen ujuttamaan näppejäni.

Tässä siis:

KARKIN HAAVETOIVELUPAUSLISTAUS VUODELLE 2014:

IHMISYYS.
1. Kiristelen hermoja vähemmän. Haluan lungin Karkin takaisin! (Onko äitiys tehnyt muista mutseista välillä kummallisen tiukkiksia?!?)

PARISUHDE.
2. Järjestän yhteistä aikaa Eepille ja minulle, ja keskityn kaikkeen siihen mahtavaan mitä meillä on (ja vähemmän siihen, ettei Eepi osaa imuroida kun keskeltä lattiaa).

VANHEMMUUS.
3. Korotan vähemmän ääntäni (koska ei se mitään auta, ja jälkeenpäin on vaan karmea morkkis).
4. Olen läsnä silloin kun olen paikalla.
5. Olen vieläkin jämäkämpi. "Ei" on " ei" (myös mutsin ollessa väsynyty, ja silloinkin, kun ei jaksaisi vääntää ja kuunnella huutoa).

 YSTÄVYYS  JA PERHE.
6. Järjestän aikaa ja läsnäoloa.

TALOUS.
7.  Maksan viime kesän muuttoremonttilainan (luottokortilta) pois, ja alan säästää pienimuotoisesti (nyt puhutaan kympeistä).
8. Noudatan viikkobudjettiani (jonka joskus opettelin, mutta sittemmin "unohdin"). Tämä tapahtuu niin, että nostan viikon alussa käteisenä tietyn summan, jolla tulee pärjätä viikko. Jotenkin itse olen ainakin paljon kriittisempi ostosteni suhteen, kun kukkarossani on aitoa rahaa, eikä vain korttia.
9. Ruokakauppaan listan kanssa sunnuntaina, jotta turhilta ostoilta (ja ajanhukalta!!) vältyttäisiin.

TERVEYS.
10. No se perhanan liikunta. Pitäs kai sitä. Kaikki pt:t ja muut tsempparit! Tulkaa pistämään mut kuntoon.
11. Vähemmän eineksiä (ok, ei niitä muutenkaan kauheasti syödä, mutta silti), enemmän kasviksi, marjoja, vihanneksia, luomua.
12. Karkkipäivät. Ihan meille kaikille. F menee sokerista aivan sekaisin. Eikä lounaan korvaaminen suklaalla minullekaan tee kovin hyvää.

TYÖ :  BLOGI, KIRJOITTAMINEN JA OPETTAMINEN.
13. Teen (edelleenkin) vain työtä ja töitä, jota/joita rakastan, ja joissa voin haastaa itseäni.
14. Kehityn ja kehitän.  Hyppään uusiin haasteisiin, ja pidän innostusta yllä.

 

Miltäs listani sinusta näyttää? Entä mitä lupauksia teet itse uudelle vuodelle?

 

-Karkki-

*Kuva: http://www.hdwallpapersinn.com/

 

 

 

Share

Kommentit

Eepi (Ei varmistettu)

Numero 2. oikein hyvä.

Karkki (Ei varmistettu)

Mut pitää sun silti imuroida. Edes keskeltä lattiaa :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Kiitos samoin :D Käteishomma tosiaan toimii!

äiti (Ei varmistettu)

Sitten voisit vielä luvata sen, että sulta ei häviäis tavaroita, papereita, vaatteita ym. enää niin paljon. Ja ettei äidin tarvihtis myöskään laittaa niitä Hanksulle unohtuneita tavaroita postissa perässä teille. :)

Karkki (Ei varmistettu)

Sitä en voi luvata ;)

Mirmaarian (Ei varmistettu)

Hyvältä näyttää!Erityisesti tuo käteisen nostaminen lompakkoon,tietty summa koko viikoksi.On ihan eri asia maksaa käteisellä,kuin vanhasta tottumuksesta maksaa kortilla.Ja sitä miettii ihan eri tavalla kaupassa ostoksiaan tuon asetetun budjetin ansiosta.:)Onnea vuodelle 2014! :)

Kommentoi