Aamiaisaatoksia

Kolmistaan

Moikkis,

olen ollut aina äärimmäisen huono syömään aamupalaa. Lapsena aamupalapöytä ällötti minua (onneksi meillä ei pakotettu syömään!), ja aikuisiän olen vedellyt aamun pari ekaa tuntia sumpin voimin.

Tänä vuonna minulle on kuitenkin tapahtunut muutos. Vartaloni on alkanut oikein huutaa aamuruokaa, enkä olekaan millään jaksanut odotella lounasaikaa.

Nyt onkin ollut  ihana syödä viikonlopun aamiainen rauhassa kauniista kiposta, viikolla vetäisen saman setin termosmukin mukana työmaalle. Leipä on minusta jotenkin vaivalloinen eväs, joten rahkahässäkkä on toiminut aika mukavasti. Ja samanhenkisestä setistä tykkää myös Neiti-F.

Tigerin lintukippoon loihdin itselleni tänä aamuna rahka-vaahterasiirappi-karpalojauhe -herkun, ja Neidin Arabian muumikulhossa rahkaa ryhdittävät hunaja ja mustaherukkajauhe. Tykkäänkin muuten itse lorotella maut ja makeutukset maustamattomiin jogurtteihin ja rahkoihin, koska silloin tiedän paremmin, mitä syön/syötän.

Sain muuten nuo Berryfectin marjajauheet viime viikolla blogin kautta testiin. Ja keksin heti, että nämä ovat kyllä todellinen pelastus esimerkiksi niille tyypeille, joilla ei ole pakastimessa tilaa marjoille. Saati pakastinta laisinkaan! Jauheet ovat nimittäin 100% marjaa, ja yksi teelusikallainen vastaa kokonaista desiä oikeita marjoja.

Voi kun valikoimaan tulisi näiden kirpeiden makujen lisäksi vaikkapa mansikka tai vadelma! Silloin ei tarvitsisi lorotella siirappia tai hunajaa päälle niin ahkerasi.Niin ja mustikkaa pitää kyllä hommata. Se on yksi lempimakujani noin yleisestikin ottaen.

Mitä koko perheelle sopivia, ja ehkä evääksikin pakattavia, aamiaisherkkuja teillä syödään?

Sunnuntaita :) Me suuntaamme ihan kohta Helsinkiin, ja Makian kevätsiivosmyynteihin Telakkakadulle. Voi kun löytäisin sieltä Neiti-F:lle Makian pinkin t-paidan kesäksi!Ja ehkä itsellekin jotain. Ihan vain pientä ;)

Aurinkoa, siskot!

-Karkki-

Kuvat:

Karkki, iPhone 4S

Kulhot: Tiger ja Arabia

Berryfect-jauheet saatu blogin kautta

 

 

 

 

Share

Kommentit

Salla (Ei varmistettu)

Noi marjajauheet on kyllä ässiä, mä käytin jossain vaiheessa Raitaniemen Marjatilan jauheita (Ruohonjuuresta löytyy) paljon. Etenkin jos on koko päivän liikkeessä eikä voi kantaa pakastepusseja mukana. Nyttemmin on vaan niin köyhä ja laiska että sitä hamstraa normikaupasta euron mustaherukkapusseja pakastimen täyteen.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Ne on kyllä aivan huikean hyvä keksintö! Onkohan hedelmistä vastaasia jauheita? Tosin niiden luomu-aspekti ei ehkä enää niin toimisi, koska eihän noita banskuja täällä pohjolan nurkilla kasva...

varovasti hunajan kanssa! (Ei varmistettu)

Kai olet kuullut botulismista? Eli vauvoille ja taaperoikäisille ei suositella hunajaa. Omalla vastuulla siis.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

En ole kuullut. Hei kerro lisää!!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.