Ahdistaako aamuherääminen? Tässä viisi vinkkiä parempiin aamuihin + lukija-ale

Kolmistaan

 

Aamu on se hetki päivästä, jolla on minusta kaikkein suurin merkitys koko päivän yleisilmeeseen. Jos nousee hyvällä fiiliksellä ylös, mitä todennäköisemmin päiväkin sujuu paremmin. Mutta jos kyseessä on tämän- tai tämänkaltainen karmea aloitus aamulle, on oloa hyvin vaikea kääntää enää millään ilveellä paremmaksi.

Minä en ole varsinainen aamuihminen, mutta voin sanoa, että en minä mikään huonoinkaan herääjä ole. En koskaan torkuta ja harvoin enää olen väsynyt siinä vaiheessa, kun olen saanut itseni ylös ja kasvot pestyä. Tiedän, että joillekin aamut ovat tuskaa, joten päätin listata tähän muutaman paremman aamun vinkin.

VIISI VINKKIÄ PAREMPAAN AAMUUN:

  1. Valitse aamuusi yksi sellainen lempparijuoma tai -ruoka, jonka nauttimisesta saat aina hyvän mielen. Minulle se on oikeasti hyvä ja laadukas aamukahvimukillinen. Valitsen muuten myös mukin – ihan huomaamattani – sen mukaan, että kädessäni on aina kaapin kaunein kuppi.
  2. Tee illalla jo kaikki sellaiset toiminnot, jotka voit tehdä aamua varten valmiiksi. Meillä se tarkoittaa sitä, että reput pakataan iltaisin, bussikortit ja avaimet etsitään eteisen pöydälle odottamaan ja kaikki vaatteet ulkovaatteista lähtien kaivellaan kaapeista esille. Etsimiseen ja pakkailuun menevä aika minimoidaan aamuissa.
  3. Tee meikkaamisesta mahdollisimman helppoa. Minulle se tarkoittaa konkreettisesti sitä, että yritän meikata aamulla mahdollisimman vähän. Tätä edesauttavat Microblading-kulmakarvat ja JB Lash -ripsipidennykseni*, joiden ansiosta kasvoni ovat heti aamusta asti skarpit. Tai ei nyt valehdella. Ei kellään ole varmasti kello 5.40 skarpit ja virkeät kasvot, mutta huomattavasti enemmän sellaiset kuin ilman ripsiä ja huoliteltuja kulmia.
  4. Laita kello soimaan viisi minuuttia aikaisemmin. Unessa viisi minuuttia ei ole oikeasti mitään, mutta olen huomannut, että arkiaamun rutiineissa se merkitsee valtavasti.
  5. Opeta lapsellekin tietyt aamurutiinit, jotka tämä toistaa aina samassa järjestyksessä. Meidän aamujamme helpottaa se, että teemme – useimmiten – aamutoimet synkronoidusti. Kun minä meikkaan, F syö aamiaista. Kun alan laittaa hiuskani, F alkaa pukea. Tällä tavalla molemmat ovat, ainakin melko usein, valmiita silloin kun pitää.

Jos haaveilet helpoista aamuista ja kauniista ripsistä, mainitsemalla blogini, saat -20% alennusta, kun otat uudet JB Lash -ripsipidennykset The Spassa.

-Karoliina-

*ripset saatu blogin kautta

Lue myös:

Meikkiä oman olon vai ympäristön vuoksi? 

Se ihan tavallaisen paska aamu 

Päivähoito ei ole lapsen paikka 

 

Share

Kommentoi