Ajankohtaiskatsaus. 3/ 2015.

Kolmistaan

  Onhan tätä maaliskuuta vielä hetki jäljellä, ja jottei menisi viimetippaan, on taas ajankohtaiskatsauksen aika.

  • Pääsiäsiloma. Vähänkö odotan! Enää kaksi yötä, ja suuntaamme F:n kanssa junalla kohti Hankasalmea. Pääsiäinen on yksi lempparijuhlistani. Lapsuuteni synttärijuhlamuistoihin liittyi aina vahvasti pääsiäiskoristelut ja –herkut. Ja onhan koko juhla sellainen kevään alkamisen merkki.
  • Kuten ajankohtauskatsauksen osassa 2/2015, edelleen liikuntaintoa odotellessa. Mikä sohvaperuna musta on tullut?!?
  • Olen saanut pidettyä kasvin hengissä KOLME viikkoa! Ehdottomat enkat. Hyvä minä!
  • Parvekkeensuunnitteluvimma. Kiitos vinkeistänne. Olen laittanut itselleni rajapyykiksi vapun, jolloin parveke tulee olla katseltavassa kunnossa. Päätin myös, että koko parvekkeen kustannukset täytyvät pysyä alle sadassa eurossa. Kasveineen, päivineen!
  • Kuinka montaa kertaa viikossa mä oikesti pyyhin pöydät ja lattiat murusista ja liiskaantuneista ruuista?
  • Suklaamousse. Ihanaa, että sinut on keksitty. Kilpailet ehdottomasti jälkkäreiden kärkikolmikossa Creme Bruleen ja Panna cottan kanssa.
  • Farkkuhaalari-innostus. Ostin itselleni JC:stä Crockerin mustat lappuhaalarit, ja Esko osti mulle vielä seuraavana päivänä siniset samanlaiset. Miten voikaan olla mukavat päällä! Voinko enää palata koskaan normipöksyihin?
  • Alan kuvitella itsestäni (luultavasti kasvin elossa pitämisen johdosta) muitakin superkykyjä. Harkitsen vieväni ompelukoneeni huoltoon, ja alkavani ommella erilaisia pieniä kodin juttuja. Tai jopa mekkoja. Silti olen melko varma, että tämä jää vain suunnitteluastelle.
  • F:n leikit. Miten iloinen olekaan, että hän leikkii yhä pidempiä aikoja, ja yhä innokkaammin huoneessaan. Ihan loistavaa se into ja reippaus (ja tietysti se, ettei koko ajan tarvitse itse olla mukana Lego- ja Barbie-touhuissa).

Tämmöistä täällä! Mites siellä?

-Karoliina-

*lenkkarit saatu PUMAlta

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Kommentit

enppu (Ei varmistettu)

Tuo parvekkeen suunnittelu on itelläki lähellä sydäntä. Törmäsin tällaseen ideaan: http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1427437543791.html tosi kiva,varsinkin jos tahtoo alkaa parvekeyrttiviljelijäks :)

Kolmistaan-Karoliina (Ei varmistettu)

Laitan tämän viikon OOTD-postaukseen :)

aava (Ei varmistettu)

Olis kiva nähdä nuo farkkuhaalarit päälläsi :) varmasti mageet

Kolmistaan-Karoliina (Ei varmistettu)

Voi miten symppis idea :) Kiitos!

Kommentoi