Alkkaripussukat kiertoon

Kolmistaan

Moikkis!

Vähän aikaa sitten Lähiömutsi-blogin ihana Hanne esitteli kauniita ommeltuja säilytyspusseja palapeleille, ja minua ihan hymyilytti, kuinka samanlaisten pienten arjen säilytyspulmien kanssa lapsiperheet oikein kamppailevatkaan. Minä kun olin juuri samoihin aikoihin ajatellut kertoa teille, kuinka meillä palapelit säilytetään.

Nuo Hannen pussukathan ovat aivan äärettömän kauniita, ja soveltuvat oikean kokonsa puolesta peleille paremmin kuin tämä minun idikseni. Mutta koska ompelu - kuten tiedätte - ei ole minun juttuni, on tämä minun pussukkaidikseni vieläkin helpompi toteuttaa. Tässä kun ei tarvitse tarttua edes parsinneulaan :)

Tiedättehän ne pussukat, joissa miesten boxerit ja pienten tyyppien alkkarit usein myydään kaupassa? Ennen olen inhonnut tätä turhaa muovisälää, mutta en kuulkaas enää. Joulun pussukkakasojen jälkeen nimittäin tajusin, että muoviset pussit sopivat usein todella kätevästi pelien säilyttämiseen. Ehkä palapelien alustat eivät aina pussiin mahdu, mutta toisaalta: Näistä näkee ainakin todella kätevästi heti läpi!

Ajattelinkin ehdottaa, että kirjoittelisitte tänne minun blogini alle omat kierrätys/säilytysvinkkinne. Sellaiset arjen pienet oivallukset, joista voisi olla apua muillekin. Jos vinkkejä tulee oikein paljon, voisin tehdä niistä erillisen postauksenkin.

Jakakaapa siis viisauttanne meille muillekin (niin ja niitä hyvänmielenleffavinkkejä kaivataan edelleen!).

-Karkki-

P.S. Lapsuudenkodissamme pestiin muuten kaikki purnukkamalliset ihovoidepurkit käytön jälkeen, ja niistä tuli meille tytöille sitten pinni- ja pompularasioita. Samoin monet ruokapurkit sopivat uudelleenkäytettäviksi. Tällä hetkellä meillä on kierrekorkillisessa, tuunatussa viinipullossa, huuhteluaine kylpäpärin kaapin päällä.  On kuulkaas paljon kauniimpi kuin se kaupasta ostettava muovinen huuhteluainepurnukka.

 

Share

Kommentit

Anni (Ei varmistettu)

Oottehan nähneet ranskankielisen Koskemattomat? Iiiiihana elokuva! Naurattaa ja liikuttaa.

Nuppu (Ei varmistettu) http://moiblogissa.blogspot.fi

Mä olin alkuun tosi kriittinen sitä kohtaan (inhosin niitä mainoksia...), mutta sitten joku lasten paita tahraantui ja kokeilin kerran. Jäin ihan koukkuun, se kirkastaa tosi hyvin vähän tummuneet vaatteet ja ei mun mielestä ole vienyt värejä. Tosin se toimii yleensä vain pari kertaa. Jos peset jatkuvasti samaa vaatetta vanishilla, se ei tehoa parin ekan pesukerran jälkeen samaan tapaan kuin aluksi.

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Täytyypä testata tuo aine!!

Karkki (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/

En ole. Kiitos vinkistä :)

Karkki (Ei varmistettu)

Ihana idea :D Niin juhlava!!

... (Ei varmistettu)

Kivoja lelurasioita koruille ja kaikelle mahdolliselle pikkutilpehöörille saa liuottamalla etiketit pois kannellisista muovipurkeista, joissa on ollut esim. punajuuri-/italiansalaattia. Samoin vanhojen VHS-kadettien kotelot on kätsyjä säilytyspaikkoja, ne voi halutessaan päällystää jollakin kauniilla paperilla ja kirjottaa selkämykseen sisällön ja säilyttää vaikka kirjahyllyssä (riippuen tietty, mitä sinne laittaa sisälle)

Karkki (Ei varmistettu)

Ihan asian vierestä: En ole koskaan uskaltanut testata Vanishia, kun pelkään, että se vie vaatteista lian mukana myös väriä. Miten aine on toiminut sinun käytössäsi?

tiiu (Ei varmistettu)

Tämä nyt ei ehkä niinkään säilytykseen, mutta pääsiäinen on tulossa. Viime vuonna tähän aikaan säästin ison kasan wc-paperihylsyjä, jotka päälystin lahjapaperilla, taitoin päät (niin kuin koruliikkeiden lahjarasiat yleensä) ja sisällä odotti virpojia minisuklaamunia palkaksi :)
Meillä noitia ei juuri käy, mutta kummilapsille j vuoden päästä oma poikakin jo ymmärtää.

Nuppu (Ei varmistettu) http://moiblogissa.blogspot.com

Meillä otetaan vanish-purkit talteen. Niistä lähtee helposti etikettitarrat irti, jolloin ne on ihan kivannäköisiä pinkkejä ja valkoisia säilytyspurkkeja. Lajittelen niihin pikkusälää, kuten hakaneuloja, klemmareita ja kuminauhoja, jotka muuten hukkuisi kodin kaaokseen :)

Karkki (Ei varmistettu)

Samoin lehtikotelot toimivat noiden VHS-koteloiden tavoin!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.