Aurinkomorkkis

Ladataan...
Kolmistaan

Moro,

minulla oli eilen oikein perinteinen sunnuntaifiilis. Vettä satoi, oli kylmä ja koko juhannuskivakin olin jo takanapäin. Jussi meni mökkitunnelmissa perheen kanssa. Syötiin hyvin, naurettiin paljon, eikä hyttysetkään olleet enää riesana. Oikein onnistunut mökkiviikonloppu siis.

Juhannuspäivänä aurinko paistoi Hankasalmella täydeltä terältä, ja fiilis oli kyllä todella kesäinen. Tällaisia aurinkopäiviähän on ollut todella vähän vielä tämän kesän aikana.

Olen koko vuoden paasannut kavereilleni auringon vaaroista ja arskan vanhentavasta vaikutuksesta, mutta taisin sitten itse unohtaa omat oppini...

Normaaliaamuina laitan kasvoilleni tuplasti suojakertoimia. Ensin levitän iholleni Cliniquen päivävoiteen (SPF 25) ja sitten vielä sudin vähän päälle Sheer Coverin mineraalipuuteria (SPF15). Koska mökillä en kuitenkaan noudatettele mitään kauneudenhoitorutiineita (en siis vilkaise peiliin kertaakaan), niinhän siinä kävi, että aurinko tarttui suojakertoimettomaan naamaan vähän kovemmin kuin olin odottanut. Ihan niinkin kovasti, että naamani sai ihanan pandalookin mallia: Ray-Ban Wayfarer. Arvaatkaa vain kuinka paljon olen joutunut läträämään itseruskettavaa silmieni ympärille eilen ja tänään. (Tuolla JaneIredalen Tantasia -voiteella saa muuten todellia aidonvärisen päivetyksen.)

Aluksi aurinkolasirajat hihityttivät oikein kunnollakin (erityisesti kaikkia muita mökkiläisiä), mutta illalla minuun iski jo jonkinmoinen aurinkomorkkis. Ihoni ei varsinaisesti palanut, mutta kyllä se silti vähän kummalla saunan jälkeen tuntui. Perkules! Nykyisin ihosyöpätietouden valossa ei todellakaan kannataisi pelleillä auringon kanssa. Onneksi olin sentään muistanut voidella Neiti-F:n suojavoiteella!

Lasten kanssa auringon suhteen ei kyllä olekaan pelleilemistä! Ihosyöpäriskinhän on nimittäin todettu lisääntyvän nimen omaa lapsuusiässä tapahtuvan liiallisen auringolle altistumisen seurauksena. Siksipä tässä muutama vinkki à

SUOJAA PIKKUTYYPPI AURINGOLTA NÄIN:

  1. Vaate suojaa parhaiten! Pue pikkuisesi esimerkiksi viileään pellavaan tai ohueen puuvillaan, älä unohda UV-suojavaatteita.
  2. Suojaa lapsen pää hellehatulla, pipolla tai lippiksellä, ja vältä näin auringonpistos.
  3. Muista hankkia aurinkolasit myös pienelle lapselle. Tarkista, että laseissa on mustan muovinpalan sijaan kunnollisen suojan sisältävät linssit.Lapsen silmän mykiö päästää UV-säteilyä lävitseen enemmän kuin aikuisen.
  4. Yleinen käytäntö on, että 0-2-vuotialle lapsille ei tule laittaa aurinkovoidetta. Joidenkin merkkien voiteissa kuitenkin lukee, että voidetta voi levittää jo puolivuotiaille vauvoille.
  5. Lasten aurinkosuojavoiteissa tulee olla sekä UVA- että UVB-suoja. Lasten suojavoiteiden tulee sisältää auringon fysikaalinen suoja!
  6. Valitse tarpeeksi korkea suojakerroin.
  7. Lisää voidetta lapselle muutaman tunnin välein.
  8. Älä unohda suojata myöskään korvia, niskaa tai muita herkkiä alueita!
  9. Muista nesteytys!

 Näillä vinkeillä ja juhannuksen kakkukuvatunnelmalla hauskaa alkavaa viikkoa! Toivottavasti se aurinko pilkistelisi edes vähän...

 

-Karkki-

Lähde:

www.poliklinikka.fi

Kuvat:

Karkki, Olympus E-PL1

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.