Bannerin takana on nainen

Kolmistaan

Kuten moni teistä onkin jo rekisteröinyt, blogin ulkoasu muuttui maanantaina. Kauanhan tämä olikin sellaisessa vähän välivaihetilassa, joten oli ihana saada blogikoti taas kauniiksi.

Kiitos uudesta ulkoasusta kuuluu meidän Bellan mahtavalle Helpdesk-tyypille, sekä erityisesti Sanni Kariniemelle, joka teki sivuista kuvituksillaan kauniimmat, kuin olisin voinut edes kuvitella. Haastattelin vähän Sannia, jotta tekin pääsisitte tutustumaan naiseen Kolmistaan-bannerin takana.

Kuka olet ja mitä teet?

"Olen Sanni. Pian 30. Kotoisin Mikkelistä ja siitä Lahden kautta siirtynyt Vantaalle. Olen teollinen muotoilija ja viime keväänä muotsikasta graafisen suunnittelun osastolta valmistunut medianomi. Teen toiminimellä erilaisia graafiseen muotoiluun ja kuvitukseen liittyviä juttuja. Rakastan piirtämistä!"

Kerro Kolmistaan-blogin ulkoasusta ja sen teosta.

"Sain Karoliinalta tosi kivan briiffin uudistaa Kolmistaan -blogin banneria ja vähän muutakin kuvallista matskua. Aika hyvin taisin heti päästä kärryille siitä, mitä uudelta bannerilta toivottiin. Karoliinan kanssa on superhelppoa ja mukavaa tehdä yhteistyötä: Naisella on selkeä visio siitä mitä haluaa, mutta hän antaa myös tekijän näkemyksille tilaa"

Millaisia töitä tällä hetkellä työstät?

"Tällä hetkellä olen suunnittelutoimistossa täyspäiväisenä harkkarina. Ohella teen mm. oppikirjakuvituksia ja omia pikku kuvitushommia."

Mitä uutta nettikaupassasi on, ja entä mitä on tulossa?

"Nettikaupassa on nyt mm. erivärisiä tyynynpäällisiä Uni-kuosista. Ja uutta trikookangasta vaatetukseen! Tulossa on vielä ainakin kasseja, keittiöliinoja, sekä leikkuulautoja ja tarjottimia jouluksi. Kaikki on tehty tietysti Suomessa!"

Kiitos, Sanni!

Mitäs te lukijat olette mieltä uudesta ulkoasusta? Vielä ainakin noita teidän kommentointikuvakkeitanne muokkaillaan, mutta pääasiassa sivun pitäisi - ainakin näin bloggaajan näkökulmasta - olla melko valmis.

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, sekä Eskon Instagramin kautta.

Share

Kommentit

Anna/ Herkkä elämä (Ei varmistettu) http://herkkaelama1.blogspot.fi

Minusta uusi banneri on aivan huikea! :) :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Toimiiko nyt paremmin?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Mites nyt?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti!!

Esko (Ei varmistettu)

Onneksi siinä on nuo sakset niin voi halutessaan leikata nämä poseeraavat synkistelijät pois...:) Ei vaan, kiitos mielipiteistänne.

(Ei varmistettu)

Banneri on hieno, mutta voisiko tekstin fonttia vähän paksuntaa. Nyt parissa minun seuraamassa blogissa on fontti vaihtunut kapeampaan/ohuempaan, jota on vaikeampi lukea. Silmälasitkin on vasta uusittu, niin ei vika pitäisi siinäkään olla.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Jokos nyt toimii?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitti ❤

Ella (Ei varmistettu)

Nyt on parempi! Ja hyvä, että muutkin kommentoi fonttia, niin vika ei ollut vain minun silmissä!

seija (Ei varmistettu)

No nyt näkyy:)

seija (Ei varmistettu)

teksti ei ole oikein luettavaa, t-kirjaimen viivat eivät näy ollenkaan, muuten olisi hyvä

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos ❤

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hyvä kun kerroitte. Entäpä nyt?

Anne (Ei varmistettu)

Pistin ihan sama asia silmään.. teillä vähän tuollaiset malliposeeraukset.. upeat kuvat, mutta jotenkin ei teitä..

Nettanen (Ei varmistettu)

Hahah Esko, juuri mietin etenkin sinun kohdallasi että miksi olet noin kovin totinen kuvassa, kun ei tule sinun luonteesi tuosta yhtään esiin! :) Vaikutat aina videoilla ja postauksissani niin hauskalta huumorimieheltä :)

Leena (Ei varmistettu)

Hei,

Saman huomasin minäkin, fontti on äärimmäisen vaikealukuista. Pitäisi olla suurempikontrastinen fontti. Mulla esim. häviää tällä fontilla kokonaan t:n viivat. Silmiin sattuu jos tällaisellä fontilla täytyy yrittää lukea.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Totta :)

Esko (Ei varmistettu)

...minähän olen tämmöinen totinen jurottaja, joka harvoin hymyilee...:)

Mona (Ei varmistettu)

Fontti tökkii myös täällä, on jotenkin keskeneräisen oloinen, sitä jotenkin kokoajan odottaa "sivun latautuvan vielä loppuun" ja fontin vähän muuttuvan, nyt on vähän persoonaton ja tylsä?
Tai että fontti voisi olla bloggaajan aikaansaannoksia, mutta että ammattilaisen ratkaisuksi aika mielikuvitukseton :(

Netta (Ei varmistettu)

Sinäänsä tosi kiva ja nätti, mutta vähän nuo teidän valokuvat pistää silmään. Lapsi on niin iloisen ja luonnollisen näköinen, mutta sulla ja Eskolla tollaiset totiset, vähän posetusilmeet. Näyttäisi vielä kivemmalta, jos teidänkin kuvissa olisi tuollaista samanlaista aitoa iloa kuin lapsellanne :)

Ansku (Ei varmistettu) http://www.peaceandstyle.fi/

Minä tykkään uudistuksesta. Tämä on tosi raikas ja kekseliäs.

Ja tässä olisi vielä sitten tällainen haastekin, ollos hyvä: http://www.peaceandstyle.fi/2015/11/mokkahame-ja-kolme-isoa-kysymysta.html

Kata (Ei varmistettu)

Uusi ulkoasu on tosi pop! Piristävä :)

Mona (Ei varmistettu)

Hei !
Nykyinen fontti on ihan älykiva! :) jeee

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hyvä tosiaan kuin sanoitte! Teitä vartenhan tätä tehdään, niin kyllä tekstin pitää olla myös lukukelposta :)

Katinka (Ei varmistettu)

Blogin uusi ilme on tosi hyvä.
Asiasta toiseen...olen tulossa Lahteen ja haluaisin ostaa Sannin koruja. Onko niitä missään myytävänä vaiko vaan nettikaupasta tilattuna?
Yhdet ketut tilasin aikanaan ystävälleni ja nyt haluisin itsellenikin Sannin korvikset.
Pikkujouluissamme on vielä black & white-teema. Kävis aika hyvin...eikö?

Puhtia kirjoittamiseen Karkki ja hyvää mieltä teille kolmelle.

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.