Hei kuka mä oon?

Ladataan...

Mun mielestä parisuhteessa ja perheessä kukaan ei voi liikaa sooloilla. Kun ollaan yhtä tiimiä, tulee kaikkien tulla vähän vastaan. Ja vaikka omista asioista tuleekin pitää kiinni, on yhtä tärkeää myös joustaa, mukautua ja osin jopa tehdä sellaista, joka ei itse niin nappaa.

Nyt kun olen yksin (tai siis F:n kanssa kaksin), olen alkanut pohtia, kuka minä oikeasti olen. Mitkä asiat kiinnostavat minua itseäni ja mitkä kiinnostivat joskus vain siksi, että niistä kuului olla kiinnostunut? Mistä asioista minä en henkilökohtaisesti pidä ja mikä mielipide onkin täysin omaani?

Oliko niin, että minä en voi muuttaa koskaan Helsingistä pois? Vai oliko asia niin, ettei me voitu? Onko vappu minusta teennäinen juhla, vai oliko se vain meistä sitä?
Toisaalta matka edessä tuntuu ihan hullulle ja osin jopa sille, kuinka tämän kaiken edessä tulee toimia. Pitääkö minun kahlata kaikki urheilulajit ja harrastukset läpi, jotta löydän oman itseni ytimen? Kuuntelenko Spotifyn puhki löytääkseni sen minun säveleni ja istunko peilin edessä vain löytääkseni sen tyylin, joka kertoo minusta eniten?

Niin ja: Olenko minä sittenkään se temperamenttinen ja suorasanainen ilopilleri joksi olen itseni luullut, vai ennemmin joustava piiloujo, jonka todelliset sanomiset jumittuvat kurkkuun niin, että ne tulavat harvoin suusta ulos? Ainakaan ilman sarkasmifiltteriä. Sillä tavalla kun on helpompi puhua.

Olen joutunut viime viikkoina pohtimaan myös paljon sitä, kuinka paljon voin ja haluan antaa uusien tuttavuuksien ja tilanteiden vaikuttaa minuun. Missä menee se raja, että avoimesti haluaa oppia muilta ja missä pisteessä taas yritän liikaa myötäillä ja olla se helppo ihminen?

Niin ja meneekö toisaalta anti-myötäily tässä itsenäisyyspuuskassani jopa jo yli jääräpäiseksi junttaamiseksi? Menetänkö jonkin hienon tilaisuuden tai ihmisen vain siksi, etten osaa olla niin pehmeä ja avoin kun oikeasti olen, koska pidän liiankin tiukasti kiinni omasta itsemääräämisoikeudestani?

Vaikka tutustuminen oman itseni mieleen onkin vielä kesken, sen ainakin jo tiedän, ettei tätä pohdiskelua tehdä turhaan. Tähän mennessä olen saanut selville, että uusi minä kuuntelee musiikkia useammin, nauttii ulkoilmasta enemmän, pohdiskelee kauemmin ja syön isompia annoksia kuin vanha. Niin ja nauttii kaikesta pehmeästä, kauniista ja rauhasta. Rokista ja rauhasta, oikeassa suhteessa. Rokista.

-Karoliina-

Kuvat: Auroora Aamurusko

Share

Kommentit

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Jenni voimia ja rohkeutta sulle! Nippe on oikeassa!!

Tiina (Ei varmistettu)

Itsetutkiskelu on tärkeää :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi miten kauniisti sanoit tuon viimeisen virkkeen <3

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hienosti kuvattu tuota prosessia. Kiitos tuesta tälle matkalle :)

Tirpustiira (Ei varmistettu)

Niinpä, samoja ajatuksia olen käynyt läpi viime aikoina vaikken eronnut olekaan. Muutin kauas lapsuuden kodistani ja tapasin nykyisen mieheni lähes saman tien. Olen itsenäistynyt ja irtaantunut vanhemmistani nykyisessä parisuhteessani ja nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin alkanut miettiä kuka oikeasti olen. Kuka olen siksi, että mieheni tykkää minusta sellaisena, mitä ehkä olen kätkenyt itsestäni koska miestä ei sellaiset kiinnosta. Mitä olen vuosikauden halunnut olla mutta mitä en oikeasti ole tai mikä ei ole lainkaan minua ja omintani. Äitiys on tehnyt tässä asiassa myös paljon ja varsinkin opettanut itsestäni ja elämästä. Ja ehkä sysännyt liikkeelle tämän pohdiskelunkin. Joka tapauksessa isoja ja pieniä asioita, joista toivottavasti lopputuloksena on ehyempi ihminen. Tsemppiä sinulle!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Olipa mielenkiintoista lukea sun tarina. Kiitti, kun jaoit sen!

Laamu (Ei varmistettu)

Just näin; joskus huomaa jonkun hetken verran itekkin miettivän, kuinka paljon tähän "Minään" kuuluu ihan suoranaisia olettamuksia omasta itsestä ja kuinka paljon määrittelen itseäni puolison kautta. Ollaan oltu kohta 12 vuotta yhdessä, ja oon joutunut välillä ilokseni ja välillä kauhukseni huomaamaan näitä juttuja itsessäni. Yhdessä vaiheessa hoksasin, etten olekaan vain ujo tai hankala tai huono tutustumaan uusiin ihmisiin; silloiset olosuhteet vain mättivät.
Puolisoon kun vertaan itseäni, olen musiikin kuuntelusta lähes piittaamaton ja tylsällä musarepertoaarilla varustettu keskiverto-laiska musadiggari, kunnes taas yksin (lapsen syntymän jälkeen harvoin) ollessani käännän nupit kaakkoon kun muistan miten ihanaa on kuunnella omaa musaa-meillä kun just mies varastaa huomaamattaan kaiken äänitilan kodista jatkuvalla musaa plaraamisella.
Tämmösiä huomioita mä oon tehnyt, ja näitä tulee varmaan lisää. ?
Tsempit sulle tuohon ajatustyöhön; oon ihan varma, että se tuottaa tulosta, ja on sen arvoista. Sit voit vähän niinkuin syntyä uudelleen omaksi itseksesi.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi jukra! Tsemppiä siihen :)

Eevis (Ei varmistettu)

Tärkeitä pohdintoja! Anna itsellesi aikaa ajatella, sulatella ja mielipidettä saa vaihtaa useammankin kerran. :)

Nippe (Ei varmistettu)

Toivon, että parisuhdesolmunne aukeavat. Puhukaa suoraan painavista asioista, kissa pöydälle.
Ja tämä on aito neuvo: Parisuhdeterapia, jos tarvitsette ulkopuolisen näkemään paremmin ongelmanne. Vaatii rohkeutta, mutta ehdottomasti lastenkin vuoksi kannattavaa. Voimia teille!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos, Tanja :)

(Ei varmistettu)

Kiitos, kun kirjoitit tästä aiheesta! Ilo lukea sujuvaa ja syvää tekstiäsi. Noiden asioiden äärelle toivoisi monen muunkin pysähtyvän, ainakin ennen uuden suhteen mahdollista alkua.

Itselläni samat kysymykset käynnistyivät viisi vuotta sitten äidiksi tulon myötä, ja nyt kahden lapsen ja yhden ihanan vaimona asumme paikkakunnalla, johon työt ovat meidät tuoneet, mutta jossa en koskaan kuvitellut asuvani. Siksi huomaan pohtivani noita samoja kysymyksiä toistuvasti.

Halusin kertoa tämän, koska luulen oikean ihmisen soljahtaessa elämääsi huomaavasi, että sellainen suhde sisältää onnellisesti myös itsesi peilaamisen ja tarkastelun. Se ei vaadi sinuutesi häilyvän.

Kaikkea hyvää kevääseenne ja voimia töiden kevätkiireisiin!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

On :)

Daniella (Ei varmistettu)

Itse huomasin etenkin terapiavuosina, vähän myös myöhemminkin, että itsensä etsimisen jossain vaiheessa tulee väistämättä lieviä ylilyöntejä. Vähintäänkin ajatuksentasolla, mutta luultavasti myös ihan käytännössä. Kun on pitkään ollut jossain "roolissa" ja yrittää pyristellä siitä irti tai muuttaa sitä jonkinlaiseksi, sen tekee voimakkaasti. Toisaalta siksi, että ei ole helppoa muuttua, on pakko vähän "ylinäytellä", jotta itsekin tottuisi. Toisaalta siksi, että muutkin oikeasti ymmärtäisivät, että hei, en minä ole enää sellainen, nyt minä olen tällainen. Tilan ottaminen uudenlaisena ihmisenä on aluksi tärkeää. Hetken päästä, kun tulee sinuiksi uuden itsensä kanssa tai oppii vain tuntemaan itsensä paremmin, voi rentoutua, eikä tarvitse olla oma itsensä niin näyttävästi. En tiedä saako tästä mitään tolkkua.

Itse koin joskus olevani vähän näkymätön, helposti tallottava ja ihminen, jonka mielipiteillä tai tunteilla ei ollut väliä. Vähitellen itsetutkiskelun myötä tuli vaihe, kun saatoin viattomille asiakaspalvelijoille ärhennellä, vain siksi koska minulla oli oikeus saada jonkinlaista palvelua ja halusin tehdä selväksi, että minua ei ohiteta. Jokainen, joka vähänkin teki "vääryyttä" minua kohtaan, nostin kynnet pystyn ja sanoin EI. Onneksi se vaihe meni ohi. Ärhentelijän alta löytyi ihminen, joka voi pitää puoliaan vähän rauhallisemmin ja sovittelevammin :)

Matka itseen on kiinnostavaa, pelottavaa, raivostuttavaa, turhauttavaa ja erittäin palkitsevaa. Nauti matkasta!

tanja (Ei varmistettu)

Sulla tuon pohdiskelin on varmasti käynnistänyt erotilanne, mutta uskoisin, että tällainen vaihe kuuluu myös ikään. Itse olen 31, naimisissa ja lapsia on kaksi. Parisuhdetta on takana 12 vuotta ja koko kevään olen käynyt läpi samanlaisia itsepohdiskeluja. Kuka minä olen, kuka haluaisin olla, mitä muut olettavat minun olevan? En usko, että olisin muokannut itseäni vain parisuhteeni pohjalta, vaan elämä itsessään on muovannut minusta sen, mitä nyt olen. On osia, joista pidän ja osia, joita haluan kehittää. Ja on niitä osia, joiden haluaisin tulevan ulos, mutten ole ennen kokenut olevani tarpeeksi rohkea.

Tsemppiä pohdintoihin :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Annan :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos paljon ja valoisaa kesää!!

Petra (Ei varmistettu)

Tuttuja ajatuksia :) Eron ja siihen johtaneiden syiden läpikäyminen oli rankkaa, mutta samalla tuli tutustuttua itseensä ihan uudella tavalla. Mietin kuka on tämä aikuinen eronnut nainen ja äiti, ja miten hän eroaa siitä tytöstä joka olin aiemmin. Erilaisissa ääripäissäkin tuli vierailtua, kuten leikattua hiukset lyhyiksi koska eksä oli tykännyt pitkistä yms. Osa eron jälkeisistä teoista ja mielipiteistä tuntuu näin jälkeepäin tarkasteltuna tarpeettomalta kapinoinnilta, mutta koitan olla lempeä itselleni ja muistaa että silloin niille oli tarve. En olisi tämä ihminen, joka olen nyt, ellen olisi kokeillut muunlaisiakin rooleja ja elämäntapoja, eikä tämä nykyinen minänikään ole pysyvä. Kymmenen vuoden päästä olen toisaalta se ihan sama tyyppi ja toisaalta ihan eri ihminen kuin nyt.

Jenni (Ei varmistettu)

Voi mä tulin pitkästä aikaa kurkkaamaan blogia ja täällähän on tapahtunut vaikka mitä! Toisaalta taisin tulla ihan oikeaan aikaan sillä itse sanoin miehelle eilen että muuta. Meillä kaksi pientä lasta ja syyllisyys jäätävä! Syitä on paljon mutta lähinnä koska hän ei arvosta minua kaikkea ja on alkanut nimitellä. .. niin onko tämä nyt oikea syy rikkoa perhe? Sen kanssa painin ja mies on sitä mieltä että kun hetki taas teeskennellään niin kaikki on ennallaan. Mä luulen että ei ole. Mussa ei ole enää mikään ennallaan :( voi mä voisin kirjoittaa lopullisesti mutta taidan säästää sua:) en kolunnut kaikkea läpi blogista mutta ehkä joku päivä! Tsemppiä teille ja yritän vierailla useammin!

petra (Ei varmistettu) http://sangynalla.blogspot.fi

Tuttuja ajatuksia! Itse olen hukannut itseni vaimouteen ja äitiyteen ja välillä on oikeasti vaikea miettiä mistä itse oikeasti tykkään ja mitä haluisin vaikkapa harrastaa. Nyt haaveilen alottavani syksyllä heti jälkitarkastuksen jälkeen kaverin tankotanssisalilla ilma-akrobatian kerran viikossa :D

vieras (Ei varmistettu)

Kysymys koskee tuota farkkutakin alla olevaa puseroa: Mistä hankittu? Magee.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Ikä ja äitiys ovat tosiaan nekin varmasti vaikuttaneet. Toivotaan tosiaan, että ulos "tuutista" tulee parempi ihminen.

Kivaa kevättä ja kiitos!

Nippe (Ei varmistettu)

Erittäin valaisevaa pohdintaa.
Mitä on minuus? Mitä siihen sisältyy? Mistä nautin, mitä vihaan?

Itseltä meni nuorena vuosia rehellisesti hukkaan vääränlaisen henkilön avovaimona.
Meni legendaarisia bändejä, festareita, ystäviä, matkustustilaisuuksia, töitä...
Kun aloitin uuden elämäni sinkkuna, löysin ne todelliset ystävät, jotka ovat edelleen tärkeitä elämässäni.
Löysin musiikin entistä avarammin. Löysin taas sen pukeutumistyylin, joka oli ollut hukassa.
Olin OMA itseni.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kuulostaa ihanalle! Lopputulos siis :)

(Ei varmistettu)

Ehkä hieman pinnallisen oloinen kommentti näin hyvään ja pohdiskelevaan postaukseen, mutta kuvat tässä ja uusimmassa postauksessasi olivat niin kauniita, että pakko on sanoa! Olet kyllä Karoliina ihan järkyttävän kaunis, erityisesti tuo toka kuva on niin mieletön, että ihan kateeksi käy! Tää nykyinen hiustyyli on superhyvä, jollain tapaa freesimpi, tyylikkäämpi ja nuorekkaampikin kuin ennen. Otsiskin sulle toki sopi, mutta nyt näytät vielä entistäkin upeammalta! Ja upeita ovat myös blogisi ja ajatuksesi!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi kiitos ihanista sanoistasi!

Piaf (Ei varmistettu)

Käyt niin samoja juttuja läpi kuin minä kolme vuotta sitten, ja edelleenkin. Erosin kun lapsi oli 2,5 vuotias, oltuani isänsä kanssa koko aikuisikäni, 17 vuotta yhdessä. Olin äitiyden pyörteissä jättänyt liiaksikin omaa itseä taka-alalle. Kun vielä työ meni kokonaan uusiksi, oli edessä todella iso kartoitus siitä kuka minä olen, mistä minä nautin ja missä menevät minun rajani, miten haluan ja miten en halua tulla kohdelluksi. Kävin jossain vaiheessa paljon deiteillä, elämäni ensimmäistä kertaa, ja se että joudut ventovieraille ihmisille kertomaan itsestäsi auttoi tavallaan ymmärtämään itseä paremmin.

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.