Junamatkalle mukaan!

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkis!

Kuten tiedätte, matkaan F:n kanssa junalla Keski-Suomeen keskimäärin kerran kuussa. Olemmekin kokeneet kolmen ja puolen vuoden aikana monta erilaista junamatkaa ja niihin liittyvää järjestelyä. Niin ja pakkaamisrutiinit ja -tarpeetkin ovat muuttuneet kolmen ja puolen vuoden aikana muutamaan kertaan.

Kun F oli aivan pieni vauva, matkaan tarvitsi ihan kauheasti kampetta. Tuttipullot, rintapumput, leikkimatot, rintareput...Valtava määrä tavaraa! Onneksi vaunuihin sai tungettua hyvin tavaraa. Itse matkanteko pikkuvauva-aikaan oli helppoa. F nukkui rattaissa. Välillä syötiin ja vaihdettiin vaipat. Matkat menivät minulla työntäyteisesti, mutta helposti.

Taaperoaika. Se, kun F oli 10kk-1.5 vuotta, oli karmeinta aikaa junamatkoilla. F osasi jo kävellä, mutta (varsinkin jakson alkuaikana) järkeä ei ollut päässä vielä yhtään. Uhkarohkeat kiipeämisyritykset, ja haparoivien askelten päätyminen kaatumiseen ja itsensä satuttamiseen junan keikkuvassa vaunussa, toivat lisäjännitystä matkaan. Tavaroiden määrä kuitenkin jo tässä vaiheessa väheni, ja istumarattaiden alatila riitti ihan hyvin matkavarusteiden kuljettamiseen.

Matkaajahistoriamme kolmas vaihe alkoi F:n kolmivuotissynttäreitä ennen. Radikaalein muutos matkaamisessa ja pakkaamisessa tapahtui, kun päätimme jättää rattaat kotiin. Samalla piti keksiä, millä ja miten tavaramme kannamme, kun rattaat eivät enää toimineet kantojuhtana. Erityisen mietinnän alla oli mahdollisimman hyvin kädet vapauttava laukku, jotta vaarallisella junaraidealueella minulla olisi kädet vapaana F:n pitämiseen turvassa.

Jossain aikaisemmassa postauksessa haaveilin erilaisista pro-rinkoista, mutta sitten kävikin niin, että Lidl - taas kerran - veti voiton muista merkeistä ja liikkeistä :) Ostin nimittäin Lidl:stä minirinkan 17 euron hintaan, ja kokemuksella voin sanoa, että ostos oli julmetun hyvä!

Isäni on oikea Lidl-fani, ja hänen innoittamana kotiimme on rantautunut ruuan lisäksi monta Lidl:n tuotetta. Mm. paistinpannut, raclettegrilli, vohvelirauta, naamiaisasuja...Enkä koskaan ole joutunut katumaan ostoksiani.

Isäni oli joskus työmatkalla Saksassa kysellyt paikallisista Lidl:n suosion salaisuutta. Saksalaiset olivat kertoneet, ettei heidän maassaan menesty mikään kauppa, jonka tuotteet olisivat huonoja. Saksalaiset kun palauttavat heti tuotteen, jos se ei ole hyvä. Siksi maassa ei kannata kuulemma myydä sekundaa. Ei edes silloin, kun tuote on vain muutaman euron hintainen.

Tässäpä muuten ehkä suurin ero meihin suomalaisiin. Itse ainakin olen monta kertaa jättänyt huonon tuotteen reklamoimatta, jos se ei ole ollut kovin kallis. Nyt kun ajattelen toimintaani, on se aivan tyhmää! Vaikka tuote olisi maksanut vain euron, kai sen sentään pitäisi olla toimiva, vai kuinka? Ehkä voisimme ottaa mallia vähän enemmän saksalaisista tässä suhteessa.

Uuteen matkasettiimme F:n kanssa rinkan lisäksi kuuluu mini-Kånken, jota F itse kantaa. Varsinaiset matkatavarat me pakkaamme minun selässäni kulkevaan rinkkaan, F:n reppuun taas menee kevyimmät eväät, junassa jalkaan vaihdettavat tossut, lelut ja iPad.

Ostamme nykyisin F:n kanssa enää harvoin junasta ruokaa. Gluteenittomia tuotteita on junassa todella vähän, ja toisaalta: Kotoa tuodut eväät ovat paremman ruuan lisäksi usein halvempiakin.

Olenkin huomannut, että gluteenittoman ruokavalion ansiosta minusta on tullut oikea eväiden kantaja. Kun kioskien eväsvalikoimasta enää harva ruoka käy, kanniskelen eväitä joka päivä mukanani. Eväiden mukava kuljettamisessa lasiset Wean Greenin rasiat ja LifeFactorin-juomapullot ovat olleet muuten superkäteviä. Niin eväsrasiat kuin juomapullotkin ovat siinä mielessä oivia matkalla, että ne eivät valskaa. Jopa nestemäiset tuotteet pysyvät visusti omissa oloissaan valahtamatta laukunpohjalle. Eväslusikkana toimii muuten edelleen, jopa minulle, Tubberwaren matkalusikka kotelolla.

F:kin juo nykyisin muuten myös paljon innokkaammin vettä, kun sen saa ryystää juomapullon pillillä pinkistä pullosta. Siis ihan kotioloissakin, ei vain matkoilla.
Yksi vinkki matkapakkaamiseen on tietysti se, että hyvien eväsrasioiden ja laukkujen lisäksi matkaa tietysti helpottaa se, että määränpäässä on perustuotteet valmiina. Itse olen vienyt/vanhempani ovat ostaneet esim. F:n mummolaan ja mökille kaikkia meidän perusvaatteitamme muutamat kappaleet, jottein yöpukua, lököpöksyjä tai kumisaappaita tarvitse joka kerta roudata mukana. Tällä tavalla reissukassiin tulee rutkasti lisätilaa.

Ihanaa viikonloppua! Mikä on muuten sinun vinkkisi reissupakkaamiseen? Onko muita, jotka matkaavat junalla lasten kanssa joka kuukausi?

-Karkki-

* F:n Mainio-paita ja lasiset juomapullot/eväsrasiat saatu blogin kautta

Share

Kommentit

Noo (Ei varmistettu)

Mistä sä olet ostanut nuo Wean Greenit? Aina välillä metsästän niitä, mutta EU-alueelta ei ole osunut silmään.

Daniella (Ei varmistettu)

Olen kai vähän pimeä, kun oikeasti HALUAISIN matkustaa lasten kanssa enemmän junalla (vaikka periaatteessa haluaisin myös boikotoida VR:ää niistä syistä, joista joskus täällä manailitkin). Mummolaan ei vain tule lähdettyä junalla, koska siinä on junanvaihto, johon on ihan toivotonta ehtiä kahden lapsen kanssa. Yhdenkin kanssa saa juosta henkensä edestä. Myöhästymistä seuraa sitten tunnin odotus ankealla asemalla, kerran sekin koettu. Ei kiitos enää.

Mutta mites noi lasiastiat, onko ne merkittävästi painavampia kuin muoviset?

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Moikkis! Pinkissä on pilli itsessään kiinni, ja siitä on ainakin F:n (3 vuotta) todella helppo juoda. Minulla on iso oranssi kierrekorkki ilman pilliä, ja se ei ole lapselle hyvä. Itsellenikin joskus huolimattomasti juodessa holahtanut vesi päälle, koska suuaukko on siinä niin iso. Tosin pillillä ei voi juoda paksumpia juomia, joten isosuuaukkoinen on esim. smoothien kuljetuksessa hyvä. Silloin ole antanut F:n juoda smoothin käyttäen korkkia pienenä mukina.

Pullot eivät falskaa yhtään. Ja oranssikin on minulla ihan joka päivä työrepussa mukana välillä vaikka mitenkä päin. Tuon korkissa olevan kahvan ansiosta korkin saa kiristettyä todella tiukkaan, ja samalla kahva auttaa avaamisessa.

Mehujehuhan yksittäisinä olen nähnyt vain jollain lapsimessuilla. Laite on kyllä superkätevä! Säästyy aika monet vaatteet!

Suosittelen siis taaperolle pillillilstä juomapulloa ja Mehujehua :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Moikkis! Wean Greenejä saa Ruohonjuuresta ja sitten Big Small Companyn omasta verkkokaupasta: http://kauppa.ruohonjuuri.fi/evasrasiat/943/dg?openGroup=943

Kivaa viikkonloppua!

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Noh! Kyllähän lasi painaa enemmän kuin muovi. Eli kovin montaa lasirasiaa ei F:n reppuun voi pakata!

Muori (Ei varmistettu)

Teidän pulloissa näyttäisi olevan erilaiset korkit. Kumpi soveltuu paremmin taaperolle? Mahtuuko tuosta mustasta imuaukosta pilli sisään? Mikä on pinkin pullon tilavuus? Pitäisi hommata myrkkvapaa juomapullo lapselle ja varmaan lasinen on paras. Falskaako nuo yhtään? Pitäisi ottaa rattaisiin mukaan. Toinen asia: myydäänkö Mehujehua missään yksittäin? Kolme on niin monta. Kiitos paljon vastauksista :)

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.