Juoksuflow löydetty

Pääsiäisenä se tapahtui. Juoksin lenkin (ok. löntystellen hölkkäsin, mutta kuitenkin) ensimmäisen kerran...ikinä!

Ja totta se on: Vaikka lapsuuteni ja nuoruuteni liikuinkin paljon, ja ennen F:ää kävin salilla, en koskaan ole pystynyt juoksemaan varmasti kymmentä minuuttia kauempaa. Olen aina ollut sellainen sähäkkä liikkuja. Täysillä 100metriä tai yksi judomatsi ja tanssiesitys, sen jälkeen täysi stoppi. Kestävyyslajeissa aloitin aina liian nopeasti, kyllästyin hitauteen, kirin lisää ja lopulta lopetin kesken rintaan pistäessä niin pirusti.

Ylipäätään ajatus siitä, että voisin kirmailla tuolla lenkkimaastoissa on aina tuntunut jotenkin vastenmieliselle ja saavuttamattomalle. Olen ollut myös  kateellinen lenkkeilijöille. Miten ne siihen pystyvät?

Kun aloitin kuntoremonttini joulun jälkeen, oli tavoitteeni käydä ennen kaikkea vain kuntosalilla. Personal trainerini kyllä ehdotti, että voisin kerran viikossa liikkua - vaikka sitten kävellen - ulkona, mutta todellisuudessa ajatus ei napannut yhtään. Aika ei ollut silloin vielä kypsä!

Mutta pääsiäisenä jokin klikki päässäni napsahti. Moni aikaisemmin tapahtunut asia oli ilmeisesti valmistanut minua muutoksen tältäkin osin: Essi-naapurini, pienen tytön äiti hänkin, oli hehkuttanut pari viikkoa aikaisemmin iltapäiväruokailujemme lomassa lenkkiendorfiineja. Pikkusiskoni Auroora oli löytänyt juoksun viime vuonna, ja minua odotti kaapissa jopa tuliterä juoksuvarustepaketti PUMA:lta. Ei kai enää ollut aika empiä! Piti ryhtyä toimeen.

Ensimmäisen lenkin heitin siskoni kanssa mökkimaastossa. Ilman hänen tsemppaamistaan olisin varmasti luovuttanut homman viiden minuutin kohdalla, mutta niinpä me vaan vetäisimme 40 minuutin hölkkälenkin vain muutamalla kävelyosiolla. "Nyt hiljennä tahtia, älä luovuta, keskity hengittämiseen".Vaikka vauhtini oli onneton, ja vatsaanikin pisti, olo siitä, että olin todella pystynyt siihen, oli järisyttävän upea!

Niinpä innostuin niin, että juoksin jo seuraavana päiväni isäni kanssa minilenkin, ja pääsiäisen jälkeen kotona Helsingissäkin on tullut kirmailtua usena kerran viikossa. Olen ollut jopa niin intona, että välillä minun on jopa täytynyt toppuutella itseäni. Ja muistutettava, että salillakin tulee välissä käydä.

Vielä juoksuaikani ja matkani eivät päätä huimaa. Itse asiassa, en edes tiedä mitä metrejä tai kilometrejä tallaan. Ajallisesti teen sellaisia 30-40 minuutin lenkkejä. Ja jos jokin on varma, niin hengästystä ja hikeä kyllä tulee tuloksena. Se riittää minulle, kilometreistä ei vielä niin väliä.

Lupasin teille vuoden alussa, ettei minusta tule urheilu-uskovaista. No ei tulekaan. Mutta kyllä minä nyt tajuan ne kavereiden urheilupäivityksen facebookissa. Endorfiini melkein pakottaa hehkuttamaan fiiliksiä vähän muillekin ;)

Itse ajattelen niin, että vaikka hyvä kunto ja fyysinen hyvä olo lenkistä tuleekin, on tärkein anti liikunnasta minulle kuitenkin henkinen. Kun vetäisimme isäni kanssa lenkillä loppuosan täysillä, tuli sellainen supervapaa ja mahtipontinen olo. Jumankauta! Taidan olla, monen monen vuoden jälkeen, taas oman kroppani herra rouva! Viimeistään nyt raskauden, synnytyksen ja imetyksen runnellut kroppani palautui taas nuoreksi ja voimakkaaksi. Jopa paremmaksi, kuin ennen raskautta. Aika siistiä!

Kertokaapa nyt, saatteko te kiksejä liikunnasta? Onko muita, jotka ovat löytäneet juoksuinnon vasta aikuisiällä?

Ihanaa päivää!

-Karkki-

P.S. Kuvat sieltä ihka ensimmäiseltä lenkiltäni

P.P.S. Kylläpä on muuten lenkkareissa eroja. Tästä myöhemmin lisää :)

Share

Kommentit

Karkki (Ei varmistettu)

Se on niin mahtavaa :)

Emma (Ei varmistettu) http://empsukanblogi.blogspot.com

Mä olen jo pitemmän aikaa miettinyt, että olisi kiva jaksaa juosta kunnon lenkkejä... Mua kuitenkin ärsyttää niin paljon huono juoksukuntoni, etten ole viitsinyt lähteä lenkille ollenkaan - tai mitä nyt koiran kanssa kävelylle/metsään. Ehkä pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kunnon lenkille, siellähän se kunto paranee!
Ps. Ihana tuo viimeinen kuva! :D

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Ihana viesti, tsemppasaa muakin jatkamaan. Myös juhannuksen yli :) Toivotaan niin!

Karkki (Ei varmistettu)

Suosittelen niiiiin lämpimästi! Juoksemiseen jää koukkuun :)

Siiri (Ei varmistettu) http://Silvennoinen_jen@hotmail.com

Olen harrastanut tanssia 17 vuotta ja parhaimmillaan, kun oppii jonkin uuden asian tai esiintyessä lavalla pääsee flow-tilaan, se tunne on jotain niin parasta, parempaa kuin MIKÄÄN! :D Eli kyllä! :)

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Todellakin opettajalla voi olla myös muuta elämää kuin koulu! Itse asiassa: Mulla ainakin toimii se, että saan vapaa-ajasta vastapainoa työlle ja päinvastoin. Mäkin huomaan, että vanha kilpaurheilijan vietti alkaa herätä. Jokaisella lenkillä on juostava pikkaisen pidempi lenkki kuin aikaisemmin :)

Virve (Ei varmistettu)

Tuo "löntystellen hölkkäsin" kuulostaa tutulta. Kyllä mä aina kotoa lähtiessäni sanon lähteväni JUOKSUlenkille, mutta totuus on ehkä toinen, enhän mä oikeesti jaksa juosta. Mutta monta juttua olen saavuttanut lenkkeilyn parissa. Olen aloittanut juoksuharrastuksen monen monta kertaa, yleensä tuossa toukokuun lopun tien

Virve (Ei varmistettu)

Hups, karkasi kommentti. Siis toukokuun lopun tienoilla. Viimeistään juhannuksena olen autuaasti unohtanut koko asian. Viime kesänä jokin sitten loksahti kohdalleen, ja harrastus jatkui. Kerran viikossa, läpi talven, wau. Monesta "mutta kun"-jutusta olen päässyt yli: mutta kun talvella ei voi juosta - kyllä voi, ainakin viime talvena, mutta kun kylkeen pistää - niin pistää, mutta ei kauaa, kun vaan sinnikkäästi jatkaa. Mutta kun en ikinä ole jaksanut juosta kilometriä enempää, saatika viittä - no nyt jaksan! Mutta kun se on tylsää - no niin on, edelleen, tämän asian kanssa on vaan elettävä. Lenkin jälkeen on kuitenkin hemmetin hyvä olo! Viikonloppuna ostin uudet lenkkarit, motivaatio lenkille lähtöön nousi hetkellisesti pilviin :)

Lehm (Ei varmistettu)

Kivaa luettavaa tää sun blogi! Opettajallakin voi olla näköjään näinkin paljon muuta elämää kuin koulu. :)
Olen itse harrastanut liikuntaa (yleisurheilua) pitkään ja hyvän olon saan, kun ylitän itseni, esim. teen ennätyksen jossakin lajissa. Ja kaverit ja kilpaileminen tuovat lisää iloa myös...

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.