Kaunis peilikuva

Kolmistaan

 

 

 

 

Oletko koskaan miettinyt, onko lapsesi sukupuolisidonnainen käytös opittua vaiko sisäsyntyistä?Omassa itsessäni on aika elänyt vierekkäin täysi hömppäprinsessa ja rämäpää poikatyttö. Harrastin lapsena niin judoa kuin tanssiakin. Vedin nenä ruvella jalkapalloa, mutta toisaalta leikin hienoja rouvia (leikin omakeksimämme nimi) meikit naamalla, helmet hulmuten.

 

 

 

 

Neiti-F, opitusti tai luonnostaan, rakastaa peilailla ja pukea koruja ylleen.  Hän haluaa myös monta kertaa päivässä "(m)eikkaa". Toiminta alkaa aina samalla tavalla. Ensin hän kipittää vessaan hakemaan meikkipeiliäni, jonka jälkeen keittiönpöydälle tuodaan meikkipussi. Sitten hän nappaa minua kädestä päättäväisen tiukasti, ja lopulta ei olekaan muuta vaihtoehtoa, kun pistää kuvitteellinen meikkaussession aluilleen.

 

 

 

Yhden tällaisen meikkihetken päätteeksi Neiti kikatteli omalle peilikuvalleen, ja hoki iloisesti omaa nimeään (tai sen kolmea ensimmäistä kirjainta, kuten on tapana). Oli ihana nähdä, että tyttö oli niin tyytyväinen itseensä. Kunpa tuollaisen itsetunnon saisi pidettyä yllä vuosien kuluessakin. Täytyy masentavasti todeta, että itselläni tuollainen tyytyväisyyshetki on ehkä muutaman kerran vuodessa :/

 

 

Olisi varmasti hyvä, että tarkistaisin asennettani, etten vain siirrä peilikuva-angstia tyttäreeni. Olen lukenut jostain, että äidin laihdutuspuheet vaikuttavat tyttärien minäkuvaan negatiivisesti (tästä ei syöppö-Sallisella ole kuitenkaan onneksi vaaraa :D) , ja että terveitsetuntoinen äiti on tyttären itsetunnon kannalta ehdoton juttu. Isän ihailun kerrotaan puolestaan pelastavan tyttären mm. vääränlaisilta miessuhteilta (aika paljon luvattu?), koska hyväksyntää miesten silmissä ei tarvitse hakea epätoivoisin keinoin.

 

 

 

Jotta tarkka syynäys oman naaman suhteen onnistuu (se ei muuten aina nosta itsetuntoa), suosittelen BaBylissin suurentavaa meikkipeiliä.

Peilin plussat:

  • kaksi peilitarkkuutta. Normaali ja kahdeksankertainen suurennus (sopii oivallisesti esim. kulmakarvojen nyppimiseen).
  • kolme valaistusvaihtoehtoa. Halogeenivalaisuts, ulkovalo ja tavallinen sisävalaistus.
  • katselukulma on säädettävissä.
  • sopii erinomaisesti niille, joilla on heikko näkö. Ei tarvitse enää meikata rillikurkistus-meikkaus sokkona -taktiikalla.

Peilin miinukset:

  • peili kuumenee jo kymmenen minuutin käytön seurauksena.
  • peili vie aika paljon tilaa.

 

Hauskoja peilailuhetkiä, ihmiset! Kuinka itse muuten tuette lapsienne (ulkonäköön liittyvää) tervettä itsetuntoa?

-Karkki-

 

 Neiti-F & asu:

 Housut ja pusakka Me&I kevät/kesä 2012

T-paita Lindex

 Rusetit H&M

Sukat Kärkkäinen

 

Kuvat:

Karoliina, Olymupus PEN E-PL1

 

 

Share

Kommentit

MT (Ei varmistettu)

Sallimalla lapsen "koristella" itseään miten haluaa, eli jos 4v poika haluaa laittaa rannekorun tai vaaleanpunaisen kesähatun, ei ole minulle ongelma. Tai kukkapinnejä hiuksiin. Viimeksi mentiin ulos kukkaesiliina ja aurinkohattu päällä. Ja kehun lasta kun on niin ihana ja kaunis :)

PS oliko peili kallis?

Karoliina Sallinen (Ei varmistettu)

Peili taisi olla siinä 50-60 euron kieppeillä. Halvempiakin löytyy, jos ei halua mukaan valoa.

ElinaK (Ei varmistettu)

Kun nyt aloitin kommentoinnin, niin jatketaan:)
Minusta oman pääkopan ja itsetunnon olisi hyvä olla kunnossa.
On jotenkin hälyttävää jos sinunlainen kaunis nainen ei ole tyytyväinen peilikuvaansa.
Ja selvästi tyttökin sen vaistoaa, lapset ovat todella herkkiä vaistoamaan kaikenlaista.
Ei tarvitse meikata ollakseen parempi ihminen, ei tarvitse hienoja vaatteita ollakseen hyvä.
Jokainen on hyvä juuri sellaisena kun on. Eikä yleisillä standardeilla kauniimpi, kauniimmat vaatteet omaava tai rikkaampi ihminen ole PAREMPI tai arvokkaampi kun joku muu.
Kaikki ovat samanarvoisia.
Sen aion opettaa omalle 2vuotiaalle pojalleni.

Pelottaa minkälaisia näistä lapsista tulee tässä materialistisessa maailmassa kun hiaman kasvavat.

syysmamma (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse nyt raskaana ollessani olen jatkuvasti kiittänyt mielessäni äitiäni, joka teini-iässäni salli meikkauksen kun sen olin keksinyt. Sain tilata meikkejä postimyynnin kautta ja niitä pohdittiin aina yhdessä keittiön pöydän ääressä. Hän salli myös hiustenvärjäyksen, sain ostaa värin kaupasta ja touhuilla siskoni kanssa kylpyhuoneessa. Vaatteita sain aina tarpeen mukaan, eikä niissäkään koskaan hän arvostellut valintojani "oikeina" tai "väärinä". Tosin mustia vaatteita hän aina suri, kun minusta tuli "niin kalpea". Äitini ei värjännyt hiuksiaan, ei meikannut, eikä surrut painoaan. Hän ei häpeillyt alastomuuttaan, joten en itsekään ole oppinut "häpeämään" sitä mitä olen. Se mitä hän opetti, oli tuon kaiken rahallinen arvo. Vaikka siis nyt aikuisena laitan itseäni, se ei tee minusta arvokkaampaa tai parempaa ihmistä. Haluan olla lapselleni samanlainen kuin äitini. Painoani olen oppinut suremaan vaikka oikeasti olen aivan normaalissa painossa. Lupasin itselleni etten koskaan huokaile lapseni läsnäollessani että olen "läski". Huonoa hiuspäivää voi kiukutella, sehän tarkoittaa vaan, ettei kuontalo taivu niinkuin sen juuri nyt haluaisi. Saisinpa kasvattaa lapseni omassa huolettomassa 80-luvun lapsuudessa.

Kommentoi