Kemia, sähkö, vetovoima - kestävän parisuhteen aliarvostetuin osanen?

Juttelimme perjantaina pienellä porukalla treffiohjelmista ja siitä, voisiko niiden kautta – ihan aidosti – löytää elämänsä rakkauden. Yksi kaveriporukastamme oli sitä mieltä, että idea oli järjetön ja ehkä jopa vähän nöyryyttäväkin. Hänen mielestään jos flaksi ei ollut käynyt tosielämässä, oli turha olettaa, että se toteutuisi tosi-tv:n kauttakaan.

Minä olin porukassamme varmasti eniten sitä mieltä, että jokin tuollainen ihan hullu tapakin voisi toimia rakkauden etsinnässä. Lähinnä siitä syystä, että ihmiset toistavat joskus tuhoisiakin käyttäytymismalleja vuosi vuoden perään, vaikka tietävät niiden johtavan vaikeuksiin. Tiedän vaikkapa montakin ihmistä, jotka periaatteessa haluavat luotettavan ja kiltin puolison, mutta silti rakastuvat aina kerta toisensa jälkeen vaarallisiin ja jännittäviin renttuihin. Niin ja kummastelevat sitten, kun tulevat petetyiksi ja jätetyiksi.

Tuollaista ”rakastumisen kaavaa” noudattava ovat mielestäni hyvä esimerkki ihmisryhmästä, jolle ulkopuoliset maaret kalliot tai elina tanskaset ovat varmasti tarpeen. Jos he ovat etsineet turvaa epävakaalta maaperältä, eivät he ehkä osaa enää edes etsiä sitä luotettavilta tahoilta. Silloin jokin ihan toisenlainen puoliso – sellainen, jota eivät olisi itse valinneet – voisi olla avain onneen.

Vaikka kuinka olinkin sitä mieltä, että myös vaikkapa Ensitreffit alttarilta -formaatista (josta kirjoitin aikaisemmin jo muuten täällä) voisi löytää itselleen oikean elämänkumppanin, otin puheeksi yhden parisuhteen synnyn ja jatkuvuuden kulmakivistä, kemian. Nimittäin se on minusta osa-alue, josta puhutaan – varsinkin pitkissä, jopa elämänmittaisissa parisuhteissa – aivan liian vähän. Ja jota luultavammin ei voi psykologitesteillä ja muilla ulkoisilla mittareilla arvata tai ennustaa. Ei edes Kari Kanala! 

Vaikka olenkin romantikko, olen – varsinkin mitä vanhemmaksi tulen – yhä arkisempi rakkauden suhteen. Olenkin nykyisin sitä mieltä, että hoidetut tiskit, valmis iltapala, nukkumaan laitettu lapsi tai hierotut jalat on juuri sitä parasta, arkista rakkautta, jota voi vaan olla. Ja on muuten myös hienoa, että näistä asioista puhutaan nykyisin paljon. Arkisten tekojen merkitystä korostetaan niin parisuhdeohjelmissa, netissä kuin perhelehtienkin sivuilla. Sanotaan, että on ihan ok, ettei ole kynttiläillallisia, mieletöntä intohimoa tai pakahduttavia rakkaudentunteita. On ihan ok, että olo on ”vain” ok.

Toisaalta: Niin hyvä kuin arkisen arjen ja toisaalta arkisen rakkauden korostaminen onkin, olen sitä mieltä, ettei ihan kaikkia romanttisessa rakkaussuhteessa kuitenkaan voi laskea selätettyjen pyykkivuorien, tasaisesti jaettujen kotitöiden ja samansuuntaisten elämänarvojen laskurilla. Uskon siihen, että juuri se jokin – kemia, vetovoima, sähkö – jota mittareilla ei voi mitata, on se, mikä erottaa ihan hyvät parisuhteet niistä elämän suurista rakkaustarinoista. Enkä nyt tarkoita kemialla (vain) seksiä, vaan ihan kaikkea sitä rakastuneen ja ennen kaikkea rakastavan parin välillä olevaa erityistä tunnetta, joka erottaa romanttisen suhteen vaikkapa ystävyyssuhteesta, jossa niin ikää parhaimmillaan on kunnioitusta, rakkautta tai yhteenkuuluvuutta.

Ehkä minulle onkin tullut median suhteen vähän sellainen arkiähky. On hienoa, että ihmiset vapautetaan täydellisen elokuvarakkauden tavoittelusta, mutta toisaalta täytyykö jotain niin ihmeellistä kuin rakkaus myöskään alentaa. On hienoa puhua arjen hiipimisestä suhteeseen ja rakastumisen muuttumista rakastamiseksi, mutta toisaalta ajattelen, että juuri se romanttisen rakkaussuhteen ihmeellisyys ja ylivertaisuus kohottaa sen sellaiseksi, joka myös tekee elämästä jotain suurempaa.

Minusta tuntuu, että vaikka leffat, sarjat, kirjat ja lehtien tarinat ovatkin täynnä toinen toistaan satumaisempia tarinoita rakkaudesta, tosielämän rakkaudesta haihattelevat halutaan tipauttaa maanpinnalle lapsellisista kuvitelmistaan. Halutaan kertoa, että kyllä se huuma laantuu ja arki astuu kaikkiin suhteisiin. No niin ihan varmasti astuu – onneksi – mutta ei sen tarvitse silti tarkoittaa sitä, että rakkauden ja rakastetun ihmeellisyys katoasi minnekään. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmeellisyyden ja kemian voi nähdä vaikka kaurapuurolautasen, haisevan biojäteastian tai täyteen kenkiä ripotellun eteisen yli.

Ei ole laisinkaan tyhmää, jos odottaa rakkauden olevan mysteeri (jaetusta arjesta ja jaetusta wc:stä huolimatta). Ei ole minusta liikaa odotettu, että kemia, vetovoima ja vain se omalla rakkaalle tarkoitettu katse säilyisi vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin. Jos vaan haluaa nähdä suhteen ja ennen kaikkea toisen ihmisen ihmellisyyden kaikkien muiden maailman ihmisten joukossa.

-Karoliina-

Kuva: Emmi Kronholm

 

 

Kommentit

Peikkonen (Ei varmistettu)

Kemiaa pitää olla, muuten suhde ei toimi. Suhde ei toimis jos toinen ois mulle "vaan" ihan mukava & kiltti, ilman sen kummempia tunteita.

Arki astuu jokaiseen suhteeseen, eikä toisen näkeminen työpäivän jälkeen saa aikaan samanlaista vatsanpohjassa tuntuvaa jännitystä & ikävää, kuin mitä oli suhteen alussa. Voi miten tuota tunnetta onkaan joskus ikävä!
Alkuhuuman jälkeen juuri nuo tietyt katseet ja eleet on tärkeitä.

Mä olen elänyt jo 17 vuotta saman miehen kanssa. Eihän meillä ole enää aikoihin ollut mitään huumaa.
Asuttiin reilu vuos etäsuhteessa ja joskus sillon tuli aateltua, että näinhän vois jatkaa kauemminkin. Niin ihana se tunne oli, kun toista näki monen päivän tai viikon jälkeen. Noh, eipä sitäkään ois loputtomiin jaksanut ja haluttiin edetä suhteessa.

Huuman tilalle on tullut katseet, eleet ja puheet, joita ainoastaan me kumpikin ymmärrämme. Se on se, joka kantaa tätä suhdetta.

Alkuhuuma on niin ihana tunne, että jos kemia ja vetovoima puuttuu niin herkästi jompikumpi osapuoli kyllästyy ja aloittaa uuden suhteen.

Tiedän paljon ihmisiä, joiden suhteet ovat aina lyhyitä. Luulen, että näissä tapauksissa haetaan aina alkuhuumaa, eikä välttämättä edes huomioida kemiaa ja vetovoimaa.

Karoliina Sallinen

Hienosti olet eritellyt alkuhuuman kemiasta. Munkin mielestä se on kaksi eri asiaa, vaikka ne toki voivatkin ilmetä suhteen alussa päällekkäin :)

Kaisamari.. (Ei varmistettu)

Niin totta. Omassa parisuhteessani se vetovoima on ihan huippu juttu. Kymmenen vuotta yhteistä elämää takana ja 6-, 3-, ja 1-vuotiailla lapsilla siunattuja. Silti se kemia välillämme ei ole mihinkään kadonnut tai jäänyt arjen jalkoihin. Emmekä ole halunneet sitä kadottaa, päinvastoin se läheisyys ja vetovoima on tuonut meitä kiireen ja haasteiden keskellä aina lähemmäs toisiamme.
Muuten olemme kyllä mieheni kanssa miettineet että olemme niin erilaisia ja eri mieltä isoistakin asioista, että ihme kun tulemme niin hyvin juttuun.:D olemme tulleet tulokseen, että vastakohdat vetävät puoleensa, eikä ole ollenkaan hullumpi tapa aloittaa suhde perustuen siihen seksuaaliseen yhteensopivuuteen ja vetovoimaan perustuen.

Karoliina Sallinen

Oi, miten ihanalle kuulostaa tuo teidän yhteenkuuluvuus <3

Ååsi (Ei varmistettu)

Mun edellisessä suhteessa oli pelkkää tota vetovoimaa. Enkä tarkoita edes seksiä, vaan sellasta tarvetta olla toisen lähellä ja yhteydessä, toisen iho ja tuoksu ja ajatukset.. oli kuin huumetta. Yli 10v yhdessä emmekä ikinä kyllästyneet toisiimme. Mutta mikään muu ei toiminut, ei käytännön elämä, ei arki, elämänarvot olivat aivan päinvastaiset. Ero oli hirvittävän tuskallinen. Yli 3v erosta ja edelleen vierotusoireita ja vaikea kuvitella löytävänsä jonkun kenen kanssa yhtä vahva kemia, mutta myös arkielämä toimisi...Olen ollut myös suhteessa, jossa arki toimi, rakastin, mutta kyllästyin ja tylsistyin.

Karoliina Sallinen

Sehän se kai rakkaussuhteissa onkin, että niin moni asia pitää natsata kohdilleen. Mutta älä menetä toivoa (vaikka tämmöinen ohje niin typerälle kuulostaakin)! Minusta on hienoa, että tiedät, mitä tarvitset/haluat/odotat suhteelta. On helpompi etsiä sitä oikeaa, kun on edes tunnusmerkit tiedossa. 

Lumipuu (Ei varmistettu)

Menin naimisiin ihanan miehen kanssa, mutta en tuntenut alun alkaenkaan häneen fyysistä vetovoimaa. Silloin ajattelin, että haluan välttyä surkimuksilta ja perustaa perheen kunnollisen miehen kanssa. Kuten arvata saattaa, kemian puute oli kuin kivi kengässä. Asiat oli hyvin mutta jokin mätti eikä se asia ollut korjattavissa puhumalla tai terapialla. Olen vieläkin surullinen avioerostamme. Kaipaan sitä toimeen tulemista ja hyvää arkea. Jos joskus löydän ihmisen, jonka kanssa molemmat puolet toimii niin muistan olla kiitollinen joka päivä.

Karoliina Sallinen

Mä uskon, että sun tarina on tosi tyypillinen :( Itseään ei kannata kuitenkaan syyttää. Minusta rakastaa ei voi väkisin ja se, mikä riittää toisille, ei riitä toisille. Ainakin tiedät, mitä etsit! Ja kun se päivä tulee, että oikea napsahtaa kodalle, uskon, että juurikin sun kiitollisuus ja suhteen erityisyyden tajuaminen kantaa jo monen vastoinkäymisen yli. 

T.R. (Ei varmistettu)

Osuva kirjoitus! Tykkäsin etenkin siitä, ettei rakkautta tarvitse alentaa. Itsestäni on nimittäin tuntunut, että omaa onneaan ei viitsi hehkuttaa, koska ihmiset eivät usko hehkuun. On yleinen ajatus, että "kyllä se arki sieltä tulee ja tuo on vain alkuhuumaa, ei se ikuisesti kestä, vuoden päästä jo hiertää - viimeistään 10 vuoden, loppuelämän kestävää huumaa ei ole kuin satukirjoissa". On totta, että se arki varmasti tulee, mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että satukirjamaista rakkauttakin on olemassa!

Vasta tässä nykyisessä suhteessa, monien hyvien ja huonojen parisuhteiden, avioeron ja lapsien saannin jälkeen, olen kohdannut aivan poikkeuksellista rakkautta. Rakkautta on ollut aiemminkin, intohimoa ja arkista rakkautta, mutta ei tällaista kantavaa sähköistä kemiaa, kuin nykyisessä suhteessa. Mutta ympärillä olevat ihmiset eivät usko sellaisen olevan mahdollista (ja totta puhuen, en uskonut itsekään ennen nykyistä puolisoani!), vaan puhuvat alkuhuumasta. Mielestäni alkuhuuma ja sähköinen pysyvä kipinä ovat kaksi eri asiaa. On harmillista, että sähköinen rakkaustarina mielletään mahdolliseksi vain elokuvissa ja kirjoissa... Pitää siis toivoa kanssa eläjille samanlaista kohahtavaa ja pysyvää sähköiskurakkautta kuin itsellekin, niin maailmassa olisi enemmän ei-arkiseen rakkauteen uskojia!

Karoliina Sallinen

Ihana kuulla, että sinulla on käynyt rakkaudessa juuri tuolla tavalla <3 Tuollaisia ihania tarinoita ja asennetta ei voi koskaan olla liikaa. 

Ajatusleikki

Ihania ja kiinnostavia tarinoita kommentoijilta!

Itse aihe on sellainen, että en löydä selkeitä ajatuksia. Tämä jää nyt muhimaan mieleen. Lähinnä siis se, että minkälaista se meidän sähkö ja kemia on. Koska on sitäkin varmaan erilaista siinä missä ihmisetkin ovat erilaisia. Vaikea kuvitella jäyhän ääri-insinöörini hajoavan palasiksi silkasta näkemisen ilosta, jos ymmärrät mitä tarkoitan :D

Karoliina Sallinen

Mä uskon kanssa, että sähköä ja yhteyttä voi olla niin monella tavalla. Mua naurattaa nyt tämä ääri-insinööri :D 

Malla1 (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aihe.. itse olen ollut puolisoni kanssa yhdessä 17 vuotta. Ja juuri yksi päivä mietin, mitä antaisin vinkiksi meidän lapsille puolison valintaan sitten joskus (ovat vielä alle kouluikäisiä). Tulin siihen tulokseen, että neuvon heitä ottamaan puolisoksi ihmisen, joka voi olla myös heidän paras ystävä. Koska ystävyys ja sielunkumppanuus on mieletön voimavara arjessa. Kun rinnallasi on se jolle uskallat ja haluat kertoa kaiken, se jonka kanssa haluat tehdä ja kokea kaiken, se jonka kanssa voit olla täysin oma itsesi, joka on aina puolellasi, joka ymmärtää sinua puolesta sanasta, jonka kanssa et kilpaile, joka saa sinut nauramaan eri tavalla kuin kukaan muu, jonka kanssa sinulla on ihan omat jutut, jonka kanssa haluat nähdä &amp; kokea tämän ihmeellisen maailman ja rakentaa siitä juuri teidän maailman ja tiedät, että hän ajattelee samoin on se maailman täydellisin tunne. Te rakennatte yhteistä elämää, yhteistä hyvää, yhteistä onnea ja tahdotte rakastaa toisianne silloinkin kun riitelette. Tiedätte, että vaikka tulisi mitä, niin teillä on jotain niin ainutlaatuista ettei se katoa, eikä muutu, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. En tiedä onko se sitä kemiaa, mutta vielä 17 vuoden jälkeen voin sanoa, että vierelläni on ihminen, jota ilman en halua olla, jota rakastan joka päivä syvemmin, jonka silmistä näen edelleen ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla, miten erityinen ja rakas olen. Vierelläni on minun toinen puoliskoni ja ehdottomasti myös paras ystäväni! Ja se onnea, joka saa sydämen pomppimaan ilosta joka päivä, myös niinä huonoina päivinä.

Karoliina Sallinen

Tiedätkö mitä? Tämä sun tarina teidän suhteesta sai mut ihan liikuttumaan. Niin hyvin sanottu: Ja tuo sun neuvo oikean kumppanin löytämiseksi on todella kaunis ja osuva. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihania, pohtivia kommentteja! Joku parisuhdetutkija joka tutki pitkiä, yli 10 vuoden suhteita, sanoi että onnellisten pitkien parisuhteiden "liima" on tunnemuisti eli syvällä oleva kokemus syvästä rakastumisen tunteesta suhteen alkuaikoina. Eli ei ole kemia ja kipinä merkityksetöntä.

Karoliina Sallinen

Itse asiassa, nyt kun sanot: Muistan itsekin tuon tutkimuksen. Voimakas alkurakastuminen on siis ihan tieteellisestikin hyvä juttu suhteen jatkolle <3

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.