Kesän eka lomapäivä

Ei juku,


Nyt kyllä tulee ylitsevuotavan positiivinen postaus, mutta mitä muutakaan tämmöiseltä päivältä voisi odottaa.


Matkustin aikaisella aamujunalla Hankasalmelle, jossa F olikin ollut jo koko viikonlopun mummon ja papan hoivissa. Niin ja käsillähän on ollut tänään kesän ensimmäinen lomapäiväkin. 28 astetta lämmintä ja mökkitunnelmat. Ei paha :D Säälittää tosin Eepi, joka ei päässyt mukaan, koska hänen täytyi mennä uudelle asunnollemme ottamaan remonttimiehet, lattiankäsittelijä ja Inaria-kaapistojen mittamies, vastaan. Iiks! Näin lähellä sitä muuttoa jo ollaan.


Viikonloppu meni koulunlopettajaistunnelmissa. On se kyllä aika mahtavaa olla tämmöisessä ammatissa, jossa työvuoden siirtymäriitit ovat näin mahtavat! Ensin Suvivirsi ja oppilaiden hyvästely, illalla treffit työkamuporukalla. Tosin pieniä vaikeuksia teetti se, että en meinannut päästä sisään baariin. Olin pakannut pieneen iltalaukkuuni lompakon sijaan muutaman narikkakolikon ja pankkikortin. Henkkareita en ollut edes miettinyt, kunnes minut pysäytettiin Teerenpelin ovella. Kun ensimmäinen portsari ei ollut myötämielinen, epätoivo oli jo nousemassa pintaan. Onneksi paikalle kuitenkin saapui Antti-niminen portsareiden esimies (tai näin oletan), ja asia saatiin ratkaisua. Ja arvatkaapas miten? Googlaamalla :D Kyllä vain. On tästä nettinäkyvyydestä jotain hyötyä. Parilla kuvalla ja postauksella pääsin kuin pääsinkin sisään. Jes! Ja kiitos! Kotona ikärajaepäily jo ihan hymyilytti: Waude! Onko Dermalogican anti-age -voiteilla NÄIN suuri teho ;)


Ihanaa aurinkopäivän iltaa! Huomenna taas junaan...Jos kerran joukkoliikennettä ja vihreitä arvoja pitää tukea,kuinka voi olla,että vajaan 200 kilometrin edestakainen matka maksaa lähes 100 euroa. Huh!

-Karkki-

Share

Kommentoi