Krooninen väsymys ja uudelleensyntyminen

Kolmistaan

Moikkis!

Ja voi että ihanat te: Kun avauduin blogin facebook-sivuilla eilen univelasta ja väsymyksestä, sain todella paljon hyviä vinkkejä ja tsemppaavia kommentteja. Vaikkei olekaan kiva, että myös teissä lukijoissa on silmäpussisia mutseja ja faijoja, on toisaalta lohduttavaa kuulla, ettemme ole Eskon kanssa yksin.

Kun F oli pieni koliikki-refluksi-vauva, valvotti hän meitä todella paljon. Pidin väsymystä kuitenkin tuolloin ihan luonnollisena juttuna, kuului ikään kuin pakettiin. Kun sitten menin töihin F:n ollessa 8 kuukautta, muistan, ettemme olisi enää silloin olleet Eepin kanssa enää erityisen väsyneitä. F nukkui silloin yönsä (ja päiväunensa!) melko hyvin, ja tuntui, kuin energiaa olisi ollut melkein enemmän kuin ennen lapsen syntymää. Ennen lastahan valvoimme arki-iltaisin nimittäin aina liian myöhään ja viikonloputkin menivät yökukkumisilla. Tuntui sille, kuin F:n taaperoaikana tasasi rytmimme: Kun elimme viikonloput ja viikot melko samanlaisen kellon mukaan, ei maanantaiheräämisetkään niin pahalle tuntuneet.

Monesti olenkin ajatellut, että uni ja väsymys ovat asennekysymyksiä. Jos väsymyksessä rypee, ihan varmaan väsyttää. Siispa kuppi kahvia naamaan, ehkä toinenkin, ja sitten vain kohti uutta päivää. Eilen kuitenkin huomasin, ettei se asia ihan aina mene vain tsemppiasenteella pois. Joskus kun väsymystä ja omaa kehoaan ei voi enää huijata!

F on herännyt viimeisen kahden viikon aikana lähes joka yö kolmen ja viiden välillä kokonaan unesta. Ja kyllähän F siis aina vaeltaa noihin aikoihin meidän väliimme, mutta yleensä kyseessä on ollut sellainen unissakävely, josta simahdetaan saman tien uneen. Nyt lähiviikkoina F on kuitenkin herännyt aivan kokonaan, ja vaatinut päästä aamupalalle tai katsomaan lastenohjelmia. Mitenkään erityisen virkeä tyttö ei ole ollut – päinvastoin – vaan herääminen on ollut yleensä aamuiloisen F:n aamuista poiketen kiukkuinen ja itkuinen. Joinakin aamuöinä F on tunnin taistelun jälkeen nukahtanut uudelleen, mutta näin hiihtoloman kruunuksi F on tällä viikolla herännyt kolmesti kello 5.00.

Eilen aamulla F heräsi sitten taas viideltä, ja se oli näköjään yksi kerta liikaa. Itketti, kiukutti ja oli aivan epätodellinen olo. Siis minulla!

Niinpä ihana Eepi pakkasi F:n autoon ja he huristivat Lahden mummolaan yhdeksi yöksi, jotta minä saisin nukkua hyvät päivä- ja yöunet. Ja voi sitä onnea. Salitreenin jälkeen (josta kerron teille pian täällä) suuntasin kotiin vällyjen väliin.

Kerrankin, siis oikeasti kerrankin, en käyttänyt omaa aikaani siivoamiseen tai postausten kirjoittamiseen, vaan nukuin oikein kunnolla, kahteen otteeseen.

Kun tänä aamuna heräsin, oli olo normaali. Mahtava! Sellainen, että olin taas oma itseni!

Oma teoriania tähän uuteen väsymysaaltoomme on seuraavaa. Ensinnäkin emme ole tottuneet enää aikoihin F:n uniongelmiin, joten aamuyökukkuminen tuli aikamoisena yllätyksenä. Toisekseen: Ehkä emme nykyisin enää mene nukkumaan niin aikaisin, kuin pitäisi. Kun F on viimein joulun maissa oppinut nukahtamaan iltasadun jälkeen yksin huoneeseensa, on tullut sellainen olo, että illan omista hetkistä on otettava kaikki ilo irti. Niinkin hyvin, että unillemenoaika on lykkääntynyt liiaksi.

Olen kerran kuullut jonkin asiantuntijan kertovan, ettei pienten lasten vanhempien tulisi tehdä isoja ratkaisuja: avioeroja, välien katkaisuja ystäviin, töistä irtisanoutumisia. Hänen mukaansa se univelkataakka, joka monillakin on, ajaa ihmiset tekemään vääriä ratkaisuja.

Voin todellakin allekirjoittaa tuon väitteen. Eilen kaikki itketti ja tuntui, kun en jaksaisi tai osaisi mitään.  Yksien kunnollisten yöunien jälkeen kuitenkin mikään ei voisi olla paremmin! On se kummallinen juttu tuo uni.

Onko teillä kokemusta megauniveloista? Ja kuinka olette järjestäneet itsellenne lepohetkiä?

Meidän ehdoton pelastuksemme on isovanhemmat! Nytkin ilman Lahden mummon ja papan apua univelka olisi jatkunut. Ja aina kun matkaamme Hankasalmelle, minun vanhempani ottavat F:n nukkumaan heidän kanssaan alakertaan, jolloin minä ja Esko voimme nukkua katkeamattomat ja superpitkät unet yläkerrassa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Minä ja F suuntaamme aamulla Hankasalmelle, Esko jää viettämään poikamiesviikonloppua Helsinkiin. Luulenpa, että me molemmat saamme ladattua uniakkuja vielä entisestään. Jes!

-Karkki-

* F:n yöpuku saatu blogin kautta Polar O. Pyretiltä // kirja Heli Laaksonen, Aapine // Lakanat, Elefantti/Finlayson // Sänky, Övre/Ikea

 

 

 

 

Share

Kommentit

ph (Ei varmistettu)

Todella tuttua.. :D lapset ovat vauvoina nukkuneet todella hyvin, mitä pakolliset yösyöttämiset ollut. Nyt(3v ja 1,5v) ovat myös heränneet viiden- kuuden aikoihin, vaikka kello soisi viikolla vasta seitsämän ja viikonloput saisi vihdoinkin nukkua. Itse teen vieläkin sitä samaa, valvon onnessani liian myöhään kun pojat nukkuvat omassa huoneessaan.. Aamulla väsyttäisi niin vietävästi ja torun itseäni miksi en taaskaan mennyt ajoissa nukkumaan. (sama juttu miehellä :D ) Mutta kun on kaksi pikkulasta jotka laittavat aika minimiin oman ajan töiden lisäksi, niin onhan sitä omaa aikaa jostakin revittävä :(

Karkki (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/

Illan oma aikakin on kyllä kauhean tärkeää. Milloin muuten ehtisin jutella Eskon kanssa, blogata ja rentoutua telkun tai lukemisen ääressä? :) en koskaan muulloin! Tsemppiä teillekin!

Eepi (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/

...niin, tai pusutella...

Karkki (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/

Totta :)

Virkki (Ei varmistettu)

Itselläni on vauva ja kaksivuotias. Koko elämänsä tämä kaksivuotias on itkeskellyt yöllä, joten nyt takana kaksi vuotta lyhyitä ja erittäin huonolaatuisia yöunia, kun normaalisti tarvitsisin 9 tunnin katkeamattomat unet. Nukkumattomuus invalidisoi aika kokonaan, joten lasten kanssa ei jaksa tehdä kaikkia samoja asioita kuin muut äidit tekevät. Harmittaa sellainen. Nykyään on ilmennyt tämän seurauksena kaikenlaista fyysista kremppaa kroppaa. Mutta tällä mennään.

Karkki (Ei varmistettu) http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/

Minäkin olen ollut aina ihminen, joka tarvitsee säännöllisen unirytmin ja pitkät (8-9h) unet. Kroppa tottuu kyllä moniin juttuihin...tosin ei loputtomasti ja ilman hengähdystaukoja. Onko teillä tukiverkkoa,joka voisi edes joskus auttaa?

Kommentoi