Kuha kehun: Atlantica Princess

Minä lupasin kertoa teille meidän Rodoksen Atlantica Princess -hotellista muutaman seikan. Ja tässä ne nyt tulevat. Paitsi vaan ensiksi haluan kertoa, ettei kyseessä ole millään tavalla yhteistyö hotellin tai Finnmatkojen kanssa. Kuha taas vaan kehun ja kerron, koska itse olen saanut teiltä niin monta kertaa apua, kun olen jotain matka-asioita kysellyt.

Atlantica Prinsess (Rodos, Ixia)

  • All inclusive, joka sopii minun mielestä hyvin sellaiseen perhelomaan, jossa tarkoitus on makoilla ja touhuta hotellin välittömässä läheisyydessä a.ka. altaalla.
  • Ruoka : Tuoretta, mukana paikallisia makuja, tarpeeksi vaihtelevaa pääosin. Uskalsi juoda limpparit jäillä ja syödä majoneesit ja äyriäiset. Gluteenittomat, vegaanit ja kasvissafkat merkitty selkeästi. Ja henkilökunta valmisti lisäpyynnöstä mm. minulle gluteenittoman aterian, kun sen vaan tajusin pyyttää. Lihat eivät oleet minusta kummoisia, mutta kasvissafka hyvää. Söinkin sitä pääosin koko viikon ajan. Niin ja jälkkäreissä oli tason vaihtelua. Toisaalta aivan mielettömiä herkkuja ja sitten toisaalta mm. sellaisia vanukkaita ja hyytelöitä joka aterialla, joka päivä, jotka eivät maistuneet juuri millekään.
  • Huone oli ainakin meillä siisti ja se myös siivottiin joka päivä. Huonoa oli se, ettei pyyhkeitä vaihdettu, wifi tökki (surffasin netissä eteisen lattialla) ja ilmastointi aloitettiin vasta 15.6 alkaen. Sille olisi ollut tarvetta aikaisemminkin.
  • Ihmiset, muut hotellin asukkaat, olivat todella mukavia. Ja rauhallisia! Ei mitään möykkää, ryyppäämistä tai muutakaan älämölöä. Sopivaa siis lapsiperheille.
  • Hotellin tai matkajärjestäjän ohjelmaa oli minusta sopivasti. Onhan kaikki tietovisat ja vesipoolot sellaisia juttuja, joista en itse niin perusta, mutta silti ne eivät dominoineet allasaluetta. Olen ollut nimittäin sellaisellakin lomalla, jossa bingot ja muut pauhasivat koko päivän ja tekivät allasalueesta levottoman. Lastenohjelma oli hyvää : Paitojen painatusta, leipomista, kasvomaalausta jne. Ainoa, ja suuri miinus oli se, ettei hotelilla ollut suomenkielistä leikittäjää. Tähän muutosta, joohan, Finnmatkat?
  • Henkilökunta oli superystävällistä ja mukavaa. Kaikesta huokui, että työntekijät tulivat hyvin keskenään toimeen ja se ilmapiiri välittyi myös asiakkaille. Asiakkaat olivat muutenkin lähellä koko hotellin henkilökuntaa. Esimerkiksi hotellinjohtajasetä kävi tervehtimässä lapsia kesken työpajan ja iso joukko henkilökuntaa saapui hyvästelemään meidät hotellilta pois lähtevät. Näin en nähnyt tapahtuvan missään muussa hotellissa.

Nyt kun auringonsäteet ja energia on kerätty pakettimatkan altaanreunalta, olisi ihana päästä jonnekin ihan muualle, alkuperäisiin maisemiin ja maailmoihin!

-Karoliina-

Share

Kommentit

anneli (Ei varmistettu)

Tiedän, että kommentoin nyt erittäin arkaa aihetta, mutta nyt tuli olo, että minun on pakko kirjoittaa jotakin. Ensin haluan kuitenkin sanoa, että pidän suuresti elämänmakuisesta blogistasi ja seuraan myös Eskon blogia. Mutta syy miksi, nyt kirjoitan, on tyttärenne F. Olen seuraillut kesälomanne viettoa blogin kautta. Heti kesän aluksi F lähti mukanasi Keski-Suomeen yo-juhliin. Sen jälkeen heti perään isän kanssa Tukholman risteilylle. Tämän reissun jälkeen Rhodokselle viikoksi. Oliko Rhodoksen reissun jälkeen Lahti-visiitti? Kuitenkin juhannukseksi matkustitte Hankasalmelle, jonne F jäi vielä juhannuksen jälkeenkin lomailemaan. Tämän jälkeen lähes heti kotiin päästyään F lähti isän kanssa Puuhamaahan. Vaikuttaa siltä, että F on koko ajan tulossa tai menossa jonnekin. Olette vasta Eskon kanssa eronneet ja kaikki totuttelette uusiin asumisjärjestelyihin. Eikö kesä olisikin hyvää aikaa totutella tilanteeseen syksyä ja arkea varten? Vaikka kaikki lomareissut ovat varmasti F:lle mieluisia, niin jokainen lapsi tarvitsee - myös kesällä tavallista arkea ja rutiineita, ihan niitä tavallisia puistoreissuja ja makaronilaatikkoa. Pidemmän päälle lapsikin stressaantuu matkalaukkuelämään. Ymmärrän kyllä, että myös sinun ja Eskon voi olla vaikea totuttautua uuteen elämäntilanteeseen, ja sen tuomaa arkea voi olla helppo paeta reissuihin ja muuhun ohjelmaan. Kuitenkin jo F:lle pelkän kahden kodin välillä sukkulointi voi olla stressaavaa. (Jokainen aikuinen voi miettiä, miltä itse tuntuisi jatkuvasti reissata kahden kodin väliä.) Sanon tämän nyt niin ystävällisesti, kaikella lämmöllä ja F:n parasta ajatellen kuin voin. Teidän kannattaa Eskon kanssa istua alas ja miettiä, miten haluatte loppukesänne täyttää. Jatkatteko samaa menoa ja reissaamista vai annatteko F:llekin mahdollisuuden totutella rauhassa uuteen elämäntilanteeseen, joka koittaa joka tapauksessa syksyllä. Kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää teille <3

(Ei varmistettu)

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on F viettänyt aina paljon aikaa mummoloissaan (Hankasalmella ja Lahdessa?) . Missäpä muualla lapsi voisi viettää niin rauhallista "makaroonilaatikkoelämää" kuin mummolassa??? Itse muistan ainakin lapsuudestani niiden olleen juuri niitä keitaita, joissa elämä soljui rauhallisesti kaiken tavallisen keskellä, poissa kaupungin kiireestä. Ja missäpä olisi niin ihana ollut kuin mummon ja papan kanssa :) Ei kun mummolaan vaan niin usein kuin mahdollista!!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Anneli ja nimetön. Toitte molemmat esille todella hyviä pointteja. Kiitos!

Eka pitää sanoa, että meillä on aina kesät olleet tämmöisiä. Ehkä kun talvella elellään niin arkista arkea, kesällä tulee mentyä enemmän.

Ja kuten Nimetön sanoi, mummola on juuri F:lle se paikka, jossa saa vaan olla. Meillä on mielestäni ehkä vähän tavanomaista läheisempi perhe, joten mummolassa oleminen ei varmasti F:llekään ole kylässä olemista, vaan juurikin sitä arkea. Mielestäni on ihana, että maalla lapset saavat juosta talosta toiseen ja huidella pitkin pihoja. Syödä eväsleipiä ja mummon lihapullia.

Mehän tosiaan ehdimme ennen kesälomia asua jo kolme kuukautta uusissa kodeissamme, joten onneksi syksy ei tule yllärinä :)

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.