Kuinka ryhtyä kirjailijaksi?

Kolmistaan

Olen jutellut tänä syksynä parinkin ihmisen kanssa kirjan kirjoittamisesta. Toinen tuttavani on itse aloittelemassa kirjaprojektia ja tarvitsi siinä vähän rohkaisua. Toinen tuttuni taas kyseli kirjoittamisesta ihan vaan uteliaisuuttaan todeten, ettei hänestä koskaan varmasti olisi siihen. Kun kerroin sitten, ettei kirjan kirjoittaminen – ainakaan minun näkökulmastani ja tavoitteillani – ole niin mystistä kuin luulisi, oli molempien reaktiot tismalleen samansuuntaisia. Kuten toinen heistä totesi: ”Ai se voi olla ihan vaan työtä?”

Minä kirjoitan tällä hetkellä toista romaaniani. Edellisen kirjoittamisesta on aikaa melkein tismalleen kaksi vuotta. Kun sain ensimmäisen kustannussopimukseni, ajattelin, että menettäisin henkeni projektin kanssa. Kuitenkin aivan helkkarin kireälle viety kirjoitusaikataulu poisti mystiikan kirjoittamisen ympäriltä heti alkumetreillä. Kun ei ollut aikaa odotella uskomatonta flow`ta, piti kirja kirjoittaa sana, virke, kappale ja luku kerrallaan työpäivien sisällä.

Tajusin tuolloin, ettei kirjan kirjoittaminen ero juurikaan mistään muustakaan kirjoitustyöstä. Alkuun tarvitaan tarina. Kirjassa tarinan on oltava suurempi, mutta siinä on silti paljon yhtymäkohtia vaikka tämmöisen blogipostauksen kanssa: Molemmissa on alku ja loppu, jonka välissä on oltava ”juoni”. Asiat, ideat ja teemat on lisäksi saatava ulos niin, että ne avautuvat myös muille kun itselleen (joskus blogatessa hieman haastavaa). Ja sitten ei muuta kun sanoja toisen perään.

Minulle kirjan kirjoittaminen on käytännössä samanlaista duunia kun bloginkin tekeminen. Olen jakanut tänä syksynä aikani niin, että maanantain ja tiistain kirjoitan blogia, keskiviikosta perjantaihin kirjaa. Molemmat kirjoitustyöt pyrin tekemään kahdeksan ja neljän välillä. Etenen juttu (postaus tai luku) kerrallaan ja en yleensä kompastu, vaikka teksti olisi välillä ihan paskaa. Kokemus on osoittanut, että aivan karmeakin teksti kyllä muotoutuu loppumuokkauksessa ihan kelvoksi, jos vaan aluksi saa edes jotain paperille. Pahinta on jättää kokonaan valkoinen ruutu.

Minä suunnittelen kirjani luvut etukäteen iskien faktat taulukkoon. Suunnitelmasta käy ilmi luvun pääpointti, eli se tarinan kohta, joka on kulloisessakin luvussa keskiössä. Tämän lisäksi lisäilen suunnitelmaan esimerkiksi pieniä huomioita, joita voisi ripotella matkan varrelle. Edellisestä kirjasta viisastuneena laitan tähän suunnitelmaan myös kuukauden, jossa kulloisessakin luvussa liikutaan. On hirveän raivostuttavaa alkaa kesken oikean tarinan miettiä, tippuuko kengistä tässä vaiheessa kirjaa multaa vai lunta. Suunnitelmassani saattaisi lukea esimerkiksi tällainen teksti:

Mikko pohtii suhdetta isoisäänsä, kun löytää autotallista vanhan valokuva-albumin. Sodan käynyt mies vastaan nykymies. Takauma lapsuudesta. Toukokuu. Harvinaisen lämmin. Suunnitellaan kesälomaa.*

Samalla kun kirjoitan itse lukuja, teen myös usein muistiinpanoja. Jos tarinaan hyppää jokin hahmo (koska niin minulle helposti kirjoittaessa käy), jota en vielä itse ”tunne”, kirjaan hänestä asioita ylös. On nimittäin kauheaa – kokemusta on – alkaa kahlata monen viikon päästä omaa tekstiään etsien vaikkapa tietoa siitä, oliko Minna-henkilöllä Volvo vai Opel, kaksi lasta vai kolme. Varsinkin sivuhenkilöt unohtuvat ainakin itseltäni helposti, mutta toisaalta virheet ja ristiriitaisuudet ärsyttävät.

No mikäpä tämän kirjoituksen pointti oli? Ettei tulisi väärin ymmärryksiä. Koska siitähän me kirjoittajat ei tykätä.

Tarkoitukseni ei ole sanoa, että olenpas näppärä kun tällä tavalla vaan kirjoittelen kirjaa. Pointtini sen sijaa on osoittaa, ettei kirjan kirjoittaminen ole mysteeristä rakettitiedettä, jossa tarvitsisi olla jokin erityinen taiteilija, kuten niin hirveän moni edelleen ajattelee. Kyllähän minä tietysti tiedän, että kirjoittaminen vaatii kirjoitustaitoja, mutta todellisuudessa melkein jokainen aikuinen ihminen voi itselleen sellaisen taidon myös treenata. Minun tarkoitus onkin kannustaa kaikki ne pöytälaatikkokirjailijat ja kirjoittamisesta haaveilevat ulos koloistaan. Koska tämä on aika kivaa puuhaa, eikä kivoja juttuja ole koskaan liikaa!

Niin ja vastaus vielä otsikkoon: Ihan vaan kirjoittamalla. 

-Karoliina-

P.S. Ensimmäisen kirjan ensi metrit täällä. Samaisen kirjan kirjajulkkarit täällä. 

*Teksti keksitty blogipostausta varten. Ei pohjaudu mihinkään aitoon suunnitelmaani. 

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: kääntötakki, Lindex // mekko, Noisy May // kengät, Nike 

Kommentit

Ajatusleikki

Itse asiassa, jo tuon ensimmäisen kirjan aikoihin sain hirveästi inspiraatiota omaan kirjoittamiseen. Vaikka toki olet taitava kirjoittaja, ajattelin, että hitsi, sähän olet kuitenkin äiti, silloin olit myös ihan tavallisessa päivätyössä ja kirjoitit kirjan. Ei sitä varten tarvitsekaan olla boheemi erakkoluontoinen taiteilijasielu. Sen myötä uskalsin kirjoittaa edes sinne pöytälaatikkoon. Kiitos <3

Ja tämä oli aivan paras postaus taas. Juuri tätä kaipasin nyt!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Voi kun ihanan kuulla <3 Se on juurikin niin, että monet lukot luodaan pään sisällä. Aika montaa asiaa pystyy, jos vaan itse uskoo tekemiseensä.

Ja tuo "aivan paras postaus taas" lämmittää ihan hirmuisesti mieltä!

crazycatmom

Kiitos rohkaisevasta tekstistä ja vinkeistä. Blogisi tuoreena lukijana täytyy kahlata läpi nuo aiemmatkin tekstit. Haaveena on lapsuudesta saakka ollut kirjoittaa kokonainen kirja, edes sinne pöytälaatikkoon. En ole koskaan ollut erityisen hyvä kirjoittaja, mutta olen vaan kirjoittanut. Useampaa blogia vuosien varrella kirjoittamalla on kuitenkin oppinut ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Kuitenkin epävarmuus omasta osaamisesta nostaa helposti päätään. Ehkä joskus rohkaistun. :)

Mitä sitten tehdään, kun teksti on pöytälaatikossa ja sen haluaisi julkaista? Miten tämä prosessi yleensä etenee? Näistäkin olisi kiva kuulla :)

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.