Kun 4-vuotias kutsui itseään lihavaksi

Kolmistaan

Olimme lähdössä F:n kanssa leikkipuistoon tässä taannoin. Pyysin häntä pukemaan väljän jumpsuit-haalarin päälle vielä hupparin, koska sää oli aika viileä. Hän tuijotti hetken peilikuvaansa ja puhahti surullisena peilikuvalleen: "En mä voi laittaa tätä. Mä näytän lihavalle.".

Keskeytin samantien oman pukemiseni ja kesti hetki tajuta, mitä oli oikein tapahtunut. Oliko 4-vuotias sopusuhtainen tyttäreni todella kutsunut itseään LIHAVAKSI?

Tilanne tuntui epätodelliselle, koska emme ole varmasti koskaan F:n kuullen puhuneet kenenkään ihmisen koosta. Ja sana "lihava" ei todellakaan ole kuulunut millään tasolla meidän sanavarastoomme. Oikeasti: En edes tiennyt, että F tietää sanan merkitystä. Olen nimittäin ollut aina todella tarkka siitä, etten ole puinut yhtä ainoata ulkonäkökompleksiani F:n kuullen edes leikilläni, vaikka tokihan naisena joskus näitä kokoasioita myös mietin. (Kirosana saattaa meiltä joskus lipsahtaa, sen myönnän. Mutta tämmöisiä sanoja en.)

Kun aloin kysellä F:n ajatuksista enemmän, selvisi, että koko tarinan alku perustui siihen, että eräät lapset olivat haukkuneet F:ää ja montaa muutakin tämän kaveria "läskilöllöiksi" ja lihaviksi. Pilkka oli isketty siis jo moneen muuhunkin pieneen, ihanaan tyttöön.

Pisti vihaksi. Ensireaktioni oli ajatus siitä, kuinka kauhella tavalla haukkumasanoja käyttävät lapset olivatkaan käyttäytyneet. Mutta sitten tulin järkiini: Eihän vika todellakaan ollut noiden lasten, vaan niiden aikuisten, joilta lapset olivat sanansa oppineet. Millaiset aikuiset opettavat alle kouluikäisille lapsille ihmisten arvottamista koon mukaan? Ja mistä se kertookaan, että 5-vuotias tietää, että toisen voi lytätä haukkumalla tätä läskiksi?

Juttelimme F:n kanssa pitkään aiheesta. Siitä, kuinka "lihava" ja "läskilöllö" eivät ole sanoja, joita kenestäkään käytetään. Siitä, että jokainen saa olla omaa kokoaan ja näköään, eikä yksikään koko tai ulkoinen olemus ole toista parempi tai pahempi. Vakuutin, että hän on ihana sellaisena kuin on. Niin kuin on kaikki muutkin omanlaisensa ihmiset. Halattiin, todella kauan, ja ainakin siinä hetkessä tuntui, että F tajusi homman pointin.

Vaikka asiasta ei tuon koomin ole puhuttu, olen edelleen kauhean surullinen tapahtuneesta. Minusta on karmeaa, että tyttäreni joutui miettimään omaa kokoaan 4-vuotiaana. Itse tiesin oman painoni ensimmäisen kerran lukioikäisenä, ja voi hyvä tavaton olisin toivonut, että koko tämä kokoasia ei olisi tullut pienen tyttäreni mieleen vielä vuosiin.

Näin kuitenkin kävi. Ja todella toivon, että asia ei enää toistu. Siihenhän me aikuiset voimme vaikuttaa. Jos me emme arvottaisi tai haukkuisi muita koon tai muun ulkomuodon perustella, emme siirtäisi tätä karmeutta lapsiimme. Tai niihin naapurin lapsiin.

Joten nyt ihan oikeasti, aikuiset! Järki käteen!

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Kommentit

PlusMimmi (Ei varmistettu) http://www.plusmimmi.com

Huh huh! Piti kyllä hengitellä hetki, kun rupesi ihan savu nousemaan korvista. Mutta näinhän se on, aikuiset kasvattavat lapsistaan juuri niitä rasisteja ja idiootteja, olipa sitten kyse ihon väristä, painosta tai mistä tahansa. Todella surullista!

Nicole (Ei varmistettu)

Joo siis ei tietenkään kiva! Vaan hyvä sillä, että asiasta puhutaan ääneen ja toivonmukaan edes joku vanhempi ottaa onkeensa!

Daniella (Ei varmistettu)

Minäkin tulin tosi surulliseksi tästä :( oletko puhunut tästä päiväkodin työntekijöiden kanssa? Oletan siis, että tapahtui pkssa.

(Ei varmistettu)

Sama juttu minulla.
Äitini on ikuinen laihduttaja ja muistan monet dieetit.
Itsellänikin meinasi mennä laihdutus överiksi 18-20v.
Katkaistu on täälläkin kierre. Laihdutuksesta en puhu ja vaaka-pomppailu minimissä.
Kaikki me ollaan super-huippuja sellaisena kuin olemme.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Juuri tuollaiseen avarakatseisuuteen haluaisi lapsensa kasvattaa :) Mahtavia tuollaiset päiväkotiryhmät!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos, Ansku <3 Ja juuri näin!! Lapsi tekee tietysti virheitä, mutta juuri silloinhan oppiminen tapahtuu, kun aikuinen kertoo, milloin meni mönkään, miten toisia kohdellaan ja milloin on anteeksipyynnön aika. Olen kanssasi täysin samalla linjalla.

Niiskuneiti (Ei varmistettu)

Olin itekin muistaakseni 4-vuotias, kun perhepäivähoitopaikassani oli hetken aikaa varahoidossa mua vuoden vanhempi poika. Kaikki lapset leikittiin olohuoneessa ja sohvan takana oli maja. En muista, pääsinkö kertaakaan majaan, sillä poika sanoi mulle suoraan, että olen liian iso. Olen liian iso, joten en voi tulla majaan. Tuskin kukaan 4v olisi liian iso mahtuakseen sohva taakse, mutta ainakaan minä normaalikokoinen. Hoitaja pyysi mut joka kerta yksin piirtämään ja käski olla välittämättä.

Nyt 15 vuoden päästä ku puhuin asiasta äidin kaa, että edelleen muistan ton, äiti sano, et todennäkösesti poika vaan ajatteli etten mahdu, koska sohvan takana oli jo niin monta lasta ja itse olin tytöistä vanhin. Oon kuitenki ajatellu tähän päivään asti, et poika tarkoitti mun olevan liian lihava. Siitä asti mua hävetti monta vuotta olla isoin/pisin ja ainakin kuvittelin olevani isompi ku olinkaan.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, et lapselle on erittäin tärkee korostaa olevansa just sopivan kokonen ja sopivanlainen kuten on. En tajua, miten noin pieni asia jäi vaivaamaan mua nii moneks vuodeks, vaik todennäkösesti aikuiset selittiki mul asian. Yläasteella nähdessäni pojan olin ilonen, et hän oli hiljanen hissukka. Niin paljon sen sanat oli satuttanu mua 4-vuotiaana ja vaikuttanu mun itsetuntoon pitkäks aikaan. Nyt vihdoin mä olin se vahva ja sinut itteni kanssa

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Niin on :(

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

En ole puhunut tästä vielä muille tilanteeseen liittyville aikuisille...pitäisi!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos...vaikkakin tosin aihe ei ole kiva!

Pauliina (Ei varmistettu) http://paunen.blogspot.com

Herttileeri sentään! Tuli itsellekin oikein paha mieli! Itselläni on juuri 4 vuotta täyttänyt poika ja haluan häntä suojella niin pitkään tämän maailman julmuuksilta kuin vain voin. Ihan kamalaa miten jonkun lapset ovat tuollaista suustaan päästäneet!? Eihän tuon ikäisen lapsen pitäisi koko sanaa edes tuntea ja tietää. Kuten sanoit, kaikki ovat ihania juuri sellaisena kuin on.

Oma lapseni on päiväkodissa tukilapsena ryhmässä, jossa samassa ryhmässä muutamia erityistä huomiota kaipaavia lapsia. On niin ihanaa miten lapseni ei ole koskaan kysynyt, miksi muutama ryhmän lapsi on erilainen kuin hän, vaikka ovat erityislapsia ja puhe sekä ulkonäkö poikkeaa esimerkiksi hänen ulkonäöstään. Mielestäni on erittäin tärkeää lapselle opettaa, että erilaisuus on rikkaus ja jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on, eikä ketään tule arvostella ulkonäkönsä vuoksi tai siitä rumasti puhua tai sanoa.

Toivottavasti tyttäresi unohtaa asian ja ihanaa miten kannustavasti hänen kanssaan tästä puhuit, varmasti ollut vaikeata äitinä tuollaista kuulla. Lapset kun ovat niin viattomia ja hyväntahtoisia, ainakin siis ne omat lapset ja heitä haluaa suojella. Halit sinne!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hienoa, että olette molemmat osanneet katsoa kotitilannettanne ulkopuolisen silmin, ja tajunneet, kuinka nuo asiat ovat vaikuttaneet ulkonäköpaineisiinne. Hyvä te!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Juuri näin :(

Nicole (Ei varmistettu)

Ihan kauheeta! :o Oli pakko jakaa, erittäin hyvä aihe!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Nimetön ja Anneli: Ensinnäkin, olipa teini kuinka teini tahansa, kyllä aikuisen tulee laittaa rajat sille, millä nimellä vanhempia tai sisaruksia haukutaan.

En läski-sanaa pelästy, ja varmasti haukkumisia elämässä tulee eteen. Olen kuitenkin sen verran idealisti, että uskon kasvatuksen voimaan. Siihen, että aikuisen tulee opettaa oikea ja väärä. JA TIETYSI omakin lapsi käyttäytyy välillä huonosti ja käyttää vääriä sanoja: Mutta siinä vaiheessa tarvitaankin sitä aikuista!

Minä en ole muuten missään vaiheessa kirjoitustani puhunut päiväkodista.Mutta toki päiväkodissa ja elämässä tulee oppia tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Se, hyväksynkö rasismin, on eri asia. Siinä mielessä kai itse olen ahdaskatseinen, että rasismin tuomitsen.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Järkyttävää!!

piia (Ei varmistettu)

Minulle on jäänyt mieleen yläasteen kotitaloustunti viitisentoista vuotta sitten äitienpäivän alla. Teimme tunnilla täytekakkua, ja se jäi tietenkin kotiläksyksi ja kotijoukkojen arvosteltavaksi. Kaikki olivat innoissaan siitä, että nyt on taitoa leipoa äidille kakku - kaikki muut paitsi yksi tyttö. Hän oli huolissaan siitä, ettei hän saa kotitehtävää suoritettua, koska "äiti on laihdutuskuurilla ja minunkin kuulemma pitäisi." Tytön äiti oli erittäin laiha ja aika pelottava, ja koska tämä oli yksinhuoltaja, tyttö pelkäsi, ettei hän saisi arviota kotitehtävästä vihkoonsa. Muistan, että kauhistelimme tätä jo teini-ikäisenä ja yritimme kai jotakin lohdutuksentapaista sanoa, mutta mikään tuskin paikkaa teinitytön itsetuntoa, jos oma äiti on kehottanut laihduttamaan. Eikä tyttö edes ollut lihava, ehkä vielä hieman lapsenpyöreä.

ps. Onneksi ihana Fiinu ei jäänyt mietiskelemään kommenttia itsekseen.

Mie (Ei varmistettu)

Ikävää :( itse olen pyöreänä aikuisena saanut huomata että jo päiväkoti-ikäisetkin lapset tietävät sekä sanan lihava että läski. Ja tietävät myös käyttää niitä ilkeilyyn kuiskuttelemalla ja nauramalla.

emmien (Ei varmistettu)

Voi ei :(
Moni aikuinen siirtää omat ulkonäkökompleksinsa kuin huomaamatta lapsilleen vain sillä, että puhuu niistä lastensa kuulleen. Minulle kävi niin.
Mummini ja äitini ovat ikuisia laihduttajia. En muista, että he olisivat koskaan haukkuneet muita ihmisiä lihaviksi, mutta omia itsejään on kyllä morkattu lastenkin kuullen..
Ja kas, minustakin tuli "läski" ja laihduttaja, vaikka sille ei oikeasti olisi ollut tarvetta.
Nyt olen onneksi tiedostanut asian ja katkaissut kierteen. Yritän kovasti olla puhumatta mistään painoon tai ulkonäköön liittyvästä lasten kuullen. Se on yllättävän vaikeaa, koska tuntuu, että kaikki asiat joka paikassa pyörivät ulkonäön, ja sen miltä tulisi näyttää, ympärillä. :(

Annelina (Ei varmistettu)

Erilaisuuden hyväksymistä kyllä. Mutta ei todellakaan tarvitse eikä pidä hyväksyä kasvatustyyliä jossa opetetaan mollaamaan toisia tai puhumaan rumasti. Typerää vedota tuollaiseen.

(Ei varmistettu)

Sen verran malttia ja uutta näkökulmaa haluaisin tuoda aiheeseen tähän keskusteluun, etten lähtiä syyttä suotta lasten vanhempia teilaamaan. Voihan olla, että lapset oppivat maailmasta muualtakin, kuin vanhemmiltaan.
Ajatellaanpa vaikka näin: samassa kodissa päiväkoti-ikäisen kanssa asuu nuori teini-ikäinen. Hyvin tietoinen itsestään ja hyvin epävarma. Peilaa itseään, vertaa toisiin. Pahalla tuulella ollessaan haukkuu sen sisaruksen ja äidinkin läskiperseiksi. Ei mikään ihan mahdoton tilanne?
Eikä tässäkään kuviossa paljon isältä tai äidiltä kysellä, haluatko lapsesi tietävän tai oppivan moista...

Läski sanaa ei myöskään kannata niin pelästyä. Vielä tulee se päivä, jolloin joku sanoo lastasi rumalsi tai tyhmäksi. Edessä voi hyvin olla myös se päivä (opetat lapsellesi kuinka hyviä asioita tahansa), että hän tulee kutsumaan kotain toista lasta yai aikuista jollain "ei niin mairittelevalla määreellä".
Elämä on, sano realisti. Saat olla tilanteessa iloinen siitä, että asia tuli tietoosi, eikä jäänyt vain lapsen päähän mietityttämään. Vaivaamaan jääneet asiat käydään lapsen kanssa läpi ja jatketaan taas eteenpäin.

Ps. Ja siitä erilaisuuden sietämisestä vielä, aikuiset. Siitä, että kaikki pitäis hyväksyä just sellasina kuin ne on. Eikö?
Sittenhän meidän tulee vain hyväksyä se, että siellä päiväkotiryhmässä kasvaa kaikenlaisia lapsia, joita kasvattavat kaikenlaiset vanhemmat. Erilaiset kuin me.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi ei! Onneksi ei jäänyt sinulle traumoja : Nuo kouluaikojen ulkonäkökeskustelut kun voivat jäädä koko elämän aikaisiksi mielipahoiksi.

Riikka (Ei varmistettu) http://muistiinkuvia.blogspot.com

Mulle tuli kyllä sama ajatus kuin Nimettömällä. Ei ihan suorilta kannattaisi tuomita noiden "toisten" lasten vanhempiakaan. Kuten tässä kommentissa mainittiin, noita sanoja ja haukkumanimiä voi kuulla mistä vain, keneltä vain. Ja niitä voivat käyttää lapset joiden vanhemmat ei missään nimessä hyväksy ko. nimitysten käyttöä, tietämättä että lapsensa sellaisia ovat suusta laukoneet. Jos nyt vaikka kotona asuu se teini (tai tyyliin 10-vuotias sisarus), voi olla että nuorempi sisarus kuulee tahtomattaan asioita joita ei pitäisi kuulla. Ja kyllä, vanhempien pitäisi puuttua mutta ei heillä kai ole korvia joka tilanteessa. Siksikin olisi hyvä juttu mainita asiasta esim päiväkodin henkilökunnalle jotta voivat esim yleisellä tasolla ottaa lasten kanssa puheeksi että tällainen nimittely on erittäin kurjaa ja väärin. Mahdollisesti myös niiden nimittelijöiden vanhempien kanssa voisi jutella.

Meillä oli tässä jokin aika sitten tilanne 5-vuotiaan kanssa että päiväkodissa oli ollut sijaisena hoitaja jonka nimeä lapseni ei tiennyt, ja kertoi minulle jotain että "....tehtiin sitä ja sitä sen tädin kanssa joka on tosi pullea." Olin aivan kauhuissani että lapseni sanoi noin vaikka siinä tilanteessa se oli vain lapsen viaton havainto, kuvailu ihmisestä kuten "se punatukkainen täti" tai "se iloinen tyttö". Puutuin heti asiaan ja selitin että ei ole sopivaa mainita kenenkään ihmisen koosta mitään, oli hän sitten iso- tai pienikokoinen. Poikani kertoikin sitten että kyllä muutkin lapset on nauraneet kun se täti on niin pullea, että "eikö muka saa nauraa jos ei se täti huomaa??" Käytiin pitkä keskustelu aiheesta, ja yleensäkin siitä että ihmiset ovat erinäköisiä, -kokoisia ja -laisia eikä ketään saa nimitellä tai pilkata minkään erilaisuuden vuoksi. Ja että olisi hyvä kavereillekin sanoa että se on väärin.

Tiia (Ei varmistettu)

Tästä näkee kuinka tahatonkin heitto loukkaa, minkä ikäistä tahansa. Haukkujatkaan eivät varmaan sanan oikeassa merkityksessä haukkumista tarkoittaneet, tai kunnolla tienneet mitä tarkoittaa. Mutta helposti uhri ottaa sen itseensä. Myös jo 4 vuotiaana. Surullista kyllä. Itsekin syömishäiriöön sairastuneensa en voi edes kuvitella millaista surua omat vanhemmat ovat kokeneet. :(

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Niinpä. Mistähän sekin "tieto" tulee, että tässä on kiusaamisen aihe?

Virpi T. (Ei varmistettu)

Moikka. Kertomasi toi mulle mieleen erään tapauksen parin vuoden takaa kun olin töissä iltapäiväkerhossa. Meillä oli yhtenä päivänä välipalana muistaakseni hedelmiä, kasviksia ja leipää. Muistan kun eräs 8v tyttö tokaisi välipalalla ettei voisi syödä leipää, koska hänestä tulee läski :/ Minua kauhistutti, että jo 8v voi miettiä syömiseen liittyviä asioita lihomisen kannalta.

Ansku (Ei varmistettu)

Tämäpä surullista, mutta valitettavan ajankohtaista asiaa. Itselläni on 2,5-vuotias tytär ja tuo tilanne, että kuulisin joskus, että häntä on kiusattu, on pahin pelkoni. Olisi aihe mikä tahansa. Kokoon liittyvät kommentit etenkin satuttavat kaikenikäisiä. Hienosti hoidettu tilanne! Tuo todella vaatii pysähtymistä eikä keveää siinä sivussa -jutustelua. Tsemppiä! Itse sanon tyttärelleni joka päivä kuinka reipas, taitava ja ihana pieni tyttö hän onkaan, ja että häntä rakastetaan. Toivon hänelle kehittyvän normaalin hyvän itsetunnon.

Onpa vielä huomautettava, että tiedän liian monta tapausta, joissa olen jopa omin silmin nähnyt kuinka vanhempi tai vanhemmat hoitavat konfliktitilanteet lasten kesken. Yksi kohdistui omaan tyttäreeni hänen ollessaan vasta vajaat 1,5 vuotta. Olimme päiväseltään käymässä lasten ja vanhempien yhteisessä perhekerhossa ja yksi tyttöäni hieman vanhempi poika ahdisti hänet nurkkaan ja alkoi lyömään. Pojan äiti jatkoi jutusteluaan ja jouduin olemaan se, joka puuttui tilanteeseen. Ilmoitin asiasta pojan äidille, joka vain haki poikansa pois ja vei toiseen huoneeseen leikkimään. Ei mitään anteeksi-pyyntöä. Tämä sapettaa. Jos lapsi osaa alkaa lyömään, on hänelle myös alettava opettaa, että niin ei saa tehdä ja anteeksi pyydetään. Ainakin tilanne jotenkin selvitetään ja halataan. Tässä on joillain vanhemmilla todella vielä opin paikka. Itse pyrin välittömästi pysähtymään ja selvittämään tilanteen jos oma tyttäreni uhmassaan yrittää huitaista minua tai muita. Anteeksi pyydetään ja halataan sekä joka kerta toistetaan, että noin ei saa tehdä. Tulipas tekstiä - huh! :D Aihe nostattaa varmasti keskustelua.

Kiitos vielä upeasta blogista! Olen tämän vasta hiljan löytänyt, mutta sitä innokkaasti sen jälkeen seurannut! <3

Henrietta (Ei varmistettu)

Voi ei, surullista, että ulkonäköpaineet ja läski-sana ovat osana jo päiväkoti-ikäisten lasten elämää. Itse muistan alakoulussa parhaan ystäväni kerran sanoneen, että hänen mielestään olin hieman liian iso. Tämä oli terveystarkastuksen jälkeen kun vertailimme kotiin vanhemmille vietäviä lappuja, joissa luki pituus, paino, näkö ja kuulo. Painoin ehkä kaksi kiloa enemmän kuin ystäväni ja olin vähän lyhyempi ja olin aivan normaalikokoinen, kun taas ystäväni oli hoikka. Siitä tuli kyllä paha mieli, mutta onneksi en murehtinut kokoani silloin.
Läski-sanan käyttö myös ihmetyttää, sitä kun käytetään loukkaamaan ihmisiä, vaikka he olisivat jopa laihoja. Vähän aikaa sitten pyöräilin kiireellä kaupunkiin, ja vastaan tuli kaksi tyttöä, n. 10- ja 8-vuotiaat. Kohdallani tuo nuorempi sanoi iloisella äänellä "moi läski!" ja nauroi perään. Olen normaalipainoinen, melko pieni joten luulen, ettei hän oikeasti ajatellut minun olevan lihava, mutta jotain isokokoista tuollainen tuntemattoman kommentti saattaa todella loukata. Lisäksi on myös surullista, että ketään lasta tai aikuista ylipäätään haukutaan, oli haukkumasana mikä tahansa.

(Ei varmistettu)

Nimenomaan aikuisten pitäisi puuttua, mutta kuten Anskukin ylempänä kertoi monesti se puuttuminen jää tekemättä. Itse olen 3,5- vuotiaan lapsen äitinä todistanut tätä puistoissa ja harrastuksissa useasti. Erityisesti jos haukkuminen, töniminen, tavaroiden kädestä vieminen, hiekkakakun rikkominen, ulkopuolelle jättäminen tai mikä vain kiusa kohdistuu vieraaseen lapseen eikä lapsen kaveriin niin se monesti jätetään huomiotta. Aikuinen voi vieressä katsoa ja antaa kaiken tapahtua. Minkä viestin se antaa lapselle? Näin tapahtuu usein myös jos kiusaaja on pieni esim. 2-vuotias. Itse olen sitä mieltä, että pari vuotias ja pienempikin ymmärtää jo vallan mainiosti, että hiekkaa ei heitetä tai toisia ei tönitä. On minunkin lastani kerran haukkunut kerran poika, joka oli oppinut sanat varmasti isommilta veljiltään, eikä edes tiennyt mitä ne tarkoittaa. Järkyttävän asiasta teki kuitenkin se, että pojan äiti seisoi vieressä naama punaisena hermostuneesti naureskellen, mutta ei puhettakaan, että hän olisi sanonut pojalleen mitään. Jatkoi vain kanssani juttelua niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kyllä vanhempien käytös ihmetyttää välillä todella paljon. Ja sieltähän se malli ja oikeutus lapsen käytökselle tulee.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi että, juuri näin : Ei koskaan voi tietää, mikä pilkka - leikilläänkin sanottu - voi kalvaa toista vuosia!

j.... (Ei varmistettu)

Todella ikävää että 4-vuotiaana joutuu jo miettimään tuollaisia asioita. :( Mutta minulla tuli mieleen että tuon ikäiset saattavat kiusoitellen hippaa leikkiessä tms huudella toisilleen mitä ihmeellisempiä sanaväännöksiä eivätkä välttämättä tarkoita läskilöllö sanalla haukkua ketään eivätkä todella välttämättä edes tiedä mitä sana tarkoittaa. Toki tälöaisiin pitää aina puuttua ja keskustella nimittelijöiden kanssa siitä ettei niin sovi sanoa.

Kommentoi