Kun mä hymyilen, nii ei kukaan kysele

Ladataan...
Kolmistaan

Mä itken keväjuhlissa ja kissavideoille. Niin ja sille, kun F laulaa joulujuhlassa tai kun häissä pärähtää ensimmäiset häämarssin sävelet. Mä itken ihan julkisesti, eikä se nolota. Ei silloin, kun itkun aihe on pieni tai hassu. Silloin on helppo itkeä. Silloin, kun ei tarvitse kuitenkaan todellisuudessa ole ihan auki ja rikki.

Joskus olen pohtinut, kuinka paljon helpompaa tämä tilanne tai ylipäätään elämä olisi, jos oikeiden asioiden keskellä voisin näyttää samalla tavalla heikkoutensa kuin Youtube-videoita katsellessa. Kuinka paljon helpompaa olisi, jos kyynel valuisi silmäkulmasta myös muiden edessä - oikealla hetkellä - eikä vasta silloin, kun illalla istun yksin sängyllä ja katselen sälekaihdinten välistä vastakkaisen talon ikkunoista loistavaa valoa.

Moni järkyttyi erosta. Oli ihan, että nyt on kyllä luovutettu ihan liian helposti. Kaikkihan oli hyvin, ehkä täydellisesti. Päätöksen täytyi oli helppo, kun elää ja porskuttaa niin täynnä intoa. Ihan liian nopeasti tehty ja toivuttu. Reippaana. Miten kylmä.

Mutta kylmyys, lämpö ja tunteet ovat jännä asia. Toisille oman itsensä näyttäminen on helpompaa kuin toisille. Toisten mielestä kaikki oma on julkista, toisten - minunlaisten - defenssit blokkaavat puolestaan monta tunneskaalan väriä pois ainakin silloin, kun ne pitäisi esittää muille. Erityisesti niille, jotka eivät minua tunne. Joskus valitettavasti niillekin, jotka rakastavat.

Ennen ajattelin, että kirjoitusteni sisällön rajaaminen suojelee minua ja perhettäni. Että sensuroiduilla näppiksillä kirjoitettu osa elämääni riittää. Tänä keväänä olen huomannut, että rajat ovat kääntyneet myös itseään vastaan. Kun ei kerro kaikkea, on lupa tehdä omat johtopäätökset. Kun ei kerro kaikkea, täytyy sen olla merkki siitä, ettei välitä.

Vaikka välitänhän ja välitinhän minä. Ehkä jopa liikaakin, koska se kokonaisuuden ylläpitäminen ja muiden tunteista välittäminen oli melkein tuhota oman itseni. Tuntui nimittäin sille, että viime vuosina oma olo jäi jonnekin kaiken jalkoihin. Kesti vuosia tajuta ja samalla myös vuosia niin, että illalla nukkumaan mennessä katselin kattoon ja pohdin, miten tästä kaikesta selviää. Miten selättää pahan olon niin, etteivät muut kärsi. Miten selvitä syyllisyydestä, surusta, pettymyksestä ja jopa vihasta. Miten välittää itsestään, kun se tuntui olevan ristiriidassa toisen ihmisen hyvinvoinnin kanssa.

Joskus oli hetkiä, jolloin itkin joka päivä. Joskus taas tuntui, ettei kyynel tullut ulos, vaikka paha olo aiheutti päätä painavan migreenin. Mutta enää en murehdi. En, vaikka kroppa onkin vielä hajalla ja heräilen öisin vain tunneiksi miettimään tätä kaikkea. Hyvää ja huonoa. Mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa.

Sanotaan, että toiset eroavat jo suhteen aikana, toiset vasta, kun kattilat on jaettu. Minun itkuni ja suruni on koettu vuosia ja kuukausia sitten, mutta se matka onkin ollut tavallista pidempi. Vaikka toisaalta, onko sittenkään? Mistä sitä tosiaan tietää niiden muiden helppojen ja tavallisten suhteiden ja erojen laidan. Sinne toisten ihmisten seinien sisälle, parisuhteen sisälle, kun harva ulkopuolinen koskaan näkee.

Voi kun elämä olisi yhtä helppoa kuin kissavideoita itkiessä. Tai silloin, kun tajuaa Spotifytä kuunnellessa, että joku muukin tietää, millaista on olla.  Silloin, kun sisällä myrskyää, mutta kuulumisia kysyessä väläyttääkin vain sen kaikki on hyvin -hymyn.

"Oon kaiken osannu liian hyvin piilottaa
mut täytyy myöntää
et on ollu vaikeaa
ja kun mä hymyilen
nii ei kukaan kysele,"
(Anna Puu: Aika)

-Karoliina-

Share

Kommentit

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos tekstistäsi. Minua ei tosin haittaa toisen osapuolen saama tuki, päinvastoin. On hienoa, että hän on löytänyt vahvan tukijoukon, se tietysti ole keneltäkään pois.

Hassua tuo salapoliisityö. Tietoisesti ja tiedostamatta sitä on halunnut kertoa blogissa aina myös sen toisen puolen.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Olette tavallaan oikeassa. Vaikka ymmärrän uteliaisuuden, toki itsekin hämmästyin kysymysten henkilökohtaista tasoa.

Kiitos :)

Elina (Ei varmistettu) http://littleyellowheart.blogspot.fi/

Itse olen ihan tosi herkkä ja itken helposti milloin mistäkin syystä. Yksin ollessa se on ihan okei, mutta julkisilla paikoilla tai muiden seurassa se on omasta mielestäni kiusallista. Siinä ne muut sitten miettivät, että mitähän se tuokin taas vetistelee. Silti olisi ihanaa antaa kyynelten tulla aina silloin kun siltä tuntuu, ehkä lopulta se ei enää niin kiusalliselta tuntuisikaan.
Paljon tsemppiä ja aurinkoa kevääseen sekä rohkeutta tunteiden näyttämiseen!

Nippe (Ei varmistettu)

Voimia sinulle Nimetön! Riipaiseva kirjoitus.
Hyvä, kun ajattelet lasten parasta. Voimahalaus!

(Ei varmistettu)

Kiitos sinulle, että pidät huolta lapsistasi! Olen sinusta ylpeä. On kauheaa, kun pienenä on kotona paha olla ja sitten vielä suurempanakin. Ei lapset kasva hyvin satuttamalla, eivätkä pienet pääse pakoon itsekseen. Vaatii rohkeutta lähteä.
Paljon voimia ja hyvää kevättä!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos, Milja!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Tsemppiä sinulle suureen muutokseen <3

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi sinua! Jaksamista <3

Laamu (Ei varmistettu)

En muista mistä kuulin yhden parhaista elämänohjeista; voi hyvin olla jostain niinkin köykäisestä lähteestä kuin leffa, mutta tähän uskon: Vain parisuhteen kaksi osapuolta tietävät mitä heidän parisuhteelle kuuluu. Ymmärrän sen niin, että kaikkien tulisi muistaa ennen kuin arvostelee toisen päätöstä juuri vaikka erota, palata yhteen, muuttaa maalle tai ihan mitä tahansa, että vain siinä parisuhteessa olevat voivat keskenään nämä päätökset tehdä, heillä on siihen syynsä joista muiden ei tarvitse edes tietää.Ja vain he tietävät kaikki ne monet pienet ja suuret syyt miksi johonkin päätökseen on tultu.

Siksipä; kaikkea hyvää sulle, teille kaikille yhdessä ja erikseen. ❤

(Ei varmistettu)

"Oli kuitenkin hyvä kuulla mitä sinulle oikeasti kuuluu". Ei Karoliina mielestäni ole koko aikana muuta väittänytkään, mutta ei ole omalta osaltaan tunteitaan julkisesti repostellutkaan. Jotkut lukijat ne ovat tästä omat johtopäätöksensä sitten vetäneet.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

TätiO on hyvä!!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos samoin sulle <3

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos kauniista sanoistasi! <3

Liina (Ei varmistettu)

Ihana teksti ja ihana sinä.
Itse itken todella helposti kun olen yksin. Saatan odottaa pitkiä aikoja, että olen yksin ja saan vain itkeä. Minua itku helpottaa ja se vähentää ahdistusta.
Kun joku kysyy mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin, sitä vastaa yleensä, että kaikki on hyvin, ei ole mikään hätä. Vaikka haluaisin vain huutaa, että sattuu niin hemmetisti ja tarvitsen apua. Tuntuu vain ettei sitä voi henkilölle sanoa kasvotusten. Eivät he kumminkaan ymmärtäisi, sillä heidän silmissään minulla on kaikki hyvin.
Tsemppiä uuteen arkeen ja ihanaa kevättä just sulle! :) Ehkä se elämä vielä joskus helpottaa.

E (Ei varmistettu)

Ajattelen samoin! Tavallaan vähän jopa ärsyttää, että jotkut ilkeilijät nyt saivat sitä tunnepohjaista tekstiä, jota ovat ilkeilemällä yrittäneet kaivaa esiin. Blogi kun nyt ei vaan ole mikään päiväkirja, johon kirjoitetaan kaikki mahdolliset tunteet kaikkien luettaviksi. Jos ei kirjoitukset kiinnosta, niin voi lopettaa lukemisen, niin helppoa se on!

Koskettava kirjoitus kuitenkin, olen itse myös sellainen aina hymyilevä tyyppi, joka ei juuri koskaan kerro oikeista tuntemuksistaan kenellekään.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos Eevis!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Juurikin niin!! <3

Milja (Ei varmistettu)

Kurjaa että ihmiset arvostelevat toisten elämän suuria päätöksiä niin rankasti .. Hieno kirjoitus ja kauniita sanoja . Voimia ja aurinkoa kevääseen !

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Juuri niin!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Oi ihanasti ja niin tunnistettavasti kirjoitettu. Kiitos <3

Katja (Ei varmistettu)

<3 Halaus.

Elinapelina (Ei varmistettu)

Nimenomaan! Erikoista, miten joillain ihmisillä sekoittuu joidenkin tosielämä Kauniisiin ja rohkeisiin.. "Mulla on oikeus tietää!!!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Samoin :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos, Viiru <3

J (Ei varmistettu)

Mun mielestä on jotenkin käsittämätöntä ollut se, että aika monet kuvittelevat sun/teidän olevan jotenkin tilivelvollisia kaikista yksityisimmistä asioista ja miten kaikki johti siihen mihin johti. Ero on aina rankka, vielä rankempi kun on lapsi mukana. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa on ollut, kun tässä pitäisi vielä kaiken keskellä selitellä ihmisille miksi näin kävi. On myös julmaa, että ihmisiä syyllistetään siitä, että ei saa olla jotenkin liian iloisen oloinen. Itse olen ainakin sellainen ihminen, että vaikka sisälläni olisi iso myrsky, ei sitä ulospäin huomaa. Itsellä tulee jotenkin puolustusmekanismina se, että kun menee huonosti, niin pusketaan vaan hymyssä suin eteenpäin. Olen myös kokemuksesta huomannut, että naisilla ja miehillä on erilainen tapa käsitellä tällaisia asioita. Vaikka toki kaikki ovat yksilöitä ja tilanteetkin vaihtelevat.

Tsemppiä!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos itsellesi <3

elle (Ei varmistettu)

Voi, niin hieno ja koskettava kirjoitus. Tuo on niin totta, että omaa pahaa oloa ei ole niin helppo näyttää. Helpompi vetää hymy päälle et kaikki ois ok. Vaikka sisällä myrskyää. Niin silmiä avaava kirjoitus kaiken aiemman suhteen. Luen innokkaasti blogiasi. Toivon sinulle valoa päiviisi, anna itsellesi aikaa toipua rauhassa! Kaikkea hyvää sinulle ja ihastuttavalle tyttärellesi!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos, Lintu :)

Suski (Ei varmistettu)

Viime aikojen mollaukset sun postauksista ovat olleet kurjia. En oo oikein osannut kommentoida mitään, kun jotenkin aavistan että kaikki ei oo vielä normaalisti. Pikapostauksetkin on kivoja, niissä nähdään et oot ok ja mikä vika niissä muka on? Mut jos on oma(kin) pää vielä myllerryksessä niin pitääkö kaikkien muiden(kin) tuntemattomien tietää se?

Erosta kirjoitettiin niin että kaikki varmaan luuli et se tapahtu iha lähiaikoina vaikka sitä varmasti "työstetty" useampi kuukausi. En käy yksityiskohtiin enkä halua arvailla mitään kun se ei kuulu muille. Eikä mulle. Kaikki tapahtui meille lukijoille äkkiarvaamatta.

Mä en osaa ilmaista nyt itseäni kunnolla mutta toivottavasti jostain rivien välistä osaat lukea ajatukseni. Mä voin vaan kuvitella mitä käyt läpi. Pidä oma tyylisi, älä anna neg. Kommenttien sua lannistaa!

Moni olisi pitänyt taukoa bloggaamisesta...

Tsemppiä!

Toivoo tätiO, joka miettii nimen vaihtamista

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos <3

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

<3

mahh (Ei varmistettu)

Kauniisti kirjoitettu. Et ole tilivelvollinen lukijoille, eikä teidän eron syyt kuulu meille muille :) jaksamisia.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Niin. Kaikilla on tietysti oikeus mielipiteeseensä, mutta toki myös somessa olisi kiva, jos ilkeily olisi minimissään. Kiitos teille <3

m.m (Ei varmistettu)

Niin totta, harva näkee sälekaihtimien sisäpuolelle.

Itsellänikin on eräänlainen eroprosessi käynissä. Suhteessani en voinut hyvin, suoritin ja touteutin muiden toiveita. Nimittäin lopullinen irtautuminen uskonnollisesta yhteisöstä. Eron tekeminen keskti vuosia, lähteä vaiko jäädä. Itkut ja kasvukivut on itketty vuosia sitten. Päätöksen tekeminen helpotti, epämääräinen onneton ajelehtiminen syö ihmistä. Olo on vapautunut.

Kiitos tästä koskettavasta postauksesta<3 Minusta oli myös kiva lukea pika kuulumisiasi, inspiroiduin Zalandon harmaasta takistasi, että laitoin tilaukseen.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Nimetön. Toimit varmasti ihan oikein. Olet rohkea ja upea äiti. Voimia <3 Kiitos myös te ihanat Nippe ja nimetön, jotka jo kauniisti kommentoittekin tähän!

Veera (Ei varmistettu)

Minä väsyin ja uuvuin tänä talvena työssä, jota rakastan. Tein kaikkeni, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Jo lähtökohtaisesti työt oli työyhteisössä jaettu epätasaisesti. Pienessä työyhteisössä myös vain toiset joustivat, toiset eivät.
Väsyin, uuvuin, hain apua.
Työn lisäksi pyöritettävänä oli lapsiperheen arki omine kiireineen ja murheineen. Pienineenkin, mutta paljon työtä ja muistettavaa.
Työpaikalla kukaan ei kuulemma huomannut, että väsyin. Ei edes silloin, kun en enää voinut olla itkemättä myös työpäivien aikana. Päivittäin itkin kaikki työmatkat. Mennen tullen.
Työpsykologillakin meni aikansa huomatessa. Kun kuulemma hymyilin niin paljon ja analysoin niin rationaalisesti. oikein pelästyi, kun huomasi, kuinka väsynyt todella olin pimeässä tunnelissani.

Työpaikalla en saanut apua. En empatiaa. En kevennettyjä työtehtäviä. En senkään jälkeen, vaikka suoraan sanoin ja pyysin. Uskalsin. Ei kiinnostanut ketään.
Menetin uskoni työyhteisööni ja esimieheeni. Irtisanoi. Psykologisen tuösuhteeni. En halua enää olla osa yhteisöä, joka suvaitsee yhden ihmisen voivan niin huonosti yrittämättä auttaa.
Toivon löytäväni syksyksi uuden työn. Onneksi olen alalla, jossa työttömyys ei vaivaa.
***
Ihmisestä ei aina tiedä, ei näe päällepäin.
Työelämä on nykyään kovin vaativaa,
perhe-elämä kai muillakin kuluttavaa. Ei ihme, jos toisinaan hukkaa itsensä.
Tänään mielessäni oli pitkästä aikaa luottavainen, kirkas ajatus: vielä tulee päivä, jolloin jaksan taas nauttia.

Piitu (Ei varmistettu)

Kurjaa, etteivät ihmiset anna rauhaa yksityisille asioille ja tunteille. Tsemppiä sulle ja ihania ovat sun kirjoitukset. Seuraan edelleen teitä molempia, niin kuin iholla sarjasta saakka.
Hyvää kevättä ?♡

(Ei varmistettu)

Kaunis kirjoitus.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

<3

Eevis (Ei varmistettu)

Ei ole helppoa ei, kertoa miltä oikeasti tuntuu. Itse itken todella usein telkkaa/leffoja katsoessa. Silmäni myös "vuotavat" nauraessa. Kaikki me olemme erilaisia ja meillä on oikeus siihen. Toisten on helpompi hyväksyä se kuin toisten. Kaikki ei ole julkista vaikka julkista blogia pitääkin. Ei kukaan tiedä, miten toisten parisuhde toimii vai toimiiko. Iloa, valoa ja voimia kevääseesi!

Tiina (Ei varmistettu) http://suolistosoikoon.blogspot.com

Ero voi olla hyvin opettava hetki myös siinä mielessä, että oppii olemaan välittämättä ulkopuolisten mielipiteistä. Sinun elämä, sinun päätös, vain sillä on merkitystä. Sattuuhan ne puheet, mutta ne kertovat enemmän henkilöistä itsestään kuin sinusta.

Nippe (Ei varmistettu)

Rohkean rehellinen kirjoitus. Kun uskaltaa avata itseään, saa ymmärrystäkin enemmän. Ei vain epämääräistä arvostelua.
Sen olen oppinut, että pahan olon puhuminen ulos on terapeuttisinta mitä tiedän.
Vain puhumalla, vain kertomalla ÄÄNEEN, aidot surun, vihan ja ilon tunteet, pysyy kartalla.
Ja onnistuu toivottavasti vielä tulevaisuudessa parisuhteessa.

Johanna (Ei varmistettu)

Kauniisti kirjoitettu! Suurimmalla osalla ihmisistä on suojamuuri ymrillään, vaikka sisällä kuinka myrskyää. Itsekin olen se kahvipöydän positiivinen vitsiniekka, vaikka vuosien aikana on ollut isojakin kriisejä. Lapsettomuusvuosista luulen selvinneeni juuri sillä, että itsekin koitin niin kovasti uskoa siihen, että hyvin menee ja eihän tässä mitään. Vasta jälkikäteen tajusin, kuinka rankkoja vuodet olivat ja raskausaika oli elämäni ahdistavin ajanjakso, kun kaikki tunteet ja pelot ottivat kunnolla vallan (ihan hullua, kun kaikki oli lopulta hyvin). Onneksi asioilla on tapana jollain aikavälillä järjestyä ja rankemman jakson jälkeen osaa taas arvostaa tavallista oloa ja sitä, että ruoka maistuu :) Kaikkea hyvää ja aurinkoa sulle ja F:lle kevääseen, olette ihania ?

Ina (Ei varmistettu)

Kaunista, tosiaan. Itse erosin kuusi vuotta sitten ja jäin ihan yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Ihmiset ympärilläni kehuivat jaksamistani ja iloisuuttani raskaasta elämäntilanteesta huolimatta. Kukaan ei tiennyt että itkin salaa vessassa ovi lukossa että ehtisin kuivata kyyneleet jos lapset yllättäisi. Ja nyt kun ajan myötä niitä suruja on kertyny lisää, niin edelleen teen tuon saman. Itken piilossa, kun olen yksin. Kun jostain syystä on niin vaikeaa kertoa ihmisille että sattuuhan minuunkin, vaikka olenkin useimmiten iloinen. Ja olen siis oikeasti myös iloinen, mutta eihän se sulje pois surullisia tunteita tai pelkoja. Minulla on vain vaikeaa löytää sanoja kertomaan niistä kun on niin paljon "helpompaa" tosiaan aina hymyillä vain. Kiitos kun kirjoitit niin osuvasti aiheesta.

Reetta (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus. Aurinkoa päiviisi!

Sivullinen (Ei varmistettu)

Toivottavasti edes yksi ulkopuolinen kriitikko lukisi tämän ja katsoisi peiliin. Harmi kun ne ikävimmät besserwisserit eivät ikinä niin tule tekemään - ennen kuin osuu omaan nilkkaan.

Kiitos kun jaoit, vaikka ei olisi tarvinnut! Ota kaikki se aika, jonka tarvitset ja kirjoita vain siitä, mistä haluat ❤️

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Mahtavaa, mahtavaa! Onnea blogielämän aloitukseen!

Daniella (Ei varmistettu)

Itsekin olen ollut hämmentynyt. Toisaalta ajatellut juuri niin kuin itsekin kirjoitit: toisten elämästä ei voi koskaan tietää. Ja ennen kaikkea: minun ei kuulukaan tietää. Toisaalta yrittänyt sovittaa eroa siihen julkiseen kuvaan ja yrittänyt itselleni selvittää, että miten näin voi käydä. Kuten olen tainnut sanoakin, koska omakaan suhde ei ole ollut viime vuosina helpoimmasta päästä, on muiden erouutiset olleet osa oman tilanteen prosessointia. Miksi toiset eroavat ja miksi toiset eivät? Kaikkien suhteissa kun kuitenkin on niitä alamäkiä.

Joka tapauksessa pointtini on, että tämä on ollut hämmentävää ulkopuoliselle. Koska mielessä on niin elävästi vielä ne onnellisen näköiset ihmiset kuvista ja videoilta, ja usein kuitenkin ainakin jälkikäteen voi tunnistaa joitain merkkejä siitä, että kaikki ei ollutkaan ihan sitä miltä näyttää. Miten ihmeessä siis ne onnelliset saattoivat lakata olemasta onnellisia? Olisiko jotain ollut vielä tehtävissä?

Luulen, että muitakin on hämmentänyt se ristiriita erouutisen ja kulissin välillä. Onko se oikeutus sellaiselle palautteelle ja arvostelulle, mitä olet saanut viime aikoina? No ei. Silti on mielestäni hyvä, että kirjoitit tämän postauksen. Vaikka ei sinun olisi tarvinnut, jokaisella on oikeus vetää raja johonkin. Oli kuitenkin hyvä kuulla, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ehkä olen yliempaattinen, mutta kyllä olen teistä vähän huolta kantanut.

Nyt anna aikaa itsellesi. Ja F:lle tietysti. Mutta anna aikaa itsellesi olla oma itsesi ja löytää taas aito ilo ja onni. Kyllä ne siellä on.

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kiitos :)

(Ei varmistettu)

Itseasiassa joskus kyllä käy niin, että vain parisuhteen toinen osapuoli tietää mitä parisuhteelle kuluu. Toinen vain luulee tietävänsä...

Pages

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.