Kuumetta ja kaappi-inventaario

Ladataan...
Kolmistaan

Moikkista,

ollaan oltu Neidin kanssa torstaista lähtien taas vaihteeksi sairauslomalla. Neiti-F:lle iski korkea kuume torstaita edeltävänä yönä, ja pian sen perään tulivat yskä, vuotava nenä ja aristava korva. Mehiläiseen täytyisi ilmeisesti siis tänään raahautua. Taas vaihteeksi. Neiti-F puhuu Mehiläisen lääkäreistä jo etunimillä, joten paikka on kyllä jo aika tuttu koko pumpulle.

Keskiviikkoiltana, ennen kuin Neiti oli (kait) vielä kuumeessa, sain hetkellisen hulluuspuuskan. Olin pari päivää aikaisemmin huomannut, että Neidin kaapin vaatteista enää vain murto-osa mahtuu hänen päälleen, ja pienet vaattet ovat kaapissa vain tiellä. Niinpä tein inventaarion. Sillä seuraamuksella, että kaapista lähti viisi muovipussillista pieniä vaatteita taas varastoon (lue:rappusten alle pölyttymään).

Olin huomannut, että Neiti oli venähtänyt vuodenvaihteessa roimasti, mutta vähän silti yllätti, että vasta syyslomalla reiluina ostetut vaatteet eivät mene nyt enää laisinkaan päälle. Ja synttärikengät joulukuulta eivät nekään enää mahdu. Hurja vauhti! Noinkohan etukäteisostokset talven aleista (Zaran farkutakki, H&M:n tekonahkarode ja karvaliivi) mahtuvat enää toukokuussa niskaan. Jaiks!

Tämä taitaa tietää siis vain yhtä asiaa: Tarjoushaukka joutuu luopumaan linjastaan, jottei tytär joudu lähtemään nakuna kylille. Varastosta ei nimittäin löydy ainuttakaan tarpeeksi isoa vaatetta enää tähän tilanteeseen. Onneksi osasin uumoilin tilannetta jo vähän viime viikolla, jottei aivan karmaiseva hätä iske. Tajusin nimittäin tilata (tai Eskohan sen tilauksen oikeasti teki) Makian alesta Neidille jo muutaman pusakan, ja Lindexinkin nettikaupasta tarttui mukaan pari paitaa.

Niin ja teettihän se pyörähdys Trion Polarn O Pyretissäkin taas pari merkkia kantiskorttiin. Tarkoitus oli oikeasti säästellä näitä kuvan vaatteita ekaan hoitopäivään, mutta en raaskinut käännyttä pientä potilasta takaisin vaatekaapille, kun hän innoissaan kiikutti sieltä toisiinsa niin ihanasti yhteen käyvää asukokoniasuutta. On se kumma, miten kaksivuotiasta kiinnostaa, mitä on päällä...

Tänään jatkamme Risto Räppääjän apaattista tuijottamista (osaan kaikki vuorosanat ja biisit jo ulkoa,apua!!), palapelien tekemistä, mehun litkimistä, Buranan ja Panadolin ottamisen lahjonta ja pölähtäneinä pörräämistä. Toivotaan, että viikonloppu on jo parempi!

-Karkki-

Kuva:

iPhone 3 (vanha romu, jonka tilalle tuleva uusi 4S odottelee jo paketista uuden liittymän avautumista)

Neiti-F:n asu:

Tunika, leggarit ja sukat, Polarn o Pyret

Aluspaita ja röyhelöhame, Lindex

Kruunu, H&M

 

 

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.