Linkitä blogisi!

Kolmistaan

Kirjoittelin viime viikolla bloggaamisen huonoista puolista. Yhden unohdin mainita : Kun omien juttujen kirjoitteluun menee niin paljon aikaa, ei ehdi enää seuraamaan, mitä muualla blogimaailmassa oikein tapahtuu. Kavereiden, sekä uusien että vanhojen portaalimimmien blogeihin eksyn aina silloin tällöin, mutta enimmäkseen seuraamiseni jää sille asteelle, että kurkin heidän Instagram-kuvansa pikaisesti bussia odotellessa.

Huonoa blogien lukemattomuudessa on ennen kaikkea se, että muiden blogit innostivat minua alkujaan perustamaan oman blogin. Ja minustahan blogien lukeminen on hirveän rentouttavaa ja inspiroivaa!

Koska olen tipahtanut blogi- ja ennen kaikkea vlogikelkasta jo ajat sitten, auttakaa minua nousemaan taas takaisin sen kyytiin. Linkkaa siis minulle oma blogisi, tai blogi, jota voisit muuten vaan suositella minulle! Tsekkailen tässä kevään aika nuo kaikki linkit läpi (mitähän oikein lupasin?!?)  ja valitsen sitten antamienne linkkien pohjalta viisi suosikkiani niin, että kirjoitan niistä erillisen blogipostauksen.

Yllättäkää minut :) Tästä tulee kivaa!

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Kommentit

ElisaV (Ei varmistettu) http://ensilunta.blogspot.com

Tervetuloa katsomaan Norjan maisemia blogiini :)

Pinja (Ei varmistettu) http://laineilta@wordpress.com

Moikka!
Mielenkiintoista lueskeltavaa :)
Mulla on myös blogi Espanjassa asumisesta!

Linda (Ei varmistettu)

Täytyykin lukea! Mullakin blogi Espanjasta tällä hetkellä :)

Jenna (Ei varmistettu)
Jonna/Kaaosta ja Kukkamekkoja (Ei varmistettu) http://kaaosmekkoja.blogspot.fi

Ja osoite löytyy tietenkin tuon nimen takaa, mutta laitetaan se vielä näin: http://kaaosmekkoja.blogspot.fi :)

(Ei varmistettu)

Aivan ihania ideoita tuolla teidän blogissa!!!

Laura / Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com

Uutta ja inspiroivaa luettavaa kaivataan myös täällä! Omasta blogistani löytyy pääasiassa lapsiperherealismia maksalaatikkomaanantaista kaveritreffeihin, hyviä kirjoja, vähän matkustelua ja enemmän matkakuumeilua, sisustusta, kokkailua sekä pohdintaa vähän kaikesta väliltä kolmevuotiaan kasviskammo ja sivulauseen sanajärjestyksen opettaminen.

http : / / tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com

millamainen (Ei varmistettu) http://millamainen.blogspot.fi

Pian luokanopeksi Helsingin yliopistosta valmistuvan Millan lifestyle-/tyyliblogi. Tervetuloa kurkkimaan!

Jonna/Kaaosta ja Kukkamekkoja (Ei varmistettu) http://kaaosmekkoja.blogspot.fi

Lastenvaate- ja kosmetiikkahullu äiti, tahtonsa löytänyt pikkuprinsessa sekä aspergerisi. Niistä on mun blogi tehty. Hömppää, arkea ja pohdintaa, joskus tosi syvällistäkin - varsinkin, kun mies istuu näppäimistön ääreen.

Mona (Ei varmistettu)

Liputan Noora Shinglerin blogia kemikaalicocktail.fi

Anne (Ei varmistettu) http://www.wanjirawairimukanja.blogspot.fi

Simppeli blogi jota yritän neljän lapsen äitinä pitää epätoivoisesti pystyssä.

Suvi (Ei varmistettu) http://itshowyoutakeit.blogspot.fi

itshowyoutakeit.blogspot.fi

Elämästä,ajatuksista,tyylistä,lapsista,ruoasta...
Elämä on miten sen ottaa:)

Jonna (Ei varmistettu) http://aitikehystetaakstaa.blogspot.fi

http://aitikehystetaakstaa.blogspot.fi

Kun kuvat ei päädy kehystettäviksi, on keksittävä jotain muuta :)

Myjuw (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/myjuw

Tervetuloa blogiini. Sisustamista ja lapsiperheen arkea www.lily.fi/lily/myjuw

sini (Ei varmistettu) http://www.liliaiti.blogspot.fi

Lifestyle blogi. Kahden lapsen äiti jonka intohimo on lastenvaatteet. Näillänäkymin kesällä alkaa taloprojekti, jonka seurauksena blogini muuttuu vähän enemmän sisustuspainoitteiseksi :)

Heli (Ei varmistettu) http://taikasaappaat.blogspot.fi

Taikasaappaat blogissani kirjoitan kasvusta ihmisenä ja vanhempana. Jonkin verran kirjoitan myös kirjoista, joita luen ja yrittäjyydestä. Niille, jotka haluavat pelkkää hömppää ja shoppailua, tämä blogi ei ole suunnattu. Eli vähän syvällisempää ainesta löytyy blogistani

http://taikasaappaat.blogspot.fi

Katri / La petite lectrice (Ei varmistettu) http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/

Koska pyysit yllätystä, niin tässäpä kirjablogini! Ja taitaa olla ehkä ensimmäinen tai toinen kerta kun kommentoin tänne. Itse luen tosi paljon blogeja, mutta tuntuu, että kommentoinille jää tosi harvoin aikaa. Harmi!

tanja (Ei varmistettu)

Mä olen aina tykännyt sun blogista, mutta mulla olisi palaute: Bloggaat liikaa bloggaamisesta. Tosi moni postauksesi kertoo siitä, kuinka bloggaat, miksi bloggaat, mitä bloggaat ja koska bloggaat. Tai sitten siitä, kun muut bloggaa. En tarkoita pahalla, mutta toivon, että bloggaus ei olisi blogin aihe.

Tiina (Ei varmistettu) http://www.naapurinaprovencessa.blogspot.fr/

http://www.naapurinaprovencessa.blogspot.fr/

Naapurina Provencessa kertoo suomalaisen perheen elämästä etelä-ranskalaisessa pikkukaupungissa Provencessa. Hauskoja sattumuksia, vinkkejä patikointiin, retkeilyyn, viinitiloille ja ruokablogin puolelta myös kokkailuun. Elämää lukioikäisen pojan ja kahdeksan vee mademoisellen kanssa kotona, koulussa ja harrastuksissa. Tervetuloa Provenceen!

P.S. Ruokablogi: http://itssofood.blogspot.fr/

Jani (Ei varmistettu) http://kaikkipaketissa.blogspot.fi

Esittelemme erilaisia ja persoonallisia tapoja lahjojen paketoimiseen. Mukana myös lahjaideoita, diy-ideoita ja välillä vähän muutakin. Kaikki Paketissa -blogi löytyy osoitteesta http://kaikkipaketissa.blogspot.fi tervetuloa visiitille, kun sopiva hetki koettaa. Terv. Jani ja Aleksi

Anni (Ei varmistettu) http://vaihtamallaparanee.blogspot.com

Tässä mun espajaneloblogi: http://vaihtamallaparanee.blogspot.com, tervetuloa lukemaan!

Catten (Ei varmistettu) http://djesbobo.wordpress.com

Stadilainen musadiggari muuttaa Espooseen rakkauden takia, saa tyttären ja totuttelee nyt elämään lapsiperheenä. På svenska.

djesbobo.wordpress.com

Outi (Ei varmistettu) http://outislifee.blogspot.fi

Elämää, tuunailuja, askartelua ja hulluttelua. Sitä löytyy minun blogistani osoitteessa
http://outislifee.blogspot.fi

Saila / Haikaran tuomaa (Ei varmistettu) http://www.haikarantuomaa.blogspot.fi

Minun blogini löytyy osoitteesta: www.haikarantuomaa.blogspot.fi

Nina (Ei varmistettu)

En pidä omaa blogia, mutta tässä kaksi, josta tykkään kovasti ja joita et ehkä tunne.
http://www.whitefeatherdream.blogspot.fi/?m=1
http://www.vauva.fi/alue/eppusen_kaapilla

Nellu (Ei varmistettu) http://tervetuloaruotsiin.blogspot.fi

Tervetuloa seuraamaan kotiutumistani uuteen kotimaahani! :)

Nellu (Ei varmistettu) http://tervetuloaruotsiin.blogspot.fi

Tervetuloa seuraamaan kotiutumistani uuteen kotimaahani! :)

http://tervetuloaruotsiin.blogspot.fi

Tipu (Ei varmistettu)

Tää oli mieluinen postaus - lukijana löysin ja löydän kivoja blogeja joihin tutustua. Itse en bloggaa, mutta nautin suuresti myös lehdissä näkyneestä saijan blogista, jossa rentoa elämää ja sisustamista. Cosy home on blogin nimi ja löytyy osoitteesta https://cosyhomeblogi.wordpress.com

Janette (Ei varmistettu)

Omanlaisensa blogi täynnä ihanaa tunnelmaa. (:

http://villahonkasalo.blogspot.fi/?m=1

Sara (Ei varmistettu) http://Www.lily.fi/blogit/Sara-G

Www.lily.fi/blogit/Sara-G

Noorq (Ei varmistettu) http://www.noorajatuukka.blogspot.fi

Elämänmyönteinen ja hassu kideblogi missä muotia,kauneudenhoitoa,tapahtumia ja sitä ihanaa lapsiperhe arkea ! www.noorajatuukka.blogspot.fi

Ilonaemilia (Ei varmistettu)

Yksi parhaista blogeista mitä seuraan tällä hetkellä: http://eevakolu.fi :)

2 lapsen äityli (Ei varmistettu) http://neilikkaajanikkarointia.blogspot.fi/

Tässä on minun ja siskoni leivontaan ja muihin kädentaitoihin painoittuva lifestyleblogi. http://neilikkaajanikkarointia.blogspot.fi/

Ida (Ei varmistettu)

Bloggailua smoothieista :) terveellistä ja maukasta! http://blenderi.blogspot.fi

Anne (Ei varmistettu) http://lastenhuoneenkapina.blogspot.fi

Kolmikymppinen perheenäiti bloggaa lastenvaatteista, pikkulapsiarjesta (tsekkaa etenkin feat arkirealismi-postaukset), innostunut valokuvauksesta. Kasvatusalan ammattilainen, mutta ainahan ei suutarin lapsilla ole kenkiä.. ;)

Heini (Ei varmistettu) http://kasvukautemme.blogspot.fi

http://kasvukautemme.blogspot.fi
Kolme alle kouluikäistä lasta, töitä, opiskelua ja sen semmoista :)

jenni (Ei varmistettu)

http://jennivahis.blogspot.fi

Enimmäkseen vauva-arjesta puhun blogin puolella. Myös pientä valitusta ja mielipiteitä jne! Käy kurkkaa :)
Tämä kolmistaan blogi on mun yks lempi blogeista, jotka käyn lukemassa joka aamu. Kiitos tästä :)

Jenni (Ei varmistettu) http://jennislullaby.blogspot.fi/

http://jennislullaby.blogspot.fi/

23-vuotiaan nuoren naisen, äidin ja vaimon lifestyleblogi :)

Alina (Ei varmistettu) http://punaistalankaaetsimassa.blogspot.fi/?m=1

http://punaistalankaaetsimassa.blogspot.fi/?m=1
Tässä olis oma blogini, joka sisältää sekä rankkojen kokemusten pohjalta tehtyjä rehellisiä postauksia että pinnallisempaa iltalukemista. Pyrin saamaan niiden äänen kuuluviin, jotka eivät saa omaansa esille. Ja hyvässä hengessä :)

linda (Ei varmistettu)

Www.estavidaeslinda.blogspot.fi
kirjoittelen espanjan vaihdostani ja elämästä täysin erilaisessa osassa europpaa, kuin olen tottunut.

Minnis (Ei varmistettu) http://Aurinkorisukasassa.blogspot.fi

Viihdyttävä blogi kirppislöydöistä. Mitä ihmiset myyvätkään eteenpäin: http://paskatkirppisloydot.bellablogit.fi

Hanna (Ei varmistettu) http://www.soppaajasirkushuveja.com

Mulla olis tollanen sekameteli-kaksosraskaus-diipadaapablogi, tuu kattoo :)

Aleksandra (Ei varmistettu) http://www.antaapaivanpaistaa.blogspot.com

Gluteenitonta leivontaa, vähän terveellisempiä vaihtoehtoja ja iloista mieltä. Tervetuloa! :)

Ira (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/mamasiitta

Äitiydestä ja sen mukana tulleet uudet ajattelutavat.safkaa, kirppistelyy ja hitusen egolokisuutta kirjotusvirheiden kera:)

Pages

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.