Millä kännykkä-äpeillä ja -asetuksilla voi lähettää ekaluokkalaisen koulutielle?

Kolmistaan

 

F:llä on ollut yli vuodenpäivät oma puhelin, mutta varsinaista omaa käyttöä sillä ei ennen tätä kesää ole ollut. Tähän asti puhelin on ollut aina minun takanani, ja kun sillä on soitettu tai tekstattu, olen ollut vieressä.

Kesä on kuitenkin muuttanut tilannetta. Samalla kun F kasvaa, alkaa puhelin näytellä myös turvalaitteen roolia. Kun F esimerkiksi harjoitteli kävelyä naapurissa asuvan mummopuolensa luo, oli puhelin mukana turvana (siitäkin huolimatta, että puolet matkasta näkyy meidän ikkunasta). Tai kun hän vie roskat ulos kuudennesta kerroksesta on luuri mukana, jotta voi soittaa, jos hän ei saakaan ulko-ovea auki.

Turvallisuutta ajatellen olemme opetelleet seuraavat asiat:

  • perussoitot ja viestit
  • Whatsapp-viestissä sijainnin lähettämisen, jos sattuu eksymään.
  • 112:n soittamisen sekä lukitulla/vieraalla puhelimella, sekä 112-äpillä soittamisen

Nyt kysymys kuuluukin: Mitä turvallisuusäppejä lapsella tulisi olla puhelimessaan? Muistanko oikein, että on olemassa jonkin jäljitin, jossa näkyy, missä lapsi liikkuu (kuulostaa kyllä vähän yksityisyydensuojarikkeelle)? Entä onko olemassa puhelimiin jokin rajoite, joka estää vaikkapa perusnettiselaimen käytön? Minusta netti on hyvä Google Mapsin ja Whatsappin vuoksi, mutta sitä en haluaisia, että F alkaa googlailla kavereiden kanssa – kuten alakoululaisilla on usein tapana – pelottavia tai hämmentäviä juttuja.

Kaikki vinkit ja äpit otetaan vastaan. F sai juuri Huaweilta Honor 8 Liten*, jonka äpit ostetaan Play-kaupasta.

Niin ja sitten tämmöinen turhamainen kysymys vielä: F haluaisi sellaiset esimerkiksi Glitterissä myytävät koristeelliset suojakuoret, mutta Huaweihin on vähän huonosti kuoria saatavilla. Jos tiedät, missä olisi hyvä valikoimat 6-vuotiasta kiinnostavia Honor 8 Lite -kuoria, kerro ihmeessä!

-Karoliina-

*saatu

Share

Kommentit

Ajatus on tärkein

Meillä on kaikille puhelimisille (:D) perheenjäsenille Google Maps sijaintipalvelu käytössä. Ennen kuin lapsella edes oli puhelinta, se oli jo meillä aikuisilla käytössä. Näppärä katsoa, että onko toinen jo tulossa vai pitääkö soittaa ja hoputtaa, ettei myöhästy paikasta x. Puolison työ on sen luonteinen, etten viitsi kovin herkästi soitella kesken työpäivän. Ja mulle hermoheikolle kiva, kun lenkille lähtiessä tietää, että mies tietää, missä menen, kaiken varalta :D hukkunut puhelinkin löytyi sen avulla. Nyt päivittynyt versio tuosta on kyllä aika paska, että vinkkejä paremmasta otan minäkin vastaan.

Ajatus on tärkein

Niin ja yhtä lailla lapsikin näkee, missä äiti ja isi on :)

Operaattoreista ainakin Elisalla on ollut jonkinlainen perhepalvelu (nimeä en nyt muista), jonka avulla voi nähdä missä lapsi menee, laittaa jopa jonkinlaisia rajoja, jonka ylittäessä tulee ilmoitus ja voi muutenkin tehdä kaikenlaista seurantaa. Samaisella operaattorilla myös Turvapaketti, jonka päätarkoituksena on suojata puhelin tietoturvaa ajatellen, mutta sieltä löytyy myös asetus, jossa voi määritellä joitakin puhelimen toimintoja pois tai niitä voi ajallisesti rajoittaa (esim. netin käyttö). Nämä nyt tuli ainakin mieleen ja uskoisin, että vastaavia palveluja muillakin operaattoreilla olisi :)

Meillä on Zenly. Tosi näppärä myös isännän paikantamisessa. Se lun ei motskariin kuule puhelinta. Zenly näyttää tosi yarkasti,missä toinen menee. Paristi olen jo tyttöä avittanut oikean tienhaaran löytymisesaä. Tällä äpillä näkee myös kännyn virtamäärän.plussaa.

Tilaan itselle ja äidilleni juuri tilasin (hänellä sama puhelin kuin F:n uusi) ebaysta tai deal extremestä, huomattavasti edullisemmat hinnat kuin Suomesta ostaessa ja laajempi valikoima :)

Kaveri suositteli tällaista Screentime -appia ja vaikuttaa kyllä nerokkaalta keksinnöltä! Sillä varmaan saisi juurikin tuon googlettamisen säädeltyä, ja muutenkin vaikuttaa hyvältä välineeltä rutuajan kontrolloimiseen. 

https://screentimelabs.com/?utm_source=screentime&utm_medium=website&utm_campaign=subs-share#.WWsb6gG22mQ.facebook

Kommentoi