Mini-Flow

Ladataan...
Kolmistaan

Maanantaita!

Lomat on lusittu. Tänään alkoi arki. Ihan kokonaan, ilman kevennyksiä. Onneksi viikonloppu meni kuitenkin Flow-tunnelmissa, joten töihin ja hoitoon palaamista edelsi viikonloppu, joka oli hyvinkin antiarkinen.

Perjantaina Eepi ja minä suuntasimme viettämään aikuisten Flowta F:n jäädessä kotiin lastenhoitojan kanssa.

Samalla pääsimme eroon myös Flow-neitsyydestämme, ja kokemus näin ensikertalaiselle olikin aikamoinen: Kauniita värivaloja, nerokkaita taustoja ja varta vasten rakennettuja kuvauspaikkoja, oikeasti hyvää ruokaa ja koko kesän mielenkiintoisimmat ihmiset! Toisaalta myös liian pitkät jonot vessaan ja aivan liian pitkät jonot juomatiskeille. Olisi varmaan kannattavampaa liiketoimintakin, jos kaikki halukkaat ostajat saisivat tuotteensa. Nyt näytti sille, että moni kyllästyi jonon hitautta, ja marssi toiselle (ruuhka)tiskille.

Kun F näki lauantaiaamuna meidän festarirannekkeemme, alkoi Flow-kuume nousta myös pieneen kansalaiseen. Ja onneksi sunnutaiksi olikin buukattu jo liput Flown lapsiystävälliseen perhepäivään!
Moni asia siellä toimi, toiset ei. Tässä pieni yhteenveto päivästä:

+ Lapsille suunnattu alue oli ihana. Puistomainen, kovimmalta melulta suojassa oleva nurmialue puineen, toimi hienosti.
+ "Graffiti-seinään" taiteilu oli mukava idea!
+ Lasten konserttipaikan viereissä askartelupiste oli ideana kiva. Samoin sen ympärille varatut pöydät vain lapsiperheitä varten. Ihmiset myös noudattivat liikuttavan kuuliaisesti "vain lapsille -kylttejä"
+ Kiva huomaavaisuuden osoitus oli Mimmien konsertin yhteydessä tarjoillut ilmaiset mehut.

- Vaikka perinteista lastenmusiikkia tulee vaalia, ja Mimmit esiintyivät taitavasti, ei lastenkonsertti sopinut muun Flown linjaan. Kuten Mariakin jo blogissaan sanoi, olisin minäkin odottanut lastenkonsertilta enemmän.
- Sunnuntaina äänien olisi pitänyt olla hiljemmalla lasten vuoksi, mutta todellisuudessa mökä oli paaaaaaljon kovempaa kuin vaikkapa perjantai-iltana. Erityisesti askartelupaikan sijainti olisi pitänyt olla aivan joku toinen: Siellä musiikki pauhasi niin, ettei kuullut edes kovaa puhetta.

Ideanahan lapsiystävällinen festaripäivä oli aivan ihana! Toivottavasti tätä perinnettä jatketaan seuraavinakin kesinä. Toteutus kuitenkin ontui! Kun koko muu festari on järjestetty tyylikkäästi ja korkeatasoisesti, veti lasten Flow alta lipan. Jotenkin kaikesta huokui, ettei asiaan oltu panostettu kunnolla. Tai jos oli, ei järjestelytyypit ehkä tunteneet lapsia kovinkaan hyvin. Kukaan oikeasti minityyppejä tunteva ihminen ei olisi esimerkiksi laittanut sinällään niin ihanan ilmapallomeren reunoiksi irtonaisia puupöllejä, joiden kaatuessa pieni festarilainen jos toinenkin jäi alle. Niin ja ehkä muutama pottabajamajakin olisi ollut poikaa.

Tärkeintä oli kuitenkin pienen festaroitsijan into: Ensi kesänä mennään kuulemma myös!! Ja Flow-jehut: Sen verta monta ideaa juolahti mieleen, että ottakaas allekirjoittanut suunnittelutiimiinne mukaan. Pistetään kunnon bileet pystyyn :)
-


-Karkki-

Share
Ladataan...

Kommentit

(Ei varmistettu)

Vaikka en paikalla ollutkaan, voisin kuvitella, että mini-Flow voisi hiukan ensi vuonna kehittyä. Hyvä tapa olisikin juuri ottaa suunnitteluun mukaan joku, joka tietää jotakin lasten tarpeista, jotta vessat, melu jne. voitaisiin ottaa paremmin huomioon. Hyvä yritys ja mahtava idea, mutta ensi vuonna lienee mahdollisuus parantaa?
Ja etenkin artisteista puhuttaessa, Suomessa on paljon sellaisia artisteja, jotka pystyvät samalla viihdyttämään sekä lapsia että vanhempia, menemättä siihen "pikkukakkos"-meininkiin. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa uuden Ipanapa rap -levyn artistit ja heidän kappaleensa. Esimerkiksi Heikki Kuulan Koirakaveri ainakin soi meidän, lapsettomien aikuisten/sinkkujen bileissä viime viikonloppuna ihan muun musiikin joukossa. Tällainen kelpaisi niin pilteille kuin porukoillekin! Kyllä Flow-organisaatiolla luulisi olevan mahdollisuuksia korkealaatuisen musiikin tarjoamiseen myös lapsille. Ei myöskään pidä aliarvioida nykyajan lapsia: en ainakaan ystäväpiirissäni tiedä yhtään alta viisivuotiasta, joka enää kuuntelisi ja lauleskelisi (ainakaan pelkästään) Fröbelin palikoita, vaan lauluissa soi PMMP, Apulanta jne..

purejenkki (Ei varmistettu)

Mistä F:n ihanat housut on hankittu? :)

Karkki (Ei varmistettu)

Pöksyt on H&M:ltä. Ja ovat muuten minustakin aivan ihanat. Harmi, ettei ollut aikuiskoossa samanlaisia :)

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.