Minun Tampereeni: Kaupungin kauneimpia vaatteita ja kenkiä

Ladataan...

Olette toivoneet minulta moneen otteeseen Tampere-postauksia. Ja tiedättekö mitä: Nyt saa tämä sarja ensimmäisen osansa. Alan vastedes ja pikku hiljaa esitellä minun Tampereeni tärkeitä paikkoja, ihania liikkeitä, parhaita herkkuja ja kauneimpia yksityiskohtia näiden kaupungin rajojen sisäpuolelta.

Postaussarjan ensimmäisen paikan saa By Emka, yksi Tampereen ihanimmista kivijalkaliikkeistä. Minähän olen ollut aika hidas tutustumaan Tampereen pieniin liikkeisiin ja kahviloihin, koska arki pyörii kuitenkin aikalailla tämmöisellä Lidl-Sokos-akselilla. By Emkaan tutustuin kuitenkin silkasta sattumuksesta kälyni kautta. Näin hänellä pari viikkoa sitten muutaman ihanan neuleen, joiden alkuperää aloin kysellä. Hän kertoi paitojen olevan By Emkasta todeten: ”Se olisi muuten ihan sellainen sun näköinen liike.” No niin oli! Kun astuin ensi kerran liikkeen sisään, tiesin, että tästä tulisi kohtalokasta. Nimittäin siksi, että ihastuin By Emkan valikoimaan samoin tein.

By Emka on pieni kivijalkavaatekauppa Tuomiokirkon kadulla, jonka valikoimaan kuuluu vaatteita ja asusteista muun muassa Inwearilta, Part Twolta, MosMoshilta, Second Femalelta, Ouilta, Minna Parikalta ja Sakilta. Liikkeen ideaan kuuluu se, että se tarjoaa laadukkaita, trendikkäitä, mutta samalla myös ajattomia vaatteita kohtuulliseen hintaan. Toisin sanoen vaatteet kestävät, ne pysyvät siisteinä, niissä on aina jokin todella koukuttava juju, mutta silti ne ovat tavallisen ihmisen rahapussin saavutettavissa. Siis juuri sitä, mitä ainakin minä olen kaivannut jo pidemmän aikaan oman tyylini kaveriksi.

Minua kiinnostaa By Emkassa erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin koko liikkeen tyyli on ihailtavan linjakas. Vaikka vaatteita ja asusteita on useilta merkeiltä, kaikki liikkeen sisäpuolella jotenkin sointuvat keskenään. Vaatteissa on särmää ja hauskoja yksityiskohtia, mutta silti ne eivät ole yhden kauden ihmeitä. Olin jotenkin aikaisemmin kuvitellut esimerkiksi Part Twon olevan aivan liian klassinen merkki minulle, mutta meinasin tipahtaa pepulleni, kun näin, mitä kaikkea tuo merkki pitikään sisällään. Kyse lieneekin on eritoten sisäänostosta, eli siitä, mitkä herkut miltäkin merkiltä myymälään poimitaan.

Toisekseen By Emkassa pistää silmään palvelu. Varsinkin liikkeen omistajan Katrin tapa palvella asiakkaita on sellainen, josta minä pidän. Inhoan tuputtajamyyjiä, mutta samoin myös niitä, jotka hautautuvat tiskinsä taakse. Katri osaa etsiä asiakkaan kanssa tämän omaan tyyliin ja jo valmiiksi olevaan vaatekaappiin sopivat yksityiskohdat. Hän tarjoaa sellaisia ideoita, joita ostaja ei itse ehkä tajuaisi. Ja hänellä on myös laaja tietämys siitä, mitä ja millaisia tuotteita liike pitää sisällään.

Tulevana perjantaina ja lauantaina By Emkassa vietetään Muotipäiviä. Syksyn uutuuksia voi ostaa tällöin -10% hintaan. Erikoisvinkkinä se, että By Emkaan saapui juuri alkuviikosta Parikan uuden syksymalliston kengät. Mm. ihanat pupunilkkurit ja omat suosikkini: röyhelönilkkurit.  

-Karoliina-

*Postaus toteutettu yhteistyössä By Emkan kanssa 

 

Share

Kommentit

Hassu sattuma, juuri tämän päivän postauksessa ja asukuvissa oli Emkasta hankkimani takki. Katri stailasi sen minulle vuosi sitten syyskuussa muotinäytökseen ja oli pakko saada omakseni. Silloin vuosi sitten kirjoitin myös Emkasta ja Katrista niin palvelijana kuin kuuntelijana: me päädyimme juttelemaan pitkät pätkät koulukiusaamisesta vaatteiden sovittelun rinnalla. Katrilla on hurjan hyvä maku ja on ihanaa saada suosituksia, pitäisi taas mennä käymään, josko siis viikonloppuna!

Mielenkiintoista nähdä, mitä nostat Tampereelta esiin, osuuko suosikkimme samaan. Lähellä Emkaa on Tampereen Bakery Cafe, jonka salaatit ovat nousseet ainakin aika korkealle Tampereen top salaattipaikat listalla! :)

Katja
http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi/

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Oi että! Katri on kyllä ihan huippu työssään!

Hmm. Mä en ole tuossa paikassa edes käynyt. Kiitos vinkistä <3

Moi!

Kriittinen ääni kysyy: Onkohan Minna Parikan tai R/H:n tuotteet ihan tavallisen ihmisen lompakolle nyt kuitenkaan...?

Muistaakseni aina tasaisin väliajoin pohdit (ehkä ennemminkin kauneuteen liittyvissä asioissa) blogi/mainos/somemaailman luomaa mielikuvaa todellisuudesta. Ja kuinka sellainen epärealistinen maailma saa ihmisen ahdistumaan (vai onko tämä omaa tulkintaani..?). Todellisen maailman ja ihmisten kuvitelmien välisen railon uumenista heräsi kuitenkin tämä kysymykseni väitteestäsi että yli 400e kengät olisi ihan tavallisen ihmisen ulottuvilla... Jos tavallisella ihmisellä tarkoitetaan tässä keskivertopalkkaista ihmistä.

 

Terkuin,

T

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Jokaisella maailman ihmisellä ei ihan varmasti ole varaa. Se on totta. Mutta itse olen keskivertopalkkainen ihminen, joka on vuosia ihan omilla rahoilla, ei blogin kautta, ostanut vuodessa muutaman kalliimman täsmäostoksen. Juuri kaivelin varastossa kahdet syksy/talvikengät, jotka toiset olen ostanut vuonna 2009, toiset 2010. Jos miettii, kuinka hyvin ne ovat palvelleet, "kallis" sijoitus on tullut monta kertaa takaisin. Siinä ajassa moni havlvempi kenkäpari on lentänyt kirppikselle tai roskiin.

Hinta ei ole aina laadun tae, mutta joissain tapauksissa on. Ymmärrän siis hyvin, jos vaatteisiin ja kenkiin sijoitetaan. Olen ollut myös opiskeluaikanani sellaisessa vaate- ja kenkäliikkeessä töissä, jossa tuotteiden hinnat oli tonneissa, ei sadoisssa. Kaikki on suhteellista. 

Mullakaan ei olisi tähän hätään heittää neljää sataa euroa kenkiin tuosta vaan. Mutta osto- ja säästösuunnittelulla olisi. Uskon, että tässä onkin ehkä kyse siitä, että ihmiset kuvittelevat merkkituotteita ostettavan samalla syksillä kuin halpamerkkejä. Siihen varmaan harva pystyy. Onneksi! 

Kommentoi

Ladataan...

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.