Miten olen muuttunut kahdessa vuodessa?

Kolmistaan

Jaoin torstaina ostolakkopostauksen kuvan Instagramiin ja yhtäkkiä minut valtasi tunne siitä, että olin nähnyt tämän kuvan joskus ennenkin. Tajusin kyllä, että tilanne oli mahdoton, koska kuva oli napattu vasta pari viikkoa aikaisemmin, mutta en voinut deja vulle mitään. Mietin hetken ja tajusin, että samainen villatakki oli ollut minulla päällä jo vuosia aikaisemmin toisissa kuvauksissa.

Kaivelin vanhan kuvan esille netin syövereistä ja en voinut kuin naurahtaa kun näin lopulta sen samankaltaisuuden uuden kuvani kanssa. Kuvassa oli sama nainen, välissä melkein tismalleen kaksi vuotta. Tukan väri oli vaihtunut, naamasta tullut jotenkin ”aikuisempi” (älkää sanoko rupsahtaneempi), mutta sama nainen siinä edelleen oli.

Ja kuitenkin niin eri. Parissa vuodessa minulle ja tälle elämälleni oli tapahtunut ihan valtavasti.

Muistan elävästi hetken, jolloin tuo ensimmäinen kuva otettiin Aution Janitan kanssa. Olin itkenyt koko yön. Meinasin jo aamulla perua kuvaukset, mutta en sitten kehdannut. Pistin vain enemmän meikkiä naamaan ja toivoin, että kauheimmat silmäpussit voisi häivyttää kuvankäsittelyssä. Oli sunnuntai.

Janita nauroi ja nauratti. Värisin Punavuoren kaduilla karmeassa talvituulessa ja oloni oli outo. Olin ihan uuden elämän alussa. Todella pelokkaana, väsyneenä ja olo kuin puristetulla tiskirätillä. Tiesin, etten olisi siinä olossa oma itseni, mutta en silti osannut olla oikein muutenkaan. Jokin Janitan tavassa olla sai minut kuitenkin rentoutumaan. Jostain sisimmästäni minulla kipusi toive – jopa tieto – siitä, että koko se ponnistelu, synkkien vesien läpi käynti ja hirveys olisi vielä joskus takana ja edessä näkyisi valo.

Kun katson puolestaan tuota tuoreempaa kuvaa, näen itseni nyt sellaisena, kuin tunnenkin olevani. Siinäkin palelee niin, että hartiat menevät vielä enemmän korviin kuin aikaisemmassa kuvassa. Näen iän tuomat rypyt ja sen, että kun ensimmäisessä kuvassa olin tyttö, nyt kuvassa on selvästi jo nainen. Ja vaikka silmäpussia on edelleenkin (ei näitä kestopusseja kai saa enää millään pois), näen itsessäni erilaisen rauhan kuin ennen. En tiedä, näkeekö sen ulkopuolinen, mutta minusta molemmissa kuvissa – vaikka niin loistavien kuvaajien linssin läpi onkin otettu – näkee vahvan eron olotilassani. Hymyillä kun voi niin monella tavalla.

Jos mietin, miten olen muuttunut, niin suurin ero on lienee se, että nyt luotan tulevaan. Muistan, kuinka voimaton olo minulla oli ollut aikana ennen ensimmäisen kuvan ottoa. Olin ikään kuin luovuttanut tulevaisuuden innokkaan odotuksen ja tavallaan jo alistunut siihen, että en voisi oikeastaan vaikuttaa oman elämäni kulkuun. Olin vaan elämän mukana ajelehtija, joka keinui laineilla. Nyt se ajatus tuntuu vieraalle, jopa pelottavalle, mutta silloin ja sitä ennen  pitkän tovin se oli ollut arkipäivääni. 

Ehkä uudesta kuvasta paistaa se, että minulla on taas pontta unelmoida ja suunnitella tulevaa. Odotan tulevaisuutta, ja vaikka en tiedäkään mitä se tuo, luotavan positiivisiin ylläreihin. Sitä paitsi vaikka tulevaisuus toisikin jotain kurjaa – niin kuin pitkässä juoksussa aina tuo – mitä sitä nyt murehtimaan. Pilaisi tämänkin hetken. Pääasia, että koen voivani vaikuuttaa moniinkin asioihin, jotka ovat ihmisen kokoisia. Suurempiin ei onneksi tarvitse eikä voikaan vaikuttaa.

Joskus abstrakteja asioita on vaikea käsittää. Sitä tietää, että elämä opettaa, muuttaa ja kasvattaa (joskus valitettavasti myös katkeroittaa ja nujertaa), mutta varsinkin omasta itsestään kehitystä (tai taantumusta) on kuitenkin vaikea havaita. Harvoin voi nimetä jonkin tietyn elämän pisteen tai kohdan, jossa käänteet tapahuvat tai muutos saa alkunsa.

Siksi onkin aika upeaa, etten perunut noita kuvauksia tammikuussa 2016. Koska ilman sitä ei olisi nyt tätä kuvaparia todisteena siitä, että aika monesta asiasta voi selvitä. Ihan silmin havaiten.

Kiitos ihana Janita Autio (vasen kuva), joka opetit minulle ensimmäisenä ihmisenä tässä maailmassa rentoutumaan kameran edessä. Ja Noora Näppilä (oikeanpuoleinen kuva), joka teet nykyisin samoja rentoutusharjoituksia kanssani viikottain! Tein ansioistanne se "pelkkä blogikuva" kun on usein myös paljon muutakin, 

-Karoliina-

Share

Kommentit

Viimeiseen kappaleeseen viitaten; olisiko hyviä kameran edessä rentoutumiskeinoja? Tai muita vinkkejä (asentoja tms), miten niissä näyttäisi edes vähän siedettävällä :D?

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Ensinnäkin kuvissa pitää vaan olla. Vaikka se kuinka tuskallista onkin. Hyvän kuvaajan löytäminen on toinen juttu. Kun kuvaaja on mukava ja osaa hommansa (mä tarvitsen esim paljon ohjausta), rentoutuu. 

Asennoista en tiedä mitään. Naurattaa aina nämä ihmisten "parempi poski" jne. Mulla ei ole oikein tietouttaa sellaisista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus!! Jälkimmäisessä kuvassa näytät aikuiselta, kauniilta ja ONNELLISELTA. Nauti siitä, olet sen ansainnut. Ihanaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiitos <3 Mä nautin! Ihanaa joulua sinnekin!!

sandrasu (Ei varmistettu)

Mun mielestä näytät ekassa kuvassa jotenkin vapautuneemmalta (siis 2016-kuvassa)! Toisessa kuvassa jotenkin epävarmemmalta.. Vaikka tosiaan luulis että olisi toisinpäin, mutta näin näyttää ulkopuolisen silmään :)

T K (Ei varmistettu)

Mä myös nään nuo kuvat tavallan toisinpäin, mitä Karoliina sanoo. Kaunis kummassaki, mutta uudempi näyttää teennäisemmältä!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Tämä on just ehkä se, mihin viittasinkin : En itsekään tiedä, näkyykö ero ulos vai "näenkö" sen siksi, että tiedän itse olotilat.

Ride83 (Ei varmistettu)

Täysin samaa mieltä. Ensimmäinen kuva näyttää aidommalta ja onnellisenmalta.

Lukija (Ei varmistettu)

Tässä tekstissä oli jotakin ihanan aitoa. Olen lukenut blogiasi pitkään, ja aika ajoin se on sekä vihastuttanut että ihastuttanut. Se asia, mitä sinussa ihailen on se, että vaikutat olevan aidosti oma itsesi ja tekevän rohkeasti omannäköisiä päätöksiäsi. Tietyllä tavallisuudella, arkisuudella ja ”epähipsteriydellä” sinun jutuissa on mukavaa tarttumapintaa. Ja kyllä, vuoden 2017 kuvassa heijastuu vapautuneisuus, mikä on myös näkynyt osissa nykyisissä teksteissäsikin. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Aaaws! Kauniisti sanottu <3 Ihanaa joulua sinne. Mä itse koen kanssa, että on ollut ihana kirjoittaa vapaammin. 

Eliisa K. (Ei varmistettu)

Ennen kuin luin tekstiäkään katsoin, että oletpa tuossa oikeassa kuvassa niin onnelisen näköinen, se loistaa silmistä ja olemuksesta. Vasemman puoleisessa kuvassa on katsojalle myös ahdistuneempi fiilis, vaikka molemmissa nauratkin. Kyllä se sydämen tila näkyy ulos päin. Mukavaa joulun odotusta. .

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

<3 Ihanaa joulua sinullekin!

Laurapa (Ei varmistettu)

Mun täytyy kans yhtyy edellisiin kommentoijiin: mun silmään vasemman puolinen kuva huokuu onnellisuutta

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Hah! Hassua :D

Kommentoi