Miten olisi uusi kamera ja päivä mallina?

Kolmistaan

Kirjoitin alkuviikosta, että joskus kaipailen elämääni vähän enemmän luksusta ja laadukkaita juttuja.

Yksi asia, johon olen jo pidempään halunnut muutoksen, on nämä blogikuvat. Toisaalta blogini arkiseen tyyliin käy arkiset kuvatkin, mutta kyllä minä katson kuola pitkällä niitä ihanasti valaistuja ja aseteltuja kuvia muiden blogeista.

Ensimmäiset blogivuoteni napsin kuvat puhelimellani, ja viime keväästä lähtien mukanani on kulkenut Olympus PEN E-PL1. Oikeastaanhan tuo kamera on ollut meillä jo vuosia, mutta sinuiksi sen kanssa pääsin vasta hiljattain.

Tai sinuiksi ja sinuiksi. Olympus on aina ollut siinä mielessä ihan huikea kaveri tämmöiselle kameraurpolle, koska se on ikään kuin järkkäri, joka toimii kuitenkin (halutessa) yhtä helposti kuin pokkarikin. Niihin omiin säätöihin en ole uskaltanut edes koskea, vaikka olen kuullut, että niillä kamera nousisi aivan uudelle tasolle.

Mitä enemmän olen alkanut blogiurani aikana postaamaan, sitä enemmän olen alkanut kaivata myös kuvia, joita voisin ylpeänä esitellä. Olen myös huomannut, ettei kamerani tai ainakaan sen objektiivin ominaisuudet ehkä riitä enää siihen, mitä toivoisin. Siksipä olikin aivan huikea sattuma, että Bella-blogien ja Re:fashionin yhteiskampanja tärähti viiden muun bloggaajan lisäksi juurikin myös minulle, ja sain valita itselleni uuden – mutta kuitenkin jo omalla tavallaan todella tutun – kameran. Olympus PEN E-PL1 vaihtui Olympus PEN E-PL7 -kameraksi.

Minä valitsin kolmesta värivaihtoehdosta sen kaikkein vaaleimman kameran. Valkoisen, jossa on ihanat vaaleanruskeat tehosteet.

Vaikka yleensä suosin mustaa kaikessa, tuntui tämä vain jotenkin ihan mun jutulle. Tuntui ihan sille, kuin valkoisena kamera olisi minun käytössäni ennemminkin asuste kuin pakollisesti mukana kulkeva vempain.

Niin ja ehkä näen kamerassa sitä henkeä, jollaista toivoisin omiin asuihinikin aina vain lisää. Tyylikkyyttä ja rentoutta yhtä aikaa. Klassisuutta ilman, että sorrutaan kliseisiin. Aikalailla sitä, mitä ajattelin silloin, kun nämä kuvienkin vaatteet päätin päälleni vetäistä.

Jos sinulle tuli nyt olo, että haluaisit elämääsi myös vähän lisää tyyliä – tai jopa uuden kameran – luepa nyt tarkasti. Maanantaina 3.11.2014 järjestetään nimittäin täällä Helsingissä editioral-kuvaukset, jonka kuvat ottaa ammattivalokuvaaja ja joiden tyylin stailaamme me kuusi Bella-blogien ja Re:fashionin bloggaajaa Olympuksen kameroiden inspiroimana. Ja arvaapa mitä? Sinä voit olla yksi malleistamme!

Nyt ei tarvitse pelätä, jos kokemusta kameran edessä olemiseen ei ole. Idea onkin, että te oikeat ja tavallista elämää viettävät lukijamme pääsevät päiväksi kokeilemaan mallin töitä! Mukaan haetaan neljää naista ja kahta miestä. Stailausyhteistyökumppaneina toimivat Bestseller, Object ja ONLY&SONS, ja mallit saavat stailauksessa käytetyt vaatteet myös itselleen kotiin vietäviksi. Kolmen eniten ääniä saaneen stailauksen mallit saavat sen lisäksi myös uudet PEN E-PL7 -kamerat. Kuulostaa aika hyvälle, vai kuinka?

Mukaan malliksi voi hakea tällä kaavakkeella. Hae ihmeessä, ja katkaise päiväksi omat arkiset rutiinisi! Kotiäidin rumba, opiskelukiireet tai vaikkapa duuni siellä firmassasi. Nyt on tilaisuutesi loistaa :)

-Karoliina-

Takki, JC // Paitapusero, Object* // Farkut, Lindex // Korkokengät, Bianco // Sormus, tehty vanhasta hopealusikasta. Lahja anopilta

*saatu

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Share

Kommentit

mikkis (Ei varmistettu)

Hei oispa huikea päivä, nyt ei taida kuitenkaan aikataulut natsata.
Postaustoiveena ois joskus hauska kuulla teidän rakkaustarina :) Missä kaikki alkoi? Miten kiinnostuitte? Ja miten etenitte?..

Kiitos! :D

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Pistetäänpä mieleen tämä :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hei katsopa aikataulu uudelleen! Mulle oli sattunut moka postausta kirjoittaessa. Kuvaus 3.11 EIKÄ 3.1 :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voi kiitos, Napu <3 Ja F: Hän on kyllä ihana!

sina v. (Ei varmistettu) http://sinaviola.blogspot.fi/

Eikää olin jo osallistumassa, mutta huomasin ettei toi päivä käy :/
Musta nää sun kuvat on just ihania, rehellisiä :)

Emmi (Ei varmistettu)

Jep! Bea-Melia oli isin sylissä, neiti on nyt 6kk. Sit mukana meillä oli pojat Hugo 3v ja Oliver 2v <3

Sanna (Ei varmistettu)

Ihan asian viereen, mistä toi teidän makkarin tapetti on?

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Olen leikannut kontaktimuovista palloja, ja liimaillut ne vain valkoiselle seinälle. Hinta "tapetille" noin euron :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Voih!Matkustaminen kotimaassa on kyllä niin kallista!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Itse asiassa en tiedä! Käy siis mahdollisimman pian täyttämässä se :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Kurkkaapa päivä uudelleen. Kuvaus onkin 3.11 (yksi ykkönen oli tippunut matkastaa). Nyt vain mukaan!!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Leikkausiloa!

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

Hei olitteko te se perhe, jolla oli ihan pieni vauva? :)

Karoliina/ Kolmistaan (Ei varmistettu) http://kolmistaan.bellablogit.fi

:)

sina v. (Ei varmistettu) http://sinaviola.blogspot.fi/

oo jeee :D

Jonna / Kaaosta ja Kukkamekkoja (Ei varmistettu) http://kaaosmekkoja.blogspot.fi

Oi, jos täältä ei maksais ehkä miljoona euroa mennä Helsinkiin, tuo olis ihan mahtavaa.

Jonna / Kaaosta ja Kukkamekkoja (Ei varmistettu) http://kaaosmekkoja.blogspot.fi

No sanopa muuta! Usein pääsee jonnekin ulkomaille samaan hintaan kuin Helsinkiin Eipä olekaan sitten kovin montaa kertaa tullut Helsingissä käytyä. :D

Sina (Ei varmistettu)

Hei.
Milloin viimeistään pitää täyttää tuo kaavake,jos on kiinnostunut päivästä mallina?
T.Sina

Sanna (Ei varmistettu)

Wau! Katsoin seinäruususta sellaista tapettia niin oli 89,- rulla. Eli leikkailemaan..:) Kiitos!

Emmi (Ei varmistettu)

Heippa. Olette luonnossakin niin suloisia ☆ ..Viime lauantaina Jkl Hesburger "family of 5" :) Pakko osallistua tähän kun satuin Facebookissa tähän törmäämään.

napu (Ei varmistettu)

Ei liity aiheeseen milläänlailla, mutta pakko oli tulla sanomaan että kun on teitä iholla-ohjelmasta seurannut ni vaikutatte niin ihanalta perheeltä!! Kun itse joskus oon perheellinen nii haluisin olla samanlainen. Ootte niin aitoja ja näytätte siltä että nautitte elämästä, saatte hymyn aina huulille. Kiitos!

ps.miten sulonen lapsi teillä onkaan "pysytäänkö aina yhdessä"<3

Olympus E-PL7 -järjestelmäkamera (Ei varmistettu) http://moumou.refashion.fi/2014/10/19/miehenmetsastys-kaynnissa-eli-muodikas-mallihaku/

[…] tarttuivat Emmi ja Henriikka, Noora ja Veera  taas valitsivat kokomustan kameran. Minä ja Karoliina saimme stailattavaksi vaalean kameran. Päädyin valkoiseen väriin, koska edellinen kamerani on […]

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.